sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Seuraava nelikko esittelyssä- "Porilaisilla on kasassa työteliäs joukkue"

Jääkiekon SM-liigan runkosarjassa sijoille 9-12 tulevat sijoittumaan Ässät, Ilves, Pelicans ja SaiPa. Ja tästä blogipostauksesta selviää miksi näin.

Viltsun nurkkaus ennustaa jääkiekon SM-liigan runkosarjassa sijalle yhdeksän sijoittuvan Porin Ässät. Porilaisilla on kasassa työteliäs ja yhtenäinen joukkue, jota luotsaa osaava valmennus. Ässillä on lisäksi kokeneita pelaajia johtorooleissa.

Porilaisten maalivahtikalusto on myös Liigan luotettavimpia, sillä ykkösvahtina torjuu Andreas Bernard. Puolustuksessa patapakalla on puolestaan lupaavia nimiä, joskin Ässien pakistosta uupuu johtajuutta. Fyysisyyttä porilaispakistossa kyllä on, mutta johtajuuden lisäksi myös kiekollista taitoa voisi patapaitojen puolustuksessa olla enemmän.

Hyökkäyksessä Ässillä on melko vähän takuuvarmoja ratkaisijoita. Sentteriosasto porilaisilla on hyvää tasoa, mutta laituririntamalla on suurimmat puutteet. Paljon riipuu esimerkiksi siitä, mihin on melko tuoreesta ulkomaalaishankinnasta Antoine Laganiere´stä ja nuoresta Jesper Kotkaniemestä?

SM-liigan runkosarjassa sijalle kymmenen tulee itsensä kiilaamaan Tampereen Ilves. Ilves on kovin nuorentunut joukkue, mutta oleellinen kysymys on jatkuuko tupsukorvajengin kehitys? Ilveksellä on osaava valmennus, sillä tamperelaisia luotsaa Karri Kivi. Hyökkäyksessä varsinkin Ilveksellä on runsaasti potentiaalisia hyökkääjiä.

Viime kevät antaa lisäksi Ilvekselle varmasti lisävirtaa tähän kauteen. Maalivahtiosasto Ilveksellä on kunnossa, sillä tamperelaisten veräjän suulla kiekkoja torjuu viime kaudella komean läpimurron Liigassa tehnyt Antti Lehtonen. Lehtonen loisti varsinkin kevään pudotuspeleissä. Kakkosvahtina Ilveksellä on Dallas Starsin varaama Markus Ruusu.

Ilveksen pakisto on kokenut viime kauden jälkeen ison remontin. Lähtijöitä ovat muun muassa uransa lopettanut Teemu Aalto ja Tapparaan siirtynyt Veli-Matti Vittasmäki. Nyt Ilveksen puolustuksessa onkin roolia tarjolla, etenkin johtava kiekollinen rooli vapaana. Pakistossa on tosin Ilveksellä paljon kysymysmerkkejä. Löytyykö pakkeja, jotka vastaavat kysyntään?

Ilveksen joukkue on varsin nuori, kokemusta on niukasti. Ilveksen joukkueessa on peräti viisitoista sellaista pelaajaa, joilla on vasta joko 0 tai yksi kausi SM-liigaa takana. Tupsukorvien joukkueessa on viime kauden jälkeen ollut myös vaihtuvuus suurta, monta kokenutta tekijää jätti seuran.

Suuri kysymys Ilveksen tulevan kauden osalta onkin onko nuoret pelaajat vielä valmiita vastuun kantajiksi? Hyökkäyksessä Ilveksellä on tuloksen tekijöitä liian vähän. Suurimmat hyökkäyspään toiveet lepäävät Otto Koivulan, Sami Sandellin ja Teemu Rautiaisen harteilla.

Yhdenneksitoista SM-liigan runkosarjassa tulee sijoittumaan Lahden Pelicans. Pelicans, joka on kokenut todella kovia viime kauden jälkeen. Pelicansin kun hylkäsi monta kovaa tekijää. Näitä tekijöitä olivat muun muassa Karri Rämö, Justin Hodgman, Vili Sopanen ja Juhani Tyrväinen. Pelicansilla on ollut tekemätön paikka lähteneiden pelaajien kanssa, sillä joukkueesta poistuneita pelaajia on ollut vaikea korvata ja tämä näkyy tuloksen teossa.

Pelicans on tunnettu hyvästä taistelusta, mutta riittääkö se? Lisäksi Pelicansilla on tulosta tuova valmennustyyli ja näyttämisen halua, mutta on silti mielenkiintoista nähdä mihin kovasti uudistuneesta Pelicans-ryhmästä tällä kaudella on.

Miehistö lahtelaisilla on melko köykäinen, vaatimaton. Maalivahtina Pelicansilla on ei niin järin hyvin viime kausina esiintynyt Janne Juvonen ja taustatukea ei Juvoselle paljoa tule.

Pelicansilla on kasassa varsin nuori miehistö ja joukkueesta löytyy pelaajia joilta odotetaan kehitysaskeleita. Näitä ovat esimerkiksi Hannes Björninen, Miska Siikonen ja Joel Mustonen.

Pelicansin joukkueesta poistui viime kauden jälkeen paljon myös puolustajia. Peräti kuusi pakkia jätti lahtelaisseuran viime kauden jälkeen. Tästä huolimatta puolustus lahtelaisilla on varsin hyvässä kuosissa. Lahtelaispakistosta löytyy muun muassa sellaisia nimiä kuin Mikko Kousa, Juha Leimu ja Casimir Jurgens. Ja kovuuttakin pussinokkien puolustuksesta löytyy, tästä pitävät huolen Stefan Lassen ja Nico Manelius.

Edellä mainittujen nimien lisäksi Pelicansin puolustusta täydentävät myös ulkomaalaiset kysymysmerkit Jordan Rowley ja Libor Sulak.    

Sitten on vielä neljä seuraa käymättä läpi. Näistä kolme käyn läpi seuraavassa blogipostauksessa ja tässä kirjoituksessa käyn vielä yhden joukkueen läpi. Tämä joukkue on SaiPa, joka tulee sijoittumaan SM-liigan runkosarjassa tilalle kaksitoista.

SaiPa on mielenkiintoinen joukkue, sillä sitä luotsaa päävalmentajana tulokas ja kokematon Tero Lehterä. On kiinnostavaa nähdä millaiseen kuriin ja järjestykseen sekä lentoon Lehterä saa luotsattua Saimaan Pallon.

Joukkue SaiPalla on melko nimetön, lappeenrantalaisilla on rajalliset palikat käytössä. Tosin näyttöhaluja luulisi lappeenrantalaisilla riittävän penkin alle menneen viime kauden jälkeen. SaiPa oli viime kaudella liigajumbo.

Puolustus SaiPalla on vankka ja laaja. Pakisto onkin SaiPan paras osasto. SaiPan puolustuksen runko on viime kauden jälkeen pysynyt kasassa ja sitä täydentää suurta roolia hakeva Urho Vaakanainen.

Muutaman muun joukkueen tavoin SaiPa on viime kauden jälkeen valtavasti nuorentunut. SaiPan joukkue sisältää myös paljon kysymysmerkkejä? Yksi ydinkysymyksistä on löytyykö lappeenrantalaisilta riittävästi kärkimiehiä? Ja toinen on kuinka onnistuvat ulkomaalaishankinnat Roy Radke, David Goodwin ja Cody Kunyk?

Sentterikalusto SaiPalla on melko köykäinen. Muuten lappeenrantalaishyökkäyksessä on paljon potentiaalia ja monelta odotetaan steppiä seuraavalle tasolle, jotta SaiPa pystyy taistelemaan voitoista. SaiPan yhtenä etuna alkaneella liigakaudella voi olla se, että se pystyy iskemään altavastaajan asemasta.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!