Erakoitunut poikamies

Alallani viikonlopputyöt ovat kirosana. Vapaiden viikonloppujen perään voihkitaan. Itse olen poikkeus.

Oivalsin tänään, etten tarvitse viikonloppuvapaita. Paitsi heinäkuussa. Silloin on Jatkoajan kesäpäivät.

Puuhani vapailla eivät ole sidottuja tiettyihin päiviin. Lenkkipolulle pääsee koska tahansa. Myös viinapullon korkki aukeaa tarvittaessa viikon jokaisena päivänä. Muutkin askareet voin tehdä yhtä hyvin niin maanantaina kuin lauantainakin.

Tykkään jopa tehdä töitä mielummin viikonloppuisin kuin arkisin. Ilmapiiri on rauhallisempi. Pyhästä saa tuplaliksan.

Ilmoitinkin duunimestani korkeimmille tahoille lempityöpäivikseni lauantain ja sunnuntain. Puolestani minulle suunnitellut viikonloppuvapaat voi antaa niitä enemmän kaipaaville.

Lienen säälittävä. Erakoitunut poikamies.

Miksi ei ryyppäisi?

On perjantai. Lukuisilla alkaa viikonloppu. Joillakin voi käynnistyä samalla kesälomakin. Pulloa on kallistettava.

Syitä remuamiselle kehitellään muustakin. Raskaat työt. Nainen jättänyt. Pomo pännii. Salattujen elämien cliffhanger-jakso oli tylsä. Muutama huurteinen on otettava.

Eräs asia minua silti kummastuttaa. Mihin edellä luetellun kaltaisia syitä vaaditaan? Miksi peruste on keksittävä? Eikö voisi vain juoda sen todellisen syyn vuoksi. Kalja on hyvää. Sen takia minä monasti ryyppään.

Usealle syyn keksiminen juomiseen tuntuu kuitenkin pakolliselta. Vaikka mopo ei karkaisi käsistä. Eikä rellestäminen jatkuisi ilman syytäkään useita päiviä.

Toinenkin asia itseäni ihmetyttää. Vuorotyöläinen kittaa alkoholinsa usein arkena. Viikonloput ollaan töissä. Tämä on ymmärrettävää. Näin minäkin toimin.

Kummastuttavan asiasta tekee kuitenkin se, että tämä vuorotyöläinen perustelee usein juomisensa arkena, sillä että on viikonloput töissä. Taas voin vain kysyä miksi. Miksi on ikään kuin hyväksyttävämpää ryypätä viikonloppuisin kuin arkisin?


Hauskaa viikonloppua kaikille, joilla se vapaana on! Itse ryvetyn töissä.

Juodaan viinaa!

Muutos

Ihminen voi muuttua. Mikäli vain tahtoo. Olen todiste siitä. Vuosi sitten olin läski, sohvaperuna ja arkajalka. Tänään olen lähes 30 kiloa laihempi, urheiluhullu ja sosiaalisesti lahjakkaampi. Itseluottamuksenikin on noussut kohisten.

Murros on vaatinut roimasti itsekuria ja päämäärätietoisuutta. Oli kaksi selkeää tavoitetta, jotka olen toteuttanut. Kilot ovat karisseet sinnikkäästi kaloreita laskemalla ja ahkerasti liikkumalla. Ujous on puolestaan kaikonnut jääkiekkoilijoita haastattelemalla.

Nykyään tykkään tiirailla itseäni peilistä enemmän kuin ennen. Näytän komealta. Siitä huolimatta olen huojentuneempi kehittyneistä vuorovaikutustaidoistani. Niistä tullee olemaan jatkossa itselleni enemmän hyötyäkin.

Suupaltti en silti ole edelleenkään. Enkä sellaiseksi halua. Keskustelujen avaaja minusta on liki pitäen tullut. Sekin on jo huima ero entiseen. Aiemmin vastasin lähinnä jonnin joutaviin kysymyksiin joolla.

Horisontissa siintää lisäksi uusia haastatteluja. Lisää mahdollisuuksia kehittää keskustelutaitojaan.

Hienointa olisi, että minusta oteittaisiin esimerkkiä. Mallia itsensä kehittämiseen. Itseään on mahdollista jalostaa, mikäli vain tahtoo. Elämä on jatkuvaa oppimista.

Kaikille ei tarjoudu samanlaista mahdollisuutta jalostaa itseään keskustelijana. Laihtumiseen kaikilla on avaimet käsissään. Kesä koittaa. Liikutaan ja pistetään samalla ruokavalio kuosiin. Muutos kannattaa.