Toimittajan on uskallettava tehdä tyhmiä kysymyksiä. Niin voi irrota mainioita kommentteja haastateltavilta. Eilen koin tämän todeksi. Kysyin HPK-HIFK-matsin jälkeen Jukka Laamaselta itsestäänselvän kysymyksen.
Laamanen kiehui ensin edessäni kommentoidessaan pelissä tapahtunutta tuomarivirhettä. Virhettä, mistä pakille tuomittiin rangaistus. Puheenvuoronsa jälkeen kysyin raivostuttaako häntä. Hänen vastaus oli liki itsestäänselvyys jo etukäteen. Tein kysymyksen silti. Tein itsestäni tyhmän, mutta kalastin kysymykselläni juttuuni hyvän repliikin Laamaselta.
Kyseinen kohta Ilta-Sanomiin kyhäämästäni raportista:
"Vääryyttä kokenut Laamanen kiehui pelin jälkeen. Puolustajalta oli turha kysyä raivostuttiko tuomarivirhe, josta hänelle tuomittiin rangaistus.
- Mikä kysymys tuo tuollainen on? Raivostuttaa, mutta siihen vetoaminen olisi tappion selittelyä. Anteeksi linjatuomarit voisivat pyytää, Laamanen latasi."
Tämän jälkeen Laamanen lähti pukukoppia kohti vihaisena ja käski minun keksimään parempia kysymyksiä.
Minä lähdin pressitilaisuuteen tyytyväisenä toimittajana. Sain mitä halusin. Tosin, mietin olinko toimittajana jo liiankin rohkea? Missä menee hyvän maun raja?
perjantai 28. lokakuuta 2011
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Kiekkomedia huutaa kriittisyyttä
Olen pyörinyt lätkätoimittajien parissa pressilounailla ja jäähallilla reilun vuoden. Tänä aikana olen etenkin yhden asian pannut merkille. Ammattilaistoimittajat vaikuttavat siltä, että Harri Rindell ohjaisi heitäkin. Kaikki on kivaa. Ei uskalleta tai haluta puuttua negatiivisiin asioihin kovalla kädellä.
Yksi esimerkki kriittisyyden puutteesta: HPK hankki tukun lainapelaajia loukkaantumissumaansa helpottamaan. Seura piti asiasta tiedotustilaisuuden torstaina. Kerho oli vastaavassa loukkaantumiskierteessä keväälläkin. Kaikki oli taas Hämeen Sanomien ja Kaupunginuutisten toimittajien mielestä hienosti. Jos en olisi ollut paikalla, niin kukaan ei olisi kyseenalaistanut olennaista asiaa. Olisiko Kerhon pitänyt ottaa opiksi keväästä. Tämä kysymys pyöri keskustelupalstallakin pienenä puheenaiheena.
Tiedostin tosin jo etukäteen Risto Korpelan vetoavan talousasioihin, mikä on ymmärrettävää. Harri Rindell oli kanssani samaa mieltä, vaikka ymmärsikin seurajohdon päätöksen. Koin asian silti kansaa kiinnostavaksi ja siitä tuli keskeisimmistä sisällöistä omaan juttuuni. HäSassa ja Kaupunginuutisissa ei mainintaakaan asiasta.
Löysin blogitekstin, missä on osuva kommentti:
"Sen perusteella itselle tuli mieleen, että mahtaako olla niin, että jostain kumman syystä suomalaisissa organisaatioissa ja -seuroissa puuhastelevat pomot eivät kestä toimintaansa kohdistuvaa kritiikkiä? "Meillähän on kaikki hyvin" -ajattelu on varmasti aika paljon helpompaa ja ainakin mukavampaa kuin itsensä tuijottaminen suoraan peiliin. Suomalaisessa urheilussa (ja mediassakin) kaiken pitää olla "kivaa" ja oikea keskustelu siivotaan mieluummin maton alle piiloon."
Tämä kommentti osui kympin arvoisesti kohteeseensa. Asia on näin etenkin paikallislehdissä.
Seuraavakin pätkä löytyi blogitekstistä:
"Vesa Rantasen kanssa urheilusta ja mediasta puhuttiinkin muuten pitkään ja hartaasti - yli parin tunnin ajan. Tämän keskustelun perusteella miehen intohimo urheilua ja ennen kaikkea jääkiekkoa kohtaan tuli täysin selväksi."
Jotkut voivat ihmetellä minunkin työmäärääni varsinkin Jatkoaikaan, mutta intohimo se minullakin syynä on. Varsinkin kirjoittaminen on nautinnollista. Ja lätkä on hienoa viihdettä.
Arvostan työn tekoani Jatkoaikaan enemmän kuin Ilta-Sanomiin. Ilta-Sanomiin teen juttuja rahasta, Jatkoaikaan intohimosta. Jatkoaikaan on mahdollisuus tehdä asiantuntevampia juttuja.
Työskentelyssäni pyrin entistä enemmän kriittisyyteen jatkossa. Haluan kysyä myös ne ei niin mukavatkin kysymykset pelaajilta. Tällaisten haastattelujen tekeminen vaatii henkisesti enemmän, mutta on muistettava, että ammattitoimittajana voisi joutua olemaan vakavammissakin paikoissa.
Jääkiekko on kuitenkin vain jääkiekkoa, missä toimittajana on muistettava oma tonttinsa. Toimittaja on toimittaja. Ei kaveri.
ps. Petteri Sihvonen kirjoitti Jatkoajan keskustelupalstalle hyvän kommentin:
"Yksinkertainen maisterinjärkeni ei oivalla, että miksi 75 prosenttia toimittajista laittaa pelin aikana ylös niitä kellonaikoja, jäähyjä, syöttäjiä ja maalintekijöitä."
Tunnustan itsekin kirjoittavani vihkooni maalintekijät ja syöttäjät. Nykyään, kun jakelen IS-tähtiä. En halua ottaa sitä riskiä, että kännykkäni netti ei toimisi kriittisellä "tuomionjako"hetkellä. Enimmäkseen kirjoitan ylös kuitenkin kenttätapahtumia. Silloin, kun teen otteluraportteja Jatkoaikaan.
Yksi esimerkki kriittisyyden puutteesta: HPK hankki tukun lainapelaajia loukkaantumissumaansa helpottamaan. Seura piti asiasta tiedotustilaisuuden torstaina. Kerho oli vastaavassa loukkaantumiskierteessä keväälläkin. Kaikki oli taas Hämeen Sanomien ja Kaupunginuutisten toimittajien mielestä hienosti. Jos en olisi ollut paikalla, niin kukaan ei olisi kyseenalaistanut olennaista asiaa. Olisiko Kerhon pitänyt ottaa opiksi keväästä. Tämä kysymys pyöri keskustelupalstallakin pienenä puheenaiheena.
Tiedostin tosin jo etukäteen Risto Korpelan vetoavan talousasioihin, mikä on ymmärrettävää. Harri Rindell oli kanssani samaa mieltä, vaikka ymmärsikin seurajohdon päätöksen. Koin asian silti kansaa kiinnostavaksi ja siitä tuli keskeisimmistä sisällöistä omaan juttuuni. HäSassa ja Kaupunginuutisissa ei mainintaakaan asiasta.
Löysin blogitekstin, missä on osuva kommentti:
"Sen perusteella itselle tuli mieleen, että mahtaako olla niin, että jostain kumman syystä suomalaisissa organisaatioissa ja -seuroissa puuhastelevat pomot eivät kestä toimintaansa kohdistuvaa kritiikkiä? "Meillähän on kaikki hyvin" -ajattelu on varmasti aika paljon helpompaa ja ainakin mukavampaa kuin itsensä tuijottaminen suoraan peiliin. Suomalaisessa urheilussa (ja mediassakin) kaiken pitää olla "kivaa" ja oikea keskustelu siivotaan mieluummin maton alle piiloon."
Tämä kommentti osui kympin arvoisesti kohteeseensa. Asia on näin etenkin paikallislehdissä.
Seuraavakin pätkä löytyi blogitekstistä:
"Vesa Rantasen kanssa urheilusta ja mediasta puhuttiinkin muuten pitkään ja hartaasti - yli parin tunnin ajan. Tämän keskustelun perusteella miehen intohimo urheilua ja ennen kaikkea jääkiekkoa kohtaan tuli täysin selväksi."
Jotkut voivat ihmetellä minunkin työmäärääni varsinkin Jatkoaikaan, mutta intohimo se minullakin syynä on. Varsinkin kirjoittaminen on nautinnollista. Ja lätkä on hienoa viihdettä.
Arvostan työn tekoani Jatkoaikaan enemmän kuin Ilta-Sanomiin. Ilta-Sanomiin teen juttuja rahasta, Jatkoaikaan intohimosta. Jatkoaikaan on mahdollisuus tehdä asiantuntevampia juttuja.
Työskentelyssäni pyrin entistä enemmän kriittisyyteen jatkossa. Haluan kysyä myös ne ei niin mukavatkin kysymykset pelaajilta. Tällaisten haastattelujen tekeminen vaatii henkisesti enemmän, mutta on muistettava, että ammattitoimittajana voisi joutua olemaan vakavammissakin paikoissa.
Jääkiekko on kuitenkin vain jääkiekkoa, missä toimittajana on muistettava oma tonttinsa. Toimittaja on toimittaja. Ei kaveri.
ps. Petteri Sihvonen kirjoitti Jatkoajan keskustelupalstalle hyvän kommentin:
"Yksinkertainen maisterinjärkeni ei oivalla, että miksi 75 prosenttia toimittajista laittaa pelin aikana ylös niitä kellonaikoja, jäähyjä, syöttäjiä ja maalintekijöitä."
Tunnustan itsekin kirjoittavani vihkooni maalintekijät ja syöttäjät. Nykyään, kun jakelen IS-tähtiä. En halua ottaa sitä riskiä, että kännykkäni netti ei toimisi kriittisellä "tuomionjako"hetkellä. Enimmäkseen kirjoitan ylös kuitenkin kenttätapahtumia. Silloin, kun teen otteluraportteja Jatkoaikaan.
tiistai 4. lokakuuta 2011
Tuki, turva, usko ja johdatus katosi
Elämäni muuttui dramaattisesti 13.7. Äitini kuoli silloin. Se jätti elämääni valtavan tyhjiön. Äiti oli minulle tuki, turva, usko ja johdatus. Hänen eläessään minun ei paljoa tarvinnut miettiä, mitä teen. Äitini johdatti askeleitani. Valvoi minua.
Nyt elämästäni puuttuu auktoriteetti. Ei ole ihmistä, joka pitäisi tällaisen rentun kurissa. Ohjeita tulee, mutta ne eivät ole sama asia. Ne eivät sisällä samanlaista kuria, kuin äitini neuvot. Ne eivät pakota tottelemaan. Ei ole ihmistä, joka kysyy liki tunnin välein, mitä kuuluu.
Päivittäin tunnen surua. Ihmisiä on runsaasti lähelläni. Silti tuntuu, kuin olisin yksin. Välillä mietin onko minulla enää minkäänlaista yhteisöä tukenani, mihin kuuluisin. Äitini kuoleman synnyttämä tyhjiö on vaikea täyttää.
Pyrin tilkitsemään sitä tekemällä paljon töitä, ahertamalla runsaasti vapaaehtoistöitä Jatkoaikaan, pelaamalla pleikkaria, liikkumalla runsaasti. Kaikella mahdollisella tekemisellä. Ei tarvitsisi pohtia asioita syvällisemmin. Toisinaan sorrun ryypiskelemäänkin. Liian monasti.
Sain paljon äidiltäni. Niin runsaasti, että välillä ajatus elämässäni eteenpäin menemisestäkin on mahdoton. Joskus mietin onko mitään, mikä veisi eteenpäin. Silti sen on pakko jatkua. Onneksi on rakkaita ihmisiä vierellä. Vaikkei kukaan äitiäni korvaakaan.
Nyt elämästäni puuttuu auktoriteetti. Ei ole ihmistä, joka pitäisi tällaisen rentun kurissa. Ohjeita tulee, mutta ne eivät ole sama asia. Ne eivät sisällä samanlaista kuria, kuin äitini neuvot. Ne eivät pakota tottelemaan. Ei ole ihmistä, joka kysyy liki tunnin välein, mitä kuuluu.
Päivittäin tunnen surua. Ihmisiä on runsaasti lähelläni. Silti tuntuu, kuin olisin yksin. Välillä mietin onko minulla enää minkäänlaista yhteisöä tukenani, mihin kuuluisin. Äitini kuoleman synnyttämä tyhjiö on vaikea täyttää.
Pyrin tilkitsemään sitä tekemällä paljon töitä, ahertamalla runsaasti vapaaehtoistöitä Jatkoaikaan, pelaamalla pleikkaria, liikkumalla runsaasti. Kaikella mahdollisella tekemisellä. Ei tarvitsisi pohtia asioita syvällisemmin. Toisinaan sorrun ryypiskelemäänkin. Liian monasti.
Sain paljon äidiltäni. Niin runsaasti, että välillä ajatus elämässäni eteenpäin menemisestäkin on mahdoton. Joskus mietin onko mitään, mikä veisi eteenpäin. Silti sen on pakko jatkua. Onneksi on rakkaita ihmisiä vierellä. Vaikkei kukaan äitiäni korvaakaan.
maanantai 3. lokakuuta 2011
Kuin maahan tallattu
"Urheilu on läpileikkaus elämästä siinä mielessä, että se tiputtaa nopeasti maan pinnallekin jotain luullessaan. Se vaatii henkisesti hirveästi ponnisteluita ja yksinkertaisia asioita, mikäli haluaa menestyä. Oppii käsittämään oikeasti, mitä kova työ on ja mitä menestyminen vaatii. Viidentoista vuoden ammattilaisurani näytti sen, ettei elämässä haihattelulla eteenpäin pääse."
"Opin sen avulla kyvyn toimia ja tulla toimeen muiden ihmisten kanssa. Kohdata erilaisia ihmisiä. Sietää painetta ja kestää ulkopuolista kritiikkiä sekä arvostelua. Toisaalta myös nöyryyttä. Nöyryyttä elämääni kohtaan. Jääkiekkoilijana sain kuitenkin erityishuomiota."
"Välillä luulin pystyväni tekemään kaukaloissa tiettyjä asioita tai luulin olevani erilainen pelaaja. Toisinaan luulin myös, että tietyt asiat tapahtuvat omalla painollaan. Sitten tuli näpeille ja kovaa, monesti. Nöyrä on oltava koko ajan jokaista arkipäiväänsä kohtaan. On saatava itsestään enemmän ja enemmän irti."
"Epäonnistumisia on harmiteltava, jos niitä ei harmittele, niin silloin ei tee asioita tosissaan."
"On inhimillistä tehdä virheitä, mutta lähes anteeksiantamatonta olla ottamatta niistä opiksi."
Hienoja lausahduksia. Jyrki Louhi on viisas ihminen. Näistä voi ottaa sekä Ville, että moni muukin opikseen.
Voin sanoa, että eilinen epäonnistumiseni harmittaa. Totta helvetissä. Suhtaudun harrastukseeni intohimoisesti. Alan kuitenkin olemaan jo lähellä taitavaa nettikirjoittamista. Se vaatii vielä hieman hiomista.
Ville Heino ei lannistu.
"Opin sen avulla kyvyn toimia ja tulla toimeen muiden ihmisten kanssa. Kohdata erilaisia ihmisiä. Sietää painetta ja kestää ulkopuolista kritiikkiä sekä arvostelua. Toisaalta myös nöyryyttä. Nöyryyttä elämääni kohtaan. Jääkiekkoilijana sain kuitenkin erityishuomiota."
"Välillä luulin pystyväni tekemään kaukaloissa tiettyjä asioita tai luulin olevani erilainen pelaaja. Toisinaan luulin myös, että tietyt asiat tapahtuvat omalla painollaan. Sitten tuli näpeille ja kovaa, monesti. Nöyrä on oltava koko ajan jokaista arkipäiväänsä kohtaan. On saatava itsestään enemmän ja enemmän irti."
"Epäonnistumisia on harmiteltava, jos niitä ei harmittele, niin silloin ei tee asioita tosissaan."
"On inhimillistä tehdä virheitä, mutta lähes anteeksiantamatonta olla ottamatta niistä opiksi."
Hienoja lausahduksia. Jyrki Louhi on viisas ihminen. Näistä voi ottaa sekä Ville, että moni muukin opikseen.
Voin sanoa, että eilinen epäonnistumiseni harmittaa. Totta helvetissä. Suhtaudun harrastukseeni intohimoisesti. Alan kuitenkin olemaan jo lähellä taitavaa nettikirjoittamista. Se vaatii vielä hieman hiomista.
Ville Heino ei lannistu.
"Nyt on mietinnän paikka"
Ville Heino sai kritiikkiä niskaansa kirjoitustyylistään. Kritiikkiryöpyn aiheutti pojan kirjoittama kolumni mahdollisesta Harri Rindellin erottamisesta. Asiantuntijoiden mukaan nuorukaisen lauseet ovat liian lyhyitä. Kritiikki pistää pojan pohdiskelemaan.
- Nyt on mietinnän paikka. Täytyy aprikoida, mitkä ovat omat heikkoutensa ja kehittää niitä. Siltä osin kuin niitä täytyy jalostaa, Ville Heino lataa jatkaen
- Hieman ihmetyttää se, että kaikista maailman ihmisistä juuri minun kirjoitustyyliäni arvostellaan. Suhtaudun kuitenkin nöyrästi ja kiitollisesti kaikkeen saamaani kritiikkiin. Se kehittää minua.
Heino uskoo omaavansa kritiikistä huolimatta lahjakkuutta kirjoitushommiin.
- Kyllä minulla edelleen vakaa luotto siihen on. Minulta löytyy kuitenkin vakuuttavia näyttöjä siitä. Ja Risto Korpelakin on kehunut osaavani kirjoittaa. Sitä en tosin tiedä kehuuko enää eilisen kolumnini jälkeen.
Pojalta löytyykin selvät tavoitteet kirjoittamiselleen.
- Jatkan työskentelyäni Jatkoajassa. Pyrin viemään omalla panoksellani asioita siellä eteenpäin. Tällä viikolla pistän hakupaperit menemään lisäksi HaagaHeliaan medialinjalle.
- Mielestäni hommat IS:ssä ja Jatkoajassa sekä journalismiopiskeluni muodostaisivat mainion paketin. Se olisi tulevaisuuteni kannalta viisas ratkaisu.
- Nyt on mietinnän paikka. Täytyy aprikoida, mitkä ovat omat heikkoutensa ja kehittää niitä. Siltä osin kuin niitä täytyy jalostaa, Ville Heino lataa jatkaen
- Hieman ihmetyttää se, että kaikista maailman ihmisistä juuri minun kirjoitustyyliäni arvostellaan. Suhtaudun kuitenkin nöyrästi ja kiitollisesti kaikkeen saamaani kritiikkiin. Se kehittää minua.
Heino uskoo omaavansa kritiikistä huolimatta lahjakkuutta kirjoitushommiin.
- Kyllä minulla edelleen vakaa luotto siihen on. Minulta löytyy kuitenkin vakuuttavia näyttöjä siitä. Ja Risto Korpelakin on kehunut osaavani kirjoittaa. Sitä en tosin tiedä kehuuko enää eilisen kolumnini jälkeen.
Pojalta löytyykin selvät tavoitteet kirjoittamiselleen.
- Jatkan työskentelyäni Jatkoajassa. Pyrin viemään omalla panoksellani asioita siellä eteenpäin. Tällä viikolla pistän hakupaperit menemään lisäksi HaagaHeliaan medialinjalle.
- Mielestäni hommat IS:ssä ja Jatkoajassa sekä journalismiopiskeluni muodostaisivat mainion paketin. Se olisi tulevaisuuteni kannalta viisas ratkaisu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)