Oivalsin sen tänä aamuna. Minulla on ollut pakkomielle. Pakkomielle Jatkoaika.com nimisen verkkolehden HPK-toimituksen kehittämisestä ja omasta journalistisesta jalostamisestani.
Tuon tajuamisesta olen kiitollinen etenkin HPK-puolustaja Joni Tuomiselle. Hän sai minut parin muun ihmisen säestämänä tajuamaan asioiden oikean tolan.
Olen tähän asti ajatellut liikaa "joukkue"lähtöisesti. Vienyt pakomielteenomaisesti omaa seuratoimitustani eteenpäin. Vienyt itseäni toimittajana eteenpäin. En ole älynnyt, että kehittymistyöni on osin jo valmis.
Jatkoaika.comin HPK-toimitus on journalistisesti sillä tasolla, johon olen tyytyväinen. Ja minä olen jo sillä tasolla, että voin seuraavaksi lähteä toimittajan hommien hakuun.
Mitään en ole vielä ammatillisesti saavuttanut, mutta nyt olen sillä tasolla, että voin hiljalleen ruveta etenemään ammatillisella urallani.
On outoa, miten jostain ajatuksesta voi oikeasti tulla pakkomielle. Sen verran luja ajatus, että totuuden näkemiseksi on vaadittava rautakankea.
Nyt olen työtön toimittaja. Tähän pisteeseen olen vienyt itseni lujalla duunilla, selkeällä päämäärällä.
Kaikki alkoi itsetutkiskelemalla kirjastosta lainaamiini journalismiopuksiin. Sitten innostus lisääntyi ja aloin opiskelemaan avoimessa yliopistossa. Ja siellä opiskelen vieläkin...
Jo nyt voin mielessäni todeta olevani voittaja. Olen nimittäin saavuttanut jo yhden tavoitteeni.
Nyt vain rima rohkeasti ylemmäs elämän polullani.