Laidasta laitaan

Nyt tulee teksti, jossa puran ajatuksiani laidasta laitaan. Kyllä, siitä lehmän lypsämisestä sinne avaruusmatkailuun. Nyt paukkuu tekstiä. Nyt näpyttelen ison kasan kirjaimia peräkkäin ja painelen välissä vain spacea. Nyt tulee!

Nyt, nyt, nyt! Fanfaarit vain soi.

Minusta on tullut aamuvirkku. Olen vasta 28-vuotias, mutta vaikuttaa kuin olisin jo kahdeksankymppisen tasolla henkisesti. Hiukseni harmaantuvat ja heräsin jo viideltä! Kyllä, viideltä heräsin.

Menin nukkumaankin tosin jo puoli yhdeksän aikoihin, mutta kuitenkin. Tuohon aikaan nukkumaan ja viideltä herätys. Vapaapäivänäni? Tarkoittaa sitä, että minusta on tullut vanha.

Onneksi tänään on kaupat auki, niin voin käydä ostamassa villalankaa, kutimet ja ruveta neulomaan. Sehän tästä vielä puuttuisi.

Tänään olisi Kerhon a-junioreillakin mahdollisesti mestaruuden seuralle ratkaiseva finaaliottelu, Rinkelinmäellä. En tiedä menenkö edes paikalle saati kirjoittamaan juttua.

Saunavuoroni nimittäin loppuu neljältä, just silloin, kun peli jo alkaisi. Ja tällä hetkellä olen jo hieman väsähtänyt lätkäjuttujen kirjoittamiseen. Olen kuitenkin rampannut joka miesten arkikotipelissä tällä kaudella kirjoittamassa juttuja kahteenkin eri mediaan.

Saattaa ollakin, että en mene Rinkelinmäelle tänään lainkaan.

Ja mistäs sitten vielä naputtelisi?

Minua on ruvennut nyppimään se, että olen huomannut ihmisten käyttäytymisessä rappeutumista. Kaikki ihmiset eivät osaa käyttyä fiksusti ja se ottaa välillä kupoliini.

Minulle kuitenkin fiksut käytöstavat ja lähes kaikkien ihmisten huomioiminen ovat tärkeitä arvoja elämässäni, jolloin on vaikeaa ymmärtää toisin ajattelijoita.

Käytin sanaa lähes kaikkien siksi, että on ihmistyyppejä, jotka eivät ole ansainneet edes sitä huomioimista.

Seuraavaksi voidaan jouhevasti edetä tv-ohjelmien tason surkeuteen. Tv-ohjelmatarjonta on nimittäin mennyt nykyaikana liki sonnaksi. Vähissä ovat laadukkaat draama- ja komediasarjat, joita katselisin mielelläni.

No, onneksi edes Englannissa osataan tehdä laatusarjaa ja sitä katselenkin joka arkipäivä. Eli Emmerdalea.

Tänään ajattelin muuten tehdä ihan jotain muuta loppupäivän aikana kuin kirjoittaa. Ainakin pelata pleikkaa. Ja syödä hyvin. Tein eilen hemmetin maukasta lihakastiketta, jota jäi vielä tänäänkin syötäväkseni. Nam!

Tässä tämä blogiviestini. Kiitos, jos jaksoit lukea.

Viltsun boxi on hyvä oppimisväline

Perustin pari viikkoa sitten oman verkkojulkaisuni, "Viltsun boxin". Tai ensin sen piti olla blogi, mutta sitten se muovautui verkkojulkaisuksi ja olen siihen yhä enenevässä määrin ruvennut suhtautumaan vakavammin.

Oma verkkojulkaisuhan on siisti juttu!

Ja uskon, että sen pyörittäminen on ihan laillistakin, kun sitä yksinäni päivittelen. Kuvien käytön kanssa pitää olla vain tarkkana. Mihin kuviin minulla on käyttöoikeus?

Miksi oma verkkojulkaisu on sitten niin helvetin hieno juttu?

Siksi, että se on minulle mainio oppimisväline. Sinne, kun rustailen journalismiin, viestintään ja kirjoittamiseen liittyviä asioita, niin sehän kehittää minua entisestään. Ja sinne, kun rupean tekemään myös artikkeleita näistä aiheista ja niitä varten teen tutkimustyötä, niin yhä vain paranee.

Ja voisin haastatellakin kyseisten alojen ammattilaisia lehteäni varten. Samalla saan myös kirjoittaa, niin paljon että sydämeni itkee ilosta.

Hieno. Loistava. Fantastinen. Homma.

Toki voisin pyörittää verkkojulkaisua myös jostain muustakin aiheesta, kuten matkailusta, mutta se ei palvelisi minua yhtä paljon kuin mitä Viltsun boxi.

Ja yksi juttu vielä,

On myös ihan piristävää tehdä välillä muunkin alan juttuja kuin jääkiekkoilun.

Jos saisin päättää, missä olisin tällä hetkellä?

Ihminen pystyy kirjoittamaan itsensä tekstissä minne huvittaa. Ja ihminen pystyy kuvittelemaan olevansa missä huvittaa. Missä se Viltsu sitten olisi tällä hetkellä, jos hän saisi sen itse valita?

Jos hän saisi siirtää itsensä paikkaan X tällä kellon lyömällä, mikä tuo paikka olisi?

Se olisi jokin paikka jossain järven rannalla. Olisi kenties hämärtyvä kesäilta, aurinko laskemassa ja järven vesi liplattelisi miedoissa aalloissa. Seisoisin jonkin koivun juurella ihastelemassa luontoa ja nauttimassa sen tarjoamasta rauhasta.

Siellä se Viltsu tällä hetkellä olisi, jos hän saisi itsensä siirrettyä sinne, mihin häntä huvittaisi siirtyä.

Olen ruvennut ikävöimään niitä vanhempieni ja välillä sisarustenkin kanssa viettämiäni kesäpäiviä SFC-alueilla Hietasaaressa ja Hietajärvellä. Ne ovat kaksi suosikkikaravaanialuetta ja paikkoja, joissa olen todella nauttinut olostani.

Ne ovat olleet suosikkialueitani sen vuoksi, että ne ovat kauniita alueita. Ne ovat luonnon keskellä, alueilla on ollut paljon puita ja molemmissa paikoissa on uskomattoman komeat hiekkarannat.

Valitettavasti puiden kohdalla on käytettävä sanamuotoa on ollut paljon puita. Sillä tuo puiden runsaus koitui Hietasaaren ikäväksi kohtaloksi pari vuotta sitten. Alue tuhoutui myrskyn seurauksena täysin.

Hietasaaren uudelleen rakentamisen jälkeen en ole alueella käynyt. Tässä linkit lempikaravaanialueitteni nettisivuille: Hietasaari ja Hietajärvi.

Olisi hienoa omistaa vielä jonain päivänä ajokortti. Saisin hommata auton ja ryhtyä myös karavaanariksi.

Viltsu sai töitä: "Mielestäni sitä kannatti juhlistaa"

Viltsulla oli kiirastorstaina vauhti päällä. Poika piti illalla hauskaa ja tyhjensi jopa yhdeksän 5,5% promillelukemalla varustettua lonkerotölkkiä. Viltsu, miksi ihmeessä?

- Sain eilen töitä 3,5 kuukaudeksi. Mielestäni sitä kannatti juhlistaa, Viltsu selvittää.

Kerrottakoon lukijoille tarkennukseksi, että Viltsu pääsee töihin Hämeenlinnan vankilan keittiölle. Pojan mukaan työn saanti kävi käytännössä tuosta vain.

- Jep, he ottivat minuun yhteyttä tiistaina. Kävin heillä haastattelussa keskiviikkona ja eilen sain tietää, että pääsen heille töihin, Viltsu riemuitsee.

Vankilasta otettiin Viltsuun yhteyttä, koska sällin tiedot olivat työvoimatoimiston listoilla. Työpaikan saamistaan Viltsu pitää hienona asiana.

- Totta kai se on loisto homma. Epävakaa elämäni taas varmentuu ainakin reilun 3 kuukauden ajaksi, heinäkuun loppuun asti. Ja saanhan siten myös selkeästi parempaa liksaa kuin mitä työttömyystukeni on, Viltsu kertoo.

Viltsulla oli kyllä suunnitelmissa ruveta freelancer-toimittajaksi jo tässä vaiheessa, mutta se suunnitelma lykkääntyi ainakin toistaiseksi.

- Näin kävi. Minun on vain opiskeltava lujasti koko ajan, niin elokuussa, kun työni loppuvat olen valmiimpi toimittajan hommia koittamaan kuin mitä nyt olen, Viltsu virkkoo.

Eli Viltsu, suunnittelet yhä toimittajan urasta?

- Ilman muuta. Se on tavoitteeni ja sen eteen teen lähes päivittäin paljon hommia.

Hieno juttu, niin pitääkin. Nimittäin paiskia töitä, jos jotain haluaa elämässään saavuttaa.

Ja vaikuttaa, että sinulla Viltsu tosiaan oli aihetta iloita torstaina. Menikö kaikki kalsarikänni-iltamassasi nappiin?

- Ei, ei mennyt. Lopetin juomiseni jo Salattujen elämien päätyttyä. Väsähdin.

- Ja sen lisäksi kirjoitin humaltuneena blogiini joitain viestejä. Toivottavasti en ihan hassuja kirjoitellut.

- No, onneksi kirjoitin sentään viestini blogiini enkä enää Facebookiin. Blogissani lukijamäärät olivat hyvin alhaiset ja nyt viestit on poistettu, Viltsu sanoo.

No, ei kai sitä niin vakavasti kannata ottaa. Se on vain elämää. Parasta ja tärkeintä lienee kuitenkin, että olet löytänyt itsellesi töitä Viltsu, onnea!

- Näinhän se lienee. Kiitos onnitteluista.

- Olen syttynyt taas elämään. Kevät on saapunut, aurinko paistaa täydeltä terältä ja lähitulevaisuuteni vaikuttaa yhtä valoisalta kuin se kevätaurinko, Viltsu runoilee lopuksi.

Olen voittaja

Eilen ikään kuin päättyi kolmas kauteni harrastetoimittajana. Tämä sen vuoksi, koska HPK meni ja tipahti puolivälierissä JYPiä vastaan. Nämä kolme kautta ovat olleet hienoa aikaa minulle. Todella hienoa aikaa.

Samalla, kun olen saanut harrastaa, niin olen myös kehittänyt itseäni. Oli joskus vuoden 2010 talvea, kun oivalsin osaavani kirjoittaa. Ja siitä lähtien olen kehittänyt itseäni niin kirjoittajana kuin toimittajanakin eteenpäin. Lähinnä itse itseäni valmentaen.

No se siitä ja ne näistä. Tuon kehittymisprojektini tietävät nyt jo luultavammin kaikki, jotka ovat elämääni lähemmin seuranneet.

Mutta, tuon toimittajaksi kehittymisprojektini lisäksi olen saanut kehittää itseäni myös ihmisenä eteenpäin. Ja se kehittymisprojekti on ollut liki pitäen merkittävämpi minulle kuin projektini kehittää itsestäni kirjoitusalan ammattilainen.

Jumalauta, siitä nyhveröstä on kasvanut ihminen, joka uskaltaa ja haluaa keskustella muiden ihmisten kanssa. Olen usein todennut, että tämä on isoin asia, jonka pystyin saamaan harrastukseni avulla. Olen saanut itselleni sosiaalisen rohkeuden.

Ja se merkitsee minulle niin paljon, että meinaa tippa tulla linssiini. Olen nyt jo voittaja. Siihen titteliin ei nimittäin vaikuta se tuleeko minusta isona toimittajaa. Olen nyt jo voittaja.

Kyllä, olen nyt jo voittaja.

En ole enää jumalattoman ujo persoona. En, nyt uskallan jopa naurattaa ihmisiä työpaikallani. Keskustella ventovieraidenkin ihmisten kanssa.

Huh, huh. Isoja sanoja, mutta faktaa kaikki.

On "helppoa" sitten joskus mahdollisesti todeta, että ei minusta tullutkaan toimittajaa ja toteuttaa vaikka se toinen unelmansa. Pistää pystyyn se oma ravintola- tai matkailualan yritys.

Se nimittäin on mahdollista, kun olen rohkaistunut. Olen saanut itselleni sosiaaliset taidot. Niitä ei sitten saakaan ihan joka paikasta itselleen. Mutta Jatkoaika on sen minulle mahdollistanut. Hieno harrastus.

Kun olen uutterasti ja monesti tehnyt haastatteluita, niin olen rohkaistunut ihmisenä. Olen hionut sosiaalisia taitojani.

Nöyrin kiitokseni sille kelle se kuuluu, Jatkoajalle.

Kevät on tullut- "Herran pieksut, mikä auringon paiste!"

Kevät on tullut. Se on oikeasti saapunut maahamme. Vihdoin ja viimein. Ja sen näkee muustakin kuin siitä jääkiekon SM-liigan otteluohjelmasta. Kevään tulon voi havaita, kun katsoo ulos ikkunasta.

Herran pieksut, mikä auringon paiste! Toistan, herran pieksut, mikä auringon paiste!

Aurinko on paistanut komeasti koko päivän. I hela dagen! lohkaisisi ruotsalainen. Ja onhan se hieno juttu. Korjaan, fantastinen juttu.

Niin auringon paiste kuin sen ihanan kevään tulokin. Viltsu on herännyt. Koko elimistöni on puhjennut kukoistukseensa. Sen tuo auringon paiste ja valoisuus ovat saaneet aikaan.

Siitäkin huolimatta, että valoisuuden lisääntymisen myötä laiskuuteni imurin käytössä näkyy herkemmin. Sillä pölytkin näkyvät paremmin, kun on valoisaa.

Se on kuitenkin todella pieni murhe.

Tervetuloa kevät luoksemme! Otan sinut avosylin vastaan. Olen odottanut sinua. Olen kaivannut sinua. Vihdoin tulit, kiitos.

Ja nyt, kun tulit, niin sulatapa pikavauhtia nuo lumet pois. Pääsisin pian jälleen pyörällä eikä minun tarvitsisi joka paikkaan kävellä. Se helpottaisi entisestään elämistäni.   

Amen.

Blogi on huippu!

Bloggaaminen on huima keksintö. En voi kuin lämpimästi suositella kaikille kirjoittamaan oppimaan haluaville bloggaamista.

Minä itse aloitin aktiivisesti bloggaamaan noin kuukausi sitten. Sen jälkeen olen tuottanut tekstejä varmaan vähintään kerran päivässä tahdissa. Tuumasin, että kehityn samalla kirjoittana.

Ja tap! tap! tap! Niin on käynyt.

Nämä kaksi blogiani ovat olleet minulle ikään kuin harjoittelualustoja. Voin tuottaa blogeihini tekstejä melko vapaasti ja tiheällä tahdilla.

Se vie eteenpäin. Joku viisas on joskus todennut, että on kirjoitettava paljon, jos haluaa oppia kirjoittamaan. Ja blogia käyttäessään sitä saa kirjoittaa. Paljon.

Vieläpä kolumnin muotoisia tekstejä. Muodoiltaan ammattimaisia tekstejä. Sekin kehittää minua entisestään!

Ja samalla, kun olen kehittynyt kirjoittajana, niin olen saanut kirjoittajana lisää myös suoritusvarmuutta. Olen löytänyt rutiinitason. Minun ei tarvitse enää fundeerata osaanko kirjoittaa vaan nyt voin keskittyä siihen, kuinka kirjoitan.

En vain enää kirjoita, vaan koitan tehdä sen hyvin.

Ja toinen asia, johon pyrin tästä lähtien yhä enemmän panostamaan on se aihe, mistä kirjoitan. Esimerkiksi toisessa blogissani "Viltsun boxissa" on ollut käynnistymisvaikeuksia.

Olen kirjoittanut sinne silloin, kun on joku juttuaihe juolahtanut mieleeni. Ja sen vuoksi blogini ei ole vielä sillä tasolla kuin missä se voisi olla.

Kaikki tekstit eivät ole niin kiinnostavia, sillä niiden aiheeseen ei ole panostettu. Ykkösasiana on ollut vain se, että on saanut kirjoittaa. Treenata kirjoittamista.

Nyt, kun olen saanut suoritusvarmuutta kirjoittamiseen, niin ryhdyn enemmän tekemään työtä kirjoittamisaiheen ideoimisen kanssa.

Tosin Viltsun boxi on ollut pystyssä vasta vajaan viikon. Siitä se lähtee hiljalleen toimimaan, uskon vakaasti.

Viltsu pisti pystyyn uuden blogin- "Uskon vievän eteenpäin"

Harrastetoimittaja Viltsu täräytti sunnuntaina aamupäivällä tiskiin kovan yllätyksen. Poika erotti Viltsun nurkkaus-blogistaan kirjoittamista ja journalismia käsittelevät viestit ja siirsi ne toiseen blogiin. Tämän blogin nimeksi Viltsu pamautti "Viltsun boxin".

Viltsu, miksi moinen ratkaisu?

Ratkaisuni oli pitkän ajatteluprosessin tulos. Tuohon ensimmäiseen blogiini rupesi kertymään niin paljon viestejä sekä tästä toimittajan harrastuksestani että myös muista aiheista. Näin järkevimmäksi erottaa nämä viestit toisistaan.

Tämän toisen blogisi nimeksi pistit "Viltsun boxin". Mistä tarkalleen aiot sinne raapustaa?

Raapustan sinne kaikesta, joka liittyy tavoitteeseeni opiskella toimittajaksi. Matkasta päämäärääni, journalismista, viestinnästä, kirjoittamisesta ja haastattelemisesta.

Nyt olen ymmälläni. Miksi niin teit? Uskotko siitä olevan sinulle hyötyä?

Minulla on vankka luottamus siihen, että se kehittää minua eteenpäin, kun alan pitämään näistä edellä luettelemistani asioista omaa blogiaan.

Jo ensiksi sen vuoksi, että saan kirjoittaa. Minun on kirjoitettava paljon kehittyäkseni taitavaksi kirjoittajaksi ja toisaalta myös, kun kirjoitan noista asioista, niin samalla opin niistä lisää.

Kirjoittaessani kuitenkin ajattelen niitä asioita ja sisäistän niitä. Sekä myös kertaan opiskelemiani juttuja.

Vaikuttaa fiksulta ratkaisulta. Voin toivottaa sinulle vain onnea ja tsemppiä blogisi ylläpitämiseen. Kerrotko vielä minulle kuinka vakaasti uskot siihen, että saat jonain päivänä toimittajan hommia? 

Sen oikeastaan näyttää aika. Kaikkeen on varauduttava, sekä siihen että tavoitteeni toteutuu että myös siihen, että se ei toteudu. En voi kuin paiskia lujasti hommia ja toivoa, että se jonain päivänä toteutuisi.

Ja sitä paitsi, saanhan jo nyt harrastaa ja kirjoittaa. Se on jo iso juttu. Tarvitseeko edes mitään suurta tapahtua?

Viltsun boxiin pääset tästä linkistä.

Tämän vuoksi journalismia tuotetaan!

Tykitin tänne blogiini viikolla tekstin siitä, miksi journalismia tuotetaan. Kerroin syiksi journalismin eri tehtävät.   Tiedon välittämisen, tarinoiden kertomisen, julkisen keskustelun ylläpitämisen ja julkisten tahojen seuraamisen.

Tarkastelin asioita kuitenkin liian suppeasti. Unohdin huomioida oleellisimman näkökulman. Journalismia tuotetaan siksi, että löytyy kuluttajia, jotka seuraavat eri medioita. Samalla tavalla, kun ruokaa valmistetaan siksi, kun löytyy syöjiä.

Journalismia tuotetaan sen kuluttajille.

Miksi me ihmiset sitten seuraamme joukkotiedotusvälineitä? Lehtiä, radioasemia ja televisiokanavia? Yksi syy liittyy oleellisesti journalismin tärkeimpään tehtävään. Tiedon välittämiseen. Seuraamme tiedotusvälineitä, koska haluamme pysyä kartalla maailman tapahtumista.

Ja siitä sitten kimpoaa seuraava syy kuluttaa journalismia. Silloin, kun seuraamme tiedotusvälineistä maailman tapahtumia niin ikään kuin uudistamme sitä omaa rooliamme yhteiskunnassamme. Pysymme samalla osallisina tässä yhteiskunnassa.

Entä muut tehtävät seurata journalismia? Onko niitä?

On niitä. Medioiden seuraaminen on tapa. Voimme olla tottuneet siihen, että se Hämeen Sanomat kilahtaa postiluukustamme joka aamu lattialle. Tai tottuneita klikkaamaan sinne Jatkoaika.comin nettisivuille. Tai kuuntelemaan sitä Radio Suomen uutisohjelmaa.

Itsemme sivistäminen, maailman tapahtumien seuraaminen ja rutinoitunut tapa... Onko vielä muita syitä seurata medioita?

On. Media tarjoaa meille elämyksiä, nautintoja. On välillä rattoisaa ottaa käteen kuppi kahvia ja lukea kiinnostava tarina HPK:n pelaajasta. Media tarjoaa meille samalla lailla elämyksiä kuin ruoatkin.

Siinä niitä tapoja seurata journalismia ja syitä siihen, miksi toimittajat sitä tuottavat. Ei olisi järkevää tehdä juttuja, jos ei olisi niiden lukijoita.

Kiitos ja kunnia niille keille se kuuluu. Journalismin kuluttajille.

Luovuus ja voittaminen vaativat samoja asioita

Kirjoitin äsken siitä, mitä voittaminen vaatii. Tekstini kirjoitettuani oivalsin, että luovuus edellyttää samanlaisia asioita.

Luodaksesi jotain uutta ja keksiessäsi uusia ideoita sinun on oltava luova. Se vaatii rohkeutta ja uskallusta epäonnistumisiin.

Minä itse ideoin toimittajana jatkuvasti uusia juttuaiheita. Minun on oltava rohkea silloin, kun lähden toteuttamaan niitä. On ymmärrettävä, että ideani eivät aina välttämättä toimi, mutta mokia ei saa ottaa liian raskaasti. Niistä on otettava opiksi ja ensi kerralla tehdä juttu siten, että se toimii paremmin.

Ollaksesi luova et saa olla myöskään liian kriittinen. Kriittinen ajattelu on toki tärkeää toimittajalle, mutta silloin kun ideoit ja luot uusia juttuja on liiallinen kriittisyys pahasta. Silloin on olennaista olla innokas, huumorimielinen ja rohkea.

Luovuus edellyttää myös sitä, että et ajattele ylimielisesti. Et pidä itseäsi liian suuressa arvossa ja uskallat tarvittaessa jopa epäonnistua. Silloin uskallat kokeilla ja luoda.

Näillä opeilla lisää luomaan!

Voittajaksi kasvaa epäonnistumisten kautta

Tahdotko voittaa? Tahdotko menestyä? Tahdotko toteuttaa tavoitteesi?

Jos tahdot, ole valmis tekemään töitä. Tai aluksi, naulaa itsellesi tiukka päämäärä ja sitoudu siihen. Sen jälkeen ryhdy paiskimaan hommia tavoitteesi eteen. 

Muista kuitenkin, ettei työn teko yksinään riitä. Matka maaliin ei ole mutkaton eikä kivitön. Varaudu siihen. Et saa pelätä epäonnistumisia, virheitä tai kritiikkiä. 

Päinvastoin, ne ovat sinun voimavarasi. Ne ovat sitä polttoainetta, jota voit tankata tankkiisi matkalla kohti päämäärääsi. Ne kasvattavat sinua. 

Et voi ajatella, että olet seppä jo syntyessäsi. Kukaan ei voi ajatella. Jalostut paremmaksi sekä treenin, opiskelun ja työn teon kautta. 

Näiden lisäksi myös epäonnistumisten avulla. 

Saatat ensin jossain asiassa epäonnistua, suoritua siinä huonosti. Sitten ensi kerralla hiukan paremmin, taas paremmin ja vielä paremmin, kunnes lopulta olet Kurko. 

Sinusta voi tulla voittaja, mikäli osaat ja uskallat kohdata epäonnistumiset oikein. Mokia tarvitaan matkalla voittajaksi.  

Onnistujaksi kasvaa epäonnistumisten kautta.

Haastatteleminen on kuin jääkiekkoa pelaisi- kaikki lähtee valmistautumisesta

Haastatteluiden tekemisellä ja jääkiekon pelaamisella on yksi yhdistävä tekijä. Kummassakin korostuu hyvä valmistautuminen. Mainio latautuminen tilanteisiin.

Haastatteluihinkin on nimittäin tärkeää valmistautua kunnolla. Ennen haastattelutilannetta on syytä opiskella kysymysrunkonsa niin huolellisesti, että sen osaa miltei ulkoa.

Se edesauttaa varsinaisessa haastattelussa siihen, että saa vietyä haastattelunsa keskustelumaisesti läpi. Ei ole niin orjallisesti nokka kiinni kysymyspapereissaan vaan voi rohkeammin jutella haastateltavansa kanssa.

Ja toinen seikka on se, että ei ole kysymysten esitysjärjestykseenkään niin sidottu, kun muistaa ainakin ne olennaisimmat asiat, jotka oli tarkoitus haastateltavastaan saada irti.

Varsin usein sitten käykin siten, että haastattelu lähtee kulkemaan aivan eri polkuja kuin alunperin suunnitteli.

Tähän sitten vaikuttaa lisäksi se, että haastateltava ihminen vastaa sillä tavoin, että on luonnollisempaa esittää kysymyksensä eri järjestyksessä kuin mitä oli ensin ajatellut.

Haastattelutilanteisiin pitää muutenkin valmistautua kunnolla kuin vain siten, että opiskelee ulkoa kysymyksensä. On hyvä saada oikeanlainen lataus haastattelutilanteisiin. Nöyrä, kuuliainen ja innokas asenne.

"Mä haluan, että haastatteluni onnistuu ja saan kaiken oleellisen irti haastateltavastani."

Haastateltavalle tulee välittää myös sellainen fiilis, että on aidosti kiinnostunut keskustelemaan hänen kanssaan.

Toki haastatteluihin pitää valmistautua taustatietojakin penkomalla, kysymyksiä keksimällä ja kiinnostavia näkökulmia ideoimalla.

Tämä kaikki tekee haastattelemisesta mielekkään puuhan. Tietenkin sen lisäksi, että samalla pääsee tapaamaan ihmisiä.

Saunominen on aika kivaa!

Aah! Se on rentouttavaa, se on ihanaa, se saa mieleni onnelliseksi. En voi varmasti edes sanoin kuvailla kuinka gutaa tuo lempipuuhani tekee.

Odotan sitä hetkeä joka viikko innolla. Sitä hetkeä, sitä hetkeä, kun pääsen saunomaan. Kun on lauantai ja kello lyö 15, niin silloin sen hetki koittaa. Miltein sekoan! Uuh!

Se hetki koitti jälleen äsken. Kävin saunomassa. Kerron nyt teille miten tuo tapahtui.

Kello on 14.30. Odotan malttamattomana. Yritän kuluttaa aikaani selaamalla nettiä. Niin nyt kuin usein muulloinkin olin soittanut seuranhakupalvelunumeroon: 0700-1600. Sieltä saa kuumaa naisseuraa saunakaveriksi. Tiedäthän, tumma hiuksisia, isotissisiä ja aika viileitä tapauksia. Aah, kelle ei tuollainen seura kelpaisi?

Sieltä soitin ensin tytön itselleni saunakaveriksi ja hän saapui luokseni noin varttia vaille kolme.

Hän (nimeltään Laura) tuli oveni taakse. Rimpautti ovikelloani. "Ring, ring!!" Hätkähdin, tuumasin, että vihdoinkin ja menin avaamaan oveni. Siellä hän seisoi.

Tuo tumman tulinen nainen. Kaunis ja upea ilmestys. Uuh, iihana suomalainen nainen! Ja mitkä rinnat!

Hän tervehti minua ja esitteli itsensä. Hän oli se, saunapartnerini. Oli aika lähteä saunomaan. Kiitin jo tässä vaiheessa Luojaani siitä, että sain kaverikseni saunomaan noin mielettömän ilmestyksen.

Käskin häntä odottamaan ulko-ovella. Itse pakkasin nopeasti saunakassini. Sinne vilahti vaihtovaatteet, laudeliina, pyyhe, pesuaineet ja pari Sandelsia. Onhan nyt lauantai!

Menin Lauran luokse. Hän oli tässä vaiheessa melko ujolla päällä. Otin hänet rutistukseeni ja sanoin, että ei tarvitse pelätä. En sinulle ainakaan pahaa tee. Hyvää voin tehdäkin. Ja hei, varmasti teenkin ja vinkkasin samalla silmääni.

Sitten lähdimme kohti saunaa! Hopi, hopi. Menimme hissiin ja painoimme hissin menemään ala-aulaan. Kun olimme alhaalla menimme saunaan. Kerron tässä vaiheessa teille, että kerrostalossani on yleinen sauna, joka sijaitsee "kellarikäytävällä". Sinne menimme.

Avasimme pukuhuoneen oven, menimme sisään, riisuuduimme ja loppu... Sen saat itse kuvitella!

   

Näin kasvat voittajaksi

"Tulin voittamaan, en anna minkään seistä tiellä!" Näin laulaa räppäri Cheek. Mitä voittaminen vaatii? Miten kasvetaan menestyjäksi?

Maailmassa on lukuisten alojen huippuja. On NHL-staroja, tähtiluokan kokkeja ja lahjakkaita kirjailijoita. Miten heistä on tullut menestyjiä?

Cheekillä on siihenkin vastaus: "Verta, hikeä ja kyyneleitä. Sen se vaatii."

Ja on tismalleen oikeassa. Voittaminen ja menestyminen vaatii hikeä ja kyyneleitä. Menestyminen vaatii lujaa tahtoa ja työtä.

Ensin naulataan tavoite. Me voitamme mestaruuden! Minusta tulee oman alani huippu! Minusta tulee Nobelin voittaja!

Sitten ymmärretään, että tavoite ei yksinään riitä. Päämäärään pitää myös sitoutua. Tarvitaan päättäväisyyttä ja määrätietoisuutta. Perkele, minähän saavutan tavoitteeni vaikka se vaatisi mitä.

Sen jälkeen otetaan netti ja eri opukset esille ja kartoitetaan, mitä tavoitteen toteutuminen edellyttää. Jos haluat maailman parhaaksi kirjailijaksi kirjoita paljon. Kuluta näppäimistösi hajalle.

Jos puolestaan haluat NHL:n maalitykiksi lauo kiekkoja laverilta kyllästymiseen asti. Lauo! Lauo! Lauo!

Tärkeintä on halu. Sinun on tahdottava saavuttaa tavoitteesi. Sinun on oltava valmis tekemään töitä päämääräsi eteen.

Ja jonain päivänä voit olla voittaja.

Taitava keskustelija osaa kuunnella

Mistä on hyvä keskustelija luotu? Päällepuhumisesta, ivaamisesta, turhasta provoimisesta ja huonosta käyttäytymisestä? Väärin, väärin, väärin. 

Millainen sitten on taitava keskustelija?

Taitava keskustelija osaa kuunnella. Hän osaa kuunnella keskustelukumppaniaan, huomioida hänet ja hänen näkemyksensä. Pätevän keskustelijan ei tarvitse olla toverinsa kanssa samaa mieltä asioista, mutta hänen on annettava keskustelukumppanilleen avoin mahdollisuus omien mielipiteidensä esittämiseen. 

Hyvä keskustelija ymmärtää, että on olemassa myös vastakkaisia näkemyksiä ja arvostaa niitä. Sekä muutenkin kunnioittaa toista keskustelijaa. 

Toisen keskustelijan kunnioittaminen ja huomioiminen on tärkeää keskustelutilanteissa. Kunnioittamiseen kuuluu myös se, että osaa käyttäytyä keskustelutilanteissa. Käyttäytyä fiksusti, henkisesti kypsästi ja arvostavasti toista ihmistä kohtaan.

Pam! Siinä jo lista hyvän keskustelijan ominaisuuksista. Löytyykö muuta sanottavaa?

Löytyy. Taitavalla keskustelijalla on tunneälyä. Keskustelija osaa huomioida keskustelukumppaninsa tunteet keskustelutilanteissa ja puolestaan säädellä omia tunteitaan. Hillitä itseään. Ei räyhää turhaan eikä räyhää välttämättä edes silloin vaikka siihen olisi aihetta. Rauhallisuus arvoon. 

Ja sitten se yksi oleellisimpia juttuja.

Hyvä keskustelija on luotettava. Keskustelijan sanaan pystyy luottamaan. Hän ei puhu keskustelutilanteessa toista ja selän takana toista eikä nöyristele tai turhaan imartele keskustelukumppaniaan. Hän on rehellisesti oma itsensä.

Lisäksi huumorintaju on tärkeä kyky keskustelijalle. On osattava nauraa sekä muille että itselleen.

Siinä hyvän keskustelijan käyttäytymisohjeet.

Journalismi ei ole poikkeus

Tämä minun tavoitteeni kouluttautua toimittajaksi on saamassa hieman jopa ylisuuret mittasuhteet. Toki tavoite ja asia on minulle tärkeä ja minun on paiskittava sen eteen hommia, mutta niinhän se on muillakin aloilla.

Onhan niitä muitakin lahjakkuuksia kuin kirjoittajalahjakkuuksia ja samanlaista duunia ne tekevät uransa eteen kuin meikäläinen. Keittiöalalla on omat huippukokkinsa, urheilussa on omat huippu-urheilijansa ja NHL-pelaajansa, näyttelijöistä osa on huippunäyttelijöitä, lääkäreistä löytyy taitavia kirurgeja jne.

Lähes kaikkia leimaa sama juttu, työn teko. Lahjakkuus on toki tärkeää, mutta ei se yksin riitä. Tarvitaan iso määrä työtä.

Tai ensin pitää olla selkeä tavoite, sitten sen eteen oikeanlainen asenne. Päättäväisyyttä, päämäärätietoisuutta ja sitoutumista ja sitten pitää paiskia hommia tavoitteensa eteen.

Ja pitää varautua siihen, ettei se duunin teko silti välttämättä riitä. Saatetaan tarvita myös ripaus onnea ja sattumaa.

Ja etenkään journalismin alalla se työn teko ei välttämättä riitä, sillä toimittajien työllistymistilanne ei näytä valoisalta. Verkko valtaa yhä enemmän media-alaa, paperisten lehtien levikkimäärät ovat laskussa, perinteiset lehtiversiot korvataan tabloidikoon lehdillä jne.

Kaikki tämä oletettavasti pudottanee tarvittavien toimittajien määrää.

Voi sitä Vapun ja Hjalliksen ruutuaikaa!

Minkä ihmeen takia Vappu Pimiä ja Hjallis Harkimo ovat jatkuvasti televisioruudussani? Pimiä juontaa ties mitä ohjelmia ja Harkimokin vetää tällä hetkellä Diiliä ja omaa keskusteluohjelmaansa Hjalliksen kanssa.

Suomessa on toki muutama muukin tunnettu talk show-isäntä, mutta miksi? Minkä vuoksi tietyt kasvot pyörivät jatkuvasti televisio-ohjelmissa?

Isoin syy on näiden Vappu Pimiöiden ja Hjallis Harkimoiden tunnettuvuus, suosio. Kun ohjelmassa on tunnettu ja suosittu juontaja, niin sitä on jo sen vuoksi helppo myydä katselijoilleen. Katselijat vahtaavat tiettyjä ohjelmia jo pelkästään ohjelman juontajan vuoksi.

Vappu Pimiä on lumonnut tv:n katselijat kauneudellaan, iloisuudellaan, ruudun läpi pursuavalla onnellisuudellaan ja energisyydellään. Hjallis Harkimo puolestaan tylyydellään, tiukkasanaisuudellaan ja menestymisellä elämässään.

Huomion arvoista on myös se, kuinka tämä kaksikko tuodaan esille julkisuudessa. Noita asioita, joista he ovat tunnettuja korostetaan lehtien sivuilla. Vai mitä sanot näistä Vapusta kertovista otsikoista:

"Vappu Pimiä synnytti täyden kympin tytön!"
"Näin onnellisena Vappu Pimiä palasi synnytyssairaalasta- kuva!"
"Tuore äiti Vappu Pimiä: "Olen kiitollinen parisuhteestani"

Ja jokaisen jutun kuvassa Vappu Pimiä hymyilee kuin Naantalin aurinko.

Entä sitten ne Hjalliksesta kertovat otsakkeet:

"Hjallis Harkimo puhuu yksityiselämästään: En kaipaa suhdetta"
"Hjallis Harkimo valmis rahoittamaan Guggenheimin museota"
" IS Hjallis Harkimo: "Tavara ei tee onnelliseksi!"

Kovaluonteinen Harkimo ei naista elämäänsä kaipaa, mutta rahaa riittää ja sitä hän on valmis sijoittamaan museon rahoittamiseen. Huomautuksena kuitenkin, etteivät raha ja sillä saatava tavara tee miestä onnelliseksi.

Ja jokaisessa jutussa Hjalliksella on tiukka ilme.

Vapusta ja Hjalliksesta rakennetaan julkisuudessa omanlaiset kuvansa. Niin kuin jo alussa kerroin, Vapusta onnellinen ja energinen kuva ja Hjalliksesta taas kovaluonteinen, menestyvä kuva. Ja nämä samat ominaisuudet ovat korostuneet niissä ohjelmissa, joita nämä henkilöt ovat vetäneet. Täten on syntynyt brändi.

Brändillä tarkoitan sitä, että katselijat osaavat yhdistää Vappuun ja Hjallikseen tietyt asiat nämä nähdessään. Ne tietävät, että Vappu on tätä ja Hjallis on tätä.

Ja sitten, kun on Vapulle ja Hjallikselle on syntynyt brändi, niin heidän vetämiään ohjelmia on hyvä jo sen brändin avulla viedä haluttuun suuntaan.

Nyt me tuotamme uudenlaista keskusteluohjelmaa Maikkarille, sen nimi on Korkojen kera. Ohjelmasta olisi tarkoitus tehdä iloinen ja viihteellinen, kun sitä kuitenkin perjantai-iltana katsojille esitetään. Miten se tapahtuu?

Pistetään toiseksi juontajaksi ainakin Vappu Pimiä, se on luonteensa vuoksi sitä, mitä ohjelma kaipaa. Talk show-emäntänä, kun toimii Pimiä, niin katselijat heti päässään tajuavat, että nyt ei voi ohjelma olla kuin rento ja iloinen.

Ja sama homma Hjalliksen kanssa-ohjelman kohdalla. On tehty Hjallikselle oma keskusteluohjelma ja eihän se voi olla kuin sellainen, jossa Hjallis esittää vierailleen tiukkoja, vaikeita kysymyksiä. Pistää nämä ahtaalle. Sehän on sitä, mistä katselijat Harkimon tuntevat.

Miksi journalismia tuotetaan?

Mikä journalismin tarkoitus on? Miksi journalismia tuotetaan? Miksi Suomessa on lukuisia toimittajia, jotka täyttävät lehtien sivuja, päivittelevät verkkolehtiä, pitävät metakkaa radioissa ja pällistelevät telkkaruuduilla? 

Mihin hemmettiin toimittajia kaivataan? 

Toimittajat ovat meidän, kansan palvelijoita. Ne seuraavat yhteiskunnan tapahtumia ja uutisoivat sekä raportoivat niistä objektiivisesti meille. 

Journalismi on ennen kaikkea tiedon välittämistä. 

On journalismilla toki muitakin tehtäviä. Joku viisas on aikoinaan mennyt luonnehtimaan journalismia nelijalkaiseksi otukseksi. Sanonta juontuu siitä, että journalismilla on neljä päätehtävää. Yksi niistä on tiedon välittäminen ja raportoiminen.

Entäs muut tehtävät? 

Toimittajat kertovat tarinoita meille ihmisille. Ne haastattelevat ihmisiä ja välittävät haastatteluja meidän nähtäviksi, kuultaviksi ja luettaviksi. 

Kolmas journalismin tehtävä on keskustelun ylläpitäminen ja sen herättäminen. Toimittajat tarttuvat epäkohtiin ja ongelmiin ja kertovat niistä meille. Keskustelua syntyy. Toki on muitakin keinoja herättää keskustelua. 

Toimittajat voivat kehitellä jonkin puheenaiheen, joka ei ole julkisuudessa ollut, tuoda sen sinne julkisuuteen ja keskustelua kehittyy.

Esimerkiksi MTV3:n 45 minuuttia-ohjelma on kunnostautunut tässä puuhassa erinomaisesti. Ja maininnan arvoista on myös se, millaisen keskustelun Jatkoaika.com onnistui syksyllä herättämään. 

Suomen naisten maajoukkueen maalivahti Noora Räty kertoi Jatkoajan sivustolla kolumnissaan maajoukkuevalmennukseen liittyvistä ongelmista ja keskustelua heräsi valtakunnallisesti. Kolumnit ovat muutenkin mainio keino herättää keskustelua.

Entäs se neljäs journalismin päätehtävä? Se on yhteiskunnan ja erilaisten tahojen, organisaatioiden seuraaminen. Toimittajat ovat ikään kuin portin vartijoita monien eri tahojen ja kansalaisten välissä. 

Niin kuin minä itse olen Jatkoajan HPK-toimittajana HPK:n ja seuran kannattajien keskellä seuraamassa HPK:n tapahtumia kannattajia varten.    

Näiden syiden takia journalismia tuotetaan. Luulisin. 

 

Voi Viltsu!

Voi Viltsu, Viltsu, Viltsu!

Oletko sä koskaan lukenut näitä omia sepustuksiasi? Näitä lässytyksiäsi? Pehmolelu kainalossasiko sä näitä olet rustannut? 

Tarkoitan näitä sepustuksia, joissa kerrot tavoitteistasi. "Musta tulee toimittaja, jos on tullakseen." "Kahden alan koulutus on mahdollisuus" ja ties mitä. Hellan lettas sun kanssas!

Terästäydy hyvä mies! Jos asenteesi tavoitteitasi kohtaan on tuollainen, niin hanslankkari susta tulee. Ei tuollaisella asenteella mitään päämääriään saavuteta. Nyt valot päälle! 

Aluksi, aseta rohkeasti tavoitteesi korkealle. Korkea tavoite antaa paljon lisämotivaatiota. Perkele, jos musta ei tule uutta Arto Nybergiä, niin sitten musta tulee uusi Lauri Karhuvaara. 

Kuvittele itsesi istumassa siellä YLEn studiossa Arto Nyberginä. Eikö tunnukin kiehtovalta? Ja etenkin sen vuoksi, että saa keskustella ihmisten kanssa.

Eikös ole hyvä tavoite?

Miten se sitten saavutetaan? Kolmella sanalla: TYÖLLÄ, TYÖLLÄ ja TYÖLLÄ! 

Voi Viltsu, Viltsu, Viltsu!

Oletko sä varma, että paiskit tällä hetkellä töitä tavoitteesi eteen maksimivolyymilla? Mä en olis! Olet nyt työtön, sulla ei ole mitään muuta kuin aikaa. Käytä se viisaasti!

Siellä on käynnissä yhteishaut yliopistoihin? Oletko huomannut? Kannattaisiko hakea ja lukea pääsykokeisiin? 

Panostas taas niihin avoimen yliopiston opintoihin ja aherra ne lujalla asenteella. Tavoittele vitosia joka kurssista. 

Ja kirjoita paljon! Ala freelancer toimittajana kirjoittamaan juttuja kaikkiin niihin lehtiin, joihin se on mahdollista. Ja Jatkoaikaankin, kun teet juttuja, niin tee ne ammattitaitoisesti. Huolehdi myös siitä, että kuvajournalismi on kunnossa. 

Ja kirjoita tänne blogiinkin paljon. Päivittäin. Ja suosittelen kirjoittamaan etenkin journalismista. Sen sijaan, että lässyttäisit siitä elämisen ihanuudesta. Kyllä ne muurahaiset siellä tallustelee ilman kirjoituksiasikin. 

Ala rustaamaan viestinnästä, journalismista, haastattelemisesta, toimittajan työstä! Samalla, kun opit kirjoittamaan niin saat kertausta opinnoistasi ja sisäistät asioita.

Voi Viltsu, Viltsu, Viltsu!

Älä tässä vaiheessa ajattele sitä mahdollisuutta, että susta ei välttämättä tulekaan toimittajaa. Joo, ei välttämättä tule niin, mutta asenteen pitää ainakin olla kunnossa. Jos ajattelee jo valmiiksi tappiota, niin turpiinhan siitä tulee.

Restonomin koulutus on sitten varatie, kun olet ensin hakannut päätäsi viisi vuotta seinään sen journalismin kanssa. 

Mutta nyt panostat ensin kaiken journalismiin, sillä journalismi on rakkauden väri!  

Julkisuutta, julkisuutta, lisää sitä julkisuutta!

Tämä nykyaika on mennyt hassuksi. Haetaan niin paljon nimeä ja julkisuutta. Ensiksi, on Facebook ja Twitter, jossa tavalliset ihmiset levittävät tietojaan ja näkemyksiään muiden nähtäviksi. Tiedän kyllä, että iso osa tekee sitä vain huvin vuoksi ja urheilun kannalta sekä pitääkseen tuttavansa tietoisina asioistaan.

Mukana on valitettavasti myös ihmisiä, jotka tekevät sitä sen itsensä, julkisuuden vuoksi. Julkisuutta se on nimittäin se vähäinenkin julkisuus.

Sitten luodaan mahdollisesti jotain uraa sen vuoksi, että saa siinä ohessa nimeä ja julkisuutta. Esimerkiksi tähän toimittajan uraan, jota minä rakentelen liittyy toki myös julkisuutta. Ja voi olla ihmisiä, jotka opiskelevat toimittajaksi sen tuoman julkisuuden takia. Saa nimeään ja itseään juttujensa myötä esille.

Ja journalismi itsessäänkin on hieman karkaamassa sosiaalisen median myötä julkisuuden tavoittelemiseksi. Ei satsata enää täysillä journalismin tuottamiseen vaan tehdään sitä puolivillaisesti ja sitten kerätään julkisuutta sosiaalisen median avulla. Ja sosiaalisen median osuus on muutenkin lisääntynyt ja vallannut jo kohta liiankin ison osan journalismista.

En ihmettelisi, jos kymmenisen vuoden päästä journalismi on sama kuin Facebookin päivitys: "Pamauta tähän LIKE, jos pidät Mauri Pekkarisesta!"

Julkisuutta, julkisuutta, lisää sitä julkisuutta!

Televisiossakin pyörii älyttömän paljon kaiken maailman tosi-tv-ohjelmia. Kaipaan 1990-lukua, jolloin tv:n ruudun täyttivät laadukkaat draamasarjat, Kovaa maata, Metsolat ja Puhtaat, valkeat lakanat. Nyt näköradioni ruudussa pyörii vain Big Brothereita, Idolseja ja Sing Starseja.

Ja osa kilpailijoista hakee näidenkin ohjelmien kautta sitä, julkisuutta! On varmasti toki ihmisiä, jotka ovat lähteneet johonkin kilpailuun luomaan uraa sen vuoksi, että kyseinen ala kiinnostaa aidosti. Sitten joukossa on varmasti ihmisiä, jotka haluavat jonkun uran sen tuoman julkisuuden vuoksi. Ja ovat jossain kilpailussa kuten Big Brotherissa mukana julkisuuden takia.

Ja sitten nämä Nikot ja Kakit eli liki C-luokan julkkikset jäävät jos minkäkin syiden takia pyörimään julkisuuteen kilpailemistensa jälkeen. Ovat Seiskan sivujen täytettä ja vierailevat alvariinsa ties missä keskusteluohjelmissa.

Ja ihan kaiken huippu! Tiedättekö mikä se on? Tai keitä ne ovat? Ne ovat nämä ressukat Henna Kalinaiset ja Johanna Tukiaiset, jotka ovat niin innokkaasti hakeneet julkisuutta itselleen, että ovat käytännössä pilanneet jopa elämänsä sen vuoksi.

Sainhan edes julkisuutta...  

Onneni on olla kahden alan taitaja

Olen pitkään puntaroinut sitä, että pitäisikö minun ajatella olevani keittiötyöntekijä vai toimittaja ja kumman alan hommia minun kannattaisi hakea.

Olen siinäkin ajatellut väärin. Ei ole mikään ongelma, että on edellytykset toimia kahdella alalla. Vaan se on mahdollisuus. Minulla on pätevyydet työskennellä keittiöalalla ja kohta omaan riittävät taidot toimia myös toimittajana.

Eli minulla tulee tulevaisuudessa olemaan työn saantimahdollisuudet kaksinkertaiset siihen verrattuna, että osaisin vain yhden alan työt.

Tietenkin on hyvä keskittyä yhteen alaan vain ja kartuttaa siltä alalta työkokemusta lisää, se poikii mahdollisesti isompia pestejä.

Mutta ainakin työttömyyden välttämiseksi jatkossa minulla voi olla hyvä ratkaisu siinä, että minulla on pätevyys kahdelta alalta. Kahden alan koulutus on mahdollisuus.

Ja vielä, kun opiskelemani alat ovat lähtökohdiltaan samanlaiset. Ne perustuvat asiakkaiden palvelemiseen. Keittiöalalla asiakkaita palvellaan ruoalla ja toimittajana niitä palvellaan jutuilla. Yksinkertaista, mutta jaloa.

 

Älä tule paha teksti. Tule hyvä teksti.

Mistä hyvät tekstit syntyvät? Mistä on kiinnostavat jutut tehty? Kuinka kiinnostaa niin kiinnostavasti, että sokea-Reettakin kaivaa innoissaan näkökykynsä takaisin ja alkaa lukemaan sepustustasi?

Tekstin alku on A ja O. Otsikko, ingressi ja tekstin ensimmäiset lauseet tempaavat lukijasi joko tarinaasi mukaan tai sitten hylkäävät sen! Tekstin tuottaminen on raakaa peliä. Lukija ei paljoa tunteita ajattele, kun hän hylkää tekstin. Jos kirjoitus on kuiva, niin se on klikkaus ja näkemiin!

Kuinka sitten kirjoittaa kiinnostavasti? Mukaansa tempaavasti? Siten, että lukijat haluavat lukea kertomasi tarinan otsikosta loppupisteeseen asti? Ja lopussa kysyvät, joko se päättyi?

Ensiksi, ota aina kirjoittaessasi huomioon, mihin kirjoitat. Jos raapustat tekstiä johonkin joukkoviestimeen, niin kirjoitat silloin aina lukijoillesi. Et itsellesi, etkä niille söpöille, lutuisille toimitusfrendeillesi tai seuroille tai muille tahoille vaan lukijoillesi.

Sinun on otettava tämä asia huomioon kirjoittaessasi ja nostettava tekstisi alkuun mahdollisesti ne lukijoitasi eniten kiinnostavat asiat ja näkökulmat.

Alku on tekstissäsi muutenkin tärkeä. Kiinnostava alku on hyvän jutun elinehto. Alussa pitää olla draivia ja väriä. Alku räjäyttää teksteissä pankin heti! Niin kuin tässä blogitekstissä. Kiinnostavat kysymykset heti kärkeen ja lukija jatkaa lukemistaan. Hän janoaa tietää vastaukset kysymyksiin!

Siinä on nyt hyvä alku, mitäs tämän jälkeen? Kysyi se aikamiespoika, kun oli vihdoin päässyt riisuutumaan sen friiaamansa flikkansa kanssa.

Mielenkiintoisen alun jälkeen tekstin on jatkuttava loppupisteeseen asti johdonmukaisesti. Tekstissä on säilyttävä punainen lanka alusta loppuun saakka ja sen on kerrottava haluttava sanoma selkeästi. Niin, että sen kaikki lukijat ymmärtävät.  

Ja se lukijoiden ymmärtämään saaminen on olennainen asia. On sanonta, jonka mukaan tekstit on kirjoitettava siten, että se Alavuudellakin asuva mummo ymmärtää kaiken kirjoituksestasi. Lukijoita ei saa aliarvioida, mutta ei niitä saa yliarvioidakaan.

Älä käytä liian hienoja sivistyssanoja! Ei ole tarkoitus, että kohennat omaa egoasi tekstisi avulla vaan tarkoitus on tuottaa lukijoille kiinnostavaa ja ymmärrettävää tekstiä. Se ei ole lukijoiden hyvää palvelemista, jos he joutuvat klikkaamaan sivistyssana-sivustolle tekstisi vuoksi.

Lukijat on syytä ottaa huomioon mietittäessä myös tekstin sisältöä. Muista, kirjoitat lukijoille! Minä esimerkiksi olen toiminut Jatkoaika.comin toimituksessa kolme kautta ja en miellä enää itseäni HPK-faniksi.

Olen toimittaja. Olen se pirun rakkikoira, joka seuraa tarkkaan sekä HPK:n tapahtumia, että kansan ääntä. Pyrin toimimaan siinä välissä tiedon välittäjänä. Seuraan aktiivisesti Jatkoajan keskustelupalstaa, en sen vuoksi, että tahdon sinne kirjoittaa vaan sen vuoksi, että tiedän, mistä kansa puhuu.

Se kansaa myös kiinnostaa. Ja yritän mahdollisuuksieni mukaan näistä kiinnostavista aiheista kirjoittaa juttuja kansalle. Tämä on se yksi isoimmista jutuista, joka tekee toimittajan harrastuksestani niin helvetin mielekkään. Eräänlainen peli, onnistutko tuottamaan kansaa kiinnostavia juttuja?

Muista kuitenkin, tuottamaasi viestintään ei ole vaikutusvaltaa vain lukijoilla! Kiinnostavan jutun saat sitenkin aikaan, kun päätät vaikka itse juttusi aiheen ja muotoilet sen kiinnostavaan muotoon. Tuot vaikka tekstissäsi jotain uutta esille. Jotain sellaista, joka ei julkisuudessa tai kansan huulilla ole liiemmin pyörinyt.

Esimerkkinä: YLE Häme teki syksyllä jutun HPK:sta, jossa se kartoitti Kerhon kiinnostavuutta oy-muotoon muuntautumisesta. On kyseinen puheenaihe pitkään ollut aina välillä jo pinnalla, mutta ei ollut tuolloin. YLE nosti sen esille ja juttu kiinnosti ainakin minua.

Kiinnostava teksti herättää myös keskustelua. Siinä on jokin värikäs, kenties valtavirrasta eriävä mielipide ja se on ytimekkäästi muotoiltu. Tekstissä ei ole jaaritteluja tai empimisiä vaan on suoraan ilmaistu asiat niin kuin ne on. Jos Jarkko Ruutu on hullu, se on hullu. Eikä näin: Mun mielestä Jarkko Ruutu voi olla vähän hullu.

Kirjoittajan on oltava rohkea ja luotettava itseensä ja sanomaansa! Perkele, on saatava koko maapallo vakuuttuneeksi siitä, mitä kirjoitat!

Kiinnostava teksti herättää myös muulla tavoin keskustelua kuin pelkän värikkään kommentin vuoksi. Jos tuot tekstissäsi vaikka esille jotain tärkeää ja uutta tietoa, niin se herättää keskustelua. Ja aina silloin, kun teksti herättää keskustelua, se on kiinnostava.  

Esimerkiksi minä tein jutut Jatkoaikaan viime keväänä Risto Korpelasta ja HPK:n taloustilanteesta. Ne olivat tärkeää ja uutta tietoa lukijoille ja saivat aikaan keskustelua Jatkoajan keskustelupalstalla. Ne olivat kiinnostavia tekstejä.

Siinä tarinaa siitä, kuinka saat sisällön avulla tekstistäsi kiinnostavan. Mennään sitten kirjoitustyyliin.

Vältä pitkiä, kangertelevia lauseita. Kirjoita mahdollisimman lyhyillä lauseilla ja selkeästi. Lyhyet lauseet lisäävät tekstin rytmikkyyttä ja sujuvuutta. Ja nämä lisäävät puolestaan lukijoiden viihtyvyyttä tekstisi parissa.

Lisää väriä tekstiisi saat myös sanavalinnoilla, synonyymeilla, vertauskuvilla ja erilaisilla kuvailuilla. Vaikka näin:

"Hermoni sauhuavat, pitäisi jotain saada raapustettua paperille aiheesta kuinka kirjoittaa kiinnostavasti. Olen miettinyt asiaa jo pitkään, mutta nyt vasta innostuin kirjoittamaan aiheesta. Imeskelen ohessani peukaloani suussani ja koitan pohtia vastausta kysymykseen. Miten kirjoittaa kiinnostavasti. Aihe on minulle tärkeä ja sen vuoksi se on kiinnostava. Näkemyksiä syntyy sukkelaan paperille. Aivoni tuottavat ajatuksia mieleeni yhtä nopeasti kuin se punainen ferrari liikkuu siellä f1-radalla. Asunnossani on intohimoinen tunnelma!”

Ja intohimo! Se on kirjoittajan tärkein työkalu. Kun sinulla on kirjoittaessasi palava halu tuottaa tekstiä, niin se tulee esille siitä ja nostaa rutkasti tekstisi osakkeita. Kirjoita vain silloin, kun aidosti haluat. Jos se on vain mahdollista.

Loppuun vielä yksi asia, älä liikaa pitkitäkään tekstiäsi. Älä tuo siinä esille liikaa faktoja tai näkemyksiä, sillä on vaara, että tekstisi huononee pitkittämisen vuoksi. Niin kuin nyt, minulla olisi tähän aiheeseen enemmänkin sanottavaa, mutta jätän ne kirjaamatta. Nyt teksti on sujuva. 


 

Maailma on kaunis paikka

"Maailma on kaunis ja hyvää elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille." Näin lauleli aikoinaan Irwin.

Laulussa piili totuus, elämän totuus. Maailman hyvyydestä en tiedä, mutta kaunis tämä mesta ainakin on. Jos vain annamme aikaa ihailemiselle.

Usea mielihyvää tuottava asia on ilmaista. Yksi näistä asioista on ihaileminen. Maapallollamme on monia asioita, joita saamme ilmaiseksi ihailla. Jos vain ehdimme.

Nykyäänhän me ihmiset tuppaamme olemaan vain niin kiireisiä, ettei aikaa ihailuille juuri liikene. Se on huono juttu. Meidän kannattaisi pitää silmämme auki ja nauttia siitä kaikesta, mitä pääsemme täällä ilmaiseksi ihailemaan.

Luontoa, lumihuurteessa olevia koivuja, solisevia puroja, maamme lukuisia järviä, kauniita misuja, ohitsemme ajavia upeita koslia, toisten ihmisten taidonnäytteitä...    

Löytyyhän näitä. Asioita, joita voimme ihailla. Jo pelkästään sitä väriloistoa voimme ihailla, joka maailmasta löytyy. Tämä mesta olisi mustavalkoisena melko tylsä paikka.

Kuinka värikkäitä hedelmät ovatkaan! Kuinka upeita monet rakennukset ovat! Ja odottakaamme sitä aikaa, kun luonnossa rupeaa olemaan väriloistoa! Wau!

Pidetään silmämme auki, katseemme avarina ja nautitaan ihailemisesta! Se on ilmaista.

Ajattele oikein ja menesty!

Minun isoin ongelmani ja vastukseni on tällä hetkellä minä itse. Tai olen ainakin sitä ollut. Isoimmat ongelmani ovat väärä ajattelutapa ja uskon puute.

Näin minun pitää ajatella: Olen tällä hetkellä "väärällä" alalla. Osaan tehdä parhaimmillaan hyvää ruokaa ja pärjään hyvin keittiötöissä, mutta se ei silti ole minun "juttuni".

Restonomin koulutukseni ja keittiötyöt ovat mainio varavaihtoehto, mikäli minulla ei ole ja ei tule olemaan sen alan töitä, joka on se minun "juttuni".

Vikaa ei ole keittiöalan maistuvuudessa vaan minussa itsessäni. Tai ei se ole vikaa, se on vain sitä, että minulla on kykyjä enemmän kirjoittamiseen ja viestintään. Ne ovat minun "juttuni".

Itse asiassa minun kannattaa ajatella, että olen jo toimittaja, mutta työtön sellainen. Minun on ryhdyttävä tekemään sen eteen töitä, että saan joskus, jonain päivänä niitä toimittajan töitä.

Ja se työn teko päämäärääni kohtaan alkaa siitä, että pistän ajatteluni ja asenteeni kuntoon. Uskon ja luotan enemmän itseeni. Oikea ajattelutapa vie jo pitkälle.

Perehdyn lisää tuohon freelancer-toimittajan työstä kertovaan kirjaan, alan tyrkyttämään juttuja eri lehtiin ja opiskelen lisää viestintää. Siitä se lähtee!

Olen tästä edespäin toimittaja, kirjoittaja, joka koittaa tehdä juttuja eri aviiseihin. Muut tekevät lehtiä, minä teen juttuja. Sen olen ainakin jo tuosta freelancerin työstä kertovasta opuksesta oppinut.

En enää koita hakea keittiöalan hommia, mutta teen ekstrausvuoroja edelleen, mikäli satun niitä saamaan. Nykyaikana ei voi syljeskellä minkään alan töitä kohtaan vaan jalka on pidettävä oven välissä.

Ja ei toimittajan tai muita kirjoitustöitäkään ihan tuosta vain saa. Sen vuoksi on hyvä, että on koulutus ja edellytykset toimia toisellakin alalla.

Rakas veljeni Ismo,

Tänään on sinun syntymäpäiväsi. Täyttäisit 33 vuotta. Täyttäisit, jos olisit vielä luonamme, mutta et ole. Elämä on raakaa, julmaa ja epätasa-arvoista. Miksi sinun piti poistua keskuudestamme jo niin nuorena?

Elämäsi jäi kesken, se päättyi aivan liian varhain. Sinulta jäi isoja asioita kokematta elämässäsi ja sinulta jäi valtaosa elämästäsi nauttimatta.

Sinulla oli jäljellä viikko kesälomaasi sinä heinäkuisena perjantaina, kun menehdyit. Olit suunnitellut reissun Itävaltaan jo kaverisi luokse, mutta se jäi tekemättä. Siskosi poika Veikko oli silloin vasta reilun vuoden, et ole Veikon rinnalla ihastelemassa hänen varttumistaan vauvasta nuoreksi jätkäksi.

Et koskaan ehtinyt mennä vihille ja saada omia jälkeläisiä. Tai kokea sitä riemua, kun olisit päässyt lukuisan työvuoden jälkeen vihdoin ansaitulle eläkkeelle. Sinulta jäi kaikki tämä kokematta, sinulta jäi iso osa elämää elämättä.  

Elämäsi riistettiin sinulta liian varhain. Yhä mietin sitä samaa kuin viime vuoden heinäkuussa ja tulen aina pohtimaan, miksi? Minkä vuoksi sinun oli menehdyttävä niin nuorena?

Minkä takia elämä on niin epätasa-arvoista? Sinun piti poistua keskuudestamme niin varhain, mutta me muut saamme vielä jatkaa taipalettamme täällä. Osaamatta sitä aina edes täysin arvostaa. Se tuntuu epäreilulta.

Olet aina ajatuksissani, vaikka haudallasi olen käynyt liian harvoin. Muistan ja kunnioitan sinua muulla tavoin. Muistelen sinua, luonnettasi, tekojasi ja yhteisiä hetkiämme. Olit rakas ja tärkeä minulle, veljeni. Olit minulle tuki, turva ja paras kaveri.

Onnekseni poikkeat unissani äitimme kanssa jatkuvasti. Ne tuovat lohdun minulle. Niistä unistani en tahtoisi herätä.

Lämmöllä sinua muistaen,

Ville

Itse itsensä valmentaja

Olen itse itseni valmentaja. Olen ollut sitä melkein jo syksystä 2010 lähtien. Silloin, kun liityin Jatkoaika.com- nimisen harrastelehden toimitukseen.

Itseni valmentamisella tarkoitan sitä, että olen tuosta lähtien kehittänyt itseäni toimittajana ja kirjoittajana eteenpäin. Päämääränäni saada jonain päivänä jollain tavalla kirjoittamiseen liittyvää työtä.

Itseni valmentaminen on matkani varrella koko ajan tehostunut. Ensin vein vain itsenäisesti kirjoituksiani ja haastattelujani eteenpäin, sitten lainasin oppikirjoja kirjastosta ja nykyään opiskelen viestintää Tampereen avoimessa yliopistossa.

Itseni valmentaminen on opinnoistani huolimatta vieläkin isossa roolissa, sillä opiskelen itsenäisesti. Minun on kannettava itse vastuu opintojeni edistymisestä ja tsempattava itseäni.

Itsensä valmentaminen varsinaisissa toimittajan töissä näkyy siinä, että pyrin aina jokaisen haastattelun ja jutun teon jälkeen arvioimaan omia tekemisiäni. Miten voin kehittää itseäni ja mitä virheitä olen mahdollisesti tehnyt?

Haastattelutilanteitakin, kun voi viedä eteenpäin. Nekin, kun ovat paljon muutakin kuin pelkkiä kysymyksien kysymistä.

Miten valmistaudut haastatteluun, minkälaisen kysymysrungon laadit, löytyisikö lisää rohkeutta kyseenalaistaa haastateltavaa ja esittää lisäkysymyksiä, kuinka kuuntelet haastateltavaasi ja miten saat haastattelutilanteestasi luotua liki pitäen keskustelun? Nuo ovat ainakin haastatteluihin liittyviä olennaisia kysymyksiä.

Itsensä valmentamisessa tärkeää on se, että sinulla on selkeä tavoite. Maali, johon tähtäät. Toisaalta on muistettava myös se, ettei tähtää tavoitteeseensa silti liian ehdottomasti. On tärkeää antaa aikaa muullekin elämälle.

Toinen tärkeä asia on itsehillintä. On pysyttävä nöyränä ja "päämäärätietoisena", vaikka matkan varrella tulisi kuinka hyviä onnistumisia. Niin kuin minulle on tullut. Ne on pystyttävä käsittelemään pois päiväjärjestyksestä ja jatkamaan matkaansa kohti päämääräänsä.

On tajuttava, ettei vielä ole maalissa, vaikka lukijoitaan on jo saanut monta kertaa ilahduttaa onnistumisillaan.

Itsehillintä näyttelee tärkeää roolia myös haastattelutilanteissa. Jokaiseen haastatteluun on aina löydyttävä se oma latauksensa eikä voi kuvitella, että tilanteet sujuisivat omalla panoksellaan. Lataus ja asennoituminen haastatteluihin löytyy, kun pysyt nöyränä. Kuuliaisuus on arvokkain asia toimittajalle.  

Itsehillinnässä onneksi auttaa sen asian käsittäminen, että isossa kuvassa nämä jutut ovat kuitenkin pieniä, kun vertaa merkittävämpiin asioihin, joita elämästä löytyy. Ihmisarvoon, lähimmäisiin, terveyteen ja hyvinvointiin.

Lopuksi voin todeta tekeväni kiinnostavaa matkaa, aika näyttää, mihin se päättyy. Joka tapauksessa reissuni tarjoaa paljon elämääni.

"Välimme ovat lähentyneet"

Omituista, että olen oppinut pitämään siitä. Siitä on nykyään tullut osa elämääni. Muistan hyvin vielä sen ajan, kun en lainkaan piitannut mokomasta, mutta nykyään välimme ovat lähentyneet.

Olenkohan koskaan kertonut sitä hänelle? Kuinka paljon pidän sinusta kahvi? Olet jokapäiväinen tapani, aamujeni piristys.

Muutama vuosi sitten suhtauduin kahvin juontiin ehdottoman kielteisesti. Lapsena en juonut kahvia kuin mummoni luona Retulassa. Sitten, kun mummoni menehtyi, niin kahvin juontinikin liki loppui.

Opin kyllä keittämään kahvia, mutta itse en sitä juonut kuin harvoin. Keitin lähinnä muille, perheelleni.

Nyt asiat ovat muuttuneet. Välimme kahvin kanssa lähentyivät pari vuotta sitten, kun rupesin laihduttamaan. Silloin karsin juomavalikoimastani kaikki runsaskaloriset juomat, jäljelle jäivät vain vesi ja pepsi max.

Nuo kuitenkin kävivät nopeasti liian suppeaksi juomavalikoimaksi, joten tahdoin kasvattaa valikoimaa. Aloin juomaan kahvia. Kupillisessa kahvia on vähän kaloreita vaikka lisäisi lorauksen maitoakin sekaan.

Tuosta lähtien kahvin juonnista on muodostunut minulle tapa, josta en ole vieläkään luopunut. Ja miksi luopuisin? Kahvi maitotilkalla on hyvä juomasekoitus.

Tunneäly on älykkyyden mittari

Tunneäly on ihmisen älykkyyden muodoista tärkein. Oikeastaan se on niin tärkeä, että ihminen ilman vähäisintäkään tunneälyä on moukka. Vaikka olisi muuten kuinka älykäs, mutta tunneäly uupuu, niin on typerys. 

Tai asian voi muotoilla toisinkinpäin, ihminen joka ei ole muuten järin fiksu, mutta omaa hyvän tunneälyn, niin tällainen yksilö on mielestäni älykäs. 

Me ihmiset pääkoppineen olemme kuitenkin monissa vuorovaikutustilanteissa useampaa asiaa arvokkaampia.  Ehdoin tahdoin ei ole järkevää kenenkään tunnetilaa ruveta järkyttämään. 

Ei kannata keskustelutilanteissa mennä vain ilmaisemaan omaa mielipidettään vaan on hyvä osata myös huomioida, kuinka omat puheet vaikuttavat kanssakeskustelijaan. Ja millaisella tunnetilalla keskustelutoveri on keskustelutilanteessa mukana.

Ketään ei kannata kieli ruskeana mielistellä, mutta puheitaan voi tarvittaessa pehmentää sopivilla eleillä, sanavalinnoilla ja lausemuotoiluilla. Tai tarvittaessa jättää asiansa kokonaan ilmaisematta, jos sillä enemmän pahoittaa toisen mieltä kuin miten se vaikuttaa asioihin. 

 

Tietenkin tunneäly on myös sitä, että osaa tunnistaa omat tunteensa ja hillitä tarvittaessa itseään. Jos jostain syystä raivostuttaa, niin ei silti pura täyttä kuormaa suustaan ulos vaan osaa hieman hillitä itseään ja tuoda asiansa julki rauhallisemmin.

Ihmiset mielenterveyksineen menevät usein asioiden edelle, siksi tunneälylle on hyvä antaa painoarvoa.

Kevät, tule luoksemme

Hyvä Yläkerran isäntä!

Käskisitkö sitä kevättä pistämään vipinää töppösiinsä ja tulemaan vauhdilla luoksemme? Pistäisit lämpömittareiden viisarit osoittamaan reilusti plussan puolelle ja sulattaisit nuo lumet hiiteen!

Mä en jaksa enää tota lunta. En alkuunkaan. En hiutaleen vertaa. Eli hopi, hopi nyt kevät!

Tänään nimittäin talsin tuolla maanteillä viitisen kilometriä, kun poikkesin yhdessä pitseriassa ja ohessa olusella. Ja arvaa oliko hyvä Yläkerran isäntä, ruman näköistä tuolla ulkona?

Oli. Autotiet ovat kurassa ja lumi on tuollaista harmaanvalkoista. Vesilätäköitäkin on siellä, täällä. Rumaa! Nyt nuo lumet nopeasti pois, niin olisi hieman kauniimmassa kunnossa tiet.

Mä vihaan loskaa!

Kerron senkin suoraan nyt, kun vauhtiin pääsin. Enkä vain sen vuoksi, että se on ruman näköistä vaan myös sen takia, että teillä on jäistä ja lumi nirskuu ärsyttävän kuuloisesti kenkien alla. Hyi helvetti. Sulata nyt nuo lumet äkkiä pois.

Anna Yläkerran isäntä, kevään edetä vauhdilla. Ja anna kevätauringon säteillä kirkkaana taivaalla. Olisi valoisaa. Kun on valoisaa, niin sitä syttyy taas kunnolla elämään.

Kevään tuloa odottaen,

Viltsu

Keskiviikkoaamun ajattelua

Kirjoitin sunnuntaina blogitekstin, jossa totesin, että ei ole niin väliä tuleeko minusta koskaan toimittajaa. Jäin kuitenkin pohtimaan voinko ajatella kirjoitustaitoni vuoksi tuolla tavalla. Löytyy kuitenkin luultavammin monia harrastetovereitani ja muita ihmisiä, jotka ovat kateellisia taidostani ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.

Vaikka ajatukseni voi olla osin ristiriitaisia joidenkin muiden ihmisten ajatuksien kanssa, niin silti mielestäni voin ajatella sillä tavoin, että minusta tulee toimittaja, jos on tullakseen. Sen eteen teen töitä, mutta jos niin ei käy, niin maailma on täynnä muita ammatteja, joista voi myös saada vakaan toimeentulon jonain päivänä.

Ajatukseni perustuu osin siihen, että elämäni on jo nyt onnellista. Olen vähitellen saanut elämäni taas rullaamaan veljeni kuoleman jälkeen.

Me ihmiset juoksemme liikaa päämäärien, saavutuksien ja suorituksien perässä, meidän pitää enemmän arvostaa sitä mitä meillä jo nyt on. Ja olla siitä kiitollisia.

Ei tuumata, että sitten kun minusta tulee sitä tai tätä, niin sitten minusta tulee onnellinen. Minä ainakin olen onnellinen ja kiitollinen jo nyt niistä asioista, mitä elämässäni jo nyt on.  

Sitä onnellisuutta, kun eivät rahat, maineet ja tittelit tuo. Vaan se rakentuu minulle arjen pienistä asioista. Esimerkiksi vapaudesta, lähimmäisistäni, kavereistani, siskoni lasten ilosta ja rakkaista harrastuksista sekä hyvinvoinnista, etenkin minun ja lähimmäisteni henkisestä hyvinvoinnista.

Ja toimittajan harrastuksessanikin minun on arvostettava jo nyt niitä asioita, mitä olen sen myötä jo saavuttanut. Vuorovaikutustaitoja, tuttavuussuhteita, lisääntynyttä rohkeutta ja sitä, että ylipäänsä saan harrastaa.

Tietenkin minun tilanteessani olisi tärkeää saada jonain päivänä työpaikan, josta saisi vakaan toimeentulon. Ja toimittajan työ on yksi niistä vaihtoehdoista, joita voisin miettiä tulevaksi ammatikseni. Sen vuoksi, että kirjoittaminen ja journalismi kiinnostavat minua paljon.

Olisi tietenkin hienoa päästä tekemään työtä, joka kiinnostaa niin paljon kuin kiinnostaa, mutta ei sen tavoitteluun liian ehdottomasti kannata suhtautua. Ja juosta sen perässä liian sokeasti. On pidettävä silmänsä auki ja nautittava elämästään. Olla onnellinen.

Osaan epäonnistua

Koin tänään hienon Ahaa-elämyksen oivaltaessani sen, että osaan epäonnistua. Uskallan ja osaan kohdata epäonnistumiset.

Miten sen sitten tajusin?

Eilen sovin meneväni parin naisen kanssa kahvittelemaan erääseen kuppilaan. Sovin myös, että nämä leidit hakevat minut yhdestä tien risteyksestä. Olin katsonut kuitenkin kartalta väärän paikan ja kävellyt väärään tien haaraan.

Nämä naiset eivät täten koskaan minua löytäneetkään, menivät kaksin tuonne sopimaamme kahvilaan ja pistivät minulle sieltä viestiä, että missä olet, kun emme löytäneet sinua, vaikka haeskelimme pitkään.

Vastasin tekstarilla, että kotonani minä tällä hetkellä olen ja lähdin välittömästi kävellen naisten tykö tuonne kuppilaan. Nolo moka!

Mutta miten käsittelin tuon mokan? Kävelin tuonne kahvilaan, sanoin suoraan, että nyt olin jostain syystä mennyt väärään paikkaan odottamaan heitä ja pahoittelin virhettäni. Totesin, että ensi kerralla pyrin lukemaan karttaa tarkemmin ja sitten nauraa räkätimme, minäkin vilpittömästi. "Olenpas minä tyhmä!"

Tässä välissä täytyy myös paljastaa, että eivät nuo naiset valitettavasti mitään treffikumppaneitani olleet vaan kavereitani ja samalla duunitovereitani. Vielä tänään töissäkin kettuilimme minulle. Totesin töistä lähtiessäni, että minulla on nyt kompassi mukana, että löydän kotiini.

Joka tapauksessa hienoa Viltsu! Tämä on mielestäni osoitus siitä, että osaan kohdata epäonnistumiset ja virheet oikein. Ensin reilu tunnustus siitä, että nyt mokasin, sitten mahdolliset pahoittelut ja kaiken lopuksi voi vain nauraa.

Mielestäni se on tärkeä asia, että osaa käsitellä epäonnistumisensa oikein. Se se vasta polku onnistumisiin on. Kun ei liikaa pelkää virheitä, niin uskaltaa kokea, yrittää ja elää!

HPK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selinkin totesi hyvin virheistä ja niiden myöntämisistä, kun jututin häntä syksyllä. Hänen mukaansa arvostus johtajana ansaitaan rehellisyydellä ja virheiden tunnustamisella:

- Virheiden myöntäminen on todella tärkeää. Se uskallus pitää olla. Minäkin olen sanonut muutaman kerran tänä syksynä joukkueelle, että sori tämä oli minun mokani. Se on sitä rehellisyyttä. Ei voi kuvitella, että valmentaja on yli-ihminen tai ei tekisi virheitä. Päinvastoin.

Ehdottomuus pois

Latasin äsken mielenkiintoisen blogitekstin, jossa yks kaks kerroinkin, että ei olekaan niin väliä tuleeko minusta koskaan toimittajaa. Tämä ei silti tarkoita sitä, että luopuisin tavoitteestani tai lopettaisin työn tekoni tavoitteeni eteen. Vaan se on mielestäni tervettä ajattelua.

Ei tavoitteeni kuitenkaan niin vain toteudu. Mitäs sitten, jos se ei tule toteutumaan? Loppuuko maailmani? Ihan hyvä mielestäni miettiä välillä varasuunnitelmia elämälleen ja toisaalta myös poistaa liian ehdotonta suhtautumista tavoitteeseensa. Ettei tavoittele jotain asiaa mentaliteetilla kaikki tai ei mitään.

Ja sekin on hyvä huomioida, että elämästä on nautittava jo nyt. Eikä odotella sitä päivää, kun tavoitteeni mahdollisesti täyttyy. Jos menen sokeasti tavoitteeni perässä, niin jää helposti nauttimatta elämästään.

Ja muutenkin hyvä olla suhtautumatta liian ehdottomasti elämäänsä. Ei elämä ole pelkkää suorittamista vaan on hyvä myös nauttia. Ja huolehtia niin omastaan kuin tovereittensakin hyvinvoinnista. Kysyä vaikka välillä niiden pyyntöjen sijaan siltä vieruskaveriltaan tai peilikuvaltaan: Miten sinä voit?

Mielihyvää tuottava harrastus on nasta homma!

Olen usein itsekseni todennut, että olen saavuttanut toimittajaharrastukseni myötä jo nyt paljon enemmän kuin mitä silloin saavuttaisin, jos yltäisin tavoitteeseeni ja minusta tulisi jonain päivänä toimittaja.

Oikeastaan olen saanut jo niin paljon myönteisiä asioita, että voisin lopettaa koko toimittajaksi kehittymisprojektini tähän paikkaan ja todeta, että ei minusta ikinä toimittajaa tullutkaan. Mutta helvetti, saavutinhan jotain paljon enemmän.

Harrastukseni myötä olen saavuttanut hyvät vuorovaikutustaidot, löytänyt rakkauteni journalismiin ja kirjoittamiseen, saanut monia arvokkaita tuttavuussuhteita ja saanut itselleni mielihyvää tuottavan harrastuksen.

Toimittajan työ on sitten vain yksi työ muiden joukossa ja sellaisen saan, jos olen saadakseen. Jos en saa, niin silloin vain etsin itselleni toisen ammatin.

Työ on vain työ. Raha on vain rahaa. Maailmassa on jotain paljon tärkeämpää kuin nämä asiat. Esimerkiksi meidän ihmisten hyvinvointi. Etenkin henkinen hyvinvointi.

Henkisen hyvinvoinninkin kannalta on arvokasta saada harrastaa sellaista harrastusta, joka tuottaa mielihyvää. Töissäkin jaksaa paremmin, kun voi siivotessaan samalla miettiä, että mitäs siltä Kari Sihvoselta siellä haastattelussa kysyisinkään.

Nautinnon tuottamisen kannalta onkin myös tärkeää, että muistaa ottaa sen huomioon harrastamisessaan. Ettei harrastaminen ole vain pakonomaista suorittamista.

Vaan tähtää siihen, että tekee sen, jonka oikeasti tykkää tehdä ja tiedostaa rajansa. Kyllä minulla juttuideoita olisi, mutta joskus on oltava rehellinen itselleen. Nyt ei Viltsu ehdi tai jaksa.

Ja niin harrastuksessaankin kuin muutenkin on hyvä sallia itseltään myös epäonnistumiset ja virheet. Sekin edesauttaa siihen, että tekeminen pysyy mielekkäänä. Ei vaadi itseltään liikoja.

Ja sitten, kun se Viltsu ehtii ja jaksaa, niin sitten on nastaa harrastaa! Sopia keskustelutuokio vaikka Kari Lehtosen ja Mika Järvisen kanssa, puhua heidän kanssaan puolisen tuntia, purkaa nauha ja kirjoittaa. Se on mukavaa puuhaa.

Tietenkin tuosta asiasta puhuminen ei välttämättä ole kovin järkevää, sillä se saattaa aiheuttaa kateellisuutta. Itse en tosin osaa siinä mitään muuta niin hienoa nähdä, kuin sen, että saan keskustella ihmisten kanssa kiinnostavista aiheista.

En osaa suhtautua jääkiekkoilijoihin mitenkään ihmeellisesti. Eivät nämä keskustelutilanteet HPK:n pelaajien kanssa eroa mielestäni muulla tavoin keskustelutilanteista sen duunikaverini kanssa kuin siten, että haastatteluissa on selkeä roolijako. Minä pyrin kysymään ja viemään keskustelua ja jututettavani vastaa.

Apua! Mokasin! Tein virheen!

Rauhoitu! Hengitä syvään. Asia ei ole niin vakava kuin luulet. Etenkään, jos tekemäsi virheen vaikutus ei ole kovin vakava.

Mikäli virheestäsi koituu joko taloudellisia tai eläviin olentoihin (ihmisiin, eläimiin) kohdistuvia seuraumuksia, niin silloin voit ollakin pulassa. Muuten luultavammin et.

Päinvastoin. Epäonnistumiset ja virheet ovat sinun parhaaksesi. Monellakin tapaa. Ensiksi ne opettavat sinua. Näet, miten jotain asiaa ei kannata tehdä ja viisastut.

Toiseksi, mokat ovat hyvä motivaatioruiske. Ne kasvattavat näytön halua. Sytyttävät fiilistä: "Perhana, ensi kerralla pistän paremmaksi!"

Ja kolmanneksi, jos olet luonteeltasi terve, niin ne kasvattavat luonnettasi. Virheidesi myötä näet, että et olekaan täydellinen. Nöyristyt.

Eli ei ole lainkaan paha välillä epäonnistua. Virheettömyyteen kannattaa toki tähdätä, mutta ei liian tiukalla asenteella. Pitää olla sallivainen itselleen. Me toden totta olemme vain ihmisiä.

Ja liiallinen tarkkuus ja täydellisyyteen pyrkiminen tappavat luovuutta ja yrittämisen halua. Epäonnistumisen pelossa ei uskalla kokeilla ja opetella uusia asioita.

Eli ole rohkea ja salli itsellesi myös mahdollisuus mokiin!

Kommenteissa on eroa

Tykkään tehdä toimittajana haastatteluita. Eli jututtaa ihmisiä, se on mielenkiintoista. Lisäkiinnostavuutta puuhaan tuo se, että on osattava huomioida tekeekö haastattelua asiajournalismia vai keltaista eli kaupallista journalismia julkaisevaan lehteen.

Teen kummankin journalismilajin lehteen tällä hetkellä haastatteluita. Asiajournalismia edustaa Jatkoaika.com ja keltaista journalismia Ilta-Sanomat.

Kun teen haastatteluita Jatkoajalle minun on muotoiltava haastattelukysymyksenikin asialliseksi ja saada jututettaviltani irtoamaan varsin usein pelillisiin asioihin liittyviä vastauksia. Puolestaan IS:ään haastatteluita tehdessäni asia on päinvastainen.

Silloin minun on kysyttävä sellaisia kysymyksiä, että saan myyviä, tunteista kertovia ja niihin vetoavia vastauksia. On oltava jopa hyvän maun rajoissa härski ja hehkuttaa jo haastattelutilanteessa asioita.

Niin kuin tänään kysyin Pelicansin vahdilta Jere Myllyniemeltä suoraan: Olet erinomaisessa vireessä, onko tuollaisen vireen löytymiseen ollut taikakeinoja?

Juuri ketään ihmistä ei pidä mennä nöyristelemään, mutta nöyrä täytyy olla. On kunnioitettava ihmisten antamia kommentteja.

Ja toimittajalle on muutama asia erittäin tärkeitä: Et saa pitää itseäsi liian suuressa arvossa. On erinomainen asia, mikäli osaat nauraa itsellesi. Silloin uskallat kysyä tyhmiä kysymyksiä, olla haastattelutilanteissa tarvittaessa jopa "kerjäävä" myyvien kommenttien perään ja kykenet kyseenalaistamaan asioita. Ja kysymään myös vaikeita kysymyksiä.

Näillä konstein pääset haastatteluissa pitkälle. Ja toinen keino, jolla pääset haastatteluissa pitkälle on se, että haluat mielummin oppia tietämään asioita kuin oletat tietäväsi niitä. Tiedon jano on toimittajalle arvokas.

Varmasti jäi jotain vielä kertomatta, mutta tuossa taas jotain blogiini. Minä ryyppään nyt.

Niin ja kuuntelutaidon merkitystähän ei voi liikaa korostaa!

Viltsu. Itsenäinen ajattelija.

Haluan olla itsenäinen ajattelija. Tarkoittaen sitä, että muodostan itse omat mielipiteeni asioista ja tekemisistäni ja päätän itse siitä, mitä teen. Toki fiksuja ja järjellisiä muiden ihmisten neuvoja kuunnellen.

Muiden ihmisten kuunteleminen on tärkeää, sillä totuutta minulla ei ole hallussani. Kuuntelemalla muita ihmisiä ajatteluni ja näkemykseni voivat monipuolistua.

Usein meille ihmisille syötetään valmiiksi ajattelumalleja eri yhteisöissä ja julkisuuden avulla. Otamme ne vastaan ilman sen kummempia pureskeluita. Varsinkin, jos ne tulevat meitä korkeammilta tahoilta.

Koitan lopettaa tämän tavan minun itseni kohdalla ja ruveta ajattelemaan itsenäisemmin ja kyseenalaistamaan muualta tulevia ajatuksia.

Tahdon jatkossa olla itsenäisesti ajatteleva ihminen.