Aloin tänään miettimään, mitä julkisuus minulle merkitsee. Haluanko itse julkisuuteen?
Luin tänään myös Maarit Tastulan haastattelun, jossa hän kummasteli hieman sitä, miksi niin moni nuori haluaa julkisuuteen. Hän on itse julkisuudessa ollut monia vuosia ja todennut, että mitäs sitten?
Tastulan sanomisessa voi olla lopulta ihan tolkkua. Onko se julkisuus sittenkään niin ihmeellistä, että sitä tarvitsee varta vasten haluta?
Minä itse olen tilanteessa, jossa harrastetoimittajana saan jonkin verran julkisuutta ja mikäli tavoitteeni päästä toimittajaksi toteutuu, niin pääsen mahdollisesti vielä enemmän julkisuuteen.
Minunkin on siis hyvä miettiä sitä, mitä julkisuus merkitsee. Voi olla mahdollista, että tulen jonain päivänä toteamaan samalla tavoin kuin Tastulakin julkisuudesta.
Toki toimittajan tehtävät keräävät julkisuutta. Teki niitä sitten harrastuksenaan tai työnään. Mutta olen alkanut ajattelemaan siitä yhä enemmän siten, että se tulee työn teon pakollisena sivutuotteena.
Tärkeintä ei ole minulle kuitenkaan julkisuus vaan se, että saa toteuttaa itseään. Tehdä asioita, joista tykkää.
Ja toisaalta elämä itsessään on jo riittävän arvokasta. Ilman julkisuuttakin.
keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
tiistai 30. heinäkuuta 2013
Elämä on paras oppilaitos
Alan oivaltamaan, että tärkein tieto ja oppi hankitaan eläen. Mikään teos tai koululaitos ei loppuviimein tarjoa ihmiselle niin paljon tietoa ja opetusta kuin elämä itsessään.
Elämä kasvattaa ihmistä, kun suhtautuu elämään avoimella ja kuuliaisella mielellä. Opiskeleminen on toki myös tärkeää, mutta ei mikään koululaitos kuitenkaan elämän koulua voita.
Pahoissa vastoinkäymisissäkin, kuten lähimmäisten menehtymisissä on kaiken surullisuuden ohessa se hyvä puoli, että ne kasvattavat ihmistä. Ja ne opettavat meille, mikä elämässä on lopulta tärkeintä.
Se lienee elämässä tärkeintä, jonka menettäminen tekee eniten kipeintä.
Ja yksi asia, jota toivoisin lisää nykymaailmaan on elämän viisaus.
Elämä kasvattaa ihmistä, kun suhtautuu elämään avoimella ja kuuliaisella mielellä. Opiskeleminen on toki myös tärkeää, mutta ei mikään koululaitos kuitenkaan elämän koulua voita.
Pahoissa vastoinkäymisissäkin, kuten lähimmäisten menehtymisissä on kaiken surullisuuden ohessa se hyvä puoli, että ne kasvattavat ihmistä. Ja ne opettavat meille, mikä elämässä on lopulta tärkeintä.
Se lienee elämässä tärkeintä, jonka menettäminen tekee eniten kipeintä.
Ja yksi asia, jota toivoisin lisää nykymaailmaan on elämän viisaus.
maanantai 29. heinäkuuta 2013
Tulihan funtsattua
Maanantaipäivän ajatuksia...
Terve mies. Kalja maistuu.
Tänään ajattelin hieman ottaa. Onhan toki maanantai, mutta mitä väliä? Tällaista on vuorotyöläisen elämä.
Tunnustan olleeni kerran ihastunut erääseen jo varattuun naiseen. En tiedä miksi, jokin vain kolahti. Kenties oli vastakaikujakin, mutta annan asian vain mennä. Nainen on kuitenkin perheellinen ja perhe on helkkarin tärkeä arvo.
Perhe, lähimmäiset ja terveys ovat loppuen lopuksi elämän tärkeimpiä arvoja. Mielummin loppupeleissä valitsisin vaimon ja pari mukulaa kuin minkään työpaikan. Asiat on pistettävä tärkeysjärjestykseen.
Työstä puheenollen... Haluan kai isona toimittajaksi. Jokin duunipesti Ylen Aamu tv:stä tai Maikkarin Huomenta Suomesta olisi aika jees. Tykkään nykyään keskustelemisesta ja se on kai yks syy miksi toimittajaksikin haluan.
Täytyy olla vain tarkkana ettei käy kuin Jari Tervolle. Unelmoi toimittajan urasta, mutta ryhtyikin kirjailijaksi.
Mun idoleita ja esikuviani toimittajina ovat ainakin Maarit Tastula, Arto Nyberg, Jaakko Selin ja Lauri Karhuvaara. Ja kenties myös Claus Andersson.
En ole ikinä nostanut mitään yhteisöä, missä olen toiminut, ylitse muiden. Kaikkialla olen ainakin melkein aina koittanut tehdä parhaani.
Ja vielä yks, melko tärkeä juttu. Selvinpäin kirjoittaminen on aina eri asia kuin 4 promillen humalassa kirjoittaminen. Ainakin mulle.
Ja vielä kai yks juttu. Mä en tuu tekemään loppupeleissä mistään läpimurtoa. Mä olen yhden läpimurtoni tehnyt ja se oli silloin kun synnyin tähän maailmaan. Muut mahdolliset jutut ovat vain seuraavia askelia elämässäni. Hautaan asti.
Kiitos ja anteeksi,
T. Viltsu
Terve mies. Kalja maistuu.
Tänään ajattelin hieman ottaa. Onhan toki maanantai, mutta mitä väliä? Tällaista on vuorotyöläisen elämä.
Tunnustan olleeni kerran ihastunut erääseen jo varattuun naiseen. En tiedä miksi, jokin vain kolahti. Kenties oli vastakaikujakin, mutta annan asian vain mennä. Nainen on kuitenkin perheellinen ja perhe on helkkarin tärkeä arvo.
Perhe, lähimmäiset ja terveys ovat loppuen lopuksi elämän tärkeimpiä arvoja. Mielummin loppupeleissä valitsisin vaimon ja pari mukulaa kuin minkään työpaikan. Asiat on pistettävä tärkeysjärjestykseen.
Työstä puheenollen... Haluan kai isona toimittajaksi. Jokin duunipesti Ylen Aamu tv:stä tai Maikkarin Huomenta Suomesta olisi aika jees. Tykkään nykyään keskustelemisesta ja se on kai yks syy miksi toimittajaksikin haluan.
Täytyy olla vain tarkkana ettei käy kuin Jari Tervolle. Unelmoi toimittajan urasta, mutta ryhtyikin kirjailijaksi.
Mun idoleita ja esikuviani toimittajina ovat ainakin Maarit Tastula, Arto Nyberg, Jaakko Selin ja Lauri Karhuvaara. Ja kenties myös Claus Andersson.
En ole ikinä nostanut mitään yhteisöä, missä olen toiminut, ylitse muiden. Kaikkialla olen ainakin melkein aina koittanut tehdä parhaani.
Ja vielä yks, melko tärkeä juttu. Selvinpäin kirjoittaminen on aina eri asia kuin 4 promillen humalassa kirjoittaminen. Ainakin mulle.
Ja vielä kai yks juttu. Mä en tuu tekemään loppupeleissä mistään läpimurtoa. Mä olen yhden läpimurtoni tehnyt ja se oli silloin kun synnyin tähän maailmaan. Muut mahdolliset jutut ovat vain seuraavia askelia elämässäni. Hautaan asti.
Kiitos ja anteeksi,
T. Viltsu
Älykkyys ei ole kaikki kaikessa
Olen toisinaan pistänyt merkille kuinka älykkyydelle annetaan hieman liiankin suuri painoarvo. Meidät ihmiset monesti liiankin isosti "luokitellaan" älykkyytemme mukaan. Tai sen mukaan, kuinka paljon tiedämme tai kuinka kyvykkäitä olemme.
Ja etenkin tuo älykkyys vaikuttaisi olevan sellainen mittari, joilla meitä ihmisiä monesti luokitellaan paremmiksi ja vähemmän paremmiksi ihmisiksi.
Ainakin jossain paikoin olen tällaista luokittelua havainnut ja se hieman harmistuttaa minua. Olisi hyvä aina muistaa, että älykkyydelle ei saisi antaa liiankaan suurta painoarvoa.
Tietenkin on hyvä, jos ihminen on älykäs tai viisas. Mutta kannattaa mielestäni muistaa, että älykkyyden lisäksi on muitakin ominaisuuksia ja arvoja joiden mukaan ihmisiä voi luokitella ja mittailla.
Ei se älykkyys ole kaiken A ja O, välttämättä. Minä arvostan ainakin suuresti, ehkä jopa älykkyyttä enemmän epäitsekkyyttä, toisista ihmisistä välittämistä ja positiivista elämän asennetta.
Näin nykyaikana, jolloin itsekkyys on nostanut paljon osakkeitaan, niin on hienoa nähdä, että olemassa on yhä myös hyvän tahtoisia ihmisiä. Ja toisista välittäviä ihmisiä. Toisia auttavia ihmisiä.
Eli vaikka ihminen ei olisikaan muuten kovin älykäs, niin se voi olla silti aika jees tapaus, jos omaa vaikka edellä luettelemiani ominaisuuksia.
Ja toisaalta, älykäs ihminenkin saa itsensä hyvin nopeasti näyttämään typerältä ainakin minun silmissäni, jos on liian itsekäs, ylimielinen ja vaikka empatiakyvytön. Eli ns. kusipää.
Eli eihän anneta älykkyydelle liiankaan suurta painoarvoa? Ja ollaan suvaitsevaisia.
Ja sitten kun saisi vielä karsittua maailmasta pois liiallisen itsekkyyden, mutta siihen ei taida yhden Viltsun iltarukoukset riittää.
Ja etenkin tuo älykkyys vaikuttaisi olevan sellainen mittari, joilla meitä ihmisiä monesti luokitellaan paremmiksi ja vähemmän paremmiksi ihmisiksi.
Ainakin jossain paikoin olen tällaista luokittelua havainnut ja se hieman harmistuttaa minua. Olisi hyvä aina muistaa, että älykkyydelle ei saisi antaa liiankaan suurta painoarvoa.
Tietenkin on hyvä, jos ihminen on älykäs tai viisas. Mutta kannattaa mielestäni muistaa, että älykkyyden lisäksi on muitakin ominaisuuksia ja arvoja joiden mukaan ihmisiä voi luokitella ja mittailla.
Ei se älykkyys ole kaiken A ja O, välttämättä. Minä arvostan ainakin suuresti, ehkä jopa älykkyyttä enemmän epäitsekkyyttä, toisista ihmisistä välittämistä ja positiivista elämän asennetta.
Näin nykyaikana, jolloin itsekkyys on nostanut paljon osakkeitaan, niin on hienoa nähdä, että olemassa on yhä myös hyvän tahtoisia ihmisiä. Ja toisista välittäviä ihmisiä. Toisia auttavia ihmisiä.
Eli vaikka ihminen ei olisikaan muuten kovin älykäs, niin se voi olla silti aika jees tapaus, jos omaa vaikka edellä luettelemiani ominaisuuksia.
Ja toisaalta, älykäs ihminenkin saa itsensä hyvin nopeasti näyttämään typerältä ainakin minun silmissäni, jos on liian itsekäs, ylimielinen ja vaikka empatiakyvytön. Eli ns. kusipää.
Eli eihän anneta älykkyydelle liiankaan suurta painoarvoa? Ja ollaan suvaitsevaisia.
Ja sitten kun saisi vielä karsittua maailmasta pois liiallisen itsekkyyden, mutta siihen ei taida yhden Viltsun iltarukoukset riittää.
sunnuntai 28. heinäkuuta 2013
Mulle on kaiketi kehittymässä jo pelottavankin hyvä ihmistuntemuskyky. Onhan tuollaisesta kyvystä toki hyötyä, jos toimittajaksi aikoo ryhtyä. Se auttaa haastattelutilanteissa. Mutta en tiedä onko hyvä ihmistuntemus aina hyväksi täällä työpaikallani.
Sitä kun osaa tulkita melko hyvin ihmisiä ja heidän käyttäytymistään, niin se toisaalta tarkoittaa sitäkin, että joka helkkarin vuorovaikutustilanteeseen on panostettava. Toisesta ihmisestä, kun helposti havaitsee, mikäli jokin juttu ei mennyt jossain tilanteessa nappiin.
Sitä kun toivoisi, että kaikilla olisi sellain hyvä fiilis... Ja tuota toisen ihmisen fiilistä voi äkkiä itse heikentää..
Tai sitten on vieläkin karsittava kiltteyttään. Kaikkia ei voi vain miellyttää.
Ja sitä ei kannata edes yrittää.
Sitä kun osaa tulkita melko hyvin ihmisiä ja heidän käyttäytymistään, niin se toisaalta tarkoittaa sitäkin, että joka helkkarin vuorovaikutustilanteeseen on panostettava. Toisesta ihmisestä, kun helposti havaitsee, mikäli jokin juttu ei mennyt jossain tilanteessa nappiin.
Sitä kun toivoisi, että kaikilla olisi sellain hyvä fiilis... Ja tuota toisen ihmisen fiilistä voi äkkiä itse heikentää..
Tai sitten on vieläkin karsittava kiltteyttään. Kaikkia ei voi vain miellyttää.
Ja sitä ei kannata edes yrittää.
perjantai 26. heinäkuuta 2013
Ajatuksia sos. mediastakin
Aamu on taas valjennut. Istun keittiön pöydän ääressä ja hörpin kohta kahvia pari kupillista. On aika ruveta vastaanottamaan tämäkin päivä.
Tällaiset aamut ovat ihan mukavia, kun ei ole kiire mihinkään. Ei tarvitse lähteä töihin. Saa ihan rauhassa käynnistellä päivänsä. Töihinkin, kun menen vasta taas tulevaksi yöksi.
Rauha on hieno ja tärkeä asia. Olen koittanut ja koitan päästä eroon kiireestä ja saada tilalle rauhaa ja elämästä nauttimista.
Ihmisen elämä, kun ei saisi olla pelkkää suorittamista tai työn tekoa. Vaan ihmisen elämän pitää olla ennen kaikkea elämistä. Saa elämässä suorittamistakin olla ja tietenkin onkin, mutta pitää siinä olla rentoutumistakin. Elämästä on kaiketi nautittava. Sen verran hienosta ja ainutlaatuisesta jutusta kyse kuitenkin.
Tai ainakin minulle elämä ja maailma näyttäytyvät tällä hetkellä hienoina juttuina. Maailmahan on täynnä näkemistä, tekemistä ja mahdollisuuksia. En tiedä, mistä revin kaiken positiivisuuteni, mutta tätä tällaista positiivista elämän asennetta suosittelen muillekin ihmisille.
Oikeastaan mä mietin tällä hetkellä sitäkin, miksi oikein edes kirjoitan tätäkin blogitekstiä? Mitä järkeä tässä on? Tai mitä järkeä oli käydä keskiviikkona Aulangollakin ja kirjoittaa siitä heti tänne blogiin ja ilmoittaa Facebookissakin?
Aivan kuin kerjäisin huomiota. Käyn jossain ja tiedotan siitä heti tutuilleni. "Katsokaa, olen täällä!"
Tällaiset Facebookit ja blogit ovat lisänneet tavallisten ihmisten mahdollisuutta saada huomiota ja näkyvyyttä. Ja kuinka moni meistä käyttää näitä palvelimia siihen tarkoitukseen? Saadakseen sitä "julkisuutta"?
Ja kuinka paljon tällaiset Facebookit ovat kasvattaneet sitä ihmisten suorittamisen tarvetta. Täytyy tehdä jotain, niin voi taas sinnekin kirjoitella? Muiden ihmisten nähtäville, että tätä meillä tänään...
Ja kuinka paljon sosiaalinen media muokkaa sitä vaikutelmaa meidän ihmisten jatkuvasta suorittamisesta. Facebookiinkin usein kirjoitellaan lähinnä kai vain tekemiseen ja kenties matkailemiseen liittyviä asioita. Harvoin sinne kirjoitetaan, että "istun ja nautin nyt vain elämästä".
Tuleeko sellainen kuvitelma, että noikaan ei muuta tee kuin mene ja suorita? Siis kun niitä Facebook-päivityksiäkin lukee?
Saattaa olla, että sosiaalinen media on jollain tavalla vaikuttanut siihen, että ihmisten eläminen on nykyään niin paljon sitä suorittamista. Toivoisin vain kuitenkin, että ihmiset vähentäisivät suorittamisen määrää. Jos vain mahdollista.
Elämää kun ei kannata ainakaan ihan perusterveiden ihmisten pelkästään vain "läpijuosta".
Miksi minä sitten kirjoitan blogiani ja päivittelen Facebook-tiliäni? Kovin iso syy tuskin ainakaan on huomion hakeminen, sillä multa on vähentynyt selkeästi sellainen näyttämisen ja pätemisen tarve. Ja huomion tarve. Eli kai bloggaaminen ja facettaminen ovat vain mielekästä tekemistä. =)
Ja ehkä joku ottaa Aulangon kirjoittelemisestanikin ja kuvista neuvoa ja käy itsekin siellä katsastamassa paikat...
Mutta yksi juttu mua on alkanut kyllä välillä kummastuttamaan, kun olen sitä sosiaalista mediaa seurannut. Se asia on se, kuinka paljon jotkut ihmiset käyttävät tietokonetta. Näin kesälläkin.
Ja toinen asia on se, kuinka paljon nettimaailman merkitys näyttää monelle ihmiselle kasvaneen.
Kai olen itse vielä aika vanhanaikainen, mutta mulle se todellinen maailma on edelleen ehdoton ykkösjuttu ja virtuaalimaailmalle on vaikea antaa kovin suurta painoarvoa.
Sellaiselle ihmissuhteellekin minun on vaikea antaa kovin isoa painoarvoa, joka on luotu vain netin välityksellä. Facebookissa tai Twitterissä. Jos et oikeasti tunne ihmistä.
Siksi en kai kovin kiinnostunut ole keräämään itselleni seuraajia Twitterissäkään vaan panostan mielummin niihin muutamiin suhteisiin niiden ihmisten kanssa, jotka aidosti tunnen.
Tällaiset aamut ovat ihan mukavia, kun ei ole kiire mihinkään. Ei tarvitse lähteä töihin. Saa ihan rauhassa käynnistellä päivänsä. Töihinkin, kun menen vasta taas tulevaksi yöksi.
Rauha on hieno ja tärkeä asia. Olen koittanut ja koitan päästä eroon kiireestä ja saada tilalle rauhaa ja elämästä nauttimista.
Ihmisen elämä, kun ei saisi olla pelkkää suorittamista tai työn tekoa. Vaan ihmisen elämän pitää olla ennen kaikkea elämistä. Saa elämässä suorittamistakin olla ja tietenkin onkin, mutta pitää siinä olla rentoutumistakin. Elämästä on kaiketi nautittava. Sen verran hienosta ja ainutlaatuisesta jutusta kyse kuitenkin.
Tai ainakin minulle elämä ja maailma näyttäytyvät tällä hetkellä hienoina juttuina. Maailmahan on täynnä näkemistä, tekemistä ja mahdollisuuksia. En tiedä, mistä revin kaiken positiivisuuteni, mutta tätä tällaista positiivista elämän asennetta suosittelen muillekin ihmisille.
Oikeastaan mä mietin tällä hetkellä sitäkin, miksi oikein edes kirjoitan tätäkin blogitekstiä? Mitä järkeä tässä on? Tai mitä järkeä oli käydä keskiviikkona Aulangollakin ja kirjoittaa siitä heti tänne blogiin ja ilmoittaa Facebookissakin?
Aivan kuin kerjäisin huomiota. Käyn jossain ja tiedotan siitä heti tutuilleni. "Katsokaa, olen täällä!"
Tällaiset Facebookit ja blogit ovat lisänneet tavallisten ihmisten mahdollisuutta saada huomiota ja näkyvyyttä. Ja kuinka moni meistä käyttää näitä palvelimia siihen tarkoitukseen? Saadakseen sitä "julkisuutta"?
Ja kuinka paljon tällaiset Facebookit ovat kasvattaneet sitä ihmisten suorittamisen tarvetta. Täytyy tehdä jotain, niin voi taas sinnekin kirjoitella? Muiden ihmisten nähtäville, että tätä meillä tänään...
Ja kuinka paljon sosiaalinen media muokkaa sitä vaikutelmaa meidän ihmisten jatkuvasta suorittamisesta. Facebookiinkin usein kirjoitellaan lähinnä kai vain tekemiseen ja kenties matkailemiseen liittyviä asioita. Harvoin sinne kirjoitetaan, että "istun ja nautin nyt vain elämästä".
Tuleeko sellainen kuvitelma, että noikaan ei muuta tee kuin mene ja suorita? Siis kun niitä Facebook-päivityksiäkin lukee?
Saattaa olla, että sosiaalinen media on jollain tavalla vaikuttanut siihen, että ihmisten eläminen on nykyään niin paljon sitä suorittamista. Toivoisin vain kuitenkin, että ihmiset vähentäisivät suorittamisen määrää. Jos vain mahdollista.
Elämää kun ei kannata ainakaan ihan perusterveiden ihmisten pelkästään vain "läpijuosta".
Miksi minä sitten kirjoitan blogiani ja päivittelen Facebook-tiliäni? Kovin iso syy tuskin ainakaan on huomion hakeminen, sillä multa on vähentynyt selkeästi sellainen näyttämisen ja pätemisen tarve. Ja huomion tarve. Eli kai bloggaaminen ja facettaminen ovat vain mielekästä tekemistä. =)
Ja ehkä joku ottaa Aulangon kirjoittelemisestanikin ja kuvista neuvoa ja käy itsekin siellä katsastamassa paikat...
Mutta yksi juttu mua on alkanut kyllä välillä kummastuttamaan, kun olen sitä sosiaalista mediaa seurannut. Se asia on se, kuinka paljon jotkut ihmiset käyttävät tietokonetta. Näin kesälläkin.
Ja toinen asia on se, kuinka paljon nettimaailman merkitys näyttää monelle ihmiselle kasvaneen.
Kai olen itse vielä aika vanhanaikainen, mutta mulle se todellinen maailma on edelleen ehdoton ykkösjuttu ja virtuaalimaailmalle on vaikea antaa kovin suurta painoarvoa.
Sellaiselle ihmissuhteellekin minun on vaikea antaa kovin isoa painoarvoa, joka on luotu vain netin välityksellä. Facebookissa tai Twitterissä. Jos et oikeasti tunne ihmistä.
Siksi en kai kovin kiinnostunut ole keräämään itselleni seuraajia Twitterissäkään vaan panostan mielummin niihin muutamiin suhteisiin niiden ihmisten kanssa, jotka aidosti tunnen.
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Aulangolla on kaunista
Vietin tänään hienon päivän Aulangolla. Hienoa seutua oli. Siitä virisi muutama ajatus:
x Tänään taas tajusin, miksi elämäni ei voi koskaan olla pelkkää työn tekoa. Tämä maailma on vain niin täynnä kaikkea hienoa tekemistä ja nauttimista, että elämäänsä ei voi vain yksinkertaisesti käyttää pelkkään työn tekoon.
x Hyvä taito on siis osata irrottautua työstään. Kaikkeen maailmasta löytyvään tekemiseen ei tietenkään rahat riitä, mutta onneksi moni asia on liki ilmaista. Niin kuin tämä luonnossa samoilu.
x On kuitenkin vain yksi elämä aikaa kokea mahdollisimman paljon. Joten joka päivä on kai elettävä täpöllä!
x Luonnossa liikkuminen on vain hemmetin hienoa puuhaa. Ei sitä ole oikein aiemmin edes tajunnut miettiä kuinka hienoa seutua täällä lähiseudullakin voi olla. Mutta tänään rohkenin lähteä liikkumaan Aulangon metsiin ja kaunista oli. (Muutama kuva alla.)
x Musta kai tulee muuten sellainen eläväinen ja positiivinen kundi. Se olis aika jees. =)
x Ja yks ajatus: Luonto on kaunis. Luonto on pyhä. Sitä on kunnioitettava. Ja luonnossa liikkumisesta tulee mulle varmaan aikas kiinnostava harrastus vielä. Yksinkertaisesti vain viihdyn siellä.
x Ja vielä kaks juttua tähän bloggaukseen: Yhden päivän vapaankin voi käyttää hyvin hyödykseen, jos vain haluaa. On vain otettava itseään niskasta kiinni. Mäkin tänään hommasin itselleni uuden henkkarin ja kiertelin Aulangolla. Aikas jees päivä. Ja onhan tässä ilta vielä edessä. =)
x Mä nautin myös sellaisesta vapaudesta tällä hetkellä. Töissä oon tietenkin kahlittu kuriin, mutta vapaa-ajalla tällainen sinkkumies voi elellä sellaista elämää, jota haluaa. Mun mielestä se on hienoa. Toki asiat voivat muuttua, jos elämään saapuu joskus sellain "käkätin".
Nyt niitä fotoja Aulangolta:
ps. Mä suosittelen teille muillekin sellaista täysillä elämistä. Kerran täällä kuitenkin vain eletään. Käyttäkää se mahdollisuus hyödyksenne. Ja hankkikaa sellaisia "omia juttujanne". Joita tykkäätte tehdä. Siitä se lähtee.
Mun ykkösjuttu on toki olut, mutta on mulla muitakin juttuja... ;)
x Tänään taas tajusin, miksi elämäni ei voi koskaan olla pelkkää työn tekoa. Tämä maailma on vain niin täynnä kaikkea hienoa tekemistä ja nauttimista, että elämäänsä ei voi vain yksinkertaisesti käyttää pelkkään työn tekoon.
x Hyvä taito on siis osata irrottautua työstään. Kaikkeen maailmasta löytyvään tekemiseen ei tietenkään rahat riitä, mutta onneksi moni asia on liki ilmaista. Niin kuin tämä luonnossa samoilu.
x On kuitenkin vain yksi elämä aikaa kokea mahdollisimman paljon. Joten joka päivä on kai elettävä täpöllä!
x Luonnossa liikkuminen on vain hemmetin hienoa puuhaa. Ei sitä ole oikein aiemmin edes tajunnut miettiä kuinka hienoa seutua täällä lähiseudullakin voi olla. Mutta tänään rohkenin lähteä liikkumaan Aulangon metsiin ja kaunista oli. (Muutama kuva alla.)
x Musta kai tulee muuten sellainen eläväinen ja positiivinen kundi. Se olis aika jees. =)
x Ja yks ajatus: Luonto on kaunis. Luonto on pyhä. Sitä on kunnioitettava. Ja luonnossa liikkumisesta tulee mulle varmaan aikas kiinnostava harrastus vielä. Yksinkertaisesti vain viihdyn siellä.
x Ja vielä kaks juttua tähän bloggaukseen: Yhden päivän vapaankin voi käyttää hyvin hyödykseen, jos vain haluaa. On vain otettava itseään niskasta kiinni. Mäkin tänään hommasin itselleni uuden henkkarin ja kiertelin Aulangolla. Aikas jees päivä. Ja onhan tässä ilta vielä edessä. =)
x Mä nautin myös sellaisesta vapaudesta tällä hetkellä. Töissä oon tietenkin kahlittu kuriin, mutta vapaa-ajalla tällainen sinkkumies voi elellä sellaista elämää, jota haluaa. Mun mielestä se on hienoa. Toki asiat voivat muuttua, jos elämään saapuu joskus sellain "käkätin".
Nyt niitä fotoja Aulangolta:
ps. Mä suosittelen teille muillekin sellaista täysillä elämistä. Kerran täällä kuitenkin vain eletään. Käyttäkää se mahdollisuus hyödyksenne. Ja hankkikaa sellaisia "omia juttujanne". Joita tykkäätte tehdä. Siitä se lähtee.
Mun ykkösjuttu on toki olut, mutta on mulla muitakin juttuja... ;)
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Muistot herättivät ajattelemaan
Unet ovat rauhoittavia. Etenkin silloin, kun niitä näkee jo edesmenneistä omaisistaan. Ne tuovat lohtua niin ikävään kuin elämäänkin. Vaikka ei menehtyneiden omaistensa kanssa enää oikeasti pysty olemaankaan tekemisissä, niin pääseehän niiden kanssa "yhteyteen" välillä unissaan.
Olen äitini ja veljeni kuolemieni jälkeen nähnyt toisinaan sellaisia unia, joissa olen ollut heidän kanssaan. Tykkään näistä unista. Niin kuin jo totesin, niin ne ovat lohduttavia.
Viime yönä heräsin kesken erään uneni. Näin sellaista unta, jossa vietimme äitini sisarusten kanssa jotain pienimuotoisia juhlia äitini synnyintalossa Retulassa. Heräsin kesken tämän unen ja rupesin muistelemaan, ketä kuuluikaan äitini sisaruskatraaseen.
Samalla minulle tuli sellainen sanoisinko lämmin ja haikea olo. Aloin muistelemaan vanhoja aikoja. Äitini viisi henkisestä sisaruskatraastakaan ei ole elossa enää kuin enoni Antti. Muut ovat jo menehtyneet.
Aloin myös miettimään sitä menenkö liian nopeasti koko ajan vain eteenpäin. Touhotan liikaa sitä eteenpäin, eteenpäin- menemistä ja koitan kiiruhtaa. Kun voisin ihan hyvin päivisinkin hereillä ollessani pelkästään vain rauhoittua ja muistella vaikka vanhoja tapahtumia. Rakkaita muistoja.
Muistot ovat niin arvokkaita, että niille voisi antaa enemmänkin aikaa. Jatkuvasti ei tarvitsisi suorittaa ja mennä eteenpäin vaan välillä voisi olla paikallaan ihan olla vain ja möllöttää ja justiin muistella menneitä aikoja.
Ja tärkeää on osata antaa arvonsa jo nykyiselle elämälleen ja sille, mitä siinä tällä hetkellä jo on. Osata olla kiitollinen.
Tällaista tilaa ja aikaa rauhoittumiselle ja elämästä nauttimiselle olen ajatellut pyrkiä lisäämään jatkossa. Koitan vähän karsia tekemislistojani, vaatimuslistojani lyhyemmiksi. Vähentää suorittamisen määrää elämässäni ja antaa enemmän aikaa vain sellaiselle "lekottelulle".
Tämän lekottelun käyttäisin siihen, että koittaisin vain nauttia elämästäni ja rauhoittua. Enkä tarkoita elämästä nauttimisella välttämättä mitään limusiiniajeluita vaan ihan vain istuminen nojatuolissa ja kahvin hörppimiminen voivat olla tällaista nauttimista. jos ja kun sen saa tehdä kaikessa rauhassa.
Toki minulla on yhä tavoitteeni elämäni suhteen. Opiskella esimerkiksi joksikin kirjoitusalan ammattilaiseksi ja teen tavoitteeni eteen paljon töitä, mutta jostain syystä en osaa tavoitteeseeni enää ihan niin ehdottomasti suhtautua.
Olen kaiketi viisastumassa.
Työ, kun on kuitenkin vain yksi osa elämää ja elämässä on oltava muutakin kuin pelkkä työ. Ja elämällä itsellään on jo iso arvonsa ja merkityksensä. Ainakin minulle.
Mielestäni ei kannata liian sokeasti juosta tavoitteidensa ja haaveidensa perässä. Vaan kannattaa aloittaa elämästä nauttiminen jo nyt. Elämä yksistään kun tosiaan on jo niin arvokas ja ainutlaatuinen kokemus, että se kokemus kannattaa vain hyödyntää. Joka päivä.
Ja vaikka työ ei tällä hetkellä aina olisikaan niin miellyttävää, niin voihan nytkin vapaa-ajallaan ottaa elämästään ilon irti.
Ja toisaalta, vaikka työni tulisi olemaan mitä tahansa jatkossa, niin en halua että sillä on liian iso osa elämässäni. Niin kuin jo totesin, niin elämässä on ja on oltava muutakin tärkeää ja arvokasta kuin työ. Eli en usko, että mitään Twitter- ja julkkis-toimittajaa musta on ainakaan tulossa.
No, olen ajatellut myös pitää syyskuun kokonaan vapaana töiltä. En tiedä, kuinka se sitten tulee vaikuttamaan tulevaan eläkkeeseeni, mutta eiköhän se henkisesti ole ainakin ihan paikallaan tuollainen kuukauden tauko työelämästä.
Tämän tauon jälkeen ajattelin ryhtyä sitten hakemaan taas uutta työpaikkaa itselleni. Ja se työ voi olla myös jo viestintäalalta. Esimerkiksi jokin toimittajan tai tiedottajan vakanssi tai muu sellainen.
Ja se työ voi olla myös muulta paikkakunnalta kuin Hämeenlinnasta. Näkeehän maailmaa sitten samalla muustakin perspektiivistä.
No, nyt keitän joka tapauksessa kahvia. Se piristää.
Olen äitini ja veljeni kuolemieni jälkeen nähnyt toisinaan sellaisia unia, joissa olen ollut heidän kanssaan. Tykkään näistä unista. Niin kuin jo totesin, niin ne ovat lohduttavia.
Viime yönä heräsin kesken erään uneni. Näin sellaista unta, jossa vietimme äitini sisarusten kanssa jotain pienimuotoisia juhlia äitini synnyintalossa Retulassa. Heräsin kesken tämän unen ja rupesin muistelemaan, ketä kuuluikaan äitini sisaruskatraaseen.
Samalla minulle tuli sellainen sanoisinko lämmin ja haikea olo. Aloin muistelemaan vanhoja aikoja. Äitini viisi henkisestä sisaruskatraastakaan ei ole elossa enää kuin enoni Antti. Muut ovat jo menehtyneet.
Aloin myös miettimään sitä menenkö liian nopeasti koko ajan vain eteenpäin. Touhotan liikaa sitä eteenpäin, eteenpäin- menemistä ja koitan kiiruhtaa. Kun voisin ihan hyvin päivisinkin hereillä ollessani pelkästään vain rauhoittua ja muistella vaikka vanhoja tapahtumia. Rakkaita muistoja.
Muistot ovat niin arvokkaita, että niille voisi antaa enemmänkin aikaa. Jatkuvasti ei tarvitsisi suorittaa ja mennä eteenpäin vaan välillä voisi olla paikallaan ihan olla vain ja möllöttää ja justiin muistella menneitä aikoja.
Ja tärkeää on osata antaa arvonsa jo nykyiselle elämälleen ja sille, mitä siinä tällä hetkellä jo on. Osata olla kiitollinen.
Tällaista tilaa ja aikaa rauhoittumiselle ja elämästä nauttimiselle olen ajatellut pyrkiä lisäämään jatkossa. Koitan vähän karsia tekemislistojani, vaatimuslistojani lyhyemmiksi. Vähentää suorittamisen määrää elämässäni ja antaa enemmän aikaa vain sellaiselle "lekottelulle".
Tämän lekottelun käyttäisin siihen, että koittaisin vain nauttia elämästäni ja rauhoittua. Enkä tarkoita elämästä nauttimisella välttämättä mitään limusiiniajeluita vaan ihan vain istuminen nojatuolissa ja kahvin hörppimiminen voivat olla tällaista nauttimista. jos ja kun sen saa tehdä kaikessa rauhassa.
Toki minulla on yhä tavoitteeni elämäni suhteen. Opiskella esimerkiksi joksikin kirjoitusalan ammattilaiseksi ja teen tavoitteeni eteen paljon töitä, mutta jostain syystä en osaa tavoitteeseeni enää ihan niin ehdottomasti suhtautua.
Olen kaiketi viisastumassa.
Työ, kun on kuitenkin vain yksi osa elämää ja elämässä on oltava muutakin kuin pelkkä työ. Ja elämällä itsellään on jo iso arvonsa ja merkityksensä. Ainakin minulle.
Mielestäni ei kannata liian sokeasti juosta tavoitteidensa ja haaveidensa perässä. Vaan kannattaa aloittaa elämästä nauttiminen jo nyt. Elämä yksistään kun tosiaan on jo niin arvokas ja ainutlaatuinen kokemus, että se kokemus kannattaa vain hyödyntää. Joka päivä.
Ja vaikka työ ei tällä hetkellä aina olisikaan niin miellyttävää, niin voihan nytkin vapaa-ajallaan ottaa elämästään ilon irti.
Ja toisaalta, vaikka työni tulisi olemaan mitä tahansa jatkossa, niin en halua että sillä on liian iso osa elämässäni. Niin kuin jo totesin, niin elämässä on ja on oltava muutakin tärkeää ja arvokasta kuin työ. Eli en usko, että mitään Twitter- ja julkkis-toimittajaa musta on ainakaan tulossa.
No, olen ajatellut myös pitää syyskuun kokonaan vapaana töiltä. En tiedä, kuinka se sitten tulee vaikuttamaan tulevaan eläkkeeseeni, mutta eiköhän se henkisesti ole ainakin ihan paikallaan tuollainen kuukauden tauko työelämästä.
Tämän tauon jälkeen ajattelin ryhtyä sitten hakemaan taas uutta työpaikkaa itselleni. Ja se työ voi olla myös jo viestintäalalta. Esimerkiksi jokin toimittajan tai tiedottajan vakanssi tai muu sellainen.
Ja se työ voi olla myös muulta paikkakunnalta kuin Hämeenlinnasta. Näkeehän maailmaa sitten samalla muustakin perspektiivistä.
No, nyt keitän joka tapauksessa kahvia. Se piristää.
maanantai 22. heinäkuuta 2013
Maailma on suuri huvipuisto
Mä ajattelen tällä hetkellä niin, että maailman suurin huvipuisto on maailma itse. Täällä sitä riittää ihmeteltävää ja ihailtavaa aina järven aalloista lähtien.
Ja isoin juttu, jonka voi saada ja saavuttaa on pääsylippu tänne huvipuistoon. Sitä pääsylippua kannattaa vain käyttää huolella ja harkiten, sillä koskaan ei tiedä milloin sen käyttöaika umpeutuu.
Ja tässä sitä on kaunis laulu. Katri Helena: Mun sydämeni tänne jää.
lauantai 20. heinäkuuta 2013
Sisäinen seikkailija?
Ja se olisi kai kans sellaista elämän hukkaan heittämistä, jos ei alkaisi (etenkin näin nuorena) tutustumaan paremmin sen elämän "tuotevalikoimaan". Siihen, mitä kaikkea täällä onkaan tarjolla.
Minulla on itse asiassa ruvennut olemaan kiinnostusta nähdä maailmaa, tutustua uusiin paikkoihin ja asioihin. Harrastaa, kenties uusiakin juttuja, matkailla ja rampata vaikka baareissa. Elää sellain täpöllä ja samalla rikastuttaa elämääni.
Ja tietämystäni. Emmekö me voi samalla joka paikassa sivistää ja viisastuttaa itseämme? Kun olemme vain avoimia opille.
Käydessäni vanhainkodissakin töissä, niin samalla pysyn nöyränä elämän rajallisuudelle. Ei mene kuin 50-70 vuotta, kun minäkin olen asukkaana vanhainkodissa enkä työntekijänä.
Vaikka sitä kuinka luulisi olevansa oman elämänsä kurko, niin silti on aina olemassa kovempi kurko, joka voi muuttaa elämän suunnan hetkessäkin. Siksi on kai elettävä mahdollisimman täysillä, sillä koskaan ei voi olla täysin varma, mikä on elämän seuraava käänne.
Tämän sekavan viestini loppuun vielä siis totean, että sellainen näkeminen ja kokeminen, kokemusten ja ehkä tiedonkin kerääminen kiinnostaa. Maailma ja Suomi on kaunis paikka, pitää olla vain mahdollisuutta ja aikaa tutustua siihen.
Ja tietenkin rahaakin. Totta kai tuossa tulee äkkiä rajat vastaan, mutta pitää sellain askeleittain ruveta keräämään kokemusta. Onneksi on yksi elämä aikaa sentään.
Eikä kaiken tarvitse aina olla niin ylellistä. Vaan päinvastoin, sellainen askeettisissakin oloissa eläminen hetken aikaa kiinnostaisi jopa. Ja Lappi kiinnostaa matkakohteena myös.
Olen aina myös ajatellut, että sellaisen armeijan leirin kokeminen uudestaan voisi olla siistiä, mutta ilman niitä halvatun sääntöjä. Ihan vain siis silkkana lomailuna.
Eikä kai siis haittaisi vaikka välillä joutuisi pistämään itsensä oikein kunnollakin koetukselle. Se varmaan vain kasvattaisi. Yleensähän tuollaiset koettelemukset elämässä kasvattavat etenkin henkisesti.
Tulee myös lisää rohkeutta.
Siitä kohti uusia kokemuksia. Täytyy vain pitää järki aina toki mukana, kaikkeen ei vain ole mahdollisuutta. Ainakaan heti.
Mutta onneksi maailma on kaunis paikka elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille.
Mutta kokemuksia arvostan ehdottomasti enemmän kuin materiaa. Kokemuksista tulee parempaa fiilistä ja ne jättävät muistot sydämeen.
Kenties minut on luotu ikuiseksi seikkailijaksi...
Minulla on itse asiassa ruvennut olemaan kiinnostusta nähdä maailmaa, tutustua uusiin paikkoihin ja asioihin. Harrastaa, kenties uusiakin juttuja, matkailla ja rampata vaikka baareissa. Elää sellain täpöllä ja samalla rikastuttaa elämääni.
Ja tietämystäni. Emmekö me voi samalla joka paikassa sivistää ja viisastuttaa itseämme? Kun olemme vain avoimia opille.
Käydessäni vanhainkodissakin töissä, niin samalla pysyn nöyränä elämän rajallisuudelle. Ei mene kuin 50-70 vuotta, kun minäkin olen asukkaana vanhainkodissa enkä työntekijänä.
Vaikka sitä kuinka luulisi olevansa oman elämänsä kurko, niin silti on aina olemassa kovempi kurko, joka voi muuttaa elämän suunnan hetkessäkin. Siksi on kai elettävä mahdollisimman täysillä, sillä koskaan ei voi olla täysin varma, mikä on elämän seuraava käänne.
Tämän sekavan viestini loppuun vielä siis totean, että sellainen näkeminen ja kokeminen, kokemusten ja ehkä tiedonkin kerääminen kiinnostaa. Maailma ja Suomi on kaunis paikka, pitää olla vain mahdollisuutta ja aikaa tutustua siihen.
Ja tietenkin rahaakin. Totta kai tuossa tulee äkkiä rajat vastaan, mutta pitää sellain askeleittain ruveta keräämään kokemusta. Onneksi on yksi elämä aikaa sentään.
Eikä kaiken tarvitse aina olla niin ylellistä. Vaan päinvastoin, sellainen askeettisissakin oloissa eläminen hetken aikaa kiinnostaisi jopa. Ja Lappi kiinnostaa matkakohteena myös.
Olen aina myös ajatellut, että sellaisen armeijan leirin kokeminen uudestaan voisi olla siistiä, mutta ilman niitä halvatun sääntöjä. Ihan vain siis silkkana lomailuna.
Eikä kai siis haittaisi vaikka välillä joutuisi pistämään itsensä oikein kunnollakin koetukselle. Se varmaan vain kasvattaisi. Yleensähän tuollaiset koettelemukset elämässä kasvattavat etenkin henkisesti.
Tulee myös lisää rohkeutta.
Siitä kohti uusia kokemuksia. Täytyy vain pitää järki aina toki mukana, kaikkeen ei vain ole mahdollisuutta. Ainakaan heti.
Mutta onneksi maailma on kaunis paikka elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille.
Mutta kokemuksia arvostan ehdottomasti enemmän kuin materiaa. Kokemuksista tulee parempaa fiilistä ja ne jättävät muistot sydämeen.
Kenties minut on luotu ikuiseksi seikkailijaksi...
Elämä on arvokas
Meitä ihmisiä tupataan välillä luokittelemaan eri arvoisiksi. En ota nyt kantaa siihen onko se oikein vai ei. Ja omaa arvoani en edes tiedä. Enkä myöskään tiedä sitä onko minulla edes kiinnostusta tietää.
En itse mieluusti edes puhuisi ihmisten arvoista vaan haluaisin korostaa elämän arvoa. Sitä kuinka arvokasta elämä itsessään on. Se, että itse kukin saa täällä kerran elellä ja toivottavasti nauttia niin olostaan kuin siitä, mitä kaikkea täällä on tarjolla. Toisten ihmisten seuraa, luontoa, eri tekemisvaihtoehtoja, matkailukohteita ja vaikka mitä. Niin kuin nyt tuota kesäistä auringon paistetta.
Se, että sisäistää ja muistaa elämän rajallisuuden, niin auttaa arvostamaan elämää jo ihan itsessään. Kerranhan me kaikki vain täällä eletään. Joten kai tästä ainutlaatuisesta mahdollisuudesta pitää ottaa kaikki ilo irti?
Ja kun elämä on vain yksi kertalaaki, niin mielestäni sitä on typerää hukata turhaan negailuun, kinailuun ja vaikka mihin. Mielestäni kannattaa elää mahdollisimman täysillä ja mahdollisimman positiivisella asenteella.
En itse mieluusti edes puhuisi ihmisten arvoista vaan haluaisin korostaa elämän arvoa. Sitä kuinka arvokasta elämä itsessään on. Se, että itse kukin saa täällä kerran elellä ja toivottavasti nauttia niin olostaan kuin siitä, mitä kaikkea täällä on tarjolla. Toisten ihmisten seuraa, luontoa, eri tekemisvaihtoehtoja, matkailukohteita ja vaikka mitä. Niin kuin nyt tuota kesäistä auringon paistetta.
Se, että sisäistää ja muistaa elämän rajallisuuden, niin auttaa arvostamaan elämää jo ihan itsessään. Kerranhan me kaikki vain täällä eletään. Joten kai tästä ainutlaatuisesta mahdollisuudesta pitää ottaa kaikki ilo irti?
Ja kun elämä on vain yksi kertalaaki, niin mielestäni sitä on typerää hukata turhaan negailuun, kinailuun ja vaikka mihin. Mielestäni kannattaa elää mahdollisimman täysillä ja mahdollisimman positiivisella asenteella.
torstai 18. heinäkuuta 2013
Siivousurakka edessä- "Miehen on vain tehtävä, mitä miehen on tehtävä"
Huomenta lapsukaiset,
Minulla on tänään vapaapäivä. Olen päättänyt vain pilata oman iloni ja käyttää ainakin osan vapaapäivästäni asuntoni siivoamiseen. Joskus sitäkin on vain harrastettava ja mielummin ennemmin kuin koko asuntoni täyttyy moskasta.
En pidä kovin paljoa siivoamisesta, mutta miehen on tehtävä, mitä miehen on tehtävä. Näin se vain valitettavasti menee.
Kenties ehdin tekemään tänään silti jotain muutakin? Käydä vaikka syömässä jossain ja voisin käydä myös veljeni haudalla. Veljeni menehtymisestä tuli kuluneeksi viime lauantaina yksi vuosi.
Minäkin tulen kuolemaan. En kenties vielä tänään, mutta jonain päivänä joka tapauksessa. Niin kuin me muutkin.
Tuo kiistaton fakta pistää miettimään sitä, mitä loppuelämältään haluaa. Olen koittanut kirjoittaa vastauksia tuohon kysymykseen edellisiin blogiteksteihini, joten nyt en tuohon ota kantaa.
Sen vain haluan todeta, että haluan säilyttää elämän asenteeni aina rennon letkeänä, iloisena ja mahdollisimman positiivisena. Voisi jopa sanoa, että minussa asunee aina sellainen ikuinen lapsi. En halua nimittäin ikinä liikaa vakavoitua. Vaan säilyttää aina myös sellaisen pilkkeen silmäkulmassakin.
Vähän niin kuin Klamydian Pilke silmäkulmassa- laulussa sanotaan:
"Musta ei kai ikinä taida aikuiseksi olla,
enkä sitä halua.
Mä vain tahdon pitää hauskaa!
Mä en kai ikinä taida aikuiseksi kasvaa,
enkä sitä halua,
mä vaan kuljen pilke silmäkulmassa!"
Minulla on tänään vapaapäivä. Olen päättänyt vain pilata oman iloni ja käyttää ainakin osan vapaapäivästäni asuntoni siivoamiseen. Joskus sitäkin on vain harrastettava ja mielummin ennemmin kuin koko asuntoni täyttyy moskasta.
En pidä kovin paljoa siivoamisesta, mutta miehen on tehtävä, mitä miehen on tehtävä. Näin se vain valitettavasti menee.
Kenties ehdin tekemään tänään silti jotain muutakin? Käydä vaikka syömässä jossain ja voisin käydä myös veljeni haudalla. Veljeni menehtymisestä tuli kuluneeksi viime lauantaina yksi vuosi.
Minäkin tulen kuolemaan. En kenties vielä tänään, mutta jonain päivänä joka tapauksessa. Niin kuin me muutkin.
Tuo kiistaton fakta pistää miettimään sitä, mitä loppuelämältään haluaa. Olen koittanut kirjoittaa vastauksia tuohon kysymykseen edellisiin blogiteksteihini, joten nyt en tuohon ota kantaa.
Sen vain haluan todeta, että haluan säilyttää elämän asenteeni aina rennon letkeänä, iloisena ja mahdollisimman positiivisena. Voisi jopa sanoa, että minussa asunee aina sellainen ikuinen lapsi. En halua nimittäin ikinä liikaa vakavoitua. Vaan säilyttää aina myös sellaisen pilkkeen silmäkulmassakin.
Vähän niin kuin Klamydian Pilke silmäkulmassa- laulussa sanotaan:
"Musta ei kai ikinä taida aikuiseksi olla,
enkä sitä halua.
Mä vain tahdon pitää hauskaa!
Mä en kai ikinä taida aikuiseksi kasvaa,
enkä sitä halua,
mä vaan kuljen pilke silmäkulmassa!"
Huumorilla on myös iso osa elämässäni. Ja olennainen juttu huumorissa on kyky nauraa itselleen. Minun mielestäni tuo kyky on tärkeä. En nimittäin voisi kurkata edes peiliini, jos en osaisi nauraa itselleni.
Ja on tuo taito muutenkin tärkeä. Voiko ihminen olla edes huumorintajuinen, jos ei osaisi nauraa myös itselleen?
Ja tuolla kyvyllä muutenkin selviää elämästään helpommin. Vaikeuksistaan, ongelmistaan ja mokistaan. Niitä ei ota niin raskaasti, kun osaa hiukan nauraa itselleen. Kykyäni nauraa omalle itselleni en haluaisikaan ikinä kadottaa.
On huumori toki myös muutenkin minulle tärkeä. Tykkään ihmisten naurattamisesta että tykkään myös itsekin nauraa. Ja hyvä se kai onkin? Nauraminen on vissiin samalla hyvää henkistä terapiaa?
Parasta huumoria on ihan vain tilannekomiikka. Sellaiset heitot ja läpät, mitä heitellään ilmaan kussakin tilanteessa sen kummempia miettimättä. Ja tykkään myös vinoilemisesta.
Sellaisesta leikkimielisestä vinoilemisesta. Sitä harrastetaan jonkin verran töissä. Minulle vinoillaan ja minä koitan vinoilla muille. Se on kivaa puuhaa.
En osaa ottaa itseäni vakavasti. Ja egolla ei ole koskaan ollut minulle juuri merkitystä. Ja jos en haaveilisi toimittajan urasta, niin saattaisin haaveilla jopa koomikon urasta.
Ja tykkäänhän minä tietenkin katsella ihan ammattilaistenkin tekemää komiikkaa. Olen useampana kesänä käynyt myös Tomaatteja,tomaatteja-festareilla täällä Hämeenlinnassa. Tänäkin kesänä kävin yhdessä näytöksessä.
Parhaiten mieleeni jääneitä koomikoita ja muita sellaisia ovat kaikki Kummeli-tekijät, Jope Ruonansuu ja Jukka Puotila. Stand up-koomikoista ovat suosikkejani kaikkien tuntemien Sami Hedbergin ja Ismo Leikolan lisäksi myös J-P Kangas ja Ilari Johansson.
No, se siitä komiikasta. Muutaman sanan voisin vielä kirjoittaa elämästä.
Kaipaan elämääni jotain ainakin pientä muutosta. Sellaista muutosta, että näkisin samalla tätä maailmaa vähän jostain muustakin näkövinkkelistä. Minun mielestäni elämässä on nimittäin ainakin tällä hetkellä tärkeintä näkeminen, kokeminen ja nauttiminen.
Näkisi mahdollisimman paljon sitä kaikkea, mitä täällä on tarjolla. Ennen kupsahtamistaan.
Minulla voi tietenkin jossain vaiheessa olla edessä muuttaminen työn perässä jonnekin toiselle paikkakunnalle. Mutta jos tuota ei tapahdu, niin voisin kokeilla jotain muuta uutta. Vaikka aloittamalla uuden harrastuksen, kuten jonkin vapaaehtoistyön, jossa voin auttaa muita ihmisiä. Tai lisäämällä samoiluani luonnossa.
Juuri tällä viikollahan YLEn uutisissa todettiin, että ihminen voi hullaantua luonnosta ihan samalla tavalla kuin taiteestakin. Ja se on varmasti totta.
No, taidan lopetella blogitekstini tähän tällä erää ja aloitella siivousurakkani. Mukavaa torstaita.
sunnuntai 14. heinäkuuta 2013
Väkeä monenlaista
Vietin äsken muutaman tunnin siskoni lasten Vilman ja Veikon kanssa. Siskoni ja hänen miehensä olivat kesäteatterissa Hauholla ja minä kaitsemassa heidän lapsiaan.
Niin kuin olen jo kertonutkin, niin tykkään viettää aikaa Vilman ja Veikon kanssa. Pidän varsinkin siitä ilosta, joka noista lapsista huokuu. Siitä voi ammentaa itsekin sellaista positiivista energiaa.
Ja tykkään myös hauskuuttaa ja naurattaa Vilmaa ja Veikkoa. Se on vain mukavaa puuhaa. Olen kaiketi melko lapsirakas ihminen. =)
Ihmisseurasta muuten...
Onneksi täällä maapallolla voi melko vapaasti valita seuransa, jossa aikaansa viettää. Jos ei sitten vietä aikaansa yksinään, niin kuin minäkin monesti. Yksinään oleminenkin on kyllä ihan jees. Saa olla vain rauhassa yksin, omien ajatuksiensa kanssa.
Mutta niistä toisista ihmisistä. Olen huomannut, että täällä on kahdenlaista väkeä. Ihmisiä, joiden kanssa haluat viettää aikaasi ja ihmisiä, joiden kanssa et halua viettää aikaasi. Onneksi ensiksi mainittuja ihmisiä on huomattavasti enemmän. =)
Pyrin arvioimaan ihmiset ennen kaikkea heidän luonteensa ja käyttäytymisensä perusteella. Siis "riisumaan" ihmisen heidän rooleistaan, asemistaan, viroistaan ja titteleistään ja arvioida, millainen ihminen oikeasti on.
Niissä ihmisissä, joiden kanssa haluan aikaani viettää on paljon samanlaisia piirteitä. Näitä piirteitä ovat ainakin näin äkkiä lueteltuina sellainen rentous, iloisuus, huumorintajuisuus ja se, että osaa edes jollain tavalla ottaa toiset ihmiset huomioon. Omaa jonkinlaisen empatiakyvyn.
Viihdyn tällaisten ihmisten kanssa. Kai se kertoo aika paljon minusta itsestänikin? Ja tällaisista ihmisistä joiden kanssa viihtyy, niin voi mielestäni ammentaa sellaista positiivista energiaa. Iloa elämään. =)
Onneksi näitä ihmisiä joiden kanssa viihtyy on paljon enemmän kuin ihmisiä joiden kanssa ei oikein viihdy. Luonteen piirteitä, jotka taas saavat minut nostamaan "tuntosarvet" pystyyn ovat ainakin liiallinen itsekkyys, ylimielisyys, tiukkapipoisuus ja empatiakyvyn totaalinen uupuminen.
No, näidenkin ihmisten kanssa on hyvä tarvittaessa tulla toimeen. Sellain fiksun asiallisesti.
Mutta sellaisesta paheksumisesta mä haluan hiljalleen eroon. Tai en mä nyt oikeastaan ole koskaan liiemmin ihmisiä paheksunut. En vain näe kovin suurta tarvetta sille.
Jos ihminen ei häiritse muita tai ei aiheuta pahaa ympäröivälle maailmalle, niin ei kai ihmisessä mitään paheksuttavaa ole?
Jokainen on ensi sijaisesti vastuussa itsestään, omasta elämästään, hyvinvoinnistaan, valinnoistaan ja ties mistä. Ja niin kauan kuin ihminen ei näillä asioilla muita liiaksi häiritse, niin mitä sitä turhaan paheksumaan?
Erilaisten ja epämiellyttävien henkilöidenkin on vain parempi antaa rauhassa elää omaa elämäänsä. Ja on hyvä muistaa, että ne ovat vain minun mielipiteitäni jostain ihmisistä. Aina ei vain voi kemiat ihmisten kanssa natsata yhteen. Mutta arvonsa se on silti näilläkin ihmisillä.
Ennemmin sitä elää omaa elämäänsä kuin paheksuu muita. Ja jopa ennemmin arvioi itseään kriittisesti kuin muita.
Tätä itseni kritisoimista sitten harrastan aktiivisestikin. Aikoinaan olen luultavammin harrastanut sitä liikaakin. Ollut liiankin kriittinen itseäni kohtaan.
Nyt olen hiljalleen rupeamassa elämään vapaammin, rennommin ja alan myös hyväksymään minut itsenikin. Mutta kyllä mä silti yhä pyrin itseäni arvioimaan ja omaa käyttäytymistäni. Ja kehittää itseäni sen mukaisesti. Mielestäni se on ihan fiksua ja tervettä. =)
Musta on muutenkin tulossa sellainen mukavuuden haluinen ihminen. Toivottavasti ei jo kohta liiankin kanssa. =) Mulla ei oikein muita toiveita loppuelämälleni ole kuin se, että se olisi melko nautinnollista, rentoa ja iloista elämää. Sekä mutkatonta ja helppoa.
Nyt kun olen pikku hiljaa oppimassa ajattelemaankin, niin jotenkin sitä vain pyrkii tekemään elämästään sellaista kuin äsken luettelin. =)
Ja haluan tulla viettämään paljon aikaani myös luonnossa. Siellä nautin olostani. Ja tähän loppuun pistänkin kuvan, jonka otin Rauman Poroholman leirintäalueen hiekkarannalla. Olkoon tämä sellainen hyvän yön- toivotuskuva. =)
Niin kuin olen jo kertonutkin, niin tykkään viettää aikaa Vilman ja Veikon kanssa. Pidän varsinkin siitä ilosta, joka noista lapsista huokuu. Siitä voi ammentaa itsekin sellaista positiivista energiaa.
Ja tykkään myös hauskuuttaa ja naurattaa Vilmaa ja Veikkoa. Se on vain mukavaa puuhaa. Olen kaiketi melko lapsirakas ihminen. =)
Ihmisseurasta muuten...
Onneksi täällä maapallolla voi melko vapaasti valita seuransa, jossa aikaansa viettää. Jos ei sitten vietä aikaansa yksinään, niin kuin minäkin monesti. Yksinään oleminenkin on kyllä ihan jees. Saa olla vain rauhassa yksin, omien ajatuksiensa kanssa.
Mutta niistä toisista ihmisistä. Olen huomannut, että täällä on kahdenlaista väkeä. Ihmisiä, joiden kanssa haluat viettää aikaasi ja ihmisiä, joiden kanssa et halua viettää aikaasi. Onneksi ensiksi mainittuja ihmisiä on huomattavasti enemmän. =)
Pyrin arvioimaan ihmiset ennen kaikkea heidän luonteensa ja käyttäytymisensä perusteella. Siis "riisumaan" ihmisen heidän rooleistaan, asemistaan, viroistaan ja titteleistään ja arvioida, millainen ihminen oikeasti on.
Niissä ihmisissä, joiden kanssa haluan aikaani viettää on paljon samanlaisia piirteitä. Näitä piirteitä ovat ainakin näin äkkiä lueteltuina sellainen rentous, iloisuus, huumorintajuisuus ja se, että osaa edes jollain tavalla ottaa toiset ihmiset huomioon. Omaa jonkinlaisen empatiakyvyn.
Viihdyn tällaisten ihmisten kanssa. Kai se kertoo aika paljon minusta itsestänikin? Ja tällaisista ihmisistä joiden kanssa viihtyy, niin voi mielestäni ammentaa sellaista positiivista energiaa. Iloa elämään. =)
Onneksi näitä ihmisiä joiden kanssa viihtyy on paljon enemmän kuin ihmisiä joiden kanssa ei oikein viihdy. Luonteen piirteitä, jotka taas saavat minut nostamaan "tuntosarvet" pystyyn ovat ainakin liiallinen itsekkyys, ylimielisyys, tiukkapipoisuus ja empatiakyvyn totaalinen uupuminen.
No, näidenkin ihmisten kanssa on hyvä tarvittaessa tulla toimeen. Sellain fiksun asiallisesti.
Mutta sellaisesta paheksumisesta mä haluan hiljalleen eroon. Tai en mä nyt oikeastaan ole koskaan liiemmin ihmisiä paheksunut. En vain näe kovin suurta tarvetta sille.
Jos ihminen ei häiritse muita tai ei aiheuta pahaa ympäröivälle maailmalle, niin ei kai ihmisessä mitään paheksuttavaa ole?
Jokainen on ensi sijaisesti vastuussa itsestään, omasta elämästään, hyvinvoinnistaan, valinnoistaan ja ties mistä. Ja niin kauan kuin ihminen ei näillä asioilla muita liiaksi häiritse, niin mitä sitä turhaan paheksumaan?
Erilaisten ja epämiellyttävien henkilöidenkin on vain parempi antaa rauhassa elää omaa elämäänsä. Ja on hyvä muistaa, että ne ovat vain minun mielipiteitäni jostain ihmisistä. Aina ei vain voi kemiat ihmisten kanssa natsata yhteen. Mutta arvonsa se on silti näilläkin ihmisillä.
Ennemmin sitä elää omaa elämäänsä kuin paheksuu muita. Ja jopa ennemmin arvioi itseään kriittisesti kuin muita.
Tätä itseni kritisoimista sitten harrastan aktiivisestikin. Aikoinaan olen luultavammin harrastanut sitä liikaakin. Ollut liiankin kriittinen itseäni kohtaan.
Nyt olen hiljalleen rupeamassa elämään vapaammin, rennommin ja alan myös hyväksymään minut itsenikin. Mutta kyllä mä silti yhä pyrin itseäni arvioimaan ja omaa käyttäytymistäni. Ja kehittää itseäni sen mukaisesti. Mielestäni se on ihan fiksua ja tervettä. =)
Musta on muutenkin tulossa sellainen mukavuuden haluinen ihminen. Toivottavasti ei jo kohta liiankin kanssa. =) Mulla ei oikein muita toiveita loppuelämälleni ole kuin se, että se olisi melko nautinnollista, rentoa ja iloista elämää. Sekä mutkatonta ja helppoa.
Nyt kun olen pikku hiljaa oppimassa ajattelemaankin, niin jotenkin sitä vain pyrkii tekemään elämästään sellaista kuin äsken luettelin. =)
Ja haluan tulla viettämään paljon aikaani myös luonnossa. Siellä nautin olostani. Ja tähän loppuun pistänkin kuvan, jonka otin Rauman Poroholman leirintäalueen hiekkarannalla. Olkoon tämä sellainen hyvän yön- toivotuskuva. =)
perjantai 12. heinäkuuta 2013
Menkää ulos ja nauttikaa!
Hyvät ihmiset,
Katsokaa ulos. Jumalauta. Jumalauta, mikä ilma. Mikä auringon paiste!
Tiedättekö kuinka houkuttelevilta ravintoloiden terassit näyttävät näillä keleillä? Tiedättekö kuinka hyvältä olut maistuu näillä keleillä?
Menkää ulos. Juokaa. Nauttikaa. Nauttikaa niin kesästä, auringosta, kuumuudesta kuin oluestakin. Tai muusta vastaavasta alkoholipitoisesta juomasta.
Niin kuuluu tehdäkin. Niin kuuluu tehdä, koska se on kivaa. Se on nautinnollista. Älkääkä edes turhaa kainostelko, aristelko tai ujostelko.
Sen, kun menette ja juotte. Nautitte kesästä. Ja mitä enemmän juotte, niin hemmetti... Sen parempi!
Ja älkää edes sen jälkeen turhaan kainostelko. Sen kun vain tunnustatte rohkeasti vetäneenne perseet. Mitä siinä on hävettävää? Kaikkihan niin tekevät.
Paitsi minä... Minä en tee. Minä en voi perkele tehdä niin.
Minä puolestaan kiitän Luojaani, että hän jätti minut henkiin sen ruton... nestehukankin jäljiltä. Tuon jälkeen katsoin peiliini. Katsoin peiliini ja tein tunnustuksen.
Totesin, että nyt on hyvä hetki hieman rauhoittaa. Ottaa hieman iisimmin. Ottaa vähemmän alkoholia.
Hemmetti, vähemmän... Olla juomatta kokonaan alkoholia jonkin aikaa. Koin, että nestehukka oli merkki ylemmältä taholta. Nyt on mennyt liian lujaa, on aika rauhoitella.
Miltei pelkäsin kuitenkin jo loppuni koittaneen!
Nyt on hetki viettää tipatonta aikaa jonkin verran. Pistää pullon korkki kiinni. Ja se tarkoittaa sitäkin, etten tänäkään viikonloppuna ota olutta tipan tippaa.
Mutta arvaatteko kuinka vaikeaa tuo on? No, ihan älyttömän vaikeaa.
Täällä miltei tutisen oluthimossani...
Pelkkä ajatuskin saa minut kuolaamaan tuon kuohuvan nesteen, oluen perään. Minulla olisi nytkin miltei koko viikonloppu vapaana. Ja ulkona on noin kaunis ilma.
Mutta ei. Joudun kärsimään. Istumaan polvet ristissä ja rukoilemaan, että pystyisin olemaan koskematta tuohon kylmään olut-pulloon.
Vaikka kuinka tekisi mieli.
Olut on kuningasjuoma. Mutta minun on hillittävä jonkin aikaa intohimoni. Vaikka tulisin ajautumaan sen vuoksi hyvinkin ahtaalle.
Mutta...
Kenties voin nauttia tästä kesäisestä viikonlopusta muulla tavoin kuin ryystämällä alkoholia. Kuten maiskuttelemalla mansikoita.
Paitsi nekin helkutin pollukat maistuisivat boolissa vielä paremmilta...
Mutta joka tapauksessa minun on keksittävä muuta tekemistä, sillä se saa ajatukseni pois kaljasta.
Ja te muut. Te, jotka luitte tämän blogikirjoitukseni... Viettäkää kiva viikonloppu! Ja suosittelen käymään myös terdeillä.
Ehkä minäkin poikkean jossakin terdellä juomassa kylmää Pepsi Maxia. Katselen samalla noita ilosta riekkuvia ja alkoholisoituvia rellestäjiä. Pyrin ammentamaan heistä tyydytystä alkoholin puutostilaani...
Katsokaa ulos. Jumalauta. Jumalauta, mikä ilma. Mikä auringon paiste!
Tiedättekö kuinka houkuttelevilta ravintoloiden terassit näyttävät näillä keleillä? Tiedättekö kuinka hyvältä olut maistuu näillä keleillä?
Menkää ulos. Juokaa. Nauttikaa. Nauttikaa niin kesästä, auringosta, kuumuudesta kuin oluestakin. Tai muusta vastaavasta alkoholipitoisesta juomasta.
Niin kuuluu tehdäkin. Niin kuuluu tehdä, koska se on kivaa. Se on nautinnollista. Älkääkä edes turhaa kainostelko, aristelko tai ujostelko.
Sen, kun menette ja juotte. Nautitte kesästä. Ja mitä enemmän juotte, niin hemmetti... Sen parempi!
Ja älkää edes sen jälkeen turhaan kainostelko. Sen kun vain tunnustatte rohkeasti vetäneenne perseet. Mitä siinä on hävettävää? Kaikkihan niin tekevät.
Paitsi minä... Minä en tee. Minä en voi perkele tehdä niin.
Minä puolestaan kiitän Luojaani, että hän jätti minut henkiin sen ruton... nestehukankin jäljiltä. Tuon jälkeen katsoin peiliini. Katsoin peiliini ja tein tunnustuksen.
Totesin, että nyt on hyvä hetki hieman rauhoittaa. Ottaa hieman iisimmin. Ottaa vähemmän alkoholia.
Hemmetti, vähemmän... Olla juomatta kokonaan alkoholia jonkin aikaa. Koin, että nestehukka oli merkki ylemmältä taholta. Nyt on mennyt liian lujaa, on aika rauhoitella.
Miltei pelkäsin kuitenkin jo loppuni koittaneen!
Nyt on hetki viettää tipatonta aikaa jonkin verran. Pistää pullon korkki kiinni. Ja se tarkoittaa sitäkin, etten tänäkään viikonloppuna ota olutta tipan tippaa.
Mutta arvaatteko kuinka vaikeaa tuo on? No, ihan älyttömän vaikeaa.
Täällä miltei tutisen oluthimossani...
Pelkkä ajatuskin saa minut kuolaamaan tuon kuohuvan nesteen, oluen perään. Minulla olisi nytkin miltei koko viikonloppu vapaana. Ja ulkona on noin kaunis ilma.
Mutta ei. Joudun kärsimään. Istumaan polvet ristissä ja rukoilemaan, että pystyisin olemaan koskematta tuohon kylmään olut-pulloon.
Vaikka kuinka tekisi mieli.
Olut on kuningasjuoma. Mutta minun on hillittävä jonkin aikaa intohimoni. Vaikka tulisin ajautumaan sen vuoksi hyvinkin ahtaalle.
Mutta...
Kenties voin nauttia tästä kesäisestä viikonlopusta muulla tavoin kuin ryystämällä alkoholia. Kuten maiskuttelemalla mansikoita.
Paitsi nekin helkutin pollukat maistuisivat boolissa vielä paremmilta...
Mutta joka tapauksessa minun on keksittävä muuta tekemistä, sillä se saa ajatukseni pois kaljasta.
Ja te muut. Te, jotka luitte tämän blogikirjoitukseni... Viettäkää kiva viikonloppu! Ja suosittelen käymään myös terdeillä.
Ehkä minäkin poikkean jossakin terdellä juomassa kylmää Pepsi Maxia. Katselen samalla noita ilosta riekkuvia ja alkoholisoituvia rellestäjiä. Pyrin ammentamaan heistä tyydytystä alkoholin puutostilaani...
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Itsensä toteuttamisesta ykkösjuttu?
Olen kirjoittanut viime päivinä muutaman kirjoituksen työstä blogiini. Varmaankin sen vuoksi, että Rauman luonto lumosi minut. Se pisti mut ajattelemaan asioita ihan uudesta näkökulmasta.
Raumalla aloin fundeeramaan, että voisinko todella pudottaa työn merkitystä itselleni ja ruvetakin satsaamaan enemmän vapaa-aikaani ja siihen, että saan toteuttaa itseäni. Tehdä asioita, joista nautin ja nauttia luonnostakin enemmän. Niin kuin Raumalla tein.
Mitä jos työ ei oliskaan enää se ykkösjuttu? Vaan vapaa-aika ja itsensä toteuttaminen? Työllä hankitaan rahat elämiseen ja elämästä nauttimiseen (toki mitä isompi liksa sen parempi) ja vapaalla nautitaan elämästä?
No joo... On tullut vain tuollainen aatos mieleeni. Mutta joka tapauksessa tahdon ruveta enemmän elämään, näkemään maailmaa (tai ainakin Suomea) ja kokemaan. Kerran me täällä vain eletään... =)
Tässä on seuraavaksi kuvia Kylmäpihlajan saarelta. Luonnossa siellä kyllä näytti vielä komeammalta kun näissä mun puukäden ottamissa valokuvissa:
Raumalla aloin fundeeramaan, että voisinko todella pudottaa työn merkitystä itselleni ja ruvetakin satsaamaan enemmän vapaa-aikaani ja siihen, että saan toteuttaa itseäni. Tehdä asioita, joista nautin ja nauttia luonnostakin enemmän. Niin kuin Raumalla tein.
Mitä jos työ ei oliskaan enää se ykkösjuttu? Vaan vapaa-aika ja itsensä toteuttaminen? Työllä hankitaan rahat elämiseen ja elämästä nauttimiseen (toki mitä isompi liksa sen parempi) ja vapaalla nautitaan elämästä?
No joo... On tullut vain tuollainen aatos mieleeni. Mutta joka tapauksessa tahdon ruveta enemmän elämään, näkemään maailmaa (tai ainakin Suomea) ja kokemaan. Kerran me täällä vain eletään... =)
Tässä on seuraavaksi kuvia Kylmäpihlajan saarelta. Luonnossa siellä kyllä näytti vielä komeammalta kun näissä mun puukäden ottamissa valokuvissa:
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Positiivisuus kannattaa
Mä
olen koittanut opetella ajattelemaan positiivisesti. Olemaan
optimisti. Olen vain älynnyt, että elämä on liian lyhyt
kuluttaakseen sitä turhaan negailuun, murjottamiseen, stressailuun
ja pessimismiin.
Tietenkin
kritiikki on välillä hyvästä, mutta ei liian kanssa. Turha
valittaminen pahentaa vain ilman laatua.
Olen
myös lopettanut haikailun paremman huomisen perään. Asioista voi
ja kannattaa unelmoida ja niiden eteen voi mahdollisesti tehdä
töitä, mutta on hyvä myös ymmärtää, että onni on tässä ja
nyt. Tässä hetkessä.
Mutta
se oivaltaminen ei yksin vielä riitä. Vaan sen eteen täytyy tehdä
töitäkin. Kantaa vastuuta siitä hyvinvoinnistaan. Onnen voi
rakentaa niistä palikoista, jotka on käytettävissä, jos niin
haluaa. Se vaatii vain oikean asenteen ja työtä.
Sellainen
liian sokea paremman huomisen odottelu on myös huono juttu siksi,
että silloin ei älyä arvostaa sitä nykyistä elämän vaihetta.
On
hyvä oivaltaa, että jokainen päivä kuuluu siihen omaan elämän
tarinaan. Siinä tarinassa kuuluu vain olla niin tyyntä kuin
myrskyäkin. Joka päivä, kun on elossa, niin pitää silti elää.
Yritän
vähentää myös kateellisuutta muita kohtaan. Minulla on oma
arvokas elämäni ja sen eteen on tehtävä töitä. Ennen kaikkea
onnellisuuden eteen on tehtävä töitä. Päivästä toiseen.
Positiivinen
ajattelu on kai etenkin sitä, että koittaa ajatella asioita niiden
hyvistä näkökulmista. Ei siten, että mulla on paska palkka vaan
että se on riittävä palkka elämiseen ja lisäksi sain viidellä
eurolla ostettua rasiallisen mansikoita tänään kaupasta. Siitä
sitä jo iloa sai.
Ja
kohta joudun työttömäksi, mutta onpahan sitten ainakin
mahdollisesti aikaa panostaa muihin asioihin kuin työn tekoon. Kuten
opiskeluun, rentoiluun ja harrastuksiin.
"Jospa onkin niin, että elän vain kerran..."
Mitä työ merkitsee?
Menen tänään taas töihin. Töissä käyn ihan mielelläni, työni ei ole liian raskasta, työtehtävät ovat kiinnostavia ja saan duunissa viettää aikaa useiden mukavien ihmisten kanssa.
Mutta mitä tämä työ minulle sitten merkitsee?
Minun on sanottava, että työni merkitsee minulle ennen kaikkea tapaa elättää itseni. Jostain ne hilut elämiseen on hankittava. Ja kai ne mielummin käy töistä noutamassa kuin sossusta.
Tarjoaa työ välillä ihan mielekästä sisältöäkin elämääni ja pyrin työni aina ahertamaan hyvin.
Mutta minun on silti todettava, että jostain syystä suhtautumiseni työhön on "väljähtämässä". Vaikka pyrinkin olemaan mahdollisimman hyvä työntekijä, niin silti en osaa töitä pitää enää niin tärkeänä osana elämää.
Olen viime aikoina nimittäin tajunnut tämän elämäni ainutkertaisuuden. Kirkkomaalle mutkin jonain päivänä saatellaan ja tuntuis aika karulta, jos mut saateltais sinne pelkkänä työnarkomaanina.
Eli elämä ei kannatakaan olla pelkkää työn tekoa ja suorittamista. Vaan pitää pyrkiä ottamaan ilo ja nautinto irti omasta ainutlaatuisesta elämästään.
Eli voisiko työn teon merkityksen sittenkin kiteyttää siihen, että saa eurot elämiseen? Töitä tehdään se mitä on pakko ja työajan ulkopuolella nautitaan elämisestä, siten miten voidaan?
Mutta mitä tämä työ minulle sitten merkitsee?
Minun on sanottava, että työni merkitsee minulle ennen kaikkea tapaa elättää itseni. Jostain ne hilut elämiseen on hankittava. Ja kai ne mielummin käy töistä noutamassa kuin sossusta.
Tarjoaa työ välillä ihan mielekästä sisältöäkin elämääni ja pyrin työni aina ahertamaan hyvin.
Mutta minun on silti todettava, että jostain syystä suhtautumiseni työhön on "väljähtämässä". Vaikka pyrinkin olemaan mahdollisimman hyvä työntekijä, niin silti en osaa töitä pitää enää niin tärkeänä osana elämää.
Olen viime aikoina nimittäin tajunnut tämän elämäni ainutkertaisuuden. Kirkkomaalle mutkin jonain päivänä saatellaan ja tuntuis aika karulta, jos mut saateltais sinne pelkkänä työnarkomaanina.
Eli elämä ei kannatakaan olla pelkkää työn tekoa ja suorittamista. Vaan pitää pyrkiä ottamaan ilo ja nautinto irti omasta ainutlaatuisesta elämästään.
Eli voisiko työn teon merkityksen sittenkin kiteyttää siihen, että saa eurot elämiseen? Töitä tehdään se mitä on pakko ja työajan ulkopuolella nautitaan elämisestä, siten miten voidaan?
sunnuntai 7. heinäkuuta 2013
Pidä huolta terveydestäs
Veljeni kohtalo on opettanut mua. Se on osoittanut mulle terveyden ja hyvinvoinnin merkityksen.
Muita asioita sä voit aina saada lisää. Sä voit suorittaa enempi, hankkia tietoa, rahaa, valtaa ja mainetta enempi, jos sille on tarvetta.
Mut yhtä asiaa sulla ei ole kuin yks. Se on terveys. Sitä pitää vaalia huolella. Sitä ei nimittäin niin vain lisää hankitakaan, jos sen menee tärvelemään.
Musta itsestäni on tullut enempi jopa ylivarovainen terveyden kanssa. Äskenkin mulla tuli kai krapulan vuoksi sellainen fiilis yhes raflas et nyt ei oo kaikki ihan kunnossa.
Ja sitten kun tulee vähänkään sellainen olo, niin sit kantsii mielummin toimia jopa yliherkästi kuin empien.
Mä en kauaa siellä raflas nimittäin empinyt. Aloin puhumaan heti olostani ravintolan työntekijöille. Ne tilas mulle taksin sairaalan ja sit kun mä sille taksikuskillekin puhuin tilastani, niin se pysäytti taksin ja soitti ambulanssin.
Ne teki mulle ilmaisen terveystarkastuksen ja totes mulla olevan nestehukkaa. Ja kehoitti mut juomaan paljon vettä.
Niin toimin ja nyt alkaa elämä taas hymyilemään. Ja nyt istun bussissa kohti kotiani.
Terveydestään kannattaa pitää huolta. Se on arvokkain asia, jonka omistat. Ja vielä kun itte oppisin juomaan alkoholia niukemmin, niin jopas se elämä luistaa...
Muita asioita sä voit aina saada lisää. Sä voit suorittaa enempi, hankkia tietoa, rahaa, valtaa ja mainetta enempi, jos sille on tarvetta.
Mut yhtä asiaa sulla ei ole kuin yks. Se on terveys. Sitä pitää vaalia huolella. Sitä ei nimittäin niin vain lisää hankitakaan, jos sen menee tärvelemään.
Musta itsestäni on tullut enempi jopa ylivarovainen terveyden kanssa. Äskenkin mulla tuli kai krapulan vuoksi sellainen fiilis yhes raflas et nyt ei oo kaikki ihan kunnossa.
Ja sitten kun tulee vähänkään sellainen olo, niin sit kantsii mielummin toimia jopa yliherkästi kuin empien.
Mä en kauaa siellä raflas nimittäin empinyt. Aloin puhumaan heti olostani ravintolan työntekijöille. Ne tilas mulle taksin sairaalan ja sit kun mä sille taksikuskillekin puhuin tilastani, niin se pysäytti taksin ja soitti ambulanssin.
Ne teki mulle ilmaisen terveystarkastuksen ja totes mulla olevan nestehukkaa. Ja kehoitti mut juomaan paljon vettä.
Niin toimin ja nyt alkaa elämä taas hymyilemään. Ja nyt istun bussissa kohti kotiani.
Terveydestään kannattaa pitää huolta. Se on arvokkain asia, jonka omistat. Ja vielä kun itte oppisin juomaan alkoholia niukemmin, niin jopas se elämä luistaa...
Jatkoa tarinaan...
Jäi tuohon edelliseen viestiin vielä kirjoittamatta... Kun en tällä iphonellani saanut mahtumaan lisää tekstiä siihen...
Että onhan sillä pomolla myös hemmetisti vastuuta. Mulla ittellänihän ei loppuen lopuksi ole niin paljon vastuuta.
Teen muutamana päivänä viikossa, muutaman tunnin ajan parhaani duunissa ja se lähes riittää. Sit saan vain nauttia olostani täällä maapallolla.
Se on aika helppoa. =)
Että onhan sillä pomolla myös hemmetisti vastuuta. Mulla ittellänihän ei loppuen lopuksi ole niin paljon vastuuta.
Teen muutamana päivänä viikossa, muutaman tunnin ajan parhaani duunissa ja se lähes riittää. Sit saan vain nauttia olostani täällä maapallolla.
Se on aika helppoa. =)
Työ
Mä oon kuunnellut tänään Kaija Koon Vapaa-biisiä. Varmaan siksi, että siinä on niin osuvat ja paljon puhuvat sanat. Mun on helppo samaistua niihin.
Mä oon kans elänyt pari vuotta sellaisessa, sanoisinko suorittamista ja saavuttamista ihannoivassa maailmassa.
Mulla varsinkin pitäis kai olla kirjoitustaitoni vuoksi mahdollisuus edetä mihin tahansa, mutta vielä en ole saavuttanut mitään. Täytyy pysyä nöyränä... Onni koittaa, kun olen siellä mihin voisin yltää...
Mun täytyy sanoa, että nyt mä olen yltänyt. Mä voin olla tyhmän rohkea kun kirjoitan tästä, mutta kai mun on vain pakko kirjoittaa. Ja purkaa samalla ajatuksiani johonkin. Toivottavasti kukaan ei ainakaan liikaa pilaa päiväänsä mun tekstini vuoksi.
Siis, nyt mä olen yltänyt siihen mitä haluan. Nimittäin siihen Kaija Koonkin sanomaan vapauteen. Mä elin aikani siinä saavuttamista tavoittelevassa ympäristössä kunnes yks kaks vaan tajusin että eihän tää oo nyt kyllä yhtään sellaista elämää jota haluan elää.
Enhän mä nimittäin itse halua niinkään saavuttaa jotain... Vaan mä haluan elää. Nauttia elämästäni. Tietenkin saavutukset voi olla hienoja juttuja, mutta ei niiden perässä kannata juosta.
Tärkeämpää on eläminen. Mahdolliset meriitit tulee sitten sivutuotteena. Lisämausteena, jos on tullakseen.
Mä oon tällä hetkellä keittiötyöntekijä. Hieno ja arvonsa ansaitseva työ. Ei siinä mitään. Mutta eihän se niin korea ammatti toki ole kuin monella muulla täällä, mutta onko sillä edes väliä?
Kuinka iso merkitys sillä työllä, mitä sä teet edes on? Eiks se ole tärkeintä, että saa rahaa elämiseen? Työ on kuitenkin vain yksi osa elämää.
Tietenkin, jos mulla olis isompi palkka niin mulla olis varaa enempi nauttia elämästäni. Mutta onko tie onneen sittenkin se kohtuullisuus?
Tuntuisko nää Rauman reissutkaan enää niin hienoilta, jos mulla olis täällä varaa joka viikko rampata?
Meillä ihmisillä on vaan sellainen hassu ajatusmaailma. Ajatellaan, että jos mä olisin tota ja tota niin mä olisin onnellinen. Ei osata olla kiitollisia siitä mitä siinä elämässä jo nyt on.
Mun mielestä tie onneen on a) hetkessä eläminen ja b) oikea asenne. Se, että arvostaa sitä omaa elämäänsä ja pyrkii niillä palikoilla rakentamaan onnen, jotka käytössä ovat.
Mä en ole itse järin rikas, mutta onko silläkään merkitystä? Mun mielestä sellainen kohtuullisuus kaikessa on kans nimittäin tie onneen. Ei tarvi jatkuvasti ollakaan varaa kaikkeen. Vaan kun kohtuullisesti nauttii Rauman reissuistakin niin niitä osaa enempi arvostaakin.
Ja onneksi täällä on paljon asioita joista voit nauttia ilmaiseksikin. Kuten luonto, toiset ihmiset, rauha ja kiireettömyys.
Ja olisko se parempi, isompi virka sittenkään tie onneen? Moni on kateellinen pomoillekin. Ja varmaan haaveilee sellaisessa virassa toimimisesta. Olis iso liksa, vapautta ja määräysvaltaa. Sais pomottaa ja näyttäis itte vielä virkansa vuoksi hyvältä ulospäinkin.
Mutta onks se niin helppoa? A) Pomo on varsin jsein itsekin jonkun alainen ja B) pomolla on myös paljon vastuuta.
Mun ei tartte duunarina mennä kuin tekemään parhaani työpaikalle. Aina välillä,
Mä oon kans elänyt pari vuotta sellaisessa, sanoisinko suorittamista ja saavuttamista ihannoivassa maailmassa.
Mulla varsinkin pitäis kai olla kirjoitustaitoni vuoksi mahdollisuus edetä mihin tahansa, mutta vielä en ole saavuttanut mitään. Täytyy pysyä nöyränä... Onni koittaa, kun olen siellä mihin voisin yltää...
Mun täytyy sanoa, että nyt mä olen yltänyt. Mä voin olla tyhmän rohkea kun kirjoitan tästä, mutta kai mun on vain pakko kirjoittaa. Ja purkaa samalla ajatuksiani johonkin. Toivottavasti kukaan ei ainakaan liikaa pilaa päiväänsä mun tekstini vuoksi.
Siis, nyt mä olen yltänyt siihen mitä haluan. Nimittäin siihen Kaija Koonkin sanomaan vapauteen. Mä elin aikani siinä saavuttamista tavoittelevassa ympäristössä kunnes yks kaks vaan tajusin että eihän tää oo nyt kyllä yhtään sellaista elämää jota haluan elää.
Enhän mä nimittäin itse halua niinkään saavuttaa jotain... Vaan mä haluan elää. Nauttia elämästäni. Tietenkin saavutukset voi olla hienoja juttuja, mutta ei niiden perässä kannata juosta.
Tärkeämpää on eläminen. Mahdolliset meriitit tulee sitten sivutuotteena. Lisämausteena, jos on tullakseen.
Mä oon tällä hetkellä keittiötyöntekijä. Hieno ja arvonsa ansaitseva työ. Ei siinä mitään. Mutta eihän se niin korea ammatti toki ole kuin monella muulla täällä, mutta onko sillä edes väliä?
Kuinka iso merkitys sillä työllä, mitä sä teet edes on? Eiks se ole tärkeintä, että saa rahaa elämiseen? Työ on kuitenkin vain yksi osa elämää.
Tietenkin, jos mulla olis isompi palkka niin mulla olis varaa enempi nauttia elämästäni. Mutta onko tie onneen sittenkin se kohtuullisuus?
Tuntuisko nää Rauman reissutkaan enää niin hienoilta, jos mulla olis täällä varaa joka viikko rampata?
Meillä ihmisillä on vaan sellainen hassu ajatusmaailma. Ajatellaan, että jos mä olisin tota ja tota niin mä olisin onnellinen. Ei osata olla kiitollisia siitä mitä siinä elämässä jo nyt on.
Mun mielestä tie onneen on a) hetkessä eläminen ja b) oikea asenne. Se, että arvostaa sitä omaa elämäänsä ja pyrkii niillä palikoilla rakentamaan onnen, jotka käytössä ovat.
Mä en ole itse järin rikas, mutta onko silläkään merkitystä? Mun mielestä sellainen kohtuullisuus kaikessa on kans nimittäin tie onneen. Ei tarvi jatkuvasti ollakaan varaa kaikkeen. Vaan kun kohtuullisesti nauttii Rauman reissuistakin niin niitä osaa enempi arvostaakin.
Ja onneksi täällä on paljon asioita joista voit nauttia ilmaiseksikin. Kuten luonto, toiset ihmiset, rauha ja kiireettömyys.
Ja olisko se parempi, isompi virka sittenkään tie onneen? Moni on kateellinen pomoillekin. Ja varmaan haaveilee sellaisessa virassa toimimisesta. Olis iso liksa, vapautta ja määräysvaltaa. Sais pomottaa ja näyttäis itte vielä virkansa vuoksi hyvältä ulospäinkin.
Mutta onks se niin helppoa? A) Pomo on varsin jsein itsekin jonkun alainen ja B) pomolla on myös paljon vastuuta.
Mun ei tartte duunarina mennä kuin tekemään parhaani työpaikalle. Aina välillä,
lauantai 6. heinäkuuta 2013
Lauantai-aamun aatoksia
Mä en ole saavuttanut juuri mitään. En ole vielä kovin hyvin menestynyt elämässäni eikä työni ( keittiötyöntekijä) kuullosta kovin kaksiselta. Olen siis luuseri.
Mutta onko elämässä edes menestyttävä? Mielestäni ei.
Saatan olla outo poikkeus nyky-yhteiskunnassa. Yhteiskunnassa, jossa suoritetaan, kilpaillaan ja janotaan menestystä.
Mun on pakko sanoa, että mä en janoa menestystä. Periaatteessa munkin kai pitäis sitä hemmetin menestystä janota kirjoitustaitoni vuoksi, mutta en jaksa. Olen väsynyt siihen kilpajuoksuun. Juoksemiseen saavutusten perässä.
Tahdon mielummin elää. Nauttia elämästäni. Ei tarvitse sitten vanhainkodissa surkutella miksei silloin nuorena poikana tullut elettyä, kun siihen oli mahdollisuus.
Mahdollinen menestys tulee sitten elämisen sivutuotteena, mutta se ei ole niin oleellista. Niin oleellista kuin elämästä nauttiminen.
Mun nykyinen työni ei kenties kuulosta kovin mairittelevalta muiden korviin, mutta mitä sillä on edes väliä? Työ on vain yksi osa elämää. Ja työtä tehdään, että saa rahaa. Rahaa elämiseen.
Mä olen alkanut elämään hetkessä. Mun mielestä hetkessä eläminen on tie onneen. Se, että ottaa askeleen kerrallaan ja on aidosti läsnä siinä hetkessä.
Hyvä elämä ja onni on rakennettava niistä palikoista, mitkä kulloinkin ovat käytettävissä. Sen enempiä rutisematta. Tai haikailemista parempien palikoiden perään.
Mun oma palkkani on tällä hetkellä ihan ok. Sillä tulee toimeen ja välillä voi hurvitella. Mutta jatkuvasti en voi elää kuin herrat. Mutta ei se haittaa.
Täällä maailmassa, kun onneksi on asioita, joista voit nauttia liki ilmaiseksikin. Kuten luonto. Äsken join aamukahvit täällä Poroholman leirintäalueella komeassa merimaisemassa. Siinä mieleni lepäsi.
Ja se mieleni lepäsi siinä myös sen vuoksi, että se hetki oli rauhallinen. Rauha ja kiireettömyys ovat nimittäin myös asioita, joista voit nauttia ihan ilmakseksi.
Aina ei tarvitse olla kiire.
Mutta onko elämässä edes menestyttävä? Mielestäni ei.
Saatan olla outo poikkeus nyky-yhteiskunnassa. Yhteiskunnassa, jossa suoritetaan, kilpaillaan ja janotaan menestystä.
Mun on pakko sanoa, että mä en janoa menestystä. Periaatteessa munkin kai pitäis sitä hemmetin menestystä janota kirjoitustaitoni vuoksi, mutta en jaksa. Olen väsynyt siihen kilpajuoksuun. Juoksemiseen saavutusten perässä.
Tahdon mielummin elää. Nauttia elämästäni. Ei tarvitse sitten vanhainkodissa surkutella miksei silloin nuorena poikana tullut elettyä, kun siihen oli mahdollisuus.
Mahdollinen menestys tulee sitten elämisen sivutuotteena, mutta se ei ole niin oleellista. Niin oleellista kuin elämästä nauttiminen.
Mun nykyinen työni ei kenties kuulosta kovin mairittelevalta muiden korviin, mutta mitä sillä on edes väliä? Työ on vain yksi osa elämää. Ja työtä tehdään, että saa rahaa. Rahaa elämiseen.
Mä olen alkanut elämään hetkessä. Mun mielestä hetkessä eläminen on tie onneen. Se, että ottaa askeleen kerrallaan ja on aidosti läsnä siinä hetkessä.
Hyvä elämä ja onni on rakennettava niistä palikoista, mitkä kulloinkin ovat käytettävissä. Sen enempiä rutisematta. Tai haikailemista parempien palikoiden perään.
Mun oma palkkani on tällä hetkellä ihan ok. Sillä tulee toimeen ja välillä voi hurvitella. Mutta jatkuvasti en voi elää kuin herrat. Mutta ei se haittaa.
Täällä maailmassa, kun onneksi on asioita, joista voit nauttia liki ilmaiseksikin. Kuten luonto. Äsken join aamukahvit täällä Poroholman leirintäalueella komeassa merimaisemassa. Siinä mieleni lepäsi.
Ja se mieleni lepäsi siinä myös sen vuoksi, että se hetki oli rauhallinen. Rauha ja kiireettömyys ovat nimittäin myös asioita, joista voit nauttia ihan ilmakseksi.
Aina ei tarvitse olla kiire.
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Mitä on hyvä elämä?
Olen viime aikoina pohtinut paljon hyvinvointia, sitä mitä on hyvä elämä ja mitä on onnellisuus. En tiedä miksi. Kyseiset asiat ovat vain mietityttäneet ja mietityttävät minua.
Kai se on sellaista henkistä kypsymistä, mitä olen lähimenneisyydessä kokenut. Olen vihdoin aikuistumassa, itsenäistymässä ja ymmärtämässä, että olen itse vastuussa omasta elämästäni.
Hyvinvointi kai se noista pohtimistani asioista oleellisin on. Luulisi, että silloin, kun ihminen voi hyvin, niin hänen elämänsäkin on hyvää ja hän on melko onnellinen.
Tätä minä olen ainakin tällä hetkellä. Melko onnellinen.
Mielestäni hyvinvointi on tärkeimpiä asioita, joita ihmisellä itsellään on. Ja siitä kannattaa jokaisen ihmisen huolehtia. Sillä jokainenhan meistä on itse ennen kaikkea omasta ja hieman jopa muidenkin ihmisten hyvinvoinnista vastuussa.
Se hyvinvointikin on sitten himpskatin moniulotteinen käsite. Siihen kun voi laskea henkisen hyvinvoinnin eli pään sisäiset asiat, fyysisen hyvinvoinnin ja terveellisen ravitsemuksenkin.
Minun mielestäni henkinen hyvinvointi on noista se tärkein juttu. Jos pään sisällä naksahtaa, niin sillä voi olla tuhoisiakin seurauksia.
Mutta mitä sitten on hyvä elämä? Meistä kai kaikki pyrkii hyvään elämään, mutta mitä se sellainen hyvä elämä on?
Minulle se on ennen kaikkea nauttimista. Sitä, että saan tehdä asioita, joista tykkään. Ja viettää aikaa niiden ihmisten kanssa, joista tykkään ja välitän.
Hyvään elämään lukeutuu kaiketi myös sellainen mielen rauha. Päänuppia ei vaivaa murheet eikä huolet ja jos vaivaisikin, niin niistä vain koittaa selvitä, liki tuosta vain. Este on este, mutta vain hidaste.
Hyvä elämä pohjautuu myös sellaiseen turvallisuuteen. Varmuuteen. Siihen, että asiat ovat hyvällä tolalla. Niin kuin nyt minulla, hikoilen päivät töissä. Tililleni napsahtelee rahaa.
Ja hyvä elämä ja onnellisuus ovat myös hetkessä elämistä. Sitä, että on kiitollinen nykyisestä elämän tilanteestaan ja koittaa niillä palikoilla rakentaa onnensa, jotka milloinkin ovat käytössä.
Sen enempiä valittamatta, kadehtimatta muiden palikoita tai kuolaamista isompien palikoiden perään.
On vain tyytyväinen ja kiitollinen omaan elämäänsä. Ja jos ei ole, niin koittaa muuttaa asioita.
Ja minulle on tärkeää myös muiden ihmisten huomiominen. Ystävällisyys, kohteliaisuus. En voisi olla onnellinen, jos ympärilläni olisi surua tai kohtelisin jotain ihmistä huonosti.
Tapanani ei ole sanoa kellekään pahasti. Välillä sanon vain hyvästi.
Kai se on sellaista henkistä kypsymistä, mitä olen lähimenneisyydessä kokenut. Olen vihdoin aikuistumassa, itsenäistymässä ja ymmärtämässä, että olen itse vastuussa omasta elämästäni.
Hyvinvointi kai se noista pohtimistani asioista oleellisin on. Luulisi, että silloin, kun ihminen voi hyvin, niin hänen elämänsäkin on hyvää ja hän on melko onnellinen.
Tätä minä olen ainakin tällä hetkellä. Melko onnellinen.
Mielestäni hyvinvointi on tärkeimpiä asioita, joita ihmisellä itsellään on. Ja siitä kannattaa jokaisen ihmisen huolehtia. Sillä jokainenhan meistä on itse ennen kaikkea omasta ja hieman jopa muidenkin ihmisten hyvinvoinnista vastuussa.
Se hyvinvointikin on sitten himpskatin moniulotteinen käsite. Siihen kun voi laskea henkisen hyvinvoinnin eli pään sisäiset asiat, fyysisen hyvinvoinnin ja terveellisen ravitsemuksenkin.
Minun mielestäni henkinen hyvinvointi on noista se tärkein juttu. Jos pään sisällä naksahtaa, niin sillä voi olla tuhoisiakin seurauksia.
Mutta mitä sitten on hyvä elämä? Meistä kai kaikki pyrkii hyvään elämään, mutta mitä se sellainen hyvä elämä on?
Minulle se on ennen kaikkea nauttimista. Sitä, että saan tehdä asioita, joista tykkään. Ja viettää aikaa niiden ihmisten kanssa, joista tykkään ja välitän.
Hyvään elämään lukeutuu kaiketi myös sellainen mielen rauha. Päänuppia ei vaivaa murheet eikä huolet ja jos vaivaisikin, niin niistä vain koittaa selvitä, liki tuosta vain. Este on este, mutta vain hidaste.
Hyvä elämä pohjautuu myös sellaiseen turvallisuuteen. Varmuuteen. Siihen, että asiat ovat hyvällä tolalla. Niin kuin nyt minulla, hikoilen päivät töissä. Tililleni napsahtelee rahaa.
Ja hyvä elämä ja onnellisuus ovat myös hetkessä elämistä. Sitä, että on kiitollinen nykyisestä elämän tilanteestaan ja koittaa niillä palikoilla rakentaa onnensa, jotka milloinkin ovat käytössä.
Sen enempiä valittamatta, kadehtimatta muiden palikoita tai kuolaamista isompien palikoiden perään.
On vain tyytyväinen ja kiitollinen omaan elämäänsä. Ja jos ei ole, niin koittaa muuttaa asioita.
Ja minulle on tärkeää myös muiden ihmisten huomiominen. Ystävällisyys, kohteliaisuus. En voisi olla onnellinen, jos ympärilläni olisi surua tai kohtelisin jotain ihmistä huonosti.
Tapanani ei ole sanoa kellekään pahasti. Välillä sanon vain hyvästi.
maanantai 1. heinäkuuta 2013
Ole aidosti oma itsesi
Mun mielestä meillä ihmisillä pitää olla oikeus erilaisuuteen. Olla oikeus olla omia itsejämme. Rohkeasti omia itsejämme.
Ja meidän kannattaa pyrkiä olemaankin aidosti sitä, mitä olemme.
Elämä on nimittäin aivan liian lyhyt elääkseen elämää, jota emme oikeasti edes halua elää. Elämästä on otettava ilo irti ja se tapahtuu siten, että elää siten kuin haluaa. (ok, on tietenkin ääritapauksia, joille ei tätä lausetta voi sanoa.)
Silloin, kun on aidosti sitä mitä on, niin ei välttämättä miellytä tietenkään kaikkia, mutta ei kai tarvitse miellyttääkään? Ei kai meidän itse asiassa tarvitse ketään pyrkiäkään sinänsä miellyttämään?
Tärkeintä on, että lähellämme on tukiverkko. Muutaman tärkeän ja läheisen ihmisen muodostama tukiverkko. Ja silloin, kun ihminen on aidosti oma itsensä, niin silloin voit olla varma, että tällainen tukiverkko välittää sinusta siksi, kun olet sitä mitä olet. Ei siksi, että feikkaat.
Ja tällainen tukiverkkohan paljon tärkeämpi on kuin jokin ihailuverkosto. Se on arvokasta, että on ihmisiä jotka välittävät sinusta aidosti.
Ja olennaista on myös, että välitämme itsekin muista. Koitamme karsia mielestämme pois itsekkyyden.
Elämä ei ole esittämistä varten. Elämä ei ole taidenäyttely. Vaan elämä on elämistä varten.
Me ihmiset emme vain aina muista arvostaa ja olla kiitollisia siitä tämän hetkisestä elämästämme. Ei, me monesti ahnehdimme. Pitää olla lisää, pitää näyttää paremmalta, pitää olla tätä ja tätä.
Vaikka hyvin monella, niin kuin minullakin se nykyinen elämä on jo hyvää. Tarpeeksi hyvää siihen, että voi olla onnellinen. Se on vain omasta asenteestaankin kiinni.
Myönnetään. Minäkin ennen tuppasin ahnehtimaan. Juoksin liian sokeasti joidenkin haaveammattien perässä ja ajattelin, että sitten kun musta tulee tätä tai tätä, niin olisin onnellinen.
Sitten pysähdyin ja aloin elämään hetkessä. Tajusin, kuinka hyvää se oma elämä jo nyt on ja aloin nauttimaan siitä.
Hetkessä elämistä suosittelen kaikille. Se on tie onnellisuuteen.
Mutta minkä näköistä elämää kukin haluaa sitten elää? Joku voi tietää sen jo nyt, mutta mun on tunnustettava, että mä en vielä täysin tiedä. En täysin tunne vielä itseäni ja tiedä, mitä haluan elämältäni.
Ja ei mun mielestä näin nuorena tarvitse vielä tietääkään. Eikä kannata välttämättä liian ehdottomasti keskittyä tiettyihin asioihin. Vaan on hyvä elää, nähdä maailmaa ja kokeilla asioita. Erilaisiakin juttuja, kun on normaalisti tehnyt. Rohkeasti ja ennakkoluulottomasti.
Siten voi löytää ne jutut, jotka tuntuvat "omilta" ja alkaa tekemään niitä. Ja vähentää niitä juttuja, jotka tuottavat huonoa mieltä.
Elämä ei ole päättymätön tarina. Vaan tarina, jonka jokaisesta päivästä kannattaa pyrkiä tekemään mahdollisimman hyvä. Niin itselleen kuin muillekin.
Ja meidän kannattaa pyrkiä olemaankin aidosti sitä, mitä olemme.
Elämä on nimittäin aivan liian lyhyt elääkseen elämää, jota emme oikeasti edes halua elää. Elämästä on otettava ilo irti ja se tapahtuu siten, että elää siten kuin haluaa. (ok, on tietenkin ääritapauksia, joille ei tätä lausetta voi sanoa.)
Silloin, kun on aidosti sitä mitä on, niin ei välttämättä miellytä tietenkään kaikkia, mutta ei kai tarvitse miellyttääkään? Ei kai meidän itse asiassa tarvitse ketään pyrkiäkään sinänsä miellyttämään?
Tärkeintä on, että lähellämme on tukiverkko. Muutaman tärkeän ja läheisen ihmisen muodostama tukiverkko. Ja silloin, kun ihminen on aidosti oma itsensä, niin silloin voit olla varma, että tällainen tukiverkko välittää sinusta siksi, kun olet sitä mitä olet. Ei siksi, että feikkaat.
Ja tällainen tukiverkkohan paljon tärkeämpi on kuin jokin ihailuverkosto. Se on arvokasta, että on ihmisiä jotka välittävät sinusta aidosti.
Ja olennaista on myös, että välitämme itsekin muista. Koitamme karsia mielestämme pois itsekkyyden.
Elämä ei ole esittämistä varten. Elämä ei ole taidenäyttely. Vaan elämä on elämistä varten.
Me ihmiset emme vain aina muista arvostaa ja olla kiitollisia siitä tämän hetkisestä elämästämme. Ei, me monesti ahnehdimme. Pitää olla lisää, pitää näyttää paremmalta, pitää olla tätä ja tätä.
Vaikka hyvin monella, niin kuin minullakin se nykyinen elämä on jo hyvää. Tarpeeksi hyvää siihen, että voi olla onnellinen. Se on vain omasta asenteestaankin kiinni.
Myönnetään. Minäkin ennen tuppasin ahnehtimaan. Juoksin liian sokeasti joidenkin haaveammattien perässä ja ajattelin, että sitten kun musta tulee tätä tai tätä, niin olisin onnellinen.
Sitten pysähdyin ja aloin elämään hetkessä. Tajusin, kuinka hyvää se oma elämä jo nyt on ja aloin nauttimaan siitä.
Hetkessä elämistä suosittelen kaikille. Se on tie onnellisuuteen.
Mutta minkä näköistä elämää kukin haluaa sitten elää? Joku voi tietää sen jo nyt, mutta mun on tunnustettava, että mä en vielä täysin tiedä. En täysin tunne vielä itseäni ja tiedä, mitä haluan elämältäni.
Ja ei mun mielestä näin nuorena tarvitse vielä tietääkään. Eikä kannata välttämättä liian ehdottomasti keskittyä tiettyihin asioihin. Vaan on hyvä elää, nähdä maailmaa ja kokeilla asioita. Erilaisiakin juttuja, kun on normaalisti tehnyt. Rohkeasti ja ennakkoluulottomasti.
Siten voi löytää ne jutut, jotka tuntuvat "omilta" ja alkaa tekemään niitä. Ja vähentää niitä juttuja, jotka tuottavat huonoa mieltä.
Elämä ei ole päättymätön tarina. Vaan tarina, jonka jokaisesta päivästä kannattaa pyrkiä tekemään mahdollisimman hyvä. Niin itselleen kuin muillekin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)