Minun lokakuuni alkaa minilomalla. Lähden muutaman tunnin päästä Vierumäelle. Minulla on Vierumäen Scandic hotellista varattuna hotellihuone pariksi yöksi ja varmasti tulen viettämään aikaa myös Vierumäen liikuntakeskuksessa.
Ajattelin ainakin uida Vierumäen uimahallissa ja harrastaa liikuntaa alueen ympäristössä.
Ja sitten syön hyvin ja otan vain rennosti. Jälleen kerran, olen vain ja nautin elämästä. =)
Elämästä nauttimisesta on tullut minulle melko tärkeä juttu. En jaksa enää niin paljoa stressata tulevaisuudestakaan vaan mennä jolkutan virran mukana ja kohtalonkin johdattelemana.
Tietenkin teen paljon töitä yhä tavoittedenikin eteen, mutta en niin ehdottomalla asenteella. Kohtalokin toivottavasti johdattelee pojan sinne, minne sen on määrä päätyä. Ja itse koitan elellä lähinnä vain hetkessä. Ja tehdä päivittäisillä valinnoillani elämästäni nautintoa.
Ja ottaa näistä Maarit Tastulan ajatuksista mallia:
”Uskon, että ainoa tie perille on kulkea emämunausten kautta, mutta määrätietoisesti.”
”Lopullista päämäärää ei siis pidä lyödä lukkoon, koska sattuma voi heitellä. Pitää tarttua tilaisuuteen.”
Minusta on tullut aika vapaamielinen ja avarakatseinen ihminen. Olen kiinnostunut kokeilemaan ja tutustumaan uusiinkin asioihin ja olen suvaitsevainen monen asian ja jutun suhteen.
On kiinnostavaa tutustua maailmaan, kun siihen on kerran minullekin suotu mahdollisuus tutustua. Vaikuttaa jopa siltä, että olen ihastunut tähän helkutin maailmaan, kun olen vihdoin oivaltanut millainen huvipuisto se onkaan.
Eilen poikkesin myös siskoni luona synttärikahveilla. Siellä oli tarjolla erittäin hyvää täytekakkua. Kiitokset vain siitä.
Mutta nyt pitää ruveta pakkaamaan matkakampppeet kassiin. Ja kohta voikin lähteä reissuun.
On täällä vain lystiä elellä. =)
Eilen poikkesin myös siskoni luona synttärikahveilla. Siellä oli tarjolla erittäin hyvää täytekakkua. Kiitokset vain siitä.
Mutta nyt pitää ruveta pakkaamaan matkakampppeet kassiin. Ja kohta voikin lähteä reissuun.
On täällä vain lystiä elellä. =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä rohkeasti kommenttia!