tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvät uudet vuodet

Hyvää uutta vuotta kaikille. Tai saatana tiedä onko siinä mitään sen kummempaa hyvää. Vuosi vaihtuu ja tiedoksenne voin itse ihan vittuillakseni todeta, että huomenna on edessä ihan suurin piirtein samanlainen 24 tuntia sisältävä päivä kuin mitä oli tänäänkin. Vaikka vuosi vaihtuukin.

Tai oikeastaan, huominen päivä on krapulan vuoksi monelle ihmiselle paljon karmeampi kuin mitä tämä päivä oli. Mutta siinäpäs sitten perkeleen riemuitsijat ja juhlijat kieriskelevät tunnon tuskissaan. Perkele, mitäs juhlivat. Minä se en pääse edes vuoden vaihtumista juhlimaan, huomenna pitää töihin mennä.

Ja onko siinä vuoden vaihtumisessa mitään muutenkaan sen ihmeempää? Ei hemmetti kukaan juhli sitäkään, että vaihtavat jaloissaan olevia sukkiaan. Ja onko vuoden vaihtuminen jopa huono juttu, surtavan arvoinen asia?

Vuosi vaihtuu, aika menee eteenpäin ja kuolema on taas askeleen lähempänä. Hemmetti soikoon. Ja taas on huomenna aika aloittaa yksi toivoton vuosi vaikka edellisen sai just päätökseensä.

No, jos nyt kuitenkin ajatellaan uutta vuotta myönteisesti niin on sitä varmasti aika juhlia. On aika juhlistaa sitä, että taas yksi paljon erilaisia, niin ratkiriemukkaita kuin ratkisynkkiäkin tapahtumia sisältänyt vuosi loppui ja on aika korkata toivorikkain ajatuksin uusi vuosi.

Joten hemmetti, hyvät ja hauskat uudet vuodet kaikille! Pitäkää hauskaa, juhlikaa, ryypätkää ja syökää nakkeja ja perunasalaattia.

Ja onhan se ihan jees, että meillä suomalaisilla on muutaman kerran vuodessa näitä juhlapyhiä. Muutenhan me ollaan ihan murheen murtamaa ja tunnon tuskissaan voivottelevaa sakkia.

Huomenna se sitten alkaa, vuosi 2014. Minulla vuosi alkaa varmasti ihan ja täysin uusin kujein. On aika alkaa kiittelemään ja kumartelemaan tiettyjä tahoja siitä kaikesta, mitä on saanut ja ruveta menemään eteenpäin elämässään.

Varmaan isoimmat kiitokset ansaitseva lafka on Jatkoaika.comin toimitus. Perkele, varmaan yksi parhaimmista jos ei jopa paras tekoni elämässäni oli meneminen tuohon toimitukseen alkusyksyllä 2010.

Toimittajan hommat ja viestinnän opintoni ovat vieneet minua hemmetisti ihmisenä eteenpäin ja ovat avaamassa ovia jopa jonain päivänä suuriikin tekoihin.

Minulle alun alkaen sanottiin kyllä, että toimitus on varsin kehittävä ympäristö, mutta enhän minä raukka olisi osannut kuvitella, että se ihan näin kehittävä paikka tulisi olemaan.

Aluksi puhuttiin, että jonain päivänä voisin saada toimittajan töitä, mutta nyt on ruvennut hemmetti jo näyttämään siltä kaiketi, että voin saada jonain päivänä jopa vaikka kirjailijan, näyttelijän ja käsikirjoittajan töitä. Vaikka ei sen paikan pitänyt edes olla mikään teatterikorkeakoulu.

Olen itsekin yhä ymmälläni kuinka nopeasti kehittymiseni on tapahtunut ja kuinka paljon olen loppupeleissä kehittynyt. Sulattelemista tässä varmasti tulee riittämään niin minulla kuin elämässäni olevilla ihmisilläkin.

Mutta tänne tasolle, kun ollaan kerran eksytty, niin ei täältä enää poiskaan perkele pääse. Nyt ensi vuonna sitten rohkeasti hakemaan koulutustaan ja taitojaan vastaavaa työtä ja on aika alkaa vaikka kirjoittamaan omaa kirjaa.

Mutta siinä oli omia ajatuksia tulevasta vuodesta. Toivottavasti teilläkin on hyviä suunnitelmia ja toiveita uudelle vuodelle. Kiitos, kummarrus ja hyvät uudet vuodet!



maanantai 30. joulukuuta 2013

Itseinhoisen miehen tutkiskelua jatkokertomus

Pyörin vieläkin sängyssäni ja mietin sitä miestä ja panosessioomme. Kyllähän se helvetin hyvääkin teki, mutta olen ollut tosi kurja. Helvetti, kuinka voin rakkaalle vaimolleni tehdä jotain tuollaista. Perkele, kun sylettää.

Vedän peittoani tiukemmin päälleni ja vähitellen vaivun uneen. En toki kovin syvään uneen, mutta edes jonkinlaiseen uneen.

Vähitellen kello rupeaa näyttämää seitsemää, aamu valkenee ja on pakko herätä. Heräämme vaimoni kanssa samaan aikaan ja lähdemme talomme alakerrassa sijaitsevaan keittöön. Syömään aamupalaa.

Istuudumme keittiön pöydän ääreen ja olemme naamat vastatusten. Ei helvetti, en meinaa pystyä katsomaan vaimoani silmiin. Häpeä niin saatanasti sitä, että olin pettänyt häntä. Olen ollut niin siveellinen mies, että minun ei missään nimessä olisi pitänyt tehdä tuollaista. Kiroan mielessäni ja koitan samalla tiirailla aamun sanomalehteä.

Kulta... Sanon hetken päästä vaimolleni. Selitän eukolleni, että minun olisi kohta lähdettävä töihin ja olen luvannut mennä työpäivän jälkeen parin duunikamun kanssa muutamalle oluelle lähipubiin.

Totean myös, että jos se vain vaimolleni sopii, en tulisi seuraavaksi yöksi kotiin. Meillä mukamas menisi työkavereiden kanssa niin myöhälle pubissa, että minun olisi viisainta yöpyä duunikaverini luona.

Oikeasti en edes ole perkele menossa työkavereideni kanssa olusille vaan haluan lähteä reissuun. Haluan yöpyä yksistäni seuraavan yön lähihotellissa ja miettiä asioita. Ja sitä, mitä olen tehnyt.

Ja sitä onko minusta helvetti homo tulossa? Jos olenkin saatana ollut homo koko ajan, mutta olen luullut itseäni heteroksi. Se oli ensin se luonnollisin vaihtoehto. Silloin kuin nuorena poikana aloin näitä perkeleen friiduja tapaileen.

Pakkaan kamppeet ja eväät työkassiini ja lähden kotoani. Avaan kotini oven ja sanon moi vaimolleni. Kun olen saanut kotioven suljettua kännykkäni pirahtaa, kännykkään saapui tekstari. Luen sen.

"Moi, mulla on sua ja etenkin sun peppuas jo ikävä... Voitaisko kohta nähdä jo uudelleen... T. Otto".

Voi helvetti, ajattelen mielessäni. Olin antanut tälle panokaverilleni puhelinnumeron, mutta jotenkin olin itse kuitenkin mieltänyt juttumme jo yhden kerran jutuksi. Mutta tekstarin myötä himoni heräsivät jälleen... En ehkä sittenkään saanut hänen patukastaan vielä tarpeekseni...





Itseinhoisen miehen tutkiskelua

Voi helvetti, että on kamalaa. Pyörin sängyssä levottomana muijani vieressä ja kuolaan vieraan miehen perään. Helvetti, että olen ollut typerys. Mikä saatana minut sai tekemään jotain tuollaista?

Se oli varmaan hänen katseensa. Kohtasimme tänään päivällä ravintolassa ja hänen komea katseensa kohdistui minuun. Se sai minut jostain syystä kiinnostumaan hänestä ja sitten hetken päästä olimme muutaman mutkan kautta ravintolan vessassa. Kyllä! Naida natkuttamassa.

Voi helvetti, että olen voinut olla idiootti. Käännän kylkeäni sängyssä ja samalla niin vihan kuin itseinhonkin tunne täyttää pääni. Miten olen voinut pettää vaimoani? Ja vielä kaiken lisäksi samaa sukupuolta olevan seksikumppanin kanssa?

Minunhan piti olla umpihetero, mutta olen jostain syystä sortunut homostelemaan. Kuinka saatana tämä voi olla mahdollista? Voi helvetti, että vihaan itseäni!

Mutta kyllä minun on sanottava, että kyllä se miehen kanssa oleminen hyvääkin teki. Jumalauta, kuinka hyvää teki saada munaa niin isokokoiselta mieheltä. Hän pani takalistoani melkoisella volyymillä ja ai helvetti, kuinka nautin.

En ole koskaan ennen ollut miehen kanssa ja luulin, etten voisi olla edes miehistä kiinnostunut. Mutta tuossa miehessä vain jokin sytytti himoni. Ja perkele, että oli hyvä naintisessio. Varmaan saatana parhaimpia panohetkiä, joita olen elämässäni kokenut.

Mutta miten ihmeessä selitän tämän vaimolleni? Olen pettänyt häntä ja vielä kaiken kukkuraksi miehen kanssa! Homoko minusta onkin tulossa ja meidän suvussa ei mitään hemmetin hinttareita siedetä. Voi saatana...

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Hämärtynyt ilta

On ilta. Keli on ulkona ruvennut jo hämärtymään. Kälyisessä ja hemmetin pölyisessä poikamiesboksissani palavat valot ja istun olohuoneen nojatuolilla.

Mietteeni ovat osin toivorikkaat, osin pelon sekaiset. Minusta todennäköisesti tulee kirjailija, mutta hemmetti, että edessäni voi varmasti olla hyppy suureen tuntemattomaan. Johonkin aukkoon. En tiedä, mitä minulla tulee olemaan edessäni.

Kuinka kovalla hinnalla minusta tulee kirjailija? Saanko kirjailijan työn, mutta menetän kaiken muun? Siinä on iso kysymys, joka askarruttaa tulevaisuuteni osalta. Mikäli minusta tulee kirjoittaja, kuinka helvetin paljon elämäni tulee sen myötä muuttumaan?

Minun olisi varmasti pitänyt miettiä tätä asiaa jo ennen kuin lähdin edes tällä volyymilla itseäni kehittämään, mutta minä pöljä menin eteenpäin vain vaaroja uhmaten.

Toisaalta, niin se on rohkeasti hemmetti edettäväkin. Ainakin silloin, jos haluaa jotain elämässään saavuttaa. Pelkurimaisella asenteella ei tule kuin vielä isommin turpaan.

Menestyminen vaatii kovan työn lisäksi rohkeutta ja riskinottokykyä.

Miettiessäni elämäni tämän hetkisiä suurimpia asioita pureskelen samalla peukaloni kynttä. Asiat huolestuttavat, mutta on silti muistettava huumori. Hyvällä huumorintajulla ja rennolla elämän asenteella sitä on jo tähänkin asti edetty, joten jatketaan samalla linjalla vastaisuudessakin.

No, oli miten oli. Huomenna minun pitää mennä töihin vielä Ilonpisaraan. Minulla on työvuoro aikavälillä 8.15-17. Helvetti, että on ihan kiva mennä tuonnekin paikkaan tekemään taas päivävuoro. Siellä näkee ainakin tuttuja ihmisiä. Jos en ole tuolla jo vihattujen ihmisten listalla.

Ja ehkä minun olisi hyvä jo löytää elämääni oma mielitietty. Elämä on kaiketi kumminkin kaksin mukavampaa.

Kyllä voi ihminen olla pöljä

Voi vittu, että olen ollut oikein pöljien pöljä. Mikä helvetti ihmisen ajaa tekemään näin paljon töitä ja ajaa näin paljon kehittymään? Voi helvetti, että sanon minä.

Kyllä nyt on vittu oikein kehitty. Ja helvetti.

Silloin, kun lähdin opiskelemaan viestintää, niin enhän mä helvetin idiootti ottanut huomioon sitä, mihin hemmettiin tämä voi Ville-pojan vielä viedä. Korkeintaan urheilutoimittaja musta piti tulla, mutta ei! Pitää olla niin älytön, että pitää tehdä vielä enemmän duunia. Voi vittujen helvetti.

Nyt musta voi tulla kirjailijaa ja nyt musta voi tulla jopa jonain päivänä näyttelijääkin. Nyt on oikein kehittymisen kehittymiset viety oikein tappiin asti. Hemmetti soikoon.

Ja olisko pitänyt Viltsu-poika ottaa huomioon jo ennen tätä kehittymisrumbaa se, mitä ympäröivä todellisuus tästä jalostumisprosessistani vai mistä lie tykkää?

Nyt on kehitytty, mutta olenko mä nyt joku vihattu persoona? Oikein persona non grata?

Ei tästä kai oikein enää ole paluuta entiseenkään. Nyt pitää ruveta harkitsemaan maasta pois muuttamista ja paeta vaikka Timbuktuun. Paeta sinne, missä pippurit kasvavat!

Tämä on ihan kamalaa. Tuskin maailma tämän asian ihan tuosta vain sulattaa. Pöljien pöljä kun olen ollut, mutta toivottavasti joku mustakin vielä jonain päivänä voi tykätä.

Mene siitä sitten huomenna duuniin ihan normaalisti Ilonpisaraan eikä kaikki siellä vielä edes tiedä, kuinka periaatteessa kova tekijä olen jo.

Tämä on kamalaa, mutta toivottavasti tästäkin tilanteesta on jonain päivänä jonkinlainen ulospääsy. Ja pitää muistaa huumori. Tähän kohtaan ne Viltsulle tyypilliset herisyttävät naurut, he-he-he-he-he...

Vaikea päätös

Solorompsis! On tämä ollut kyllä yksi elämäni vaikeimpia päätöksiä, että onko mullakaan pokkaa vetää kirjoitustaitoani näin korkealle. On tätä kysymystä veivattu ja vaivattu pääkopassani.

Kaiketi siinä on sitten kuitenkin sellaista nuoruuden uhmaa ollut. Jos mua nyt enää nuoreksi voi edes kutsua. Että perkele, päätyyn asti vain ja katsotaan sitten lopussa, mitkä ovat seuraukset.

Kai siinä on ollut suurin murheen aihe se, että jos musta tulee tän tasoinen kirjoittaja, niin mitä ympäröivä maailma siihen sanoo? Hyljätäänkö mut ja jäänkö mä ihan yksin?

Sitten mä vaan silti marssin melkein jo ainakin päätyyn asti. Toivottavasti tämä asia vain jossain välissä sulautuu ihmisten mielessä. Pitäähän perkele meidänkin sukuun yksi julkkis saada.

Ja onhan kai näillä muillakin julkimoilla (Ria Katajalla, Kari Väänäsellä, Jukka Puotilalla, Lena Meriläisellä, Pekka Haavistolla...) ”taviksia” perheen jäseninään, sukulaisinaan ja tuttavinaan? Että ei kai tämä nyt niin suurikaan juttu ole?

Ja jos on liian iso juttu, niin sitten kaiketi vain himpsulavimpsis ja maasta pakoon?!

Toki, ei tässä nyt sinänsä vielä mitään saavutettu olla, mutta luultavammin tässä nyt alkaa vähitellen kääntymään uusi sivu meikäläisen elämän kirjassa. Nyt on enää myöhäistä itkeä, kun kakat on jo pöksyissä. Saakelin pöljä! Tätä asiaa olis varmaan pitänyt miettiä tarkemmin jo pikkuisen aiemmin.

Tosin, ei kai sitä kaikkea tarvitse tehdä ympäröivän maailmankaan mukaan? Kai mullakin jonkinlainen sanan valta omaan elämääni oli? Ja jos en nyt olis tätä tilaisuutta hyödyntänyt, niin mua olis varmaan kaduttanut hemmetisti harmaahapsisena papparaisena.

Maltilla syntyy hyvä lopputulos

Nyt on kaiketi lähellä, että minusta tulee joskus hamassa tulevaisuudessa kirjailija. Kuinka olen sitten tähän pisteeseen päätynyt? Kuinka minusta on tulossa kirjailija? Reittini on ollut pitkä ja jokseenkin kivikkoinenkin. Töitä se on ainakin vaatinut ja jatkuvaa kirjoittamisen treenaamista.

Jos haluaa oikeasti oppia tosi hyvin kirjoittamaan, niin on kirjoitettava säännöllisesti. Mieluiten päivittäin. Töitä on luonnollisesti paiskittava paljon ja hiki hatussa.

Kirjoittamisen treenaamisessa niin kuin varmaan muussakin itsensä kehittämisessä on oleellista pitkäjänteisyys. Niin kuin HPK:n a-juniorien ykkösvalmentaja Olli Salo minulle jo keväällä totesi oleellista on se, että malttaa tehdä kehittymistyötä rauhassa.

Ei oleta heti, että osaa ton ja ton asian tai edes, että on välittömästi osattava tuo ja tuo asia vaan pitää maltilla edetä ja kehittää itseään askel askeleelta. Ensin oppii tuon ja tuon asian, sitten taas tuon ja tuon asian.

Kehittämisessä ja treenaamisessa on luultavammin tärkeää se, että huomioi antaa kehittämistyölle riittävästi aikaa. Ei hätiköi vaan etenee rauhassa. On hyvä myös muistaa, ettei kukaan ole seppä syntyessään.

Niin kuin minäkin olen tehnyt, ensin kirjoittelin blogiinikin keväällä vähän kaikesta mitä mieleen juolahti ja rima oli tosi matalalla. Siitä sitä sitten pääsi vauhtiin ja koko ajan kehittyi kirjoittajana ja tekstien laatu ja sisätö parantuivat.

Mutta niin kuin jo totesin, mielestäni oleellista kirjoittajana kehittyimsessä on se, että ei hätiköi. Vaan tekee kehittymistyötään maltilla ja rauhassa.

Tosin, kehittymistyö vaatii ripauksen rohkeutta ja tietynlaista härskiyttä. Tämän olen oppinut ymmärtämään. Tässä maassa ei ole kovin yksinkertaista ottaa itsestään omassa lajissaan maksimipotentiaalia irti. Menestys kun ei tuo mukanaan vain hurraahuutoja vaan myös soraääniä.

Voi olla, että minäkin melkoinen pöljä olen ollut, kun itseni olen tähän pisteeseen vienyt, mutta täällä kun nyt ollaan, niin ei täältä varmaan enää oikein poiskaan pääse. Nyt minusta on isona tulossa kirjailija.

Ja onhan se kirjailijan työ tietenkin sellainen yksi unelma-ammateistani. Nautin kirjoittamisesta ja saan olla todella kiitollinen, että olen löytänyt itselleni oman juttuni.

Näin minusta tuli kirjailija?

Elämme varhaista pyhäpäivän aamua. Ulkona on vielä melko pimeää. Istuskelen keittiön pöydän ääressä ja tuumailen elämää. Kahvikin on porisemassa ja alan sitä kohta hörppimään.

Mielessäni kajahtaa aforismi, ”sankaritarinat eivät synny, sankaritarinat tehdään”. Toisaalta siellä mielessäni kajahtelee myös Cheekin Jippikayjei-kappale ja laulun sanat ”Tulin voittamaan, en anna minkään seistä tiellä...”

Voi pojat. Minusta tulee todennäköisesti kirjailija. Nyt minulla on luultavammin kaikki mahdollisuudet kohota Anna-Leena Härkösen ja Kari Väänäsen tasoiseksi tekstin luojaksi. Äitini valitteli aikoinaan sitä, kun hänen lapsistaan ei koskaan tullut mitään kovaa tekijää ja Villen piti olla se kaikista menetetyin tapaus. Äitini taisi olla väärässä.

Toisaalta, äitini se minut alunperin näin kovaksi työntekijäksi kouluttikin. Ja kovan työn-linjalla jatkettiin Rosollissa ja sen jälkeen sitten Ilonpisarassa. Onneni on kaiketi ollut se, että minulla on aina ollut vahva ja lujatahtoinen pomo. En ole pystynyt löysäilemään vaan olen väen vängälläkin oppinut paiskimaan töitä kovalla asenteella.

Ja niin kai se menee, että saavutuksiin vaaditaan kovaa työtä.

Mahdollisella menestyksellä voi tosin olla kahdet kasvot ja tämä seikka tässä minua eniten pelottaakin. Menettäisin menestyksen vuoksi tärkeitä ja rakkaita ihmissuhteita, tämäkään ei olisi hyvä juttu.

Tätä olisi pitänyt tietenkin miettiä jo tarpeeksi ajoissa ennen kuin itseäni tällä jumalattomalla volyymillä lähdin kehittelemään, mutta pöljä mikä pöljä. Toivottavasti tähänkin ongelmaan on kuitenkin jonkinlainen ratkaisu löydettävissä

Niin se vain täällä Suomessa valitettavasti menee. Mahdolliseen menestykseen ja pärjäämiseen ei kohdistu pelkästään positiivisia reaktioita.

Kyllä tämä tarkkaan laskettu ja pohdittu juttu silti oli. Kolme ja puoli vuottahan olen tässä itseäni kirjoittana kehitellyt ja tahti vain kiihtyi viime keväänä. Silloin laskeskelin, että jos nyt alan paukuttamaan tekstiä joka päivä-tahdilla, niin sitten minusta vasta kova tekijä voi tullakin.

Toimittajan työni Jatkoajassa on tietenkin ollut myös iso ja arvokas juttu ja se on näyttänyt minulle sen, mitä haluan isona tehdä. On silti todettava, että nämä Jatkoajan kirjoitustyöt olisivat tehneet minusta ”vain” lätkätoimittajan. Tai mikään vain ja vain ole, kova pestihän sekin olisi ollut. Mutta olin hemmetin hullu ja tahdoin kurkotella vielä korkeammalle.

Jatkuva bloggaamiseni on saattanut saattaa minut joissakin piireissä huonoon valoon, mutta ajattelin alun alkaen niin, että sitten kun olen tavoitteesani, niin sitten näihin piireihin palautuu taas mielen rauha.

Vaikka tähän tavoitteeseeni on liittynyt ja liittyy riskejä, niin tahdon silti ryhtyä kirjailijaksi. Tässä on se minun juttuni ja minun saumani. Ja toisaalta, ei minulla poloisella muutakaan työtä ole.

On tietenkin myös niin, että jos en tätä saumaani nyt koita hyödyntää, niin vanhana pappana minua saattaisi kiikustuolissa kaduttaa.

Tämä kaiketi alkaa olemaan niitä tekstejä, joissa kerrotaan se, kuinka minusta tuli kirjailija. Minun reittini jo tällekin tasolle on ollut pitkä, mutkitteleva ja syheröinen, mutta näin minusta on kai kirjailija kuitenkin tulossa. Luulen niin.

Toisaalta, tälle tasolle eteneminen on vaatinut kyllä kovan työn teon ja jatkuvan harjoittelun lisäksi myös aimo annoksen rohkeutta. Niin kuin jo aiemmin totesin, niin pärjäämmiseen ei tässä maassa liity pelkästään hurraa-huutoja, mutta niin sitä on kuitenkin vain vaarojakin uhmaten tällekin tasolle jo edetty.

Onko tämä sitten kuinka viisasta? Sen aika näyttää.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Vähän kuin itseään raiskaisi

Tämä itsensä kehittäminen kirjoittajana on ollut samalla vähän kuin itsensä raiskaamista. Sitä, kun on tekstiä tänne ja muualle matkansa varrella pukannut, niin on sitä samalla selkäpiitä ruvennut karmimaan.

Se, kun on niinkin, että välttämättä minulle tärkeätkin ihmiset eivät pidä siitä, että opiskelen kirjoittamista ja kehityn kirjoittajana, mutta joku perkele on saanut minut tätä matkaa vain jatkamaan.

Vaikka opiskelemisen pitäisi olla hyvä juttu, niin ei itsensä kehittämiseen aina niin suopeasti suhtauduta. Pahinta tässä on se ajatus siitä, mihin tämä itsensä kehittäminen voi minutkin vielä jonain päivänä johtaa. Ja siitä puolestaan voi aiheutua varsin epätasa-arvoinen tilanne.

Minulla on käynyt helvetinmoinen tuuri, että olen itselleni tällaisen kirjoittamisen lahjan löytänyt, mutta entäs ne muut sitten, jotka eivät valitettavasti ole vastaavassa tilanteessa? Jäävätkö he kokonaan puille paljaille? Ja tällaisten ihmisten joukossa on minulle tärkeitäkin ihmisiä, kuten siskoni perheineen.

Olen kuitenkin tuumannut, että helvetti ja perkele, täällä eletään vain yhden kerran. Ja jos on vain vähänkään mahdollista, että tästä sällistä voi tulla Hämeenlinnaan uusi Veksi Salmi tai voisin yltää kirjoittajana samalle tasolle Kari Väänäsen ja vaikka Anna-Leena Härkösen kanssa, niin anna perkele mennä ja mieti seurauksia vasta maalissa.

Sitä, kun voisi vanhempana kaduttaa hemmetisti, jos ei edes yrittäisi.

Siksi eilen sanoin, että tässä hommassa saa olla härskin jätkän luonnetta. Ei ole kiva viedä itseään eteenpäin kirjoittajana, kun tavoitteet ovat noin kovan luokan tavotteita ja muut joutuvat tyytymään lähinnä vain sivusta katselemiseen Mutta lopettaminen olisi ollut ja olisi pelkuruutta.

Ongelmaan on keksittävä muunlaisia ratkaisuja, kuten tekstien kirjoittaminen ennen kaikkea muiden iloksi ja hyödyksi ja mahdollisesti myös muiden ihmisten rahallinen avustaminen. Jos tämä kirjoittaminen minusta överirikkaan tekee, niin ei minun tarvitse kaikkea rahaa itselläni pitää vain voin harrastaa hyväntekeväisyyttä. Ja myös vaatimattomuus kaunistaa.

En minä sentään kuolemaa tee, vaikka kirjoittaja minusta voisi tullakin.

Täytyy vain luottaa siihen, että elämä kantaa koettelemuksista huolimatta. Ja on myös muistettava, että niilläkin ihmisillä ovat asiat silti hyvin, vaikka eivät minusta pitäisikään. Minun inhoaminen ei välttämättä silti tee kenenkään elämästä kurjaa ja sehän se loppu peleissä tärkeintä on. Että kaikilla olisi omassa elämässään asiat kunnossa.

Asiasta heinäseipääseen. Jouduin yöllä töissä huomaamaan, että ihminen voi olla erehtyväinen. Jopa minä voin olla erehtyväinen.

Vatkasin lauantai-aamuksi pullataikinan ja kun olin taikinan valmiiksi saanut, nostin taikinakulhon leivontapöydälle. Asettelin leivontaliinan kulhon päälle ja menin hämmentelemään höyryuunissa olleita kaurapuuroja.

Kun avasin höyrykaapin oven silmiini säpsähti metalinen pieni GN-vuoka, jossa oli 800 gramman verran sulanutta rasvaa. Sitten minulla perkele välähti päässäni ”saatanan pöljä”. Aloin myös miettimään, että mihin ihmeeseen tämä rasva on tarkoitettu.

Aivan. Siihen hemmetin pullataikinaanhan se oli tarkoitettu, mutta olin unohtanut rasvan sulamaan höyrykaappiin. En ollut muistanut sekoittaa rasvaa taikinan joukkoon. Pöljä ja huonomuistinen, kun se voin minäkin olla.

No siitä sitten otin rasvan uunista mukaani ja lähdin käsin sitä siihen valmiiseen taikinan joukkoon lisäämään. Pakkohan se rasva oli siihen hemmetin pullataikinaan mukaan saada, sillä tuohan se oleellisesti lisämakua taikinaan.

Ja kyllähän se rasva sinne taikinaan lopulta just ja just upposikin, mutta helpommalla olisin tietenkin päässyt, jos olisin heti jo alun alkaen sen rasvan sinne taikinan joukkoon muistanut sekoittaa.

No tyhmästä päästä kärsii koko kroppa. Ja yöllä se pää on vielä tyhmempääkin tyhmempi.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Yön selkään

Oloni on karmea tällä hetkellä. Oloni on varmaan samanlainen kuin auton littaamaksi jääneellä nudistilla.

Karsea oloni johtuu kamalasta väsymyksestä. Ja asian laitaa vain pahentaa entisestään tieto siitä, ettei tähän ongelmaan tule ratkaisua hetkeen, sillä minun on valvottava ensi yö töiden vuoksi. Pääsen vasta huomisaamuna nukkumaan. Voi pyhät kalsarit sentään.

Mutta eipä tässä mitään. Ei ongelmien kanssa kannata liian paljon voivotella. Sen kuin vain menee sisulla eteenpäin. Liika voivottelu pahentaa vain ilman laatua.

Hyvä asenne on tärkeä asia, asenne ratkaisee.

Väsymys on kyllä huono juttu ja sellainen juttu, jonka kanssa eläminen on melkoista kitkuttelua. Kitkuttelua ja katkuttelua sen takia, että joutuu pysyttelemään hereillä.

Tämä se on tullut tutuiksi monien yövuorojen aikana. Ja yleensä väsymys vain pahentuu aamuisin, noin viiden-seitsemän aikaan. Silloin sitä yövuoroissa rupeaa odottelemaan nukkumaan pääsemistä ja aamuvuoroon saapuvia työntekijöitä. Ja sitten sitä väsyttämään vasta alkaakin.

Väsymys on kyllä sellainen oikein epämiellyttävä juide. Mutta olen kyllä ollut välillä yövuorojenkin aikaan vielä väsyneempi. Joskus on tullut puskettua kolmen yövuoron putken läpi jopa siten, että on tullut nukuttua yhteensä vain vaivaiset pari tuntia.

Nyt ei oikein viitsi pahemmin väsymyksestä edes valittaa, kun en tee tällä erää kuin yhden yövuoron. On kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka joutuvat painamaan useammankin yövuoron läpi ja se on jo kovempi juttu se.

Tuppaan sanoa, että yhden yön nyt valvoo vaikka aitaan seipäälläkin seisoessa. Toivottavasti tälläkin kertaa käy niin, että yön valvominen on vaivaton juttu.

Eikä sitä kannata jäädä elämässään liikaa paikoilleen seisomaan. Katse eteenpäin! Ja ei kuin tsemppiä pursuavalla asenteella kohta töihin.  


Taivaan tulesta

Olen jossakin aiemmassa blogitekstissäni arvostellut Taivaan tulet- tv-sarjaa. Siinä oli osin hyviäkin pointteja, mutta on sanottava, että Taivaan tulet on onnistunut nostamaan selkeästi tasoaan sarjan neljännen tuotantokauden viimeisissä jaksoissa.

Ja sellainen tunne, että sarjaa olisi venyttämällä venytetty ja väkisin pitkitetty, niin on vähentynyt. Nytkin keskiviikkona sarja jäi toiseksi viimeisessä osassaan niin jännään kohtaan, että en ole oikein muuta tällä viikolla miettinytkään kuin sitä, kuinka sarja tulisi ensi viikolla loppumaan.

Ja tuon takia, että Taivaan tulet on onnistunut nostamaan tasoaan niin nousee sarja luultavammin yhdeksi kaikkien aikojen kotimaiseksi tv-draamasarjaksi.

Vaatimattomuus kaunistaa

Sen olen kyllä oppinut opiskelujeni varrella, että vaatimattomuus kaunistaa. Ei omista onnistumisista ja teoista kannattaisi paljoa puhua. Ja tämän kun muistaisin vielä humalassakin.

Se, kun on niin kuin Tarja Halonenkin radiossa joulupäivänä totesi. Menestyminen ei tuo tässä maassa mukanaan vain pelkkiä hurraa-huutoja vaan myös negatiivisempiakin, kielteisempiä huutoja.

Tämän takia Halonenkin on aina pyrkinyt olemaan vaatimaton ja vaitonainen omista asioistaan. Ja tämä on varmasti viisasta.

Oletko onnistuja vai mitätön luuseri?

Suomea mielestäni vaivaa liika ehdottomuus. Ihmisiä esimerkiksi luokitellaan liian ehdottomalla asenteella eri luokkiin. Ja pääluokat ovat sellaiset, että joko olet onnistuja tai sitten et ole mitään. Vaihtoehtoa ei monesti ole. 

Näin ehdottomalla luokittelulla voi olla ja onkin heikkoja seurauksia. Onnistujien luokassa ei ole luonnollisestikaan ongemia, mutta toisessa laidassa ongelmia saattaa esiintyä. Siinä ihmisluokassa saattaa esiintyä ongelmia, jotka eivät lukeudu menestyjiin. 

Ihmisten ehdoton luokittelu onnistujiin ja epäonnistujiin kohdistaa ihmisille paljon paineita. Ja näistä paineista voi olla seurauksena itsensä mitätöimistä, mielen ahdistumista ja tästä voi olla seurauksena taas lukuisia erilaisia henkisiä sairauksia ja masennusta. 

Ja vaikka ihmisten terveys onkin ykkösasia, niin ei voi olla huomioimatta että sairaudet tietenkin sitten kasvattavat hoitojonoja ja nämä jonot nyt näyttävät muutenkin olevan maassamme jo turhan pitkiä. Ei kaivattaisi lisää sairaita.

Masennus, ahdistus ja muut mielen sairaudet voivat johtaa myös tuhoisiinkin seurauksiin, kuten ampumistragedioihin. Esimerkki tästä nähtiin edellisessä koululaitoksessani Kauhajoella, jossa koulukiusattu Matti Saari ampui itsensä lisäksi monta viatonta opiskelijaa ja yhden opettajan hengiltä.  

Tällaisesta ihmisten ehdottomasta luokittelusta olisi hyvä päästä eroon. Ja maahamme pitäisi tulla lisää suvaitsevaisuutta, välittämistä, avarakatseisuutta ja erilaisuuden arvostamista. 

Jokaisen ihmisen pitäisi olla hyvä ja tärkeä ihan luonnostaankin. Ilman sen kummempia suorittamisia. Suorittamisia ja tekojakin saa tietenkin ihailla ja arvostaa, mutta olisi tärkeää muistaa myös ihmisarvon merkitys. 

Tällainen ihmisten ehdoton luokittelu on saattanut vaikuttaa siihenkin, että monella ihmisellä on tänä päivänä kova tarve päästä julkisuuteen. Ja tarve tuoda itseään esille esimerkiksi Twitterin ja Facebookin välityksellä. 

Jokainen tietenkin touhutkoon mitä huvittaa, ainakin vapaa-ajallaan, mutta olisi myös hyvä, ettei ihmisen elämä olisi pelkkää suorittamista.

Mitäs nyt seuraavaksi teen, että pääsen tuomaan itseäni esille? Ja voin mahdollisesti myös facettaa teostani. 

Ei tällaisia pitäisi tarvita. Jokainen ihminen on hyvä jo luonnostaan ja jokaisella ihmisellä on oma tärkeä paikkansa täällä. Nämä ovat asioita, jotka olisi hyvä muistaa. 

 


Kannattaa olla härskin jätkän luonne

Luulen, että Suomi ei välttämättä ole kovin helppo paikka opiskella ja kehittää itseään sekä ammentaa itsestään ja omista taidoistaan sitä maksimia irti. 

Luulen myös, että jos tällaiseen hommaan kuitenkin haluaa ryhtyä niin on hyvä, mikäli sinussa on härskin jätkän luonnetta. 

Osaat suhtautua elämään rennosti, positiivisesti ja humoristisesti sekä osaat nauraakin itsellesi. Olet kenties osin jopa härski jätkä luonteeltasi. 

Tälläisella luonteella sinun on helppoa itsesi kannalta kehittää itseäsi niin pitkälle asti kuin vaan viitsit, jaksat ja haluat.

Mikä siinä on?

Mikä kumma siinä on, etten opi käyttämään alkoholia kohtuudella? Tai mikä kumma siinä on, että minun on ylipäänsä käytettävä alkoholia? Juotava tuota viisasten juomaa. Alkoholin on oltava viisasten juomaa, sillä luultavammin vain viisaat ihmiset osaavat juoda alkoholia viisaasti.

Alkoholi on aina ollut minulle sellainen vitsaus. Olut maistuu tasaisin väliajoin, niin kuin eilenkin. Ja äitinikin jo totesi minulle, että olet muuten fiksu poika, mutta kännissä susta tuppaa tulemaan ääliö. Ja voin vain todeta, että äitini oli oikeassa.

En sitten tiedä, miksi alkoholi ja varsinkin olut maistuvat minulle. Kalja on vain yksinkertaisesti hyvää. Mutta olutta pitäisi osata juoda kohtuudella, sillä alkoholin liikakäyttö johtaa tällaiseen karseaan olotilaan, jota krapulaksikin kutsutaan. Ja tällaisessa krapulassa ei ole mitään kivaa.

Mitä järkeä on kitata ensin reippaalla tahdilla itsensä känniin ja sitten seuraavana päivänä potea huonovointisuutta? Eikö olisi fiksumpaa juoda vain pari kaljaa ja jäädä paitsi näiltä helvetinmoisilta jälkioreilta?

Jälkimmäinen vaihtoehto kuullostaa tosi järkevältä, mutta sitten pitäisi vain oppia juomaan viinaa tuolla tavalla. Nyt olen useasti se Häirikkö, josta Irwin yhdessä laulussaan kertoo.

”Mä ennen remusin ja lemusin ja rahaa vippasin. Ja kavereiden paukut vielä salaa kippasin. Mä olin häirikkö, mä olin häirikkö. Mä ennen öykkäsin ja möykkäsin ja naiset säikytin. Ja grogilasin vielä jonkun syliin läikytin. Mä olin häirikkö, mä olin häirikkö.”

En ole muuten ikinä ennen juonut joulun aikaan näin paljon alkoholia. Ehkä tästä tulee minulle uusi tapa lopettaa joulun juhlinta. Ottaa hiukan huikkaa tapaninpäivänä. Vaikka ei se joulu mihinkään vielä päättynyt ole, sehän jatkuu kaiketi loppiaiseen asti.

Kovin vahvasti en kuitenkaan alkoholia yhdistäisi joulun viettämiseen. Etenkin perheellisiltä mielelläni kieltäisin alkoholin juonnin kokonaan ainakin jouluaattona, jos se olisi vain mahdollista. Vanhempien pitäisi jouluna viettää aikaa lastensa kanssa. ei viinapullon kanssa.

Tiesittekö muuten, että alkoholia voi juoda paljon reilummin kuin mitä innokkaimmat terveysintoilijat puhuvat ja neuvovat? Minun kokoinen miehen pitäisi juoda peräti yli 24 alkoholiannosta viikossa, että alkoholin käyttöni olisi terveydelleni haitallista. Näin ainakin oppaiden mukaan.

Tietenkin saattaa olla, että vähempikin alkoholin käyttömäärä voi olla jossain tilanteissa terveydelle haitallista. Mutta ei tämä alkoholin juominen niin suuri synti ole kuin mitä jotkut puhuvat. Ja heti viinan tippa ei ole tappamassa. Tippa voi sitten vasta tappaa, jos tipasta tulee tapa.

On tietenkin hyvä myös muistaa, että pienempikin alkoholin käyttömäärä voi johtaa huonoihin seurauksiin. Ainakin näppäimistö laulaa minullakin herkemmin humalassa kuin ei-humalassa. Ja iphonehan minulla on tietenkin baarissakin mukana.

Minusta tulee kirjallisuusalan ammattilainen, mutta ei siitä kovin isoa numeroa kannata tehdä. Ja ehkä minun kannattaa ottaa sellainen ajattelutapa käyttööni, että kirjoitan tekstejä muile ihmisille. Kirjoittaminen on se mun juttuni, jolla minun on määrä tuottaa nautintoja muille. Löytäkää te muutkin omat juttunne.

Kaikki ihmisethän täällä arvokkaita ovat, vaikka nykyään niin hemmetisti ihannoidaan sitä menestystä. Menestystä ihannoidaan liiankin ehdottomasti. Joko olet onnistuja tai sitten et ole mitään. Onnistujien kannaltahan tämä ei tietenkään varmaan ole niin iso ongelma, mutta siellä toisessa päässä tällainen ajattelutapa johtaa yhteiskuntamme hiukan huonoon tilaan.

Ihmisille tulee turhaa painetta ja alakuloisuutta sun muuta, kun vähätellään itseä ja muut vähättelee sinua. Ja tällainen alakuloisuus, sosiaaliset paineet sun muut voi sitten pahimmassa tapauksessa johtaa masennuksiin ja henkisiin sairauksiin sun muihin tosi huonoihin juttuihin.

Pitäisi taas tulla vähän tolkkua tähän maaiman menoon. Pitäisi vähentyä ehdottomuus ihmisten luokittelussa menestyjiin ja ei-menestyjiin ja tilalle tulla sellaista ajattelua, että kaikki ihmiset ovat omalla tavallaan tärkeitä. Se olisi paras juttu maamme kannalta.

torstai 26. joulukuuta 2013

Voihan jouluähky

Jouluähky on minulle ainakin tuttu oire näin jouluisin.

Mikä ihme siinä onkin, että jouluisin pitää aina ahmia? Ettei sitä osaa koskaan yhtään hallita itseään vaan on vedettävä napansa täyteen ruokaa?

Joulua on nyt kaksi päivää juhlittu ja olen molempina päivinä ahminut itseni ihan täys ruokaa. Olen syönyt itseni jo kahdesti jouluähkyyn asti.

Ei kai jouluähkyssä muuten mitään vikaa olisi, mutta jouluähkyisen olo on ihan karmea. Sitä voi huonosti, hikoiluttaa ja puuskuttaa. Ja närästyttää sekä krööhtäyttää. Vointi on siis jouluähkyssä aivan karmea.

Eikö sitä oppisi koskaan miettimään myös sen ylenpalttisen jouluherkkutelun seurauksia? Herkuttelu on kyllä nautinnollista, mutta sillekin pitäisi osata vetää oikeassa paikassa rajansa. Ahneella tuppaa olemaan ruskeanvärinen loppu.

Jouluähkyllä on myös seurauksia, jotka voivat näkyä vielä viidenkin kuukauden päästä joulusta. Ylensyöminen, kun tuppaa kerryttämään vyötärön seudulle ylenpalttisesti lisäkiloja. Ja niistä onkin sitten vaikea päästä eroon.

Jouluähkyn saavuttaa parissa minuutissa, mutta läskeistä eroon pääseminen voi viedä useamman kuukaudenkin. Voi siinä joululla olla sitten sekä ulkonäköllisiä että rahallisia seurauksia, kun lisäkilot pakottavat ostelemaan isompikokoisempia vaatteita.

Mikä siinä sitten on, että joka joulu pitää se jouluähky itselleen hankkia? Ettei sitä edes opi syömään kohtuullisesti?

Jouluruoat eivät itsessään edes ole niiiiiiiin mahtavia, mutta kai se ylensyöminen aiheutuu siitä kokonaisuudesta. Jouluna sitä on herkkua monenlaista, ruoista leivonnaisiin ja suklaisiin ja niitähän sitä pitää sitten popsia hullun lailla päivästä toiseen.

Sitten sitä ollaankin pikaisella tahdilla jouluähkyssä.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Mitä elämä on opettanut?

- Jos haluaa jonain päivänä saavuttaa jotain on tehtävä paljon töitä. Mutta pelkkä työn teko ei riitä. Menestymiseen vaaditaan myös rohkeutta ja riskien ottamista.

- Ihmissuhteissa yksi tärkeimmistä asioista on luottamus. Pidä niistä ihmisistä kynsin hampain kiinni, joihin voit täysin luottaa.

- Itselleen nauramisen taito on tärkeä. Ja paras asenne suhtautua elämään on positiivisen humoristinen. Tällöin ei ala mikään asia ressaamaan liikaa missään vaiheessa.

Erilainen tonttu

Harmaahapsinen ja parrakas tonttu istuskeli lumisen kallionokareen päällä metsän laitamalla. Ilta oli ehtinyt jo hämärtymään ja taivaalla siinteli muutama tähti. Ikääntyneemmän puoleinen tonttu-ukko tähysteli kiikarinsa kanssa taivaalle.

Tontun katseen kohtasi yksi iso kimeltävä tähti, jota hän jäi ihailemaan. ”Onpas siinä komea tähti”, tonttu totesi. Tonttu päätti nimetä ihailemansa tähden joulun tähdeksi, koska tähti oli niin paljon muita tähtitovereitaan koreampi.

Vanhempi tonttuherra istuskeli metsän laidalla ihan yksinään. Suuressa metsässä ei näkynyt ketään muita mailla eikä halmeilla. Tonttu oli erakoitunut ja oli asustellut jo vuosia metsässä pienessä, hirssisessä torpassaan.

Tontun elinolot olivat aika alkeelliset. Ukko asui yksinään suuren metsän laidalla torpassaan eikä tontun tuvassa ollut juuri muuta kuin kaasuhella, tiskipöytä, pöytä ja jakkarat sekä vanha heteka. Välillä jo pahasti natisevakin heteka toimi tontun sänkynä.

Veden tonttu-ukko joutui kantamaan läheseistä järven lätäköstä. Sähköä tontun torppaan ei puolestaan tullut vaan valoakin tontun tuvassa oli tuomassa kynttilälyhty. Ruokanaan parrakas tonttu-ukko söi erilaisia metsän antimia, toisinaan tonttu metsästi ja kalasti ja tonttu tykkäsi syödä myös metsästä löytyviä marjoja.

Harrastukset metsän keskellä asuvalla ja erakoituneella tonttu-ukolla olivat harvassa. Yksi tontun mielekkäämmistä harrastuksista oli pimeälle tähtitaivaalle tähystely. Tontulla oli kiikari, jolla hän pystyi hyvin katselemaan taivaalle. Tuon kiikarin tonttu oli saanut mukaansa Korvatunturilta.

Tonttu oli päässyt hieman kuihtumaan metsässä asuessaan, sillä syömispuoli metsän laitamalla saattoi toisinaan olla niukan puoleista. Tämä ei kuitenkaan ukkoa haitannut, sillä tonttu oli aina ollut apeamman puoleinen ja tosikkomainen ukko, joka viihtyi hyvin karuimmissakin oloissa.

Tonttu-ukko oli jäänyt muutama vuosi sitten toimestaan eläkkeelle ja oli tämän jälkeen joutunut muuttamaan pois Korvatunturilta, Joulupukin majalta. On olemassa säännöt, joiden mukaan Joulupukin majalla ei voi asustaa kuin virassa olevat tontut, joulupukki ja muori sekä porot ja muut joulun työntekijät.

Virastaan pois jättäytyvien, eläkkeelle jäävien tonttujen on muutettava pois Korvatunturilta. Elelemään oman onnensa nojaan. Tämä sääntö tuottaa monille tontuille vaivaa ja sen vuoksi joulun työntekijät eivät kovin herkästi virastaan eläkkeelle jättäydykään. Uran lopettaminen tuottaisi tontuille niin valtavan tyhjiön.

Tontuilla ei oikein muuta ole elämässään kuin työnsä, Joulupukin avustaminen, lahjojen valmistaminen, hankkiminen ja paketoiminen sekä ihmisten tarkkailu ja ihmisten toimista raportoiminen Joulupukille. Muuta ei ollut ja siksi eläkkeelle jääminen olisi liian iso pala purtavaksi monelle tontulle. Ei olisi mitään muuta elämää, jos ei olisi tontun työtä.

Ja omilleen muuttaminenkin on monelle tontulle vaikea tehtävä, ei ole mietittynä ja suunniteltuna mitään varavaihtoehtoa asumismuodoksi Korvatunturin ja Joulupukin majan tilalle.

Metsässä yksinään asusteleva vanhempi, harmaahapsinen ja parrakas tonttuherra oli ollut kuitenkin rohkea ja oli muutama vuosi sitten päättänyt jättäytyä toimestaan eläkkeelle. Eläkkeelle jättäytyminen vaatii tontuilta oikeanlaista luonnetta, sillä tontun elämä tulee muuttumaan niin paljon eläkkeelle jättäytymisen jälkeen.

Tämä metsikössä asusteleva tonttu oli kuitenkin ollut persoonaltaan sen verran rujon puoleinen, ettei häntä ollut hätkähdättänyt aavistus edes siitä, että hänen elinolonsa saattaisi eläkkeelle jäämisen jälkeen muuttua rajustikin huonompaan suuntaan.

Tai tieto siitä, että sen sijaan, että hän oli tonttuna tottunut elämään laumassa, niin eläkkeellä hänellä olisi vastassa pyhä yksinäisyys. Ja oli tonttu-ukolla eläkkeellä vastassa myös iso tyhjiö, mutta sekään parrakasta herrasmiestä ei ollut ujostuttanut.

Ei. Tämä vanha tonttuherra oli ollut rohkea ja oli muutama vuosi sitten päättänyt jättäytyä virastaan eläkkeelle. Olihan tontun eläke-elämä ollut karua, jokseenkin tylsää ja pirun yksinäistä, mutta se ei tonttu-ukkoa ollut haitannut. Apaattisemman puoleinen ukko tykkäsi elää hankalimmissakin paikoissa ja paikoissa, joissa elossa olosta joutuu jopa taistelemaan.

Nyt tuo tonttu-ukko istuskelee kallion päällä ja kiikaroi tähtitaivasta. Taivaalta hän ihastelee varsinkin tähdistä isointa, jonka hän on itsekseen nimennyt joulutähdeksi. Tähtien katselu oli tontun tärkeä harrastus, sillä juuri muuta tekemistä metsikössä ei ollut keksittävissä.

”Olen varmaan yksi harvoista tontuista, jotka ovat jääneet eläkkeelle. Eläkkeelle siirtyminen saattaa vaatia oikeanlaista luonnetta, ja sitä minulla onneksi on. Niin, ja onneksi minulla ovat nuo kauniit tähdet seuranani.”, tonttu-ukko lausahti.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Onko Pukki aina kiltti?

Jouluaatto on edennyt ehtoon puolelle ja on aika miettiä onko joulupukkikaan aina kiltti. Mitä kohuotsikoita Joulupukista voisi olla Iltapulussa?

Joulupukin ja muorin seksileikit johtivat pahaan riitelyyn - "Löin liian monta kertaa pepulle"
Joulupukki jäi kiinni itsensä paljastelusta - "Iso punainen takkini on kuin tehty tähän (-kin) hommaan"
Joulupukki uhkaili Jyrki Kataista - "Et saa uutta sheriffin natsaa, jos olet tuhma"
Korvatunturilta löytyi huumeviljelmää: "Pelkkien lahjojen jako ei elättäisi minua"
Joulupukki pohtii alan vaihtoa - "Pakkasukko voisi tulla tilalleni"

Hauskaa joulua!

Joulun tunnelmaa

Ulkona on jokseenkin syksyinen ilma. On harmaata ja pilvistä, osin jopa märkää. Keli näyttää tylsältä ja kurjalta. Ilma ei varmaan muuten haittaisi, mutta nyt on jouluaatto. Maassa pitäisi olla lunta, pakkasen olisi paukuttava ja kylmän tuulen puhallettava. Nyt ulkona vallitseva sää on kaukana jouluisesta kelistä.

Onneksi Joulupukki lienee sen verran äveriäs mies, että hänellä on varmasti ollut varaa hankkia itselleen urheiluauto tai moottoripyörä, jolla pääsee paketit tänään jakamaan. Reki, kun ei lumettomassa maassa kulje.

Vietämme isämme kanssa joulua kaksin Parolassa synnyinkodissani. Joulumme tulee luultavammin sujumaan rauhallisessa ja hiljaisessa tunnelmassa. Ilmassa leijuu varmasti ripaus haikeuttakin. Vielä ei ole oikein tottunut siihen totuuteen, että vietämme isäni kanssa joulua kahdestaan. Äitini ja veljeni ovat pois keskuudestamme.

Laskimme äsken, että tämä olisi jo neljäs peräkkäinen joulu ilman äidin läsnäoloa. Äitini menehtyi kesällä 2011, mutta jo vuoden 2010 joulun äitini joutui viettämään sairaalassa. Veljeni poistui puolestaan täältä maan puoleisesta paratiisista kesällä 2012.

Joulumme tulee sujumaan melko perinteisissä merkeissä. Niin kuin luultavammin monella muullakin suomalaisella. Tosin riisipuurot jätimme tämän vuoden jouluaattona keittämättä. Siinä, missä olemme varmaan jokaisena aiempana jouluna lusikoineet riisipuuroa kitusiimme samaan aikaan, kun olemme katselleet joulurauhan julistusta televisiosta, niin nyt tänään joulurauhan julistuksen aikaan tyydyimme keittämään vain kahvit ja syömään piimälimpun viipaleita.

Aamulla minä myös keittiöalan mestarina pistin imelletyn perunalaatikon valmistumaan ja paistoin joulutortut. Tai perunalaatikon valmistamista minun pitää vielä kohta jatkaa. Olen sen tehnyt vasta siihen pisteeseen, että olen saanut perunat kuorittua, keitettyä ja soseutettua. Sekä tuo sose höystettynä fariinisokerilla ja vehnäjauhoilla on ollut nyt parin tunnin ajan imeltymässä. Kohta jatkan perunalaatikon valmistamista ja saan pistää loorat myös uuniin.

Joulu on iso juhla. Meillä joulun viettoon kuuluu saunominen, jouluruokien syöminen, lahjapakettien avaaminen ja sitten ihan vain juhlallinen hengailu. Tarkoittaen perushengailua, mutta koska se tapahtuu jouluna, niin on kyseessä tietenkin juhlallinen hengailu.

Nappaan suklaakonvehdin suuhuni ja totean, että joulu on varmasti ennen kaikkea rauhoittumisen aikaa. Joulu on rauhoittumisen aikaa myös kirjoittamisen osalta, vaikka piti sitä tänäänkin silti jotain päästä naputtelemaan.

Jouluna on hienoa myös kuunnella joululauluja ja iltaisin ihailla pimeää tähtitaivasta. Suosikkijoululauluni on Näin sydämeni joulun teen.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Lisäpointit

Aamulla kirjoitin blogiini, että kirjoitusalakaan tai muu vastaava ei välttämättä ole niin ruusuista kuin mitä on monesti annettu ymmärtää. 

Ja tämä voi olla tottakin. Ja jotain pointteja jäi tuohon listaamatta. Yksi on se, että julkisuus ei ole aina myönteistä. Julkisuus voi olla myös kielteistä. Niin kuin on nähty ja koettu. Ja sekin, että mitä julkisemmassa ammatissa tai virassa käyskentelee, niin sen enemmän saa osakseen myös huomiota ja myös kritiikkiä. Myös aiheetonta kritiikkiä ja solvaamista.

Ja julkisuus ei ylipäänsä ole aina hyvä juttu. Vaan välillä voi ennemmin kaivata yksityisyyttä ja omaa rauhaa. 

Ja yksi vaativa juttu kirjoittamisalallakin voi olla myös se, että voi joutua käsittelemään negatiivisiakin ja ei niin mieluisia aiheita. Toimittajalla ja varmaan myös kirjailijalla pitää olla oikeanlainen luonne ja asenne. 

Se on luultavammin niinkin, että mitä edemmäs minäkin menen omalla alallani, niin sen enemmän minultakin vaaditaan myös sietokykyä ja luonteen lujuutta.  

Pyhäaamun sivallukset

Nyt olen löytänyt sen oman juttuni, jota haluan isona poikana tehdä. Olen löytänyt kirjoittamisen. Uskon, että tästä tulee jonain päivänä leipätyöni. Haluttiin sitä tai ei.

Olen opiskellut kirjoittamista kolmen ja puolen vuoden verran. Ja olen vihdoin oppinut kirjoittamaan. Tai en riittävän hyvin osaa vieläkään kirjoittaa. Liika tyytyväisyys tappaa kehittymisen.

Onhan minulla vielä asioita, joissa minun pitää eritoten kehittyä. Raavin päätäni. Himpskatti, töitä on siis vielä tehtävä.

Minun pitää esimerkiksi kehittää luovaa kirjoittamistani. Kuinka usea vanhoista teksteistäni parantuisikaan, jos kirjoittaisin ne uudelleen luovemmalla tyylillä. Enkä vain pötkössä luettelisi faktatietoja.

Ja jos kirjailijaksi oikein mielin, niin minun on opeteltava kuvailemaan myös ihmisiä, asioita ja erilaisia ympäristöjä.

Harjoittelin tätä eilisiltana sängyssäni:

”Saavuin työpäiväni jälkeen töistä kotiini. Avasin tutun varmalla otteellani kotitaloni oven ja astelin sisälle. Asun vielä porukoitteni nurkissa ja äitinikin pitäisi olla kotosalla.

Lähden eteisestä hiljalleen etenemään kohti keittiötä ja siellä minua odottaa järkyttävä näky. En voinut uskoa silmiäni. Kauhistuin. Joku vieras mies makasi keittiömme betonisella lattialla. Hän ei liikkunut ja mikä kamalinta, hänen vierelleen oli valunut iso verilätäkkö. Minua kohdannut näky oli hirveä.

Verinen puukko oli myös lattialla tuon miehen ruumiin ja verilätäkön rinnalla. Kauhusta kangistunut katseeni pyöri vuoroin miehessä ja vuoroin verilätäkössä. Mitä ihmettä täällä on tapahtunut? Tuumin järkyttyneenä.”

Tiesittekö muuten, että jo yhden oluttuopin nauttiminen vaikuttaa ihmismieleen yllättävän rentouttavalla tavalla?

Minä kirjoittelin tänne blogiini eilen tämän yhden oluttuopillisen nauttimisen jälkeen kaiketi hiukan oudohkon viestin. Se on tosin tuttua minua, alkoholi pistää ”runo”suonet sykkimään. Ja tämä on varmaan näkynyt blogissanikin.

Mutta oli siinä viestissä kyllä ihan vinhaa perääkin. Matkani jo tähän pisteeseen asti on edennyt yllättävänkin helposti. Kateudesta minua on monesti matkani varrella varoiteltu, mutta ei sekään sinänsä minua vielä ainakaan haitannut ole.

Ehkä se johtuu siitä, että asioista ja mahdollisista ongelmista ei ole koskaan puhuttu ääneen. Tai ainakaan niin ääneen, että minä olisin niistä kuullut. Tällöinhän en tietenkään voi tietää mistään mitään.

Ja kenties matkaani on helpottanut myös positiivinen, humoristinen ja huoleton elämän asenteeni. Jos firma ei ole menossa konkkaan, jalka katkeamassa, elämä loppumassa tai vaimo jättämässä, niin tuskin on mitään mikä vaatii sen ihmeempää stressaamista.

Toisaalta myös se, että kaikillahan täällä pitää olla mahdollisuus elää hyvää elämää. Jos joku ei ole minusta tykännyt, niin en tietenkään ole tällaiseen seuraan sitten myöskään tupannut.

Ja toisaalta, osaan huolettomasti irrottautua eri työtehtävistäni. En ole missään ”työ”roolissani tai muussa vastaavanlaisessa roolissani ollut ainakaan vielä 24/7-asenteella. Toimittajanakin olen tehnyt jutun ja sitten se on ollut siinä. Olen vaihtanut sen jälkeen tyystin vapaalle.

Paitsi, että nythän se itse piru kohta vasta alkaakin. Se mahdollinen kateellisuudenkin lisääntyminen, olen kuitenkin tässä hommassa vielä alkutaipaleella.

Tällä viikolla puhuin yhden ihmisen kanssa kateellisuudesta ja hänen suhtautumisensa oli mukavan huoleton. Jos et ole vielä voittanut kirjallisuuden nobelia, niin tuskin sinulle kukaan vielä kateellinen on.

Ei nämä kateellisuuteen liittyvät asiat toki näin simppeleitä ole, mutta kyllä tuossa toteamassa vinhaa perää on. Pistää oikeanlaisiin mittasuhteisiin asiat.

Kyllä minä aion silti jatkaa matkaani, vaikka kateellisuuskin saattaisi lisääntyä. Typerää tätä taivaltamistani tässä vaiheessa enää olisi lopettaa, kun olen jo tähän asti päässyt. Ja sitä paitsi, tuleehan matkan jatkaminen olemaan samalla myös ratkaisu työttömyyteeni ja pitkään kestääneeseen kitkutteluuni pätkätöiden kanssa.

Kateellisuudessakin varmasti eniten minua mietityttää sellainen epätasa-arvoisuus, miksi minulla on kirjoittamisen lahja kun monella muulla ei ole? No kaiketi, ongelmiin on aina löydettävissä ratkaisut. Ja toisaalta, kateellisuudenkin eteen on tehtävä töitä.

On hyvä myös huomioida, ettei se toimittajan tai kirjoittajankaan työ varmaan niin helppoa ole. Siitä vain on annettu kovin ruusuinen kuva, mutta kaiketi silläkin alalla pärjääminen vaatii samanlaista ammattilaisen asennetta kuin muillakin aloilla. Kirjallisuusalallakin on tehtävä töitä. Palkka voi olla iso, mutta ei se sielläkään varmaan ilmaiseksi ja takapuolta raapimalla tule.

Jo nyt olen itsekin oppinut sen, että ei tämä kirjoittaminen niin helppoa ole, vaikka minulla intohimoa kirjoittamiseen onkin. Kirjoittaminen vaatii paljon ajattelutyötä, ideoimista ja luovimista sekä taustatietojen kaivelua ja toisinaan myös haastattelemista. Ja ainakin kirjoittajan työ lienee kovin yksinäistä työtä. Työfrendejä ei juuri ole.

Ehkä meitä suomalaisia vaivaa liikaa sellainen tyytymättömyys. Emme osaa olla tyytyväisiä siihen tämän hetkiseen elämän tilanteeseemme ja olla kiitolisia siitä, meillä nyt on elämässämme vaan haluamme jotain muuta, koska luulemme, että siellä jossain muualla voisi olla asiat vielä paremmin.

Kenties siellä jossain muualla onkin asiat vielä paremmin, en sitä sano enkä kiellä. Mutta kannattaa huomioida, että asiat voivat olla jo nytkin hyvin. Ei kannattaisi suhtautua liian ehdottomasti asioihin. Jokotai-asenteella. Asiat voivat olla nyt jo hyvin ja jonain päivänä vielä paremmin.

Eikä onnikaan ole sellaista, että sitä joko on tai ei ole onnellinen. Sitä voi olla tänään onnellinen ja huomenna vielä onnellisempi. Jos silloin saa vaikka muijalta pusun.

No oli miten oli, niin tänään lähden joulua viettämään kotiini Parolaan. Isäni tulee hakemaan minua. Vietämme isäni kanssa joulun kaksistaan Parolassa. Varmaan mukava joulu edessä, mutta kyllähän näissä jouluissa aina aimo annos haikeutta on nykyään mukana.

Jouluisin varsinkin tulee ajatelleeksi, että ei meitä ole tosiaan enää kuin minä ja isä viettämässä joulua täällä Parolassa.


lauantai 21. joulukuuta 2013

Kynttilän liekki loistaa jo joulun sanomaa

Sytytän kynttilän palamaan. Sen liekki loistaa kauniisti. Kenties kynttilän voisi kuvitella jo tuikkivan joulun sanomaa.

Joulu on tärkeä juhla. Joulun "ongelmana" on tosin se, että juhlinnassa korostuu liikaa kaupallisuus ja joululahjahössöttäminen. Näiden syiden vuoksi joulu saatetaan leimata vahvasti lasten juhlaksi ja joulun arvoa sen vuoksi väheksytään.

Mielestäni joulu on tärkeä juhla, mutta joulun merkitys on ymmärrettävä oikein. Joulun juhliminen on tärkeää muun muassa rauhoittumisen ja yhteisöllisyyden takia. Joulun juhliminen on tärkeää myös lähimmäisyyteen ja välittämiseen liittyvien arvojen vuoksi.

On hienoa, että meillä on joulu. Se tuo edes hetkeksi järkeä tähän kiirettä, suorittamisen ihannointia ja kylmyyttä leimaavaan yhteiskuntaan.

Itse seilaan tällä hetkellä varsin epävarmassa elämäntilanteessa. Minulla on ollut jo jonkin aikaa vaikeita asioita pohdittavanani. En tiedä, mitä minun oikein pitäisi tehdä.

Toki, en tiedä sitäkään pitäisikö minun välttämättä tehdä mitään kummempaa ongelmilleni. Vaan luotanko rohkeasti vain siihen, että elämä kannattalee. Porskutan tutulla tavallani eteenpäin ja katson, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Elämä on välillä hankalaa. Sen olen jo nuorella iälläni oppinut. Mutta ei elämästä välttämättä kannata niin paljoa stressata. Se on elämän hukkaan heittämistä. Asioilla on tapana ratketa.

Ja olen senkin jo oppinut, että ei ongelmia kannattaisi ainakaan maton alle lakaista. Ongelmat pitää uskaltaa kohdata ja niistä pitää uskataa puhua. Selän takana kuiskiminen ei ainakaan johda mihinkään, se vain pahentaa ongelmia.

Senkin olen oppinut jo elämästä, että itselleen nauramisen taito on tärkeä kyky. Olisin varmaan jo pakkopaidassa hullujen huoneella, jos minulla ei olisi tätä taitoa ollut.  

No, tänään illalla menen joka tapauksessa Paula Koivuniemen joulukonserttiin Hämeenlinnan kirkkoon. Odotukseni ovat korkealla. Suomen eturivin artisti laulamassa joululauluja kirkossa. Lienee hieno esitys edessä. Tämä tulee kaiketi sytyttämään joulufiilikseni liekkeihin.

Hyvää joulun odotusaikaa teille,

Viltsu

perjantai 20. joulukuuta 2013

Näkemyksistä viis

Mielestäni itselleen nauramisen taito on tärkeä taito ihmiselle. Sen taidon, kun omaa niin säilyy elämään sopivan rento ote ja elämä ei muutu liian vaikeaksi. Kun osaa nauraa itselleen, niin selviää ongelmistaankin helpommin.

Itselleen nauramisen taitoon voisi läheisesti liittää myös sen, että ei ota itseään ja sanomisiaan liian vakavasti. Vaan tiedostaa sen, että voi olla varsin hyvin myös väärässä ja voi tarvittaessa myös muuttaa näkemyksiään. Jos joku vaikka sanoo jonkun toisenlaisen, paremman näkemyksen samasta asiasta tai tapahtuu muuta sellaista, jonka avulla oman näkemyksen muuttaminen on luonnollista.

Minulla itselläni ei ole kovin suurta tarvetta päästä olemaan oikeassa tai tarvetta ilmaista omia mielipiteitä. Mielelläni myös kuuntelen muita ihmisiä.

Kirjoittaessa sitä vain välillä, aika useinkin joutuu ilmaisemaan omia mielipiteitään, mutta en näitä tekstejäni ennen kaikkea sen vuoksi tekstaile, että pääsisin omia näkemyksiäni jauhamaan. Vaan kirjoitan ennen kaikkea kirjoittamisen ilosta ja siitä, että koitan rohkeasti kehittää itseäni kirjoittajana.

Joskus on matkan varrella tullut kirjoitettua varmaan hauskojakin näkemyksiä ja tekstin pätkiä, mutta kaikki ne ovat kuitenkin vieneet samalla minua aina myös kohti tavoitettani. Ammattikirjailijan tai muun vastaavan kirjallisuusalan työntekijän uraa. Ja sehän se olennaisin juttu minulle on tietenkin ollut.

Ja sekin on kyllä ollut hyvä ja tärkeä asia itsensä kehittämisessä kirjoittajana, että on tehnyt tätä juttua sen toivossa, että saisi jonain päivänä töitä ja on tehnyt tätä juttua sen takia, että kirjoittaminen on kivaa ja senkin takia varmasti myös, että on hienoa tehdä juttuja ja tekstejä lukijoille.

Kun kehittää itseään ennemmin esimerkiksi näiden syiden vuoksi eikä vaikka maineen vuoksi, niin itsensä kehittäminen on luultavammin iisimpää.

Mutta voisihan sitä alkaa kirjoittamaan enemmän myös sellaisia tekstejä, joissa ei tarvitsisi tuoda esille omia mielipiteitään. Esimerkiksi erilaisia kertomuksia. Yksi aihe ja juoni minulla itse asiassa on jo ideoituna yhteen kertomukseen. Tästä kertomuksesta tulee sisältö jollekin joulukalenterini viimeiselle jäljellä olevalle luukulle.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Kilpaileminenkin on paljon laajempaa kuin voisi kuvitella

Ja kun ajattelee taas informaatiotulvaa tuottajien näkökulmasta tai ajattelee, mitä tahansa muuta alaa, jossa on kilpailua. Niin kilpaileminenkin on loppupeleissä paljon laajempaa kuin voisi aluksi kuvitella.

Ei yksittäisen alan tuottajat ja yrittäjät kilpaile pelkästään saman alan tuottajia ja yrittäjiä vastaan. Kilpailemisessahan, kun on kyse siitä, että kuka yrittäjä saa tuotteensa ja palvelunsa parhaiten kaupaksi asiakkaalle.

Tällöin kilpailemista pitää tarkastella asiakkaan näkökulmasta. Asiakkaalla on kuitenkin vuorokaudessa tunteja käytössä 24h. ja viikossa asiakkaalla on tunteja käytössä 24x7=168h. Näistäkin tunneista iso osa menee monasti työn tekoon ja nukkumiseen.

Voidaan päätellä, että jo ajan vuoksi kilpaileminen on laajaa. Yksittäinen lehti voi kilpailla ihan yhtä hyvin vaikka kuntoilua tai bilettämistä vastaan.

Miksi asiakas käyttäisi aikaansa mielummin lehden lukemiseen, ravintolassa käymiseen kuin vaikka juoksulenkkiin tai seksiin?

Yrittäjien ja tuottajien voi ajatella kilpailevan asiakkaan ajan käytön ja rahan tuhlaamisenkin vuoksi paljon muitakin aktiviteetteja ja yrittäjiä vastaan kuin vain saman alan yrittäjiä vastaan.


Voiko informaatiotulvaan hukkua?

Plarasin tuossa asuntooni kertyneitä vanhoja lehtiä kasoihin ja ajattelin ison osan niistä kiikuttaa jätepaperikeräykseen.

Olihan niissä lehtien joukossa Aku Ankkaa, Roope-Setää, Urheilusanomia, Urheilulehteä, Apua, Seuraa, Hämeen Sanomia, Iltalehtiä ja vaikka mitä. Ihan tuhottomasti erilaisia lehtiä ja paljon luettavaa.

Sitten, kun ottaa lukuun, että netissä on monet verkkolehdet, telkassa pyörii ohjelmia ja uutisia tulee tuutin täydeltä, radiot pauhaavat ja nykyään sosiaalisessa mediassa "taviksillakin" on mahdollisuus paukuttaa itsestään ja muista asioista tiedotteita eetteriin.

Informaatiota täällä riittää ja voidaan puhua suoranaisesta informaatiotulvasta. Olen vain ruvennut funtsaamaan, että mihin minun pitäisi mahtua tuon kaiken informaatiotulvan keskelle? Kuinka estän sen, etten huku tulvaan?

Informaatiota, informaatiota, informaatiota! Nyt tiedotetaan. Mutta kuinka pitää edes jonkinlainen järjestys tuon kaiken sekamelskan keskellä? Mitä minun pitäisi seurata?

Onhan se nyt päivän selvä asia kuitenkin, etten voi olla jatkuvasti lehtien ja muiden tiedotteiden sekä sosiaalisten medioiden kimpussa, kun pitäisi kaiken informaatiotulvan keskellä vielä elääkin.

 

lauantai 14. joulukuuta 2013

Mistä kirjoittaa?

Mistä kirjoittaa on kysymys, joka jopa minunkin päässäni välillä pyörii. Mieleni tekisi kirjoittaa, mutta päässäni raksuttaa tyhjää. Ei ole mitään mistä kirjoittaa. Välillä minäkin olen sanaton.

Mistä sitä muuten aina keksisikään kirjoittamisen aihetta? Minunkin tavoitteenani on kirjoittaa joka päivä jotain, vähintään blogiini, mutta mistä hemmetistä minä aina keksin muka sanottavaa?

Välillä kirjoittamisaiheen keksiminen on kyllä helppoa. Toisinaan päähän putkahtaa jokin aihe, josta vain yksinkertaisesti haluaa kirjoittaa ja sitten vain paukuttaa kovalla innolla tekstiä. Mutta ei kirjoitaminen aina näin yksinkertaista ole.

Mistä sitä voi keksiä kirjoitettavaa? Mistä sitä voi ideoida kirjoittamisen aiheita?

Olen ensinnäkin ottanut nykyään tavaksi pitää oikein kirjoittamisaihe-listaa. Sitä pidän aina kotosalla hyvän matkan etäisyydellä itsestäni ja jos minulle tulee milloin tahansa joku hyvä aihe mieleeni, niin kirjoitan aiheen listalleni.

En nimittäin enää odota, että keksin kirjoittamisen aiheen just silloin, kun minun tekisi mieleni kirjoittaa. Tämän syyn vuoksi pidän kirjoittamisaihe-listaa. Tälle listalle kirjoittelen varastoon hyviä kirjoittamisen aiheita ja sitten kun minun tekee mieli kirjoittaa, niin katson vaikka siltä listalta olisiko siellä hyviä aiheita, joista voisi tekstiä paukutella. Ja jos joku aihe pamahtaa silmilleni, niin kirjoitan siitä.

Mistä niitä kirjoittamisen aiheita voisi sitten keksiä?

Kai yksinkertaisesti vain elämällä. Pitämällä silmät auki elämälle. Joskus normielämässä voi tapahtua asioita, jotka herättävät halua kirjoittaa. Esimerkiksi työstä, joulusta tai onnesta voi kirjoittaa. Ja olen kirjoittanutkin.

Toinen hyvä keino keksiä kirjoittamisen aiheita on se, että seuraa maailman tapahtumia. Maailmalla voi tapahtua asioita, jotka herättävät minussakin halua kirjoittaa ja halua sanoa omia näkemyksiäni.

Ja kolmas keino keksiä kirjoitettavaa voisi olla lukeminen. Lukemalla muiden ajatuksia ja kirjoituksia saattaa keksiä itsekin kirjoitettavaa.

Yhtä asiaa pidän kuitenkin tärkeänä pointtina ainakin minun kaltaiselle ihmiselle, joka vasta opiskelee kirjoittamista. Tämä asia on se, ettei rimaa saa pitää liian korkeallakaan kirjoittamiselle. On tärkeää kirjoittaa säännöllisesti, mutta kirjoittamisesta ei saa tehdä pakkopullaa.

Kirjoittamisen aiheen keksimisestäkään ei saa tehdä liian vaikeaa juuri edelllä mainitunkin syyn vuoksi. Jos ei mitään muuta kirjoittamisen aihetta välillä mielessä pyöri niin kirjoittaa vaikka vain siitä, mitä tänään teki ja puuhasi. Niin kuin minäkin olen toisinaan tehnyt.

Tämäkin kehittää kirjoittajana eteenpäin. Ja kynnys kirjoittamiselle pysyy tarpeeksi matalalla, kun ei tarvitse liikaa stressata siitä, mistä kirjoittaa. Hiljalleen sitä sitten kehittyy paremmaksi ja paremmaksi kirjoittajaksi ja oppii kirjoittamaankin useammasta eri aiheesta. Tekstin tuottaminen helpottuu.


Ja kirjoittajalle tulee hetkiä, jolloin varsinkin on vimmaa ja intoa kirjoittaa. Nämä hetket kannattaa käyttää hyödyksi ja paukuttaa tekstiä eetteriin.

torstai 12. joulukuuta 2013

Ammattimaisuutta kaivataan?

Tietynlainen ammattimainen työote on todella tärkeä asia. Ja uskon, että se tulee korostumaan minulla jatkossakin, kun esimerkiksi alan jonkin aikaa tekemään keikkatyövuoroja useissa eri työpaikoissa vuokratyövälitysfirma Staffpointin kautta.

Ammattimaisella työotteella luultavammin tarkoitan sellaista työotetta, että tekee ne omat työtehtävänsä ja asiat, jotka ovat milloinkin ja missä paikassa tahansa minun vastuullani. Ja tekee ne niin hyvin kuin osaa ja taitaa. Samalla on tietenkin hyvä kantaa vastuuta omasta työhyvinvoinnistaan ja siitä, että on hyvä työkamu muille firmojen työntekijöille.

Työntekijän on hyvä myös tietenkin tiedostaa asiat, jotka ovat ainakin ovat alaisen vastuulla. Ja ne asiat, joihin työntekijällä on oikeus. Työntekijän ei tarvitse esimerkiksi olla työnantajan käytettävissä ihan koko aikaa vaan on olemassa tietyt työajat.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Pitkitetyltä maistuva Taivaan tulet

YLE TV2. Kello 21.00-21.50. Tämä esitysaika kuuluu Taivaan tulet- nimiselle tv-sarjalle. Tästä tv-sarjasta pyörii tällä hetkellä neljäs ja viimeinen tuotantokausi. Sarjaa on alettu esittämään alkuvuodesta 2007 ja ensi vuoden puolella ohjelma tulee päättymään. 

Olen itse ollut kyseisen tv-sarjan fani sen ensimmäisestä jaksosta lähtien. Olen luultavammin katsellut sarjan jokaisen jakson ja pitänyt näkemästäni. 

Niin Taivaan tulessa kuin muissakin YLEn draamasarjoissa on ainakin se hyvää, että niihin on selkeästi pyritty panostamaan ja niistä on ainakin koitettu tehdä laadukkaita. YLEn draamasarjoista on yritetty tehdä myös todenmukaisia, toisin kuin vaikkapa MTV3:n tv-sarjoista. Maikkarin "draama"sarjat (esimerkiksi Salatut elämät) ovatkin ennemmin saippuasarjoja.

YLEn draamasarjoissa kuten juuri Taivaan tulissa on myös se hyvä puoli, että niihin on näyttelijöiksi pestattu oikeasti ammatti- ja hyvätasoisia näyttelijöitä. YLEn draamasarjat hakkaavat tässäkin asiassa Maikkarin vastaavat sarjakyhäelmät. 

Taivaan tulien näyttelijäkaartiin kuuluvat muun muassa sellaiset tähtinimet kuin Ria Kataja, Risto Salmi, Vesa Kietäväinen ja Juha Veijonen sekä Sari Havas ja Kari Väänänen. 

Taivaan tulet on ollut aina sen neljänteen tuotantokauteen asti todella laadukas tv-sarja. Sarjan juoni ja tapahtumat ovat olleet todenmukaisia ja kiinnostavia. Sarja on liki pitäen houkutellut ja vanginnut katsojansa luokseen. Ja sarjan kovatasoiset näyttelijät ovat vain entisestään lisänneet sarjan laatua. 

Mielestäni se on nimittäin niinkin, että tv-sarjaa katselee jo silloin mielellään, jos siinä on tarpeeksi hyvät ja työnsä osaavat näyttelijät. Tv-sarjaa voi siis katsella mielellään jo näyttelijöiden ja roolihahmojen takia.

Neljännelläänkin tuotantokaudella Taivaan tulet on yhä pysynyt hyvän tasoisena tv-sarjana, mutta minun on kyllä valitettavasti myös todettava, että on sarjan taso hieman päässyt rapistumaan. 

Taivaan tulissa on tapahtunut ja on tapahtumassa sama ongelma kuin monissa muissakin jo pitkään jatkuneissa tv-sarjoissa. Taivaan tulissa näkyy hieman se, että sarja on jatkunut jo pitkään ja sitä on pitkitetty. 

Ideat ovat saattaneet ruveta jo loppumaan sarjan käsikirjoittajalta Kari Väänäseltä ja Taivaan tulien neljännen tuotantokauden juonikuviot ovat hieman jopa väkisin kirjoitetun ja keksityn oloisia. Kunhan jotain on saatu kasaan, että on voitu tehdä sarjalle vielä neljäs tuotantokausi. 

Lisäksi Taivaan tulien neljännen tuotantokauden tapahtumat ovat olleet nopeatahtisia, ehkä sarja on menettänyt tällä viimeisellä tuotantokaudellaan todenmukaisuuttaankin.

Kaikesta huolimatta, Taivaan tulia katselee yhä mielellään, mutta edellä mainittujen syiden vuoksi sarja ei ole ainakaan vielä tällä viimeisellä neljännellä tuotantokaudellaan yltänyt alkuaikojensa tasolle. 

Oli miten oli, tänään taas iltayhdeksältä nenä kiinni telkkaruutuun ja kanavaksi TV2.      

tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulu on jo ovella

Kirjoitin aamulla joulukalenteriini joulustressistä. Luulen, että joulustressi on asia joka koskettaa isoa osaa suomalaisista.

Joulua on usein suunniteltava ja järkkäiltävä töiden ja opiskeluiden ohessa. Esimerkiksi raskaiden työ- ja opiskelupäivien päätteeksi on näin joulukuussa tehtävä monesti jouluvalmistelujakin.

Paikat on pyynättävä tiptop-kuntoon, jokaiselle tutulle, kaimalle ja tutun kaimalle on keksittävä nasevat joululahjat, joulukuusi on hankittava ja jouluruoatkin kokattava sekä joulutortut pyöriteltävä!

Apua! Kiirehän siinä tulee! Ja mistä minulla riittää voimia tuohon kaikkeen? Entä mistä keksin hyvät lahjat kaikille tutuilleni? Kääk! Hirvee stressi pukkaa päällensä!

Uskon, että näin on asian laita monen suomalaisen kohdalla. Joulustressi saattaa olla varsin yleinen huolenaihe.

Toisaalta, onko joulustressi välttämättä huolenaihe? Eikö tuollainen asioiden järjesteleminen ja ideoiminen ole ihan kivaakin? Ja voisiko sitä ajatella niin, että ensin kun hieman näkee vaivaa joulunsa eteen niin sitten se joulu tulee vasta joululta maistumaankin.

Uskon myös, että joulustressiä voi vähentää. Esimerkiksi niillä konsteilla, mitä jo joulukalenteriini aamulla listasin.

Yleinen ja vanha viisaushan on tietenkin, että hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Laadi ensin suunnitelmat siitä, mitä aiot joulusi eteen tehdä ja sitten ryhdy toimeen.

Muista myös aloittaa jouluvalmistelusi tarpeeksi ajoissa. Jotkut kuulemma hommaa ensimmäiset joululahjansakin jo kesäkuussa! Ja kakkuja, torttuja ja pasteijoita voi leipoa valmiiksi pakastimeen jo reippaasti ennen jouluaattoa. Piparitkin säilyvät hyvinä monia viikkoja kaapeissa.

Joulustressiä voi vähentää. Yksi tapa vähentää joulustressiä on mielestäni se, että hankkii ainakin valtaosan joululahjoista eri nettimyymälöistä. Kun hankit lahjat netistä, niin sinun ei tarvitse mennä kovin montaa kertaa ihmisvilinästä pursuaviin kauppoihin ja säästät näin hermojasi.

Toisaalta netissä on myös enemmän valinnan varaa. Hyviä nettikauppoja on kuitenkin useita. Ja tämähän tarkoittaa silloin monesti myös sitä, että erilaisia lahjoiksi soveltuvia tuotteitakin on netistä enemmän, paremmin ja helpommin saatavilla kuin kaupoista.

Ainakin minä olen tykästynyt hommaamaan joululahjat nettikaupoista. Tänäkin vuonna ostin ison osan lahjoistani netistä. Ja olen itse asiassa joululahjani jo ostanut. Enää pitää vain jännittää, että kaikki netistä tilaamani tavarat ehtivät tulemaan jouluksi kotiini.

Huomenna menen puolestaan ostelemaan leivonnaisia, ruokia ja muita herkkuja jouluksi. Kyllä se joulu sieltä taas tulee. Mutta uskon ja toivon, että joulu saapuu tänä vuonna siten, että en joudu stressaamaan siitä niin paljoa.

Oikeastaan oma jouluinnostuksenikin on aika paljon laantunut äitini ja veljeni menehtymisten vuoksi. Vietämme isäni kanssa tänäkin vuonna joulun yhdessä Parolassa, mutta ei se joulun vietto enää samanlaiselta tunnu kuin lapsuuden joulut.

Mukana joulun vietossa on varmasti jälleen myös iso annos haikeaa tunnelmaa. Joulu on kuitenkin myös muistojen aikaa.

lauantai 7. joulukuuta 2013

Sauna on hyvä harrastus

Harrastuksiani ovat ainakin liikunta, kulttuuri, penkkiurheilu, uiminen, kirjoittaminen ja toimittajan työt... Ja saunominen!

Rupesin vasta äsken saunassa ollessani miettimään, miksen ole aiemmin tätä saunomista noteeranut harrastuksekseni. Saunominen on kuitenkin yksi vapaa-ajan aktiviteeteistani ja pyrin käymään saunassa kerran viikossa.

Eli saunominen täyttäisi ihan kaikki harrastuksen kriteerit, miksen sitten koskaan luettele tätä saunomista harrastuksekseni? Onko saunominen liian arkinen rutiini ja sitä ei sen vuoksi tule erikseen listailtua ja mainittua?

Pöh, sanon minä. Saunominen on tästä lähin yksi harrastuksistani. Eikä se helkkari soikoon ole edes mikä tahansa harrastus. Saunominen on minulle tärkeä harrastus.

Olen aika kova saunomaan, olen aina ollut. Pienestä natiaisesta lähtien. Olen himosaunoja. Kävisin varmaan saunassa useamminkin kuin kerran viikossa, jos se olisi minulle mahdollista. Tällä hetkellä tällainen ylellisyys ei minulle, kerrostaloasujalle ole kuitenkaan mahdollista. Minulla on vain yksi saunavuoro viikossa ja se on lauantaisin aikavälillä 15-16.

No, onneksi on edes tämä yksi saunavuoro. Pääsen ainakin sen kerran viikossa käymään saunomassa. Saunominen on niin minulle kuin varmasti monelle muullekin suomalaiselle tärkeä ja rakas aktiviteetti.

Saunominen rentouttaa, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Siellä sitä saa istuskella ylimmällä lauteella kovassa lämmössä, heitellä vettä kiukaalle ja samalla käydä ajatuksiaan lävitse. Helkkari! Kyllä tekee hyvää. Jopa kesähelteellä kuumassa saunassa istuminen tekee hyvää.


Saunominen on tärkeä rentoutumismuoto. Mihin joutuisimmekaan, jos meillä ei olisi saunoja? Hyvät lauantailöylyt teille muillekin.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Suomi on turvallinen maa

Kirjoitin aamulla joulukalenteriini syitä siihen, miksi Suomi on hyvä maa elää. Ja yksi näistä syistä, joka jäi enemmänkin mieleeni pyörimään on se, että Suomi on turvallinen maa.

Joskus sitä tulee mietittyä pieniä ongelmia ja tuskailtua niiden kanssa, mutta ovatko ne edes kovin kummoisia ongelmia? Suomi on loppupeleissä hyvä ja turvallinen paikka asua.

Suukopuja ja haukkumisia täällä voi välillä olla, mutta ne ovat toisaalta niin pieniä ongelmia monien muiden maiden ongelmiin verrattuna, että kehtaako näistä ongelmista nostaa edes metakkaa?

Monessa ulkomaan maassa on sotaa, nälän hätää, luonnon uhkia ja paljon muuta isomman luokan vaaraa, uhkaa ja kärsimystä. Näihin ongelmiin verrattuna Suomi on hyvä ja turvallinen maa ja kaiketi se Viltsukin täällä pärjäilee pienten ongelmiensa kanssa. Toivottavasti muutkin.

Hyvää itsenäisyyspäivää blogini lukijoille ja onnea Suomi!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Itsensä kehittäminen vaatii selkeän tavoitteen

Yksi olennaisia asioita kehittämisprojekteissa on se, että on selkeä tavoite. Se, että heti jo alusta alkaen on maalannut mieleensä vision siitä, mihin haluaa edetä. Vision siitä, missä olisi silloin, kun on itselle asettamassa maalissaan.

Kehittämisprojektissa tärkeää on selkeä päämäärä. On helppoa arvata kumpi pursi löytää paremmin perille, se joka tietää selkeästi mihin on purjehtimassa vai se, jolla ei niin selkeää tietoa kyseisestä asiasta ole. Selkeä tavoite auttaa onnistumaan.

Selkeä tavoite auttaa keskittymään lähinnä vain siihen olennaiseen eli itsensä kehittämiseen. Niin kuin minullakin opiskellessani jo reilua kolmatta vuotta toimittajaksi, olennaisin ajatus päässäni on matkani varrella ollut kysymys siitä, että missä kohtaa olen kehittymisprojektiani menossa ja mitä vielä pitää tehdä, että saavutan maalini. Ja sitten olen tehnyt vain töitä tavoitteeni eteen.

Hyvä ja tärkeä tavoite auttaa kannustamaan jatkamaan myös matkallaan eteenpäin ja antaa lisämotivaatiota. Minulle tavoitteeni on esimerkiksi siksi ollut todella tärkeä, koska silloin, kun aloin opiskelemaan toimittajaksi, niin elämäni oli melko umpikujatilanteessa ja olin työtön.

Selkeä päämäärä auttaa myös siten itsensä kehittämisessä, että silloin on selkeämpää myös määrittää se, mitä työtä täytyy oman tavoitteensa eteen tehdä. On helpompaa tutkia eri mahdollisuudet edetä kohti tavoitteitaan ja sitten alkaa vain duunaamaan näitä opiskelumahdollisuuksia. Kun tiedostaa mihin haluaa mennä, niin on tietenkin helpompi myös saada tutkituksi, mitä sinne meneminen vaatii.

Selkeä tavoite on tärkeä asia. Toki tavoite ei yksinään riitä vaan siihen pitää myös lujasti sitoutua ja tehdä töitä tavoitteensa eteen pitkäjänteisesti ja päämäärätietoisesti. Mitä isompi tavoite, sitä enemmän tavoitteen toteutuminen todennäköisesti vaatii myös työtä.


Ja tietenkin on tärkeässä roolissa ollut myös itsensä johtaminen, mutta siitä voin kirjoittaa joskus myöhemmin...

tiistai 3. joulukuuta 2013

Voiko kateellisuutta käsitellä?



  • Olen viime aikoina ruvennut miettimään kateellisuutta. Sitä, mitä se voisi tarkoittaa ja kuinka sellainen tulisi ottaa huomioon.
  • Minäkin rupean olemaan tilanteessa, jossa minuun voi kohdistua kateellisuutta monessa paikassa. Ja minuun kohdistuva kateellisuus saattaa tulevaisuudessa yhä vain kasvaa. Niin kuin on asian laita esimerkiksi monella politiikolla ja toimittajalla tässä maassa.
  • Kateellisuus on vain kestettävä. Vankkurit liikkuvat ja koirat haukkuvat. Kateellisuuden ei saa antaa juuri lainkaan vaikuttaa omaan tekemiseensä. En esimerkiksi pidä hyvänä tasapäistämistä.
  • Vaan on mielestäni hyvä ja tärkeä juttu, että yksilö pyrkii ottamaan itsestään maksimaalisen tehon irti, vaikka se sitten tarkoittaisi sitäkin, että parhaansa irti ammentaminen tulee aiheuttamaan kateellisuutta.
  • Kehittymisprojektissaan ja opinnoissaan onkin olennaisinta keskittyä siihen itse juttuun. Siihen omaan positiiviseen juttuunsa ja viedä kehittymistään päämäärätietoisesti eteenpäin. Ja kehittää itseään ennen kaikkea voittamisen, omien tavoitteidensa saavuttamisen vuoksi. Maineelle ei kannata tällaisissa jutuissa antaa kovin suurta painoarvoa.
  • Voittaminen on tärkeämpää kuin ego. Ja voittaminen on tärkeää sen vuoksi, että saa täytettyä omat tavoitteensa.
  • Kateellisuutta ei voi estää, mutta uskon, että kateellisuutta voi koittaa hillitä.
  • Kateellisuuden hillitsemiseen voisi hyviä keinoja olla vaikkapa hyvä ja fiksu käyttäytyminen. Hyvä käyttäytyminen joka paikassa, jossa sinuun kiinnittyy huomiota ja jossa olet ihmisten kanssa tekemisissä. Myös blogissa on syytä käyttäytyä asiallisesti.
  • Kateellisuutta voisi pyrkiä hillitsemään myös toisten ihmisten arvostamisella ja avoimuudella. Sitä voisi pistää jopa toiset ihmiset itsensä etusijalle. ”Ok, olet sitä mieltä, että olen vitun ääliö, mutta voisimmeko kenties rakentavalla viestinnällä saada asiat menemään edes hiukan valoisampaan suuntaan?”
  • Rakentavan vuorovaikutuksen koenkin olevan tärkeä asia tässäkin jutussa. On rehellinen eri vuorovaikutustilanteissa ja käyttää malttia oman käyttäytymisensä suhteen. Arvio rehellisesti sen, millainen tila kussakin vuorovaikutustilanteessa vallitsee ja pyrkii rakentamaan viestintätilanteesta sellaisen, että mennään kohti rauhaa. Kukin viestintätilanteeseen osallistuva ihminen voi kuitenkin viedä omalla panoksellaan tilannetta haluamaansakin suuntaan.
  • Kateellisuuden hillitsemisessä voisi hyvä keino olla myös kuuntelutaito ja se, että huomioi toiset ihmiset ja toisten mielipiteet.
  • Ja sitten koittaa olla rehellinen. Rehellinen etenkin itselleen. Sitä joutuu joissakin tilanteissa leikkimään jopa tulisilla hiilillä, mutta tilanne on osattava maltinkin kanssa käsitellä.
  • Ja hyvä sanontahan on myös se, että kaikkien kanssa ei voi olla kaveri, mutta kaikkien kanssa on hyvä osata tarvittaessa tulla toimeen.
  • Ja kun itse ei hirveästi arvostele toisia ihmisiä, tällaiseen puuhaan koittaa pitää riman todella korkealla. Koittaa sen sijaan rakentaa rauhaa jokaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa on tekemisissä. Ketään kuitenkaan nuoleskelematta tai nöyristelemättä.
  • On myös hyvä lujittaa luonnettaan ja kestää myös kritiikkiä. Mitä julkisempi työ sen enemmän tulee niskaan myös kritiikkiä. Osa aiheesta ja osa aiheetta.  
  • Kenties on hyvä rohkeasti ja viisaasti ennakoida tulevaakin ja alettava panostamaan tällaisiin asioihin. Toisaalta nämä ovat asioita, joihin on hyvä tulevaisuuden kannalta varmaan myös yksinkertaisesti vain opetella. Juuri sen totuuden vuoksi, että mitä julkisempi työ, niin sitä enemmän satelee myös aiheetonta kritiikkiä.  
  • Ja loppupeleissä olen aika pieni tekijä ainakin vielä, näissäkin asioissa. Mutta hyvähän se varmaan on alkaa ennakoimaan sitä tulevaisuuttakin. Kaiken varalta.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Uudistuminen on tärkeää- miksi?

”Professorit Hautakangas ja Pohjola ovat todenneet Helsingin Sanomissa syyskuussa, että Suomen tuotteet ovat jääneet jämähtämisen takia jälkeen. Suomen suurin ongelma on monen tason jämähtäminen, uudistumisen puute.”

”Vain jatkuvasti uudistuva yritys voi pitkällä tähtäimellä kasvaa ja olla kannattava. Uudistuminen ei tarkoita valtavia mullistuksia ja hetkellisiä mannerlaattojen liikehdintöjä. Ennen kaikkea se tarkoittaa tahtoa tehdä asiat jatkuvasti paremmin.”

”Uudistuminen on jämähtämisen vastakohta.”

Uudistuminen on jatkuva prosessi, jota ei sovi unohtaa hyvinäkään aikoina. Se on yrityksen, yksilön ja organisaation eloonjäämistaistelua. Se on keino pärjätä.”

Toimialasta riippumatta organisaation, julkisen sektorin ja yksilön täytyy koko ajan uudistua, seurata toimintaympäristöä ja olla avoin muutokselle. Jos sinä tai yrityksesi elätte ajassa ja ajan hermolla, uudistuminen tapahtuu kuin itsestään. Uudistuminen onkin tärkeä osa kilpailukykyä.”

Uudistuminen on kaikessa toiminnassa elinehto. Ilman uudistumista jämähdämme paikoillemme, mutta maailma ympärillämme ei jämähdä. Siis: uudistu tai kuole.”

Organisaatioissa johtamisen ja oppimisen pitää olla korkeampi kuin ulkoisen muutoksen - näin organisaatio pysyy elossa ja voi uudistua.”

Aktiivinen ja tavoitteellinen uudistuminen on jokaiselle organisaatiolle välttämätöntä. Erityisesti asiantuntijaorganisaatiossa asiakasta on kuunneltava herkällä korvalla ja ennakoiden kehitettävä toimintaa vastaamaan asiakkaiden tuleviakin tarpeita.”

Näin yritysmaailmassa, mutta mitä kaikkea sitä voi uudistaa? Voiko ajatuksiaan, itseään ja vaikka elämäänsä uudistaa? Ja mitä se antaisi ihmiselle, jos pyrkisi jatkuvasti uudistamaan vaikka elämänsä sisältöä? 

Se varmasti toisi elämään lisää ainakin sellaista raikasta otetta, jonka itse ainakin koen tällä hetkellä tosi hyväksi asiaksi.


Ja viisas on kai sekin jonkun sanonnan mukaan, joka pystyy huomenna ajattelemaan samasta asiasta erilailla kuin eilen.