Yrittäjän luonne on avain asia - myös arkielämässä

Pidän tärkeänä asiana yrittäjyyttä. Yrittäjyydellä tarkoitetaan usein tietenkin työelämään liittyviä asioita, mutta on myös hyvä ottaa huomioon, että yrittäjyys voi näkyä meidän jokaisen ihmisen jokapäiväisessä elämässäkin.

Yrittäjyys on asia, jota meillä jokaisella ihmisellä olisi mielestäni hyvä olla. On tärkeää omata yritteliäs asenne elämäänsä kohtaan. Päämäärätietoinen ja yritteliäs asenne. Yrittää asettaa itselleen tavotteita ja yrittää tehdä töitä saadakseen tavoitteensa toteutettua. 

Yritteliäisyys voisi näkyä arkielämässä myös siten, että koittaa aktiivisesti parantaa elämänsä laatua. Tehdä asioita elämänsä ja hyvinvointinsa eteen. Huolehtia itsestään ja kantaa vastuuta omasta navastaan. 

Koittaa myös aktiivisesti ja sinnikkäästi etsiä mahdollisuuksia. Maailma voi olla mahdollisuuksia täynnä. 

Ja muistaa myös, että meillä jokaisella on oma yrityksemme. Yritys minä oy. Mitä voimme tämän yrityksen eteen tehdä? Ja miten voimme tästä yrityksestä ja sen pärjäämisestä huolehtia?

Mielestäni elämäänsä ja itseään kohtaan on tärkeää myös suhtautua siten, ettei ole koskaan valmis vaan kehittyy koko ajan eteenpäin. Niin ihmisenä kuin työntekijänäkin. 

Olemme yrittäjiä, jotka voimme kasvaa aina vain paremmiksi yrittäjiksi.

Yritys Minä pyörii

Eroan luultavammin silläkin tavalla ihmismassasta, että olen varsin yrittäjähenkinen ihminen. Luultavammin suhtaudunkin elämään yrittäjähenkisellä ajattelumallilla.

Suvussani on tietenkin ollut yrittäjiä, mutta varmaan suurimmat kipinät yrittäjyyteen minulle annettiin opiskellessani Seinäjoen ammattikorkeakoulussa restonomiksi. Tai tarkemmin sanottuna opiskellessani Kauhajoella Restonomiksi.

Tuolla oppilaitoksesta minua ohjattiin, opetettiin ja valmennettiin paljon yrittäjyyteen. Olin mukana esimerkiksi Yritystalli-nimisessä ohjelmassa, jossa pääsin suunnittelemaan perustukset omalle yritykselleni, ravintolalle. Suunnittelin tuolla esimerkiksi ravintolalleni liiketoimintasuunnitelman.

Yrittäjyys on tietenkin tosi kiinnostava asia ja Kauhajoenkin oppilaitoksessani lempiaineitani olivat aineet, jotka liittyivät esimerkiksi yrityksen pyörittämiseen.

Minussa varmasti asuu pieni yrittäjä. Ehkä olisi hyvä, että meissä kaikissa asuisi oma pieni yrittäjänsä. Kuinka yrittäjähenkisyys on sitten esimerkiksi minun aiemmassa elämässäni näkynyt?

Varmaan ainakin siten, että olen varsin tavoitteellinen ihminen. Ja sen lisäksi, että olen tavoitteellinen ihminen, niin olen myös tietenkin erittäin sitoutunut tavoitteisiini. Olen päämäärätietoinen.

Elämässä pitää olla tavoitteita ja projekteja. Ja jos niitä ei siinä elämässä ole, niin sitten niitä keksitään ja luodaan lisää. Varmasti myös visualisointikykykin on liitettävissä yrittäjähenkisyyteen. Nautin suuresti siitä, että saan visualisoida, keksiä ja ideoita uusia juttuja ja ideoita. Ja ideoida vaikka uusia projektejakin.

Pitää luoda uutta.

Olen myös varsin motivoitunut ihminen, varsinkin jos minulla on niitä omia tavoitteitani elämässä. Ja kehitän aktiivisesti itseäni sekä varmasti ajattelen paljon myös tulevaisuuttani.

Mitä mahdollisuuksia minulla on niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin? Ja mitä työtä minun pitää niiden eteen tehdä?

Itsensä kehittäminen on myös tosi tärkeää puuhaa. Kasvaa joka jutussa ja ihmisenä yleensäkin koko ajan ja askel askeleelta paremmaksi ja paremmaksi. On hiukan suppeaa sanoa vain esimerkiksi, että pitää kehittyä toimittajana tai kirjoittajana. Melkein tärkeintä on kasvaa ihmisenä.

Meillä kaikilla on itse asiassa yksi oma yrityksemme, yritys Minä Oy. Kaikki voimme kantaa vastuuta sen firman pyörittämisestä.

Ja eikö se ole hyvä, että meillä on ainakin tämä Minä-yrityksemme? Pääsemme helkkari joka päivä jotain firmaa pyörittämään.

Sen lisäksi, että voimme kehittää itseämme niin saamme joskus mahdollisuuden päästä auttamaan myös muita kehittymisessä. Voimme työpaikoillamme päästä perehdyttämään uusia työntekijöitä tai sitten opettamaan harjoittelijoita.

Ammattilaiseksi voi kasvaa alalla kuin alalla. Ammattilaiseksi voi oppia. Ammattilaiseksi voi opiskella koulun penkillä ja sitten ammattilaiseksi voi opiskella myös työkentällä. Opiskeleminen työtä tekemällä on tosi hyvä vaihtoehto sen takia, että silloin näkee mitä se työn teko oikeasti on. Koulussa opit teorian kautta.

Työtä tekemällä voi oppia ammattilaiseksi, mutta se edellyttää hyvän ja oikeanlaisen asenteen. Se ei riitä, vaikka olisi kuinka hyvä opettaja opettamassa. Kukaan ei kuitenkaan pysty oppimaan sinun puolestasi. Sinulla itselläsi pitää olla innostusta ja halua oppia.

Hyvä perehdytettävä ja harjoittelija on luultavammin innostunut, aktiivinen, reipas ja kenties ahkerakin. Tällaisella asenteella oppii uusia asioita.

Pitää olla myös sinnikäs. Kehittymisprosessi vaatii aina aikaa ja pitkäjänteisyys tuo treenaamisessa hyvän lopputuloksen.

Kasvetaan paremmiksi ihmisiksi! Ja eletään siinä samalla ihan täpöllä! Hmm... eletään rennolla mielellä ja muistetaan pitää hauskaa. Asenne ratkaisee. =)

Kevät tulee Hämptoniinkin, mutta ilman pudotuspelihokia

Tänään oli hieno tunne, kun käveli tuolla ulkona. Aurinko oli ruvennut paistelemaan hieman jo kirkkaammin, lumi oli sulannut ja niin edelleen. Oli hieman jo lämmintäkin. Oli hieno tunne, oli sellainen keväinen fiilis.

Kevät on kaunista aikaa. Joskus skidinä en vielä oikein digannut keväästä, inhosin sitä hemmetin loskaa jota keväisin aina maahan kertyi. Mutta aikuisempana olen oppinut tykkäämään keväästä. Tosin, inhoan edelleen loskaa. Mutta keväässä on ihanaa se valoisuus, auringon paiste ja se, että ollaan menossa taas kohti sitä lämmintä aikaa ja kesää.

Kevät tulee. Kevään tuloon liittyy olennaisesti myös yksi asia, ja se on jääkiekon pudotuspelit. Playoffsit. Kevät tulee, mutta tällä kertaa Hämeenlinnassa jäädään valitettavasti ilman pudotuspelikiekkoilua.

Ja se on varmasti haikea juttu. Se on ikävä juttu HPK:n joukkueelle, mutta se on varmasti haikea juttu monelle hämeenlinnalaiselle jääkiekon ystävälle ja niitähän täällä kaupungissa riittää.

Luulen, että HPK:n jääminen ulos pudotuspeleistä koskettaa montaa meitä Kanta-Hämeen seudulla asuvaa ihmistä ja varsinkin montaa lätkän ystävää.

Monelle HPK:n fanille (jota en itse tietenkään harrastetoimittajana ole) Kerhon jääminen rannalle pudotuspeleistä on tietenkin ikävä asia sen vuoksi, että he olisivat tietenkin toivoneet suosikkijoukkueensa yltävän pitkälle tällä liigasesongilla. Nyt ei kuitenkaan niin käynyt.

Mutta on HPK:n jääminen ulos pudotuspeleistä muutenkin ainakin luultavammin haikea juttu. Se on kuitenkin totta, että pudotuspelit ovat aina ikään kuin oma maailmansa. Panokset ovat paljon suuremmat yksittäisissä peleissäkin kuin kauden aikana ja jännitystä on katsomoissakin asti paljon enemmän kuin runkosarjan peleissä.

Pudotuspeleissä on aivan omaa kiimaansa, myös yleisölehtereillä. Ne pelit ovat melkoista herkkua , mutta nyt tuosta herkusta täällä Hämeenlinnassa jäädään paitsi. Se on varmasti asia, joka kirpistelee montaa hämeenlinnalaista lätkän ystävää. Pudotuspelikarkelot ja taistelut haluaisi vain päästä kokemaan joka kevät.

Ja, päättyyhän HPK:n kausi nyt aika lyhyeen. Ja jääkiekko on kuitenkin varsin seurattu laji täällä Hämeenlinnan seudulla. Jääkiekon kuluttaminen ja lätkästä nauttiminen kuuluvat monen ihmisen vapaa-ajan ykkösnautintoihin.

Se on jopa niin suosittu aktiviteetti- ja harrastusnumero monelle, että kiekkokauden päättyminen tulee aiheuttamaan elämään jopa tietynlaista tyhjiötä. Ja nyt tänä keväänä tuo tyhjiö tulee monelle HPK-fanille nopeammin kuin mitä silloin olisi tullut, jos Kerho olisi playoffseihin yltänyt.

Tämäkin on luultavammin asia, joka tulee vaikuttamaan moneen tällä seudulla asuvaan ihmiseen tavalla tai toisella. No, toivottavasti nuo ihmiset täyttävät tyhjiötään myös sillä, että käyttävät hyödykseen muita tämän seudun vapaa-ajan aktiviteetteja. Ainakin Verkatehtaan ja parin yökerhon ohjelmalistoilla oli ihan kiinnostavia ohjelmanumeroita tuloillaan. Näiden numeroiden pariin kannattaa siis suunnata sitten, kun kiekko loppuu.

Ja miksei muutenkin. Kyllähän tietenkin Verkatehtaan ja Hämeenlinnan kaupunginteatterin näytelmiä ja konsertteja kannattaa käydä katselemassa.

Onhan tietenkin HPK:nkin kautta vielä muutaman runkosarjan pelin verran jäljellä. Kenties monet ihmiset jaksavat käydä peleissä loppuun asti, kannustamassa Kerhoa. Ja monelle ihmiselle peleissä käyminen on tietenkin tärkeää yhteisöllisyydenkin takia. Hallilla näkee kuitenkin monia lätkäkamuja, vaikka itse peleissä ei enää niin panosta olisikaan.

Jännä nähdä, mitkä ovat HPK:n kotipelien yleisömäärät runkosarjan viimeisissä kotipeleissä...

Leijonien kisat päättyi pronssijuhliin - mitä jäi käteen?

Jääkiekon olympiaturnaus on Suomen osalta ohi. Leijonien olympiaturnaus päättyi eilen pronssijuhliin. Suomalaisten kiekkoturnaus päättyi sekä hyvällä että osin myös ikimuistoisella tavalla.

Suomi lopetti kiekkoturnauksensa pronssijuhliin, Leijonat pisti pronssiottelussa pakettiin USAn maalein 5-0 ja juhlisti ottelun jälkeen pronssimitaleja. Turnaus päättyi myös ikimuistoisella tavalla, lauantain pronssipeliin loppui kiekkokonkareiden Kimmo Timosen, Sami Salon ja Teemu Selänteen maajoukkueurat.

Jääkiekon olympiaturnaus loppui Suomen osalta hyvin. Jopa ehkä yllättävän hyvin. Suomelta puuttui joukkueestaan lukuisa kärkihyökkääjä (Mikko ja Saku Koivu, Valtteri Filppula, Sean Bergenheim ja loppukisojen ajan myös Aleksander Barkov jr.), mutta silti piskuinen Suomi kampesi itsensä jälleen arvokisoissa mitaleille.

Kaataen matkan varrella myös jääkiekon suurmaat Venäjän ja USAn ja häviten vain täpärästi toisille suurmaille, turnauksen finalisteille Kanadalle ja Ruotsille. Pronssimitali on kova saavutus, etenkin kun huomioi mistä lähtökohdista Suomi turnaukseen lähti.

Suomi on jo muutenkin muita jääkiekon suurmaita materiaalissaan takana ja nyt loukkaantumisten myötä Leijonien materiaali oli yhä kapeampi. Ja loukkaantumiset rokottivat varsinkin sitä osastoa, joka Suomella on aina ollut koetinkivi ja ohkaisin osasto, nimittäin maalintekijä- ja ratkaisijasektoria.

En välttämättä itse olisi edes osannut odottaa, että Suomi yltäisi näissä kisoissa mitaleille, mutta niin se vain ylsi ja juhli eilen pronssimitaleja. Se on hieno saavutus.

Jääkiekon olympiaturnaus päättyi Leijonien osalta myös hyvällä tavalla. Niin kuin Teemu Selännekin yhdessä YLEn haastattelussa sanoi, Aina on kivempi päättää turnaus voittoon kuin tappioon.

Voitto jättää suuhun varmasti hyvän ja miellyttävän maun, ja aiheuttaa sellaista onnistumisen tunnettakin ja riemua. Tappio aiheuttaa taas kitkerän pettymyksen.

Nyt Leijonien turnaus päättyi voiton juhliin, koko turnauksesta jäi varmasti (ja ansaitusti) miellyttävä maku suuhun. ja turnauksesta jäi varmasti myös miellyttävät muistot. Toisin kuin olisi silloin käynyt, jos Suomi olisi päättänyt turnauksensa tappioon, esimerkiksi finaalihäviöön tai puolivälierätappioon. Silloin turnauksesta olisi jäänyt melko kitkerä maku muistoksi.

Nyt Suomen turnaus huipentui pronssijuhliin. Mitä muuta turnauksesta jäi mieleen? Mitkä olivat turnauksen mieleenpainuvimpia juttuja suomalaisittain?

Varmasti se oli mieleenpainuvin juttu, että turnaukseen päättyi kolmen kokeneen suomalaisen jääkiekkoilijan maajoukkueurat. Puolustajat Kimmo Timonen, Sami Salo ja maalintekijä Teemu Selänne hyvästelivät Leijonat pronssijuhlien päätteeksi.

Tämä on kova juttu. Kolme Suomen maajoukkuetta kiitettävän arvoisesti palvellutta kiekkoilijaa lopettivat maajoukkueuransa. Tätä kolmikkoa ei enää nähdä Suomen maajoukkueessa. Olo on hieman haikea, tähän päättyi jotain hyvää ja jotain kaunista.

Timonen, Salo ja Selänne ovat kuitenkin olleet Suomen joukkueelle aina tosi hyviä vahvistuksia ja ovat siksi nousseet monien meidän suosikkikiekkoilijaksi asti.
Nyt heitä ei enää nähdä Suomen maajoukkueessa. On uuden sukupolven aika astua parrasvaloihin.

Etenkin Teemu Selänne on kiekkoilijana ihan huikea. Teukka oli nytkin vielä 43-vuotiaana erittäin isossa roolissa Suomen joukkueessa ja latoi kovat näytöt ja tehot tiskiin. Selänne on myös tietenkin koko uransa aikana paukutellut kovia tehopisteitä.

Ja ollut suomalaisittain varsin poikkeuksellinen ja melkein uhanalainen pelaajatyyppi, Selänne on ollut puhdasverinen maalintekijä. Ehkä meidän maamme ainoa lajissaan.

Selänne on valtakunnallisestikin ajateltuna varmaan aika poikkeuksellinen suomalainen. Harva suomalainen ihminen kerää osakseen tuollaista ihailua ja fanilaumaa, kun Selänne on onnistunut keräämään. Ja Selänteen fanittaminen on kestänyt kaiken kukkuraksi kauan, jo -90 luvun alusta alkaen.

Kuka muu muka yltää tällaiseen ilmiöön kuin Teukka Salama?

Päättynyt jääkiekon olympiaturnaus tullaan suomalaisittain muistamaan myös siitä, että tuossa turnauksessa ryhdyttiin lopullisesti tekemään sukupolven vaihdosta suomalaiseen kiekkoiluun. Vanhojen partojen on aika hiljalleen lopettaa maajoukkueen edustaminen ja uusien vastuunkantajien on astuttava esille.

Sotshissa näitä uusia vastuun kantajia jo nähtiin, ja mikä ilahduttavinta, myös isoissa ja ratkaisevissa rooleissa ja onnistujina. Tällaisia kiekkoilijoita olivat muun muassa Tuukka Rask, Olli Määttä, Sami Vatanen ja Mikael Granlund sekä alkuturnauksen pelannut Aleksander Barkov jr.

Nuorten pelaajien hyvät näytöt Sotshissa lupaavat varmasti hyvää tulevaisuuden kannalta. Sotshin turnaus saattoi antaa hyviä rakennuspalikoita tuleviin maajoukkueturnauksiin.

Olympiaturnauksessa nähtiin myös laadukasta suomalaista maalivahtityöskentelyä. Tuukka Rask torjui pelistä toiseen vakuuttavalla tavalla ja kakkosvahti Kari Lehtonen tuurasi Raskia tarvittaessa hyvällä tasolla. Esimerkiksi Ruotsi-välierässä. Maalivahtipeli oli Suomen avainosastoja näissä skaboissa.

Ja tietenkin, avainpelaajien loukkaantumisistakin huolimatta Suomi pelasi hyvää hokia Sotshissa ja nappasi ansaitusti pronssimitalit. Hieno juttu oli myös se, että Suomi pystyi tässä turnauksessa antamaan mainiot vastukset muille jääkiekon suurmaille.

Leijonat päihitti puolivälierässä Venäjän ja pronssipelissä komealla esityksellään USAn. Suomi pisti turnauksessa tiukalle myös Kanadan ja Ruotsin, häviten kummallekin vain yhdellä ainoalla maalilla.

Voidaan varmastikin sanoa, että Leijonat ärjyi komealla äänellä Sotshissa.

Kivat lauantait.

Hauskaa ja kivaa lauantaita kaikille.

Jos mä oisin mä, niin varmaan haastaisin kaikki vetämään perseet tänään. Elämän ei tarvitse olla aina haudan vakavaa, välillä voi heittää aivot narikkaan. Ja tänäänhän voisi olla just sellainen päivä!

Täällä onkin jo itse asiassa aloitettu.

Toivottavasti kaikilla ihmisillä ympäri Suomen maan olisi tänään kiva ehtoo edessä ja toivottavasti sitä ehtoota muuten vielä säestäisi Leijonien pronssijuhlat! Jippiaijei!

Toki mielenkiintoni kohdistuu tällä hetkellä erityisesti Tampereen suuntaan. Siellä on huhupuheiden mukaan ihan mieletön sakki iltaa viettämässä. Viettäkää mieletön ilta, ottakaa hiukan hömppää ja naauttikaa elämästä.

Kuka sammuu ekana on ihan kingi! Ainakin jos se tapahtuu jo ennen ilta kuutta mennessä.

Mäkin olisin voinut tänään lähteä Tampereelle, mutta mulla oli tänään työpäivä. Tänään päättyi melko raskas duuniputki. Ja nyt on aika sippi olo, toki olut maistuu silti. Mutta juon tässä kalsarikännejä. Ihan yksikseni.

Toki voisin kai vieläkin järkätä itseni Tampereelle (eihän täältä Hämptonista olisi sinne matkaa oikein nimeksikään), mutta enpä tiedä jaksanko ja toisaalta, rohkenenko.

Joskus toiste ehkä sitten.

Mutta sen pitemmittä puheitta, hauskaa iltaa kaikille. Pidetään edes tänään kivaa ja nautitaan.

Mua on välillä ottanut kupoliin sellainen juttu, kun ihmiset tuppaavat tekemään elämästä liian vaikeaa ja hankalaa. Kankeaa. Oon miettinyt, että miksi?

Mulla kun on ollut tapana lähinnä vain pitää hauskaa täällä. Ja hauskaahan täällä on tietenkin ollutkin.

Mutta tänään, voitais unohtaa hetkeksi kaikki vihamielisyydet, erimielisyydet  ja pitää hauskaa kaikki.

Kliffat lauantait!

Ja mä otan taas hörppyä.

Eletään vaan vaikka piruuttain läpi elämän helvetin!

Komeaa, upeaa ja uljasta!

Jumaleissön, mikä suomalainen urheilupäivä.

Hopeaa, kultaa ja Leijonat olympiaturnauksen välieriin. Ei juuri parempaa tulosta voi Suomelta yhden päivän osalta odottaa. Helkkari soikoon! Ihanaa Leijonat ihanaa!

Komea, upea ja lähes uskomattoman täydellinen suomalainen urheilupäivä. Ja Porilaisten marssiakin voi soitella sen jälkeen, kun on ensin Ihanaa Leijonat ihanaa- kappale vingutettu loppuun.

Mahtavaa. Kyllä tässä varmasti voi itsekin olla ylpeä kotimaastaan. Tänään on nähty hienoja suomalaisia urheilusuorituksia. Ja saatu kasaan upea tulossaalis!

Kenties tässä on sellaista positiivista draivia vihdoin tulossa suomalaiseen urheiluun. On alkanut sellainen positiivinen tuuli puhaltamaan maamme urheilussa.

Nämä Sotshin kisat ovat kaiketi sujuneet ihan hyvin maaltamme, menestystä on tullut vähintään kohtalaisesti. Ja uusia suomalaisia nuoria urheilijalupauksia on tulossa kovaa vauhtia ihan maailman kärkeen asti.

Enni Rukajärveä, Iivo Niskasta ja miesten jääkiekkojoukkueessakin on mukana useita nuoria kiekkoilijoita. Ja nämä kiekkoilijat ovat ihan avainrooleissa lätkäjoukkueessa.

Tosiaan, ehkä tässä on vihdoin tulossa positiivista värettä suomalaiseen urheiluun. Maamme urheilun tila ja tulevaisuus rupeaa näyttää taas valoisalta. Ja menestys tuo mukanaan uskoa ja luottoa tekemiseen.

On syntymässä sellaista plus-merkkistä lumipalloilmiötä maamme urheiluun. Tekemiseen ja treenaamiseen tulee lisää vimmaa, uskoa ja luottoa. Ja maamme urheilun tila rupeaa kääntymään vihdoin kohti valoa!

Ja maassamme on ainakin talviurheilijoiden joukossa monia erittäin lupaavia nuoria urheilijoita. Näille voi ennustaa tällä tahdilla myönteistä tulevaisuutta.

Ehkä huikea suomalainen urheilupäivä sai minut jo innostumaan liikaakin, mutta toivossa on ainakin hyvä elää. Sanoi lapamatokin.

Hienoa Suomi!

Matkalle Suomeen...

Kotimaan matkailu on ihan nastaa, ei sitä ainakaan vähätellä kannata. Matkailu kotimaassa ei välttämättä kuullosta niin mediaseksikkäältä kuin matkailu ulkomailla, mutta emme kai me ulkokuoren takia ainakaan pelkästään elä. Elämmehän myös itsellemme.

Kotimaan matkailukin tarjoaa rentoja, viihdyttäviä ja nautinnollisia vaihtoehtoja. Suomessa on useita erilaisia matkailukohteita ja lisäksi monia tällaisia aktiviteettikohteita monelta eri alalta. On konsertteja, teattereita, urheilua, messuja ja muita juttuja ja näiden ympärillehän sitä voi sitten suunnitella reissun.

Suomessa matkustaa helposti lyhyitäkin, muutaman päivän reissuja ja mielestäni suht edullisestikin. Voi vaikka ostaa jonnekin Tampereella olevaan teatteriesitykseen lipun, lähteä sinne ja yöpyä jossain tamperelaisessa hotellissa. Syödä samalla ja viettää muutenkin iltaa. Ei mikään elämää mullistavampi reissu, mutta taatusti piristävä ja rentouttava reissu arjen ja kiireen keskelle.

Sitten voi tietenkin tehdä ihan vain reissuja ilman sen kummempia ohjelmanumeroita. Voi vaikka lähteä pariksi päiväksi jonnekin Vierumäen tapaiseen kuntoilukeskukseen tai jonnekin kylpylään.

Kotikaupungissani Hämeenlinnassakin on tietenkin välillä tarjolla hyviä viihdepalveluita, on teatteriesityksiä, konsertteja ja urheilutapahtumia. Sekä sitten on tietenkin vielä liikunta- ja muut palvelut. Näitäkin on kiva hyödyntää, mutta on hyvä katsoa vähän Hämeenlinnan rajojen ulkopuolellekin.

Ainakin lähikaupunkeihin tekee helpohkosti lyhyitä reissuja. Ja palvelutarjonta lisääntyy, kun on valmis lähtemään hiukan kauemmaksikin. Reissaa avoimella, innostuneella ja reippaalla mielellä, niin kyllä sitä reissukohteita löytää.

Matkojen järjestämistä ja suunnittelua helpottaa myös netti. Netistä löytää kätevästi, helposti ja nopeasti eri paikkakuntien tapahtuma-aikataulut, hotellit ja muut yöpymiskohteet. Ja netissä on myös helppo varailla matkoja, hotellihuoneita, ostella lippuja ja junamatkojakin. Vaikka.

Netti tarjoaa melko kattavan valikoiman siitä kaikesta, mitä täällä Suomessa on tarjolla. Netin avulla sitä järjestelee matkojaan helpohkosti. Toisin kuin silloin, jos joutuisi ramppaamaan vaikka matkatoimistoissa.

Netissä on myös se hyvä juttu, että monen paikkakunnan palvelut, tapahtumat ja turistikohteet saa nokan eteensä samanaikaisesti. Ei tarvitse useampaa eri esitettä hankkia ja selailla.

Minä itse järjestelin tänään maaliskuulle parin päivän reissun Tampereelle. Siellä on silloin Tomaatteja,tomaatteja-stand up-festarit ja menen sinne.

Yövyn yhden yön tamperelaisessa hotellissa ja käyn lauantain aikana kahdessa stand up-esityksessä ja ihan loppuillasta ajattelin mennä tamperelaiseen raflaan Anneli Mattilan konserttiin. Kenties maistelen siinä päivän aikana myös miestä väkevämpää juomaa. Teen oikein sellaisen kliffan ja ihan saletisti selvän reissun.

Maaliskuun alussa olisi Hesassa myös Skiexpo-messut. Nekin saattais kiinnostaa...

Yön sivallukset

Aleksander Barkov juniorin loukkaantuminen oli ikävä juttu. Ja se oli ikävä juttu, että Barkov joutuu jättämään loput olympiakisoista väliin.

Nyt pitäisi kääntää tietenkin se ehkä eriävä näkökulma asiasta ja optimistisin arvio asiasta ja todeta, että en usko Barkovin loukkaantumisen vaikuttavan kovinkaan paljoa Suomen pärjäämiseen olympialaisissa.

Valitettavasti en voi näin todeta. Pelkään Barkovin loukkaantumisen vaikuttavan aika paljonkin Suomen pärjäämiseen. Aluksi meillä oli senttereitä jopa seitsemän kappaletta joukkueessa ja nyt tuo määrä on yht äkkiä melko paljon pienentynyt. Ensin meni Filppula, sitten Koivu ja nyt Barkov jr.

Pelkään, että Barkovin loukkaantuminen voi vaikuttaa melko paljonkin Suomen iskukykyyn olympialaisissa. Iskukyky hupeni kuitenkin aika paljon jo Filppulan ja Koivun loukkaantumisten myötä ja nyt meni vielä Barkovikin. Saadaanko me enää parsittua kasaan luotettavaa ykkösvitjaa?

Tehokkuus on aina ollut Suomen ongelma ja nyt näissä kisoissa tuota pisteiden teko-osastoa on syöty aika kovalla kädellä. Ettei olisi mennyt mitalitoiveet tässä? En haluaisi olla pessimisti, mutta mun mielestä näyttää kyl melko pahalta.

Granlund-Barkov-Selänne vitja kun vaikutti vielä melko hyvältä ykkösketjulta.

Toinen juttu on se, että olisin mielelläni nähnyt Barkovin pelaavan turnauksen loppuun. Ja seurannut, mitä 18-vuotias poju saisi kaikkiaan aikaan tässä turnauksessa. Barkov oli Suomen kiinnostavimpia pelaajia. Ikävä juttu, että meni loukkaantumaan.

Tässä, kun olen muuten 29 vuotta, kohta 30 vuotta elellyt maan pinnalla, niin minua on ainakin yksi asia alkanut vaivaamaan. Se on tällainen avoimuuden puute. Voi olla, että jossain on jotakin vikoja, ongelmia sun muuta mutta asioista ei puhuta ääneen. Tai niistä voidaan puhuakin, mutta ei siten, että puhumisella olisi jotakin merkitystä.

Ja mikä tulee työmaailmaan niin mielestäni työstä irrottautuminen on tärkeä juttu. Se taito kannattaa mielestäni osata. Ja mielestäni osaankin sen taidon ihan hyvin. Kun lyön työpaikan oven kiinni, niin työasiat jäävät työpaikalle. Niitä ei mietitä ja murehdita vapaa-ajalla.

Meillä ihmisillä on täällä useita eri rooleja, statuksia. Mäkin olen esimerkiksi harrastetoimittajaa, kekttiötyöntekijää, sit ihan vaan vapaa-ajan viettäjää ja loikoilijaa... Joku rooli voi olla toista roolia merkittävämpi ja mielyttävämpi. Mutta osaan myös irrottautua rooleistani ja relata. En ole missään roolissa kiinni tahdilla 24/7.

Mielestäni se on hyvä, että osaa irtottautua töistään ja askareistaan.

Positiivisuutta, mahdollisuuksia ja relaamista

Olen luultavammin poikkeuksellisen positiivinen ihminen. Positiivisuus on tärkeää ja karsastan negatiivisuutta. Sekä inhoan hiukan sellaista kakan kankeutta.

Elämä ja maailma ovat täynnä mahdollisuuksia, jos ei edessä ole oikeasti isoja ongelmia, niin asioista ei stressata eikä murehdita. Asioilla on tapana järjestyä, este on este, mutta vain hidaste ja melkein kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa.

Luultavammin olen paljon erilaisempi ihminen kuin jotkin tekonikin antavat luvan ymmärtää. Koitan olla rento, positiivinen ja huumorintajuinen pojan kloppi. Elää päivästä toiseen pilke silmäkulmassa.

Ei elämä ole niin pirun vakavaa eikä pidä ollakaan. Elämä on oikeastaan aikas ihanaa. Ja omilla päivittäisillä valinnoillaan voi kuitenkin vaikuttaa suuresti siihen, millaista elämä on. Valitse ihanasti, elät ihanaa elämääkin.

Mielestäni positiivinen elämän asenne on tärkeäkin. Ei onni ja tuurikaan ole vain sattumaa vaan onni tarvitsee kaverikseen kovan määrän työtä ja positiivisen elämän asenteen.

Positiivisuudella voisin tarkoittaa varmaan sitä, että uskoo mahdollisuuksiinsa, luottaa jonkin verran itseensä, näkee maailman hyvänä paikkana, ei valita eikä kieri tuskan koukeroissa, ei stressaa eikä huolehdi. Vaan jaksaa tehdä töitä, suuntaa katseensa aina eteenpäin, jaksaa uskoa hyvään maailmaan ja mikä myös tärkeää- jaksaa myös yrittää.

Maailma on täynnä mahdollisuuksia. Maailman kai voisi nähdä olevan täynnä ongelmia ja epäkohtiakin, mutta kannattaa ajatella positiivisesti. Maailma on täynnä mahdollisuuksia, myös työmaailman ulkopuolisia mahdollisuuksia.

Minusta ei voi koskaan tulla pelkkään uraan ja työhön keskittyvää ihmistä. Jos ei aivan pakko ole. Maailma on niin täynnä myös vapaa-ajan mahdollisuuksia, että myös se vapaa-aika on tärkeää. Pitää olla aikaa relata, rellestää, hurvitella, matkustaa, vetää perseitä ja... nauttia elämästä!

Ja oikeastaan, ei minusta ole varmaan koskaan elämään niin "kankeastikaan" että satsaisin vain työhön. En itse pidä sellaisesta liiallisesta yksissä asioissa ja piireissä kiinni roikkumisesta. Tykkään mielummin mennä paikasta paikkaan vapaamielisesti.

Teatteri on muuten yksi vapaa-ajan mahdollisuus. Olin eilen täällä Hämeenlinnan kaupunginteatterin Kersantti Karoliina-näytelmän ensi-illassa. Sen on käsikirjoittanut Anna-Leena Härkönen ja ohjannut Heikki Paavilainen, se oli ihan ok. Olisi tosin voinut olla parempikin. Näytelmä pohjautui nimensä mukaisesti Popedan biiseihin.

Myös Härkönen ja Paavilainen olivat Vanajasalissa paikalla ja oli siellä myös Popedan Costello Hautamäki.

Kivaa ystävänpäivää muuten blogini lukijoille. Kaikkien kanssa et voi täällä olla parasta kaveria, mutta kaikkien kanssa on hyvä tarvittaessa tulla toimeen. Ja mielestäni riitaa ei kannata lietsoa vaan kannattaa pyrkiä rakentamaan rauhaa.

Upea, mahtava, hieno show

Vaikka jätitte kysymättä, vastaan silti. Tai machomaisella tyylillä: ”Puheenvuoroa ei anneta, puheenvuoro otetaan.”

Totta puhuakseni. Se oli hyvä, mahtava, hauska, upea. Nimittäin se Jukka Puotila- show. Puotila osaa hommansa naurattajana, älykkään nokkelia letkautuksia ja huumoria.

Show oli Tampereen komediateatterissa, teatterin isohkossa salissa. Sieltä sai jonottaa pois pääsyään jonkin aikaa pitkähkössä ihmisletkassa, mutta tällä kertaa jonottaminen ei haitannut.

Jonottaminen ei haitannut sen vuoksi, että sain seisoa jonossa sen salin herkuimman pyllyn omistaneen naisen perässä. Jonottaminen ei ottanut aivoon vaan päinvastoin.

Jonossa ”vahingossa” alvariiinsa katse kiinnittyi ”siihen peppuun”, kieli oli melkein ulkona ja päässä pyöri ajatus ”ei kiirettä, ei kiirettä...”

Onhan se nyt ihan eri asia seistä jonossa timmin pyllyn omistavan naisen perässä kuin sen salin läskeimmän ja hieltä haisevan punkeron takana. Jollain tavalla eroottisempaakin.

Komediateatterin aulassa satuin sitten vielä törmäämään tosi tyylikkääseen naiseen. Menin sitten vielä hänen luokseen, esittelin itseni, hiukan lirkuttelin ja vinkkailin silmiäni. Koitin tehdä tuttavuutta tuon kauniin naisen kanssa.

Jonkun ajan päästä, kun olin siinä tuttavuutta hieronut, niin minua alkoi ihmetyttämään. Tuo nainen ei nimittäin tuntunut reagoivan minuun mitenkään vaan se seisoa tapitti samassa asennossaan edessäni. Varovaisesti taputtelin häntä pyllyllekin, mutta eipä sekään aiheuttanut kummoista liikehdintää.

Pettymyksenkin tunne alkoi täyttään pääni, kunnes...

Sittenpäs äkkäsin, että perkele soikoon, tuo kaunis nainen onkin teatterin vahanukke. Se oli tätä tyypillistä tuuriani naisten kanssa.

No ei. Show´n kahvitauolla selailin iphoneni nettiäkin. Siellä oli joku sellainen otsikko tyyliin, jossa joku naisten olympiajääkiekkojoukkueen pelaaja hehkutti, että ”Ei varmasti jää kunnosta kiinni...”

Ja mä kun luulin, että naisten lätkäjoukkueessa pelaisi pelkkiä naisia...

Juu, nimihuumoria... Vähän kuin aikoinaan työpaikkani keittiössä valmistettiin kotikaljaa ja siihen ämpärin ja kannen päälle sitten kirjoitettiin lappu, jossa luki ”Saa käydä rauhassa...”

Aina kateellisena luin tuon lapun. Miksi aina rauha pääsee maistelemaan tuota kaljaa? Voisi siinä joskus lukea myös, että ”saa käydä villessä...”

Ville, Ville, kas´ ville, kahville...

Bordellin aulassa oli kerran puolestaan itsepalveluautomaatti. Minä menin tuolle koneelle lausumaan, että ”anna hiljaa...” Täsmennettäköön, että tarkoitin nopeutta...

Ei mutta miettikää, jos siinä naisten joukkueessa pelais oikeasti joku kunto? Kuinka yleistä olisi, että joku toinen joukkuetoveri hehkuttaisi vain sitä yhtä pelikaveriaan?

Mä en oikein tiedä ketä noi muut on, mut toi yks osaa tehä hyvin börsiä... Luulen, että tää homma ei jää ainakaan tuosta kunnosta kiinni...”

Miksi muuten jotkut ihmettelee sitä, että naiset pelaa lätkää? Mimmithän ne vasta keppiä osaa kädessään pidelläkin...

Oli siellä komediateatterissa narikkakin. Narikkamaksu ei ollut kuin 1,5 euroa eli ei mitään kovin tyyristä lystiä. Narikassa oli myös lappu, jossa luki, että ”Se on 1,5 euroa takin säilytyksestä. Jos päätät kuitenkin säilyttää näytöksen aikana kaikkia vaatteitasi narikassa niin emme veloita sinulta silloin mitään...”

No juu, en silti mennyt ilkosillani teatterisaliin.

Narikkavitsejä. Hämeenlinnan sairaalan naulakkojen vieressä on oikeasti lappu, jossa lukee, että ”Emme vastaa naulakkoihin jätetyistä takeista.”

Narikan vieressä on sitten se sairaalan vastaanotto. Se on kai ihan ymmärrettävää, että nuo sairaalan vastaanoton työntekijät vastaavat puheluihin vain sairaalan vastaanotossa.

Miettikää nyt, mikä rumba siitä tulisi, jos ne raukat joutuis vastaamaan vielä niistä naulakkoihin jätetyistä takeistakin...

”Soittakaa vastaanottoon, emme vastaa naulakkoihin jätetyistä takeista...”

No juu, huumorit sikseen. Parempi kai toivotella hyvät yöt ja mennä nukkumaan. Kuudelta pitää kuitenkin herätä jo töihin.

Mä luulen, että Tampereessa oli sittenkin parasta se, että sieltä pääsi pois.

Kyllä Tampere silti Forssan voittaa. Forssassa kun parasta on se, että sinne ei ole pakko edes mennä...

Tampere, Forssa... Turku jäi mainitsematta. Turussa pitäis olla parasta se, että sen myyminen Ruotsille pitäis olla mahdollista.

Pitäis olla, mutta ei ole.

Hyvät yöt.

Jukka Puotilan show:sta iloa yhden päivän vapaalle

Vain yhden päivän vapaapäivät ovat hiukkasen kökköjä. Etenkin, kun niitä on näinkin tiuhalla tahdilla kuin minulla on nyt viime aikoina ollut. Nämä yhden päivän vapaat ovat niin nopeasti ohi. Ovat melkein nopeammin ohi kuin kissaa ehdit sanomaan.

Mikäli haluaa, että yhden päivän vapaapäivästä on edes jotain iloa, varsinkin näin maanantaisin, niin ei sitä nyt ainakaan kannata mennä kuluttamaan mihinkään kökköäkin kökömpiin puuhiin.

Asuntoni olisi imuroinnin tarpeessa, tiskiäkin olisi kertynyt ja laskujakin olisi maksettavana, mutta huh, huh... Kuka hullu noita nyt vapaapäivällään puuhailee? Aivan niin, ei kukaan hullu.

Asunnosta ja taloudesta huolehditaan silloin, kun sattuu huvittamaan. Nyt hei relataan! Edes tämän yhden vapaapäivän ajan relataan ja viskataan vaikka aivotkin narikkaan.

Sen sijaan, että vapaapäivän kuluttaa johonkin hemmetin tunkkaiseen ja rasittavaan puuhaan, niin se yhden päivän vapaa kannattaa käyttää lepäämiseen, rentoutumiseen ja hurvitteluun. Mennä posin kautta edes sen ajan verran, mikä on käytettävissä. Töissä sitä sitten ehtii taas maantumaan.

Ja jos oikein fiksu on, niin yhden päivän kestoiselle vapaapäivälle kannattaa mielestäni jo hieman etukäteen suunnitella sitä positiivista ohjelmaa. Niin kuin minä olen tällä kertaa tehnyt. Siten sekin vapaapäivä tulee paremmin käytettyä hyödyksi.

Aikaa on niukasti, mutta se niukkakin aika riittää paremmin, kun funtsaa hiukan etukäteen miten sen käyttää hyödykseen.

Minä olen miettinyt ja suunnitellut ohjelman etukäteen tälle päivälle. En mitään kovin isoa ohjelmaa ole kyllä kehitellyt. Teen päivän reissun Tampereelle. Tampereelle, tuonne kulttuurimme kehtoon.

Tampereen komediateatterissa on kello 19 Jukka Puotila- show, menen sinne. Ja ennen kuin menen sinne, niin käyn Tampereella jossain syömässä. Siinä sitä ohjelmaa tälle vapaapäivälle, tulen joskus iltamyöhään sitten takaisin kotiini.

Jukka Puotila on aika mahtava koomikko, edessä on luultavammin hauska show!

Kotiin paluu menee vaan melko myöhäiselle, kun huomisaamuna pitää herätä jo kuudelta työpäivän takia. Mutta joutaahan sitä sitten taas duunipäivän jälkeen nukkumaan päikkärit.

Menen Tampereelle ja palaan Tampereelta VR:n junalla. Toivottavasti VR on varma ratkaisu tälläkin kertaa.

Hei Camoon, toivottavasti on rennon letkeä päivä edessä.

Hmm...

Mielestäni on hyvä ja ehkä jopa tärkeäkin muistaa, että on meillä täällä muitakin mahdollisuuksia kuin työelämään liittyvät mahdollisuudet. On paljon erilaisia vapaa-ajan mahdollisuuksia, niitä en kuitenkaan tällä kertaa ala sen enempää erittelemään.

Mutta ei elämän kannata antaa olla pelkkää suorittamista, joskus on hyvä hurvitella, iloitella ja relatakin.

Ihmisten elämäkin keskittyy ehkä liikaa työhön, suorittamiseen ja uraan. Kun puhutaan mahdollisuuksistakin, niin puhutaan ennen kaikkea työhön ja uraan liittyvistä mahdollisuuksista. Ne ovat tietenkin ilman muuta myös tärkeitä ja isoja mahdollisuuksia.

Mutta on meillä muitakin mahdollisuuksia ja nekin mahdollisuudet ovat isoja. Ainakin niistä on tehtävissä isoja mahdollisuuksia. Jos riittää halua ja intoa.

Matkailu on tietenkin yksi mahdollisuus, joka meillä täällä on. Ja mielestäni oli hieno lukea tänään uutinen, jossa kerrottiin, että Janakkalaan rakennetaan uusi SFC-alue, Hämeenhelmi-niminen alue.

Olen karavaaniperheestä ja kun olin lapsi, niin harrastin asuntovaunuilua paljonkin. Siitä varmaan on jäänyt minullekin melko iso kiinnostus karavaanailuun ja matkailuun, etenkin kotimaan matkailuun.

On kiinnostavaa ja ihan hienoakin lukea tuollaisia uutisia, että Janakkalaan, siis Hämeenlinnan kupeeseen perustetaan uusi SFC-alue. Siinä sitä on taas lisää matkailumahdollisuuksia.

Mikä motivoisi HPK:ta?

Viikonvaihde meni HPK:lta penkin alle, Kerho pelasi kaksi ottelua ja hävisi molemmat pelinsä. Perjantaina HPK teki tappiollisen vierailun Jyväskylään ja lauantaina Pallokerho hävisi omassa kotihallissaan Rauman Lukolle.

Kaksi peliä ja molemmista käkättimeen, se on huono saldo viikonlopun peleistä. Ja se oli huono saldo etenkin HPK:n pudotuspelipaikkataistelun kannalta. Kerho on nyt Liigan sarjataulukossa yhdentenätoista ja viikonvaihteen tappioiden myötä viimeinenkin pudotuspelipaikka ja kymmenes sija karkasi Kerholta entisestään. Nyt piste-ero Liigan kymmenenteen Ilvekseen on jo kymmenen pistettä.

Pudotuspelipaikka rupeaa olemaan Hämeenlinnan Pallokerholle jo melkein utopistinen haave. Toisin sanoen, HPK:n kausi on liki pitäen jo tyystin panokseton, kausi on niin sanotusti jo taputeltu.
Kerholla on kuitenkin pelejä vielä jäljellä kuluvalla kaudella kymmenen ottelun verran. Loppukauden läpiviemisestä saattaa tulla vaikea savotta niin HPK:n joukkueelle kuin Kerhon faneillekin. Mistä löytää virtaa ja motivaatiota kauden lopuihin taistoihin, kun ”panoksia” ei käytännössä enää ole jäljellä?

Vai tuleeko loppukaudesta Kerholle yhtä karmea kuin oli kauden 2011-2012 kauden päätöstaival? Tuolloin Liigan hännillä roikkunut HPK hävisi kaikki kauden viimeiset kymmenen otteluaan.

Panoksia ei ole enää käytännössä jäljellä? HPK:n mahdollisuudet yltää tämän kevään pudotuspeleihin ovat langan ohuet ja liigakarsinnatkaan ei joukkuetta uhkaa, kun niitä ei tänä keväänä pelata.

Mitä sitä sitten enää edes pelaamaan, kun tavotteita ei ole? Ei voi yltää enää pudotuspeleihin eikä voi tippua Mestikseen.

Ensinnäkin tässä nyt korostuu rivien välissä paljon sellaiset asiat kuin tavoitteellisuus ja kilpailullisuus. Jääkiekkoilu on kilpa-urheilua ja isoimmat voitot, mitä joukkue voi yhden kauden aikana voittaa taitavat olla pudotuspelipaikka, mitalit ja ennen kaikkea Suomen mestaruus.

Kilpailullisuus motivoi paljon, luonnollisesti. HPK:n entinen päävalmentajakin Ari-Pekka Selin sanoi minulle pari vuotta sitten syksyllä (edelliskauden kynnyksellä), että se ennen kaikkea kiehtoo viemään kauden läpi, että joka syksy alkaa sama rumba ja taistelu mestaruudesta uudelleen ja uudelleen.

Kilpaileminen ja voittamisen mahdollisuus motivoivat pelaamaan jääkiekkoa, mutta mikä HPK:ta nyt motivoi loppukauden aikana, kun panoksia ei enää käytännössä ole jäljellä? Mahdollisuudet yltää kevään playoffseihin ovat ohuet.

Kenties HPK voi asettaa joukkueelleen pienempiä tavotteita. Pudotuspelijuna on karkaamassa jo liian kauaksi, mutta voihan Kerho voittaa yksittäisiä otteluita. Onhan sekin jo jotain, voittamisen tunne on kai aina hieno tunne. Ja HPK voi voittaa yksittäisiä pelejä niin joukkueelleen kuin faneilleenkin.

Mikä muu voisi motivoida HPK:ta viemään kunnialla liki pitäen panoksettoman loppukautensa läpi?
En tiedä, mutta minulle on jäänyt sellainen vaikutelma, että monessa paikassa aina puhutaan ja kirjoitetaan siitä, mikä kiekkoilijoita motivoi ja käydään läpi monia asioita, mutta yksi melko isokin juttu jää noteeramatta.

Kiekkoileminen on kivaa, voittaminen on kivaa, lätkää pelataan onnistumistenkin takia, jääkiekkoa pelataan myös kehittymisen mahdollisuuden vuoksi sun muuta, mutta yksi juttu jää vähemmälle huomiolle.

Luulisi tämän jutun kuitenkin myös motivoivan kiekkoilijoita melko paljon. Niin kuin se motivoi tavallisia työntekijöitäkin.

Jääkiekkoilijoillekin nimittäin maksetaan palkkaa. Kaikesta suuruudestaan huolimatta jääkiekkoilijatkin ovat sittenkin ihmisiä ja jääkiekkoilu on lätkän pelaaajille myös työtä. Työtä ainakin siinä mielessä, että he saavat palkkansa lätkää pelaamalla. Eikä kiekkoilijat edes kovin huonoja summia saa vaan päinvastoin.

Luulisi nyt sitten, että tämä palkka on sellainen asia, joka motivoi pelaamaan kohtuu hyvin panoksettomalla loppukaudellakin. Työnantaja maksaa palkkaa työsuoritusta vastaan ja edellyttää vielä kaiken kukkuraksi, että työntekijä tekee työnsä vähintään melko hyvin. Juuri kukaan ei maksa perseilystä, ei ainakaan ilman kovia nuhteita.

Palkan luulisi motivoivan HPK:n joukkuetta näin loppukaudellakin. Voisi tietenkin kysyä, miksei se palkka sitten motivoinut aiemman kauden aikana pelaamaan hiukan paremmin. Ehkä se palkka motivoi silloinkin, mutta Kerholla ei vain tällä kaudella ollut rahkeita parempaan?

Palkan lisäksi haluan nostaa myös tänään toisen mieleen tulleen asian esille tässä kirjoituksessa. Se on se, että Kerhon joukkueessa on melko paljon nuoria jääkiekkoilijoita.

Yksi motivaatiota nostattava tekijä voisi melkein panoksettomalla loppukaudellakin olla kehittymisen mahdollisuus.

Pelaaminen kehittää aina. Silloinkin, kun pelien voittamisella ei olisikaan enää merkitystä. HPK:lla on kautta kuitenkin jäljellä vielä kymmenen pelin verran, siinä on myös kymmenen pelin ajan mahdollisuutta saada peliaikaa ja vastuuta ja kehittyä sitä myötä.

Kolmas asia, josta varmasti saa myös motivaatiota vetämään loppukausi kunnialla läpi on ammattiylpeys. Jääkiekkoilijat ovat ammattilaisia ja todennäköisesti tai ainakin toivottavasti haluavat hoitaa työnsä hyvin. Ja tuskin HPK:n joukkue haluaa kaudelleen mitään täysin noloa päätöstä.

Neljäs asia, mikä tuohon edelliseenkin asiaan liittyy voisi olla myös sellainen, että HPK pelaa loppukauden joukkueelleen. Kerho on joukkue ja todennäköisesti siellä kukin sparraa ja motivoi toinen toisiaan ja kukaan ei varmaan joukkuetoverinsakaan takia halua vetää mahdollista panoksetonta loppukauttakaan täysin reisille.

Jääkiekkoilu on kuitenkin niin joukkue-urheilua kuin yksilöurheiluakin. Joukkueessa on monta yksilöä, joiden kunkin suoritus vaikuttaa sen joukkueen suorittamiseen.

Uskonkin, että HPK saa hoidettua kautensa suht kunnialla päätökseen, vaikka mahdollisuudet pudotuspeleihinkin ovat jo langan ohuet. Motivaatiotekijöitä kuitenkin panoksettomalle loppukaudellekin löytyy ja kautta ei ole kuitenkaan enää jäljellä kuin kymmenen peliä.

Kerhon faneille loppukausi voikin sitten olla vielä vaikeampi. Hylkäävätkö fanit HPK:n vai jaksavatko he kannustaa Kerhoa vielä loppukaudellakin? Kuinka paljon Rinkelinmäki tulee tyhjentymään?

Suomalaista kannustuskulttuuria moititaan siitä, että se on liian gloryhuntterimaista. Fanitetaan silloin, kun urheilijat ja joukkueet pärjäävät, mutta kun menee heikosti, niin fanit hylkäävät suosikkinsa.

Voi tietenkin olla näinkin, mutta toisaalta tuollainen käyttäytyminen on ihan ymmärrettävääkin. Esimerkiksi, jos HPK:n kausi on jo tässä vaiheessa taputeltu, niin voi siinä monella fanilla alkaa olemaan vaikeuksia mennä hallille kannustamaan omia.

Vaikka faneja voi helposti moittia, niin kyllä sen silti ymmärtääkin. Ymmärtää sen, mikäli jokunen fani tulee loppukaudella jättämään menemättä Rinkelinmäelle.

Joukkueelle maksetaan pelaamisesta, mutta faneille ei kannustamisesta. Vaan päinvastoin, fanit joutuvat maksamaan siitä että pääsevät kannustamaan joukkuettaan.

Paljon tuleekin riippumaan siitä, miten se HPK klaaraa sen panoksettoman loppukautensa? Jos se ihan penkin alle menee, niin ei kannata paljoa ihmetellä jos fanit hylkäävät omansa. Mutta jos HPK pystyy kaikesta huolimatta vetämään kautensa suht hyvin läpi, niin silloin voisi odottaa fanienkin jaksavan vetää kauden suht kunnialla loppuun asti.

Loppuun asti taistellaan? Niin kaukalossa kuin katsomossakin? Ja tietenkin mediatiloissakin.

Sotshin kisat on huitsin kivat

Seuraavaksi kaksi viikkoa ovat upeaa aikaa, kisataanhan kahden seuraavan viikon aikana Sotshin olympialaiset.

Vitsailin eilen Sotshin olympialaisten seuraamisella, kävin humoristisella tyylillä läpi asioita, joiden vuoksi olympialaisia kannattaa tsiigaa. Vakavastikin ilmaistuna, olympialaisia kannattaa ehdottomasti seurata.

Ne ovat mielestäni tärkeä urheilutapahtuma meille innokkaille penkkiurheilijoillekin.

Mielestäni olympialaiset lisäävät elämäämme ja arkeemme mielekkyyttä ja merkityksellisyyttäkin. Ainakin minulle arki on välillä hieman sellaista nihkeää ja harmaata aikaa, plääh maanantai, plääh, plääh tiistai ja plääh, plääh, plääh keskiviikko... Kuinka tätä arkea nyt muka jaksaa painaa läpi?

Sitten ohjelmiimme pamahtaa kahden viikon ajaksi Sotshin olympialaiset! Tylsän arkemme pelastus! Jippiaijei!

Sotshin olympialaiset tuo elämään kahden viikon ajaksi paljon lisää sisältöä ja seuraamisnautintoja. Pitkälti suomalaissuorituksistakin riippuen, jotkut sisällöt ovat mielekkäitä ja jotkut taas hikisiä, tuskaisia ja ankeita.

Joka tapauksessa Sotshin olympialaiset tuovat elämäämme lisää ainakin kiinnostavaa sisältöä. Arkemmekin maistuu rutkasti paremmalta, kun päivät täyttyvät osin Sotshin olympialaisten seuraamisella.

Sotshin olympialaiset voivat tehdä elämästämme jopa mielekästä parin viikon ajaksi. Se on hieno juttu. Sotshin olympialaisia kannattaa ilman muuta seurata - ja sieltä ammentaa niitä nautintoja, iloja ja tuskankin parahduksiakin arkeen.

Sotshin olympialaiset lisäävät samalla myös elämän merkityksellisyyttä. Ohjelmataulussa on kerrankin sitä mielekästä ja itselleen tärkeää tekemistä ohjelmataulussa.

Ainakaan meidän innokkaiden penkkiurheilijoiden ei tarvitse kahden seuraavan viikon ajan miettiä, mitä sitä tekisi. Vapaa-aikamme täyttyy olympialaisten seuraamisella. Se on upea asia, elämä ei ole ainakaan tylsää.

Olympiakisat alkavat - miksi niitä kannattaa seurata?

Sotshin olympialaiset alkavat torstaina, olympialaiset ovat iso urheiluspektaakkeli. Miksi olympialaisia kannattaa seurata?

Aluksi, talviolympialaisten seuraamiseen ei varmasti pääse kyllästymään. Talviolympialaiset on harvinainen urheilutapahtuma, joulukin on joka vuosi, mutta talviolympialaiset järjestetään vain joka neljäs vuosi.

Olympialaiset tarjoaa meille hyvän syyn kisastudion pystyyn pistämiselle. Kotisohva, olympialaiset ja kädessä käristettyä makkaraa ja tölkki Lapin Kultaa.

Ja kaikkihan tuntevat meidät suomalaiset? Kärkymme mahdollisuutta ryyppäämiselle. Ramppaamme kissan ristiäisistä toiseen, että pääsemme samalla myös nautiskelemaan alkoholipitoisilla juomilla.

Olympialaiset tarjoaa meille yhden mahdollisuuden tai syyn kaljan juonnille. Pitäähän siinä nyt lomassa pari olutta ottaa, kun kisoja seuraa. Eihän kisojen seuraamisesta muuten mitään tule?

Olympialaisia kannattaakin seurata sen takia, että siinä on samalla meille yksi mahdollisuus ryypiskelylle. Kisastudiot pystyyn hei! Tv auki, sohvalle istumaan ja viereen mäyräkoirallinen olutta. Kippis sullekin!

Olympialaisissa on paljon esillä myös kauneutta, ja miksei myös komeuttakin. Kauniit naisurheilijat ottavat mittaa toisistaan useammassakin lajissa. Siinä sitä on samalla iloa silmillemme.

Naiskauneus korostuu varsinkin hiihtoladulla ja perinteisen hiihtotyylien kisoissa. Pertsan tyylin kisassa kauniit misut pyllistelevät useita kertoja ahtaissa urheilutrikoissaan. Tv:stä lähikuvaa pepun kohdalle... Nyt seuraamme naisten hiihtokisaa... mutta älä silti kuolaa paitaasi tyystin märäksi!

Olympialaiset tarjoaa myös hyvän keinon lähteä nojatuolimatkalle ja olympialaisia katselemalla saa kansainvälistä kosketuspintaa. Sitä ainakin telkkaruudun välityksellä näkee kaiken maailman italialaisia spagettijalkoja, kiinalaisia vinosilmiä, saksalaisia kovanaamoja ja amerikkalaisia läskejä sekä ruotsalaisia hinttejä.

Olympialaisten katseleminen on myös hyvä keino saada talo hiljaiseksi. Sille nalkuttavalle talon emännällekin pääsee vihdoin sanomaan, nyt se kitalaki kiinni, koska olympialaiset tulevat.

Tai oikeastaan talo hiljenee jo muutenkin, olympialaisten voimasta. Koko talon väki kerääntyy olympialaisia katselemaan- ja olohuoneesta kantautuva ainoa ääni on Bubi Walleniuksen komea miesääni.

Olympialaiset on lisäksi hyvä keino välttää kotityöt. Anteeksi nyt en ehdi imuroimaan, olympialaiset tulevat...

Olympialaisten avulla sitä voi myös välttyä ikäviltä vierailuilta. Esimerkiksi anoppia voi hyvällä omalla tunnolla kieltää tulemasta kylään. Anteeksi nyt ei voi tulla vierailulle, tulee huipputärkeä Suomi-Itävalta-kiekkomatsi...

Torilla tavataan! Me ollaan sankareita kaikki! Ihanaa Leijonat ihanaa!

Olympialaiset toimivat meille mänteille ja luusereille suomalaisille hyvinä itsetunnon kohottajina. Suomalaisten menestys olympialaisladuilla, mäissä ja kaukaloissa kohottaa myös meidän muiden suomalaisten itsetuntoa.

Kun Aino-Kaisa Saarinen voittaa kultaa, niin olemme tietenkin voittajia ja sankareita kaikki. Menestyksemme nostaa luottamustamme ja mikä tahansa voi olla meille jonain päivänä mahdollista. Myös Putous-sketsiohjelman voittaminen.

Olympialaiset saattaa tarjota meille myös esikuvia ja hyviä haukkumisen kohteitakin. Suomalaismenestyjistä tulee esikuviamme, pikkunassikat alkavat harjoittelemaan lätkän peluuta ja hiihtämistä siinä toivossa, että heistä tulisi jonain päivänä uusia Mikko Koivuja ja Matti Heikkisiä.

Toisaalta, suomalaisepäonnistujista tulee meille hyviä roskasaavin kaatokohteita. Pääsemme pahaa mieltämme purkamaan, kun voimme haukkua, arvostella ja moittia epäonnistujia, häviäjiä, luusereita.

Entä miten olisi pieni... iso piristys arjen keskelle?

Arkemme on tyypillisesti helvetin tylsää, ankeaa ja raskaan työn täyttämää. Nyt minulla on kuitenkin ilo sinulle ilmoittaa, että olympialaiset tuo arkeemme iloa, nautintoa ja juhlaa. Ankea arkemme täyttyy vihdoinkin miellyttävästä ohjelmasta, olympialaisten tapittamisesta.

Ja mikäli oikein hyvin käy, niin saattaa siellä olympialaisissa nähdä huipputason urheiluakin.

Hetero vai homo?

Sunnuntain yksi puhutuimpia uutisia oli uimari Ari-Pekka Liukkosen kaapista tulo. Liukkonen kertoi sunnuntaina YLEn Urheiluviikonloppu-ohjelmassa olevansa homoseksuaali. Asiasta nousi melkoinen kohu, Liukkosen kaapista ulos tuleminen nousi uutisaiheeksi monissa medioissa ja lehdissä, aina jopa Ruotsia myöten.

Herää kysymys miksi? Miksi homoseksuaalisuudesta puhuminen on Suomessa yhä ikään kuin tabu, josta ei saisi puhua ääneen? Ja josta julkisesti kertominen on rohkea temppu ja asiasta tiedottaminen nousee uutisaiheeksi monissa eri medioissa?

Onko Suomessa ongelmaa, kun homoseksuaalisuudesta kertominen nousee noin kovaksi ja suosituksi uutis- ja puheenaiheeksi?

Liukkosen päätös kertoa homoseksuaalisuudestaan oli tietenkin rohkea teko, etenkin kun homoseksuaalisuuteen tunnutaan suhtautuvan maassamme yhä melko jyrkästi.

Mutta onko meidän yhteiskunnassa ongelmaa, kun homoseksuaalisuudesta julkisesti kertominen pitää noteerata noin kovaksi tempuksi? Tai kun homoudesta joutuu ylipäänsä edes tiedottamaan julkisesti?

Pitäisikö maahamme saada lisää suvaitsevaisuutta? Suvaitsevaisuutta myös homoseksuaalisuutta kohtaan?

Olisimme jonain päivänä tilanteessa, jossa homoseksuaalisuus olisi ikään kuin normaalimpi vaihtoehto heteroseksuaalisuuden rinnalla?

Eikä asiasta tarvitsisi enää sen enempää tiedotella, kukin huseeraisi sängyssään kenen kanssa haluaa.

Homoseksuaalisuus ei sinällään muuta kuitenkaan ihmistä erilaisemmaksi, homot vain sattuvat pitämään B-rapun hommista, kun taas heterot diggaavat nuoleskella römpsää.

Onko homoseksuaalisuus sittenkään niin iso asia,että siitä tarvitsisi oikein tiedottaa julkisesti? Vai pitäisikö meidän alkaa suhtautumaan suvaitsevammin erilaisuutta kohtaan? Vähemmän tuomitsevavuutta ja enemmän hyväksymistä.

Jos petihommat jätetään pois laskuista, homoseksuaalit ovat kuitenkin melko lailla samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin.

Tietenkin, homojen on vaikea saada lapsia. Ehkä jopa mahdotonta.

Homoseksuaalisuus ei muuta myöskään urheilijaa kovin paljon erilaisemmaksi. Urheilukentällä ratkaisevat urheilusuoritukset ja urheilukentällä esiinnytään urheilijoina. Ei rakastelijoina.

Onko seksuaalinen suuntautuminen siis sittenkään niin iso juttu? Oli sitten hetero tai homo?

Toki homoseksuaalisuus voi nousta jonkin sortin ongelmaksi tyyliin painissa, jossa toista painijaa käpälöimään tuleva vastakilpailija voisi ollakin homo? Ja myös joukkuelajeissa joillekin yksilöille homous saattaisi aiheuttaa kiusallisia tilanteita pukukopeissa ja suihkutiloissa.

Ja miksi muuten seksuaalisesta suuntautumisesta pitää edes puhua ja uutisoida julkisesti? Oli sitten hetero tai homo? Kenelle se asia edes kuuluu, muuta kuin ihmiselle itselleen ja hänen lähipiirilleen?

"Komiikkaa" sunnuntain ratoksi

Selasin aamutuimaan nettilehtien uutisotsikoita ja katseeni osui etenkin tähän IS:n juttuun ja otsikkoon: ”Paula sai viime vuonna seksiä kahdesti: Haluaisin edes muistaa miltä tuntuu.”

Siis mitä että? Kiitoksia Paula, että jaoit tämän tietosi meidän lukijoiden kanssa. Tämä uutinen pysäytti ainakin minut.

Paula sai viime vuonna munaa vain kahdesti! Kas, kun ei ollut uutisen vieressä kuvaboksia ja otsikkoa ”Katso kuvat!”

Siis Paula pani viime vuonna vain kaksi kertaa. Ja tästä asiasta on oikein tehty juttu, ok. Tämä on oleellinen juttu, itse en ainakaan olisi voinut elää ilman tätä nimenomaista tietoa ja uutista.

Kyllä Paulalla huolet on, Paulalla munan puute on.

Paula sai viime vuonna seksiä vain kahdesti, miksei tätä juttua ole sitten taustoitettu enemmän? ”Näissä asennoissa olimme.” ”Täällä harrastimme sitä.”

Tämän jutun alla oli muuten kommenttiboksi ja siellä oli annettu Paulalle hyviä vinkkejä ja neuvoja. Tyyliin ”Paula, älä aina nalkuta”. ”Paula, käy useammin suihkussa”. ”Paula, sä oot varmaan ihan vitun ruma.” ”Paula, katso peiliin.” ”Paula, hommaa silikonit.” ”Paula, soita mulle: puh. num.xxx-xxx xxxx” ”Paula, kutitteleeko sieltä?” ”Paula, onko sulla posliini?”

Voi Paula, Paula, harmi kun mies ei anna... Käy vieraissa? Jätä miehesi? Hommaa edes dildo?

Miksei muuten tehdä juttuja näistäkin aiheista: ”Ilotytön työ on ihanteellinen, seksiä saa harvasen päivä.”, ”Panomies Esko yllätti - ”Tänään jäin ilman seksiä!”

No ei, rivot puheet sikseen. Tästä Paulan uutisesta jäi muuten varmaan tarkoituksella kuva pois?

Jutun yhteydessä olisi kyllä voinut olla myös tiedotusboksi: ”Haluatko auttaa Paulaa, Paulan yhteystiedot ovat...”

Mitä jäbä duunaa?

Toinen uutinen, joka herätti mielenkiintoni oli tämä YLEn uutinen, jossa kerrotaan, että Ranskassa marssitaan tänään perinteisten perhearvojen puolesta”. Kymmenien tuhansien ranskalaisten odotetaan osallistuvan tänään marssiin, jolla vastustetaan lesbojen keinohedemöitystä.

Tuo on hieno ja hemmetin tärkeä asia, onnea ranskalaiset ja kehut myös kansalaisaktiivisuudesta.

Miettikää nyt, jos lebsot saisivat Ranskassa hedelmötöitysoikeuden? Silloinhan Ranskassa olisi kohta lapsia, joilla ei olisi lainkaan isää vaan vanhempina olisi kaksi naista.

Toihan olisi ihan kauheeta...

Varmaan karmea kohtalo olisi elää perheessä, jossa vanhempina olisi kaksi äitiä? Herran Jumala, yksikin äiti mäkättää ja käskyttää jo niin hemmetisti. Miettikää kuinka paljon perheessä olisi nalkutusta, jos olisi kaksi äitiä totuuden torvina?

Tai tyyliin koulussa, jossa voisi opettaja antaa kotitehtäväksi, ”Harjoittele puukäsitöiden tekemistä tai lätkän pelaamista isäsi kanssa”. Siinä voisi lesbojen nassikalla hieman päätä pakottaa, ”Voi ope, se kun nyt ei käy. Mutta barbeilla leikkimistä voin opetella äitieni kanssa.”

Suomessa on kai harvakseltaan mielenosoituksia ja marsseja, mutta joihinkin marsseihin voisin itsekin osallistua. Esimerkiksi tyyliin ”Tällä marssilla vaadimme Alkoihin kerran kuukaudessa Hullut päivät- teemaa”

”Kanna kerran kuukaudessa Alkosta viinaa mukanasi puoleen hintaan.”

Tai voisin osallistua myös ”Bordellit laillisiksi Suomessa”- marssiin...

Tai miksei myös jos minusta jonain päivänä isukki tulee, niin marssiin ”Lasten hoito kuuluu ennen kaikkea naisten vastuulle.”

Juups, pahoittelut että edelliset blogipostaukseni ovat olleet viihdyttävämmän puoleisia... Tämä oli tällainen testikirjoitus sunnuntain piristykseksi. Toivottavasti se hiukan edes piristi.

Pelihousujaan ei kannata alkaa tämän kirjoituksen vuoksi repimään, palaan vakavimpien tekstien pariin taas jatkossa...

Lämmöllä ja rakkaudella,

Viltsu