Back to life?

Olo on kuin olisi heräämässä uudelleen eloon, heräisi hiljalleen horroksestaan. Keuhkokuumetta tuossa paranneltiin kolmisen viikkoa ja nyt alkaa kaikki kääntymään voiton puolelle. Siinä oli kyllä tauti joka vei kaikki voimat, ihan päästä varpaisiin asti ja nyt sen varmasti alkaa vasta huomaamaan kuinka voimaton sitä on ollut. Nyt kun alkaa hiljalleen palaamaan taas terveiden kirjoihin.

Tuntuu hassulta, kun koko muu maailma on kuitenkin tänäkin aikana mennyt melkein täydellä höyryllä eteenpäin ja itse putosit totaalisesti kärryiltä, kolmeksi viikoksi omiin maailmoihisi parantelemaan itseäsi.

Tuntuu ehkä oudolta, kuinka kaiken suorittamisen ja arkisen elämisen keskellä voi itse pudota kokonaan pois pelistä. Kaikki muu pysähtyi täysin melkein kolmeksi viikoksi, kun et oikein jaksanut muuta tehdä kuin sairastaa.

Tai kyllä mä tänne blogiini muistaakseni jotain kirjoittelin sairasteluni aikanakin, mutta senkin hieman vähemmissä tolkuissani, etten tiedä kuinka käsi raamatulla sitä tekstiä kannatti lukea.

Keuhkokuume näytti ainakin taas terveyden merkityksen. Tai olenhan mä tietenkin tiennytkin terveyden merkityksen jo ennestään ja kuntoillut paljon, mutta tuo sairaus entisestään korosti varmaan terveyden merkitystä.

Sitä voi yht´äkkiä ja yllättäen muuten täysin terve ja hyväkuntoinen nuori kaverikin sairastua vakavasti.

Saattoihan keuhkokuume minuun iskeä Hangon yössä, mutta enemmänkin se oli sitten vaan sattumaa että niin tapahtui. Mitään ihmeempää en kuitenkaan Hangossa duunannut. Siis sellain ihmeempää mikä olis voinunt tuollaisen sairauden iskemiseen vaikuttaa, vaikka vetänyt olutta hiukan kovempia aineita... Siististi myös käyttäydyin.

Joku on voinut ihmetellä kuinka se on aina pysynyt niin vaatimattomana, mutta kai sitä osin pysyy senkin takia, kun aina kun meikäläinen alkaa aina vähän rintaansa suoristamaan niin tapahtuu jotain tällaista.

Niin kuin nytkin, ensin kovat tavoitteet ja suunnitelmat, vähän kai uhoakin ja sitten heti perään matto vedetään täysin sun jalkojen altas pois. Pudotettiin taas jonkun isomman tahon puolesta kaveri maan pinnalle.

Tämä elämä on toisaalta tosi arvaamatontakin. Minullakin piti olla nyt omaa lomaa jonkin aikaa ja oli varmaan jotain suunnitelmia, mutta ne melkein kaikki meni tietenkin pipareiksi. No, levättyä tässä on nyt tullut ainakin. Ja nyt on kiva mennä yksin kertaisesti vain ihmisten ilmoille, vaikka ihan vain kauppaan. Kaikki tuntuu pitkän tauon jälkeen niin uudelta ja toisaalta luo sitä tunnelmaa, että elämä jatkuu taas.

Toisaalta sairauteni näytti taas jonkinlaisen todisteen elämän rajallisuudestakin. Vaikka pitäisit itsestäsi huolta ja kuntoilisit, niin silti kaikki voi pahimmassa tapauksessa päättyä koska tahansa. Siksi en oikein piittaa lähteä mukaan sellaiseen pelkkään suorittamisrumbaankaan.

Tuleehan siinä varmasti paljon suoritettua, mutta kaikkea muuta mahtavaa voi jäädä ohessa kokematta. Ja muut asiat sekä ihmiset voivat jäädä vähemmälle huomiolle.

Mahdolliset työt ja urat ovat varmasti isoja juttuja ja niitä on arvostettava, mutta minun kirjoissani ihminen on muutakin kuin pelkkä suorittaja. Ihminen on ihan vain vaikka elämästä nauttija.
Ja työn ja uran ohella täällä on minulle ainakin muitakin isoja juttuja, kuten tärkeät ihmiset, harrastukset, liikunta ja terveys ja mitä nyt sattuu milloinka olemaankin.

On tietenkin myös muistettava, että jokin työ ei ole kova juttu vain statuksen takia tai sen takia että on kova juttu päästä tekemään sellaista työtä. Onhan se varmasti sitäkin, mutta tuohan jokin parempi työ paremman ja varmemman toimeentulonkin.

En tiedä onko rahaa oltava välttämättä ylenmäärin, mutta ainakin sellain sopivasti. Sellain sopivasti, että voi tulevaisuuttaan hiukan paremmin rakentaa.

Jaaha, jos sitä kohta lähtis lähipubiin kenties ratkaisevaa finaalia katselemaan. Olen valitettavasti sellainen ihmistyyppi, etten osaa liian vakavasti lätkään suhtautua. Se on kiinnostava urheilulaji, mutta nämä edelliset kolme viikkoa on taas osoittanut sen, että elämässä on jotain vielä arvokkaampaakin.

Jääkiekkoa on mielekästä seurata, siitä on kiva ollut kirjoittaa juttuja ja joillekin se antaa elannonkin, mutta hoki on sittenkin "vain" hokia.

Ja siks toisekseen, en muuten ole niin ehdoton mielipiteissäni ja sanomisissani. Muutan mielelläni näkemyksiäni, jos on hyvä peruste. Jos joku vaikka sanoo samasta asiasta jotain fiksumpaa.

On nyt selviämässä siitä keuhkokuumeestaan, eilen illalla tuli saatua sairaalan päivystävältä lääkäriltä terveen paperit. Vielä, kun oppisi taas hengittämään normaalisti eikä jatkuvasti tarkkailisi saako henkeä vai ei, niin kyllä se luultavammin tästä alkaa taas tämä terveyspuoli iloksi muuttumaan.

Hitain askelin eteenpäin, vähitellen lisää liikuntaa, elämää ja ruokaa niin kyllä se luultavammin tästä. Pitää vain luottaa siihen, että keuhkot oikeasti taas toimivat eikä siitä tarvitse niin hirveästi huolta kantaa.

Olihan siinä vakava tauti, tietenkin kun puhutaan kuitenkin keuhkoista. Ja vielä vakavammaksi olisi voinut muuttua, jos sen parantamiseen ei olisi vakavuudella suhtautunut.

Ja voimat tuollainen keuhkokuume vei kyllä ihan täysin, nyt vasta on alkanut kunnolla palautumaan taas voimat tälle jätkälle. Ruokakin meni paremmin alas. Ei sillä etteikö se olisi maistunut hyvin tuon taudinkin aikana, mutta nyt sitä on ruvennut taas jaksamaan paremmin niellä.

Kaksi ja puoli viikkoa tuota tautia tuli sairastettua ja sen aikana tuli oltua lähinnä yksistään vain asunnossaan, kuin jossain BB-talossa konsanaan. Mutta kaiketi se tästä alkaa taas sujumaan, ja olen kohta terve kuin pukki.

Sitä ei arjen keskellä aina välttämättä muista arvostaa elämän perusasioita kuten terveyttä ja elämää itsessään, mutta tällaiset vakavat taudit pysäyttää samalla tietenkin miettimäänkin.

Mutta kaiketi se tästä taas alkaa lutviutumaan, toivottavasti ainakin.

Pääsiäismaanantain kirjoitus

Elämä on luultavammin opettanut minulle tietynlaista suhtautumista ja asennetta itse elämään kohtaan. Näitä klassisia, että tiedostaa mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä ja mistä kannattaa ennen kaikkea huolta pitää ja sitä, että osaa suhtautua elämää kohtaan hiukan kevyemmin.

Sitä on kohdannut niin pahojakin vastoinkäymisiä elämässään, että osaa vähän suhteuttaa erilaisia vastoinkäymisiä ja osaa minun omasta mielestäni pitää asioita oikeissa mittasuhteissa.

”Älä nyt mistään kritiikistä tai arvostelusta niin paljoa kimpoonnu kun voit jonain päivänä kohdata vielä pahempaakin.”

Sitä on joutunut kohtaamaan esimerkiksi kaikista pahimman, kuoleman jollain tavalla jo aika montakin kertaa. Ensin Kauhajoella, sitten tuli aika lyhyen ajan sisään se kimppu jonka aikana menehtyi niin oma täti, äiti, veli ja enokin. Ja nyt olen itsekin ollut vielä vakavasti sairas, ja jos asiat olisivat sujuneet vielä pahemmin niin ei ehkä tiedä mitä mullekin olisi tapahtunut.

No ei varmaan toivottavasti nyt kuitenkaan ole mitään pahempaa tapahtumassa, vaan nyt kun vielä lepää hyvin niin on jätkä kohta ainakin taas terveiden kirjoissa. Viime yönä sattui jo ainakin sitä, että keuhkot palautuivat melkein normaaleiksi ja se alkoi tuntumaan jo luissa ja ytimisissäkin, tuli lisää voimaa ja olo koheni.

Minulle oli tosi vaikea päätös kirjoittaa itseni ulos Jatkojasta ja ymmärrän hyvin, jos ihmiset ovat päätökseni jälkeen minulle vihaisia sun muuta. Kyse ei ollut siitä, että olisin juossut niin kauheasti saavutusten tai maineen perässä vaan kyse oli siitä ennen kaikkea, että näin sen hyvänä mahdollisuutena pistää oma elämäni töiden osalta kuntoon.

Uskon, että vaikka päätökseni oli vaikea, niin se oli viisas oman tulevaisuuteni kannalta. Nämä on vaan tosi kinkkisiä päätöksiä tehdä sellaisissa ympäristöissä, joissa olen toiminut.

Asioissa ja papereissa oli vain olemassa porsaan reikiä ja kun kukaan ei koskaan puhunutkaan mitään tai kieltänyt tekemästä mitään, niin näin pääsi nyt vain käymään. Ja tempun suorittaminen oli tietenkin minun kaltaiselleni persoonalle ihan mahdollinen. Persoonalle, joka voisi jonain päivänä kokeilla vaikka stand up- komiikankin tekemistä. =)

Mitään pelkkää suorittajaa tai työhön panostavaa ihmistä minusta ei varmaankaan ole tulossa. Elämä itsessään on jo arvokas ja ainutlaatuinen juttu ja näen tärkeäksi ainakin tällä hetkellä antaa tilaa ja aikaa paljolle muullekin kuin työlle.

Kyllä mä toimittajan harrastuksestanikin silti todella paljon tykkäsin ja sitä arvostin. Ehkä en niinkään ollut ylpeä harrastuksestani vaan olin ennen kaikkea kiitollinen että sain harrastaa ja kirjoittaa neljän vuoden ajan. Harrastukseni lomassa tuli kohdattua vaikeita, mutta myös ikimuistoisia ja hienojakin hetkiä.

Ehkä en osannut vaan suhtautua harrastukseeni yhtä kova-asenteisesti kuin moni muu, vaan suhtautin senkin muuhun elämään. Elämässä oli ja on aina muitakin arvokkaita juttuja. On esimerkiksi kullanarvoista viettää aikaa ja leikkiä siskon lasten Vilman ja Veikon kanssa. Ja pitää terveydestään ja kunnostaan huolta.

En luultavammin nyt ollut sellainen ihminen kuin olisi odotettu tai mitä minusta varmaan ehkä luultiinkin. En tiedä olisiko tuollaisiin odotuksiin pitänyt taipua, mutta minulla on oma arvomaailmani ja koen sen niin tärkeäksi, että haluan pysyä siinä.

Harrastus oli hieno ja tulihan sitä HPK-toimitusta aika antaumuksella vietyä eteenpäin, mutta ehkä sellainen liika tärkeily vei suurinta hohtoa pois harrastuksesta. Ja toinen juttu, josta en ehkä niin paljoa pitänyt oli sellainen ehkä ylisuorittaminen. Ja suorittamisen liika ihannointi. Kun olen itse tällainen sälli, jolle on tärkeintä pitää hauskaa ja nauttia elämästään.

Ja voisi olla ihan jees, jos moni muukin oppisi ottamaan elämänsä kevyemmällä asenteella. Ja tarkoitan nyt kaikkia maapallon eläjiä, tulisi lisää tolkkua ja ehkä viisauttakin asioihin ja oikeita mittasuhteita asioihin.

Ja toimittajan harrastukseni oli kaikesta huolimatta minulle aina yksi keino nauttia elämästä. Se oli sellainen mielihyvää tuottava harrastus.

En tiedä vielä mitä tulen tekemään jatkossa ja en tiedä onko se tällä hetkellä edes minulle itselleni akuutein kysymys. Nyt on tärkeintä saada itsensä ensin kuntoon. Ja samalla sulatella asioita ja pitää taukoa varmaan tästä kirjoittamisestakin.

Kevät on ollut minulle itsellenikin jo tähän mennessä melko vaikea ja tapahtumarikas ja on hyvä varmasti hengähtää välissä. Miettii sitten joskus, kuinka tästä kaikesta voi taas päästä eteenpäin. Vai voiko ylipäänsä edes päästä eteenpäin?

Pysähdys

Olen tänään ollut tasan kaksi viikkoa tämän keuhkokuumeeni kanssa täällä asunnossani. Olo on kuin olisi ollut jossain pommisuojassa piilossa muulta maailmalta, ei tässä kauheasti ihmisten ilmoilla ole tullut oltua ja tietenkin nyt mieli alkaa taas tekemään vaikka hiukan tuulettumaan.

On tämä tietenkin sellainen pysähdys ollut. Näinkin vakava sairaus iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja olet saanut sitä täällä yksinäsi parannella. Kaikki muut asiat ja ongelmat ovat käytännössä unohtuneet ja tilalle onkin tullut yht äkkiä vielä hiukan vakavammat asiat ja ongelmat.

Joskus asioita on kyllä tullut varmasti liioiteltuakin, niin kuin viime yönä täällä blogissa. Mutta kai se johtuu siitäkin, että on ollut hengenahdistuskohtauksia ja ne ovat aiheuttaneet osin paniikkiakin, kun et ole ihan varma saatko henkeä. Se on kamala tunne.

Pysähdys tämä on varmasti ollut, yllättäenkin. Mutta nyt alkaa olemaan sellainen fiilis, että kun tässä vielä ehkä viikon verran huilailee niin kohta on ainakin taas back to life ja voi alkaa taas miettimään hiukan arkisempia juttuja.

Tällaista tällä kertaa, varmaan eniten alkaa tekemään mieli taas sinne ulkoilmaan, ihmisten ilmoille.

Hiukan ollut vakavammat ja erilaisemmat kirjoitukset varmaan viime aikoina täällä, mutta kai se johtuu siitäkin kun on näinkin pahasti sairas. Ei tässä tällä hetkellä oikein mitkään lätkäkuviot ole päällimmäisenä mielessä sun muut. Kunhan sais itsensä edes taas takaisin terveiden kirjoihin ja sitten voi alkaa miettimään tosissaan muitakin, vähän arkisempia asioita.

Pääsiäiset

Kirjoitin torstai-iltana blogiini hieman erikoisen tekstin, se johtui varmaan osin siitäkin että olin noihin aikoihin hieman paniikissa. Minulle tuli hengen ahdistus- kohtaus ja se aiheutti pienen paniikkitilankin.

Onneksi mistään sen vakavammasta ei kuitenkaan ollut kyse, päivystyksessäkin kävin tuon vuoksi ja asiat olivat sinänsä ihan ok. Tulehdusarvokin oli jo tippunut kuuteen.

Pahimmasta olen pääsemässä tämän keuhkokuumeeni kanssa yli, mutta saatan joutua vielä lepäilemään kuukaudenkin verran asunnossani. Enkä olisi tuolloin torstainakaan saanut lähteä kävelemään parin kilsan päähän kaupungille, se oli vähän liikaa.

Kirjoitin tuolloin torstai-iltana blogitekstiini siitä, että mielestäni eroan jollain tavalla muista ikäisistäni ihmisistä. Tai kaikkihan me tietenkin olemme erilaisia ja omia tapauksiamme. Kirjoitin tuolloin, että tunnun poikkeavan arvomaailmaltani monista muista. Ja se on luultavammin ihan totta.
Lukuisat vastoinkäymisenikin ovat opettaneet minulle, että elämässä tärkeimpiä asioita ovat terveys, muu hyvinvointi, lähimmäiset ja muut tärkeät ihmiset sekä elämä on monesti osoittanut myös sen, että tämä tarinamme ei ole päättymätön tarina kenelläkään vaan jokaisen omalle tarinalle tulee jossain vaiheessa päätepiste ja se päätepiste voi lopulta tulla kelle tahansa pahimmassa tapauksessa minä päivänä tahansa.

Silloin, kun minäkin sain tietää että sairastan keuhkokuumetta, niin yksi isoimmista kysymyksistäni oli heti, että kuolenko minäkin nyt? No en onneksi ole sentään kuolemassa vaan nyt parannetaan rauhassa jätkä kuntoon ja sitten lähdetään kohti uusia seikkailuja.

Ja nyt, kun arvoni ovat olleet tuollaiset ja olen suhtautunut elämään tuolla tavoin, niin se on tietenkin vaikuttanut siihenkin kuinka olen käyttäytynyt ja elänyt. Ja kuinka käyttäydyn ja elän tietenkin jatkossakin.

Olen viime vuosina ollut hieman valokeilassakin ja olen ollut hiukan hankalassa tilanteesssakin. Käyttäytymistäni ja elämistäni on varmaan jonkin verran seurattu ja moitittukin, mutta toisaalta olen tässä ohessa viettänyt tärkeitä nuoruusvuosiani ja näitä nuoruusvuosia meille ei ole annettu kuitenkaan hukattavaksi asti.

Ja sen takia, kun tarinamme ei ole päättymätön, niin siksi onkin mielestäni tärkeää käyttää se aika huolella ja fiksusti harkiten hyväksi. Ja mielestäni se käytetään fiksusti hyväksi siten, että elää kokemusten ja elämysten kautta. Koittaa saada ilon ja nautinnon irti joka hetkestä.

Saattaa kuullostaa hassulta, että tämän ikäinen jätkä kuuntelee Irwiniä, mutta minä kuuntelen. Ennen kaikkea Irwinin kappaleiden sanojen vuoksi, niissä on aika osuvia, paljon puhuvia ja viisaita sanoituksia joukossa.

Niin kuin näissä kahdessa kappaleessa: Esileikkiä ja Eletäänvaan vaikka piruuttain.

Hyvää pääsiäistä kaikille!


Mä nyt en oikein lopulta jaksanut duunata mitään ihmeempää pääsiäiseksi, mitä nyt parit kinderit kaappiin ostin. Ehkä sitten vappuna jaksaa jo lähteä vaikka jonnekin reissuun tms.

Kuinka viettää pääsiäinen?

Kuinka viettää pääsiäinen on varmasti aika ajankohtainen kysymys näinä päivinä. Onhan pääsiäiseen kuitenkin enää vain pari yötä aikaa. Minulle itselleni pääsiäinen tulee todella huonoon saumaan tänä keväänä, nyt eletään kuitenkin jo keskiviikossa ja eikä minulla raukalla ole vieläkään oikein voimia mitään sen kummemmin laitella.

Tämä on kuitenkin jo kahdestoista sairauspäivä, kun olen tätä keuhkokuumetta potenut. Tämä on ollut kova tauti, vasta eilen minulla oli voimaa tehdä jotain muuta kuin maata sängyssäni. Ja silloinkin se jotain muuta oli lähinnä istuskelu nojatuolissani.

Tässä alkaa tuntemaan itsensä jo melko mökkihöperöksi, kun edelliset kaksitoista päivää on saanut viettää käytännössä yksinään täällä pienessä asunnossaan, neljän seinän sisällä. Mitä nyt olen välillä poikennut sairaalan päivystyksessä ja Siwassa.

Nuokin kuullostavat pieniltä asioilta, mutta ovat olleet kyllä minulle näinä aikoina tosi isoja juttuja, melkein elämyksiä.

Toisaalta tässä tuntee olonsa vähän jo turhautuneeksikin. Alkaa tehdä mieli pistää kunnolla ranttaliksi ja päästä niin sanotusti liikenteeseen, kun on maannut edelliset puolitoista viikkoa vain sängyssään. Mutta ei kannata kuitenkaan kiirehtiä vaan pitää huolella tervehdyttää itsensä kuntoon. Ei tule sitten mitään jälkitautejakaan.

Onhan tässä saanut nyt sitten ainakin levätä edelliset puolitoista viikkoa. Ja pääasia on varmaan se, että terveiden kirjoihin täältä ollaan ainakin hiljalleen palailemassa. Muuten voivat asiani hieman sotkuiset olla, mutta tervehtymässä tässä nyt ainakin kovaa vauhtia ollaan.

Kova tauti vaatii tietenkin tiukan kuntoutumisjaksonkin ja ehkä sitä pääsiäisenä pääsee sitten liikenteeseenkin. Sitä voisi poiketa pääsiäispäivinä vaikka Stadissa American car show:ssa ja Korkeasaaressakin olisi jotain äksöniä.

Kuinka viettää pääsiäinen? Siinä on luultavammin aika ajankohtainen kysymys joka koskee niin minua kuin varmasti monia muitakin. Minulla pääsiäinen menee varmaan aika lailla sivuraiteilla. Nyt eletään kuitenkin jo keskiviikossa ja kauhistuttaa ajatus siitä, että näillä voiman rippeillä pitäisi loihtia pääsiäisruoat, siivota kämppä siistiksi ja hommata vaikka parit koristeetkin.

Toisaalta olen miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että lähtisin pääsiäiseksi jonnekin reissuun. Vaikka jonnekin täyshoitolaan, siinähän sitä olisi helppo ratkaisu. Ei tarvitsisi itse sen kummemmin sitten huolehtia mistään, voisi nauttia vain olostaan.

Ja tarvitseeko sitä edes sen kummemmin pääsiäishärdelliä pystyyn pistää? Sen kuin vain ostelee kaapit täyteen herkkuja ja viettää pääsiäisen hieman lunkimmin. Suklaamunia pitää tietenkin kaappiin ostaa kilokaupalla. Ja jos rahkapiirakkaa jaksaisin tehdä sun muita rahkaherkkuja.  

Justiin muuten olin reissussa. Juuri ennen kuin sairastuin tähän keuhkokuumeeseeni. En tiedä johtuiko sairastumiseni sitten tuosta reissustani. Tulihan sitä tietenkin sitten viimeisenä reissuiltana oltua Hangon yössä kiertelemässä kapakoita, saatoinko vilustua tuolloin?  

Niin, olin reissussa huhtikuun alussa. Lähdin maanantaina Vantaalle, minun piti vain poiketa kylpylä Flamingoon ja Heurekaan. Niin tietenkin poikkesinkin, mutta siinä kun se päivä venyi ja vanui niin sain päähäni jäädä Vantaalle yöksi ja siitä reissuni sitten kivasti venähti sellaiseksi kolmen yön ex-tempore-reissuksi.

Olin yötä ensin Vantaalla ja sieltä lähdin katsastamaan Tammisaaren ja Hangon. En ollut aiemmin käynyt kyseisissä mestoissa, mutta on mainittava, että ne olivat kauniita paikkakuntia, tutustumisen arvoisia paikkakuntia.

Tuollainen ex-tempore reissu oli ihan jees, toi vähän seikkailumieltä arjen keskelle. Se oli sellaista aika rentoa ja vapaamielistä meininkiä, josta tietenkin diggaan. Olen sellainen mutkat suoriksi-tyyppi.  

Kuume yllätti keuhkot

Oh great, se on jo kahdeksas päivä putkeen, jonka vietän käytännössä kokonaan asunnossani, pedissäni maaten, vuodepotilaana. Tänään alkaa siis jo toinen toipilasviikkoni.

Rupeaahan tämä hiljalleen kyllästyttämään ja tympiinnyttämään. Täällä kolkossa asunnossasi saat yksinäsi lojua ja parannella itseäsi. Sitä se tämä kulunut viikko on kuitenkin minulle ollut, suurin osa tästä viikosta on tullut vietettyä sängyssä ja nukkumalla.

Mitä nyt alkuviikosta jouduin neljä kertaa käymään sairaalan päivystyksessä. Siinä taisivat olla viikon mieleenpainuvimmat aktiviteettini.

Sellaista tämä sairaan ihmisen elämä on. Lepo tekee ilman muuta minulle hyvää ja siksi olen itseäni koittanut pidätelläkin pedissä niin ahkerasti, mutta onhan se toisinaan tylsääkin. Kivempaa olisi välillä ollut päästä kirmaamaan tuonne ulos, etenkin kun viikollakin oli kauniita kevätkelejä.

Mutta onhan sitä kevättä jäljellä varmasti vielä sittenkin, kun tervehdyn. Ja tervehdynhän minä! Kun asenne on kunnossa.

Minulla on keuhkokuume. Kuume todettiin maanantaina, ensin Ojoisten terveyskeskuksessa ja sitten Hämeenlinnan sairaalassa, jonne minut Ojoisilta suorilta tein passitettiin.

Keuhkokuume tuli minulle melkoisena yllätyksenä. Olin siinä ollut kyllä edellisen viikonlopun jo flunssan kourissa, päätä oli jomottanut pahasti ja minua oli vaivannut kova yskä. Ajattelin kuitenkin vain kyseessä olevan perusnuhan.

Sitten päätin maanantai-aamuna piruuttain mennä sairaanhoitajan luokse, kun päätä särki sellain kivuliaan pisteliäästi edelleen. En oikein meinannut päästä liikkumaan minnekään tuon kivun takia, joten ajattelin että parempi mennä lekurille.

Luulin kyllä vielä tuolloin maanantai-aamuna minua vaivaavan ”vain” jonkun flunssan, mutta yllätys olikin aika iso sen jälkeen, kun sairaanhoitaja oli minulta ottanut tulehdusarvon. Tuon jälkeen sairaanhoitaja tuli lääkärin kanssa melkein hätääntyneinä luokseni ja käskivät minut painua suorilta tein taksilla sairaalan päivystykseen.

Otattamaan verikokeita, keuhkokuvia, muita näytteitä ja menemään sinne lääkärin luokse. Minähän tietenkin ihan hätääntyneenä tottelin.

Keuhkokuumeeksihan tuo vaivani sitten lopulta osottautui ja se keuhkokuva, jonka lääkäri minulle näytti oli aika rujon näköinen.

Vaikka minun onnekseni keuhkokuumeeni oli vielä suht hyvälaatuinen. Tarkoittaen sitä, että se ei ollut vielä ehtinyt äitymään kovin pahaksi ja hyvä niin. Olihan sen hoitaminen varmasti siten helpompaa.

Nyt minulla on varmasti vielä tuota keuhkokuumetta ja syön antibioottejakin vielä kuuden päivän verran, mutta parempaan suuntaan tässä koko ajan mennään ja voiton puolella ollaan. Oloni on kohentunut, ehkä jaksan tehdä tänään hitusen muutakin kuin maata sängyssä. Keuhkoissanikaan ei enää krohise ja yskänikin on laantunut.

Mutta ei tässä silti kannata vielä mitään juoksuskaboja alkaa järjestelemään, keuhkokuume on kuitenkin vakava tauti ja vaatii aikaa parantumiseen ja pitää varmaan huolella tervehdyttääkin itsensä kuntoon, ettei tule mitään takapakkeja ja jälkitauteja.

Tämä on varmasti yksi pahimpia tauteja, joita minulla on koskaan ollut. Jos ei vakavin. Onneksi Siwa on tuossa kiven heiton päässä, niin olen just ja just pystynyt huolehtimaan sairastelun ja sängyssä makaamiseni ohella myös ravinnon saannistanikin. Ehkä joskus sitten taas koittaa ne ilon päivätkin.

Onnekseni tajusin hakeutua lääkäriin suht nopeasti, niin keuhkokuumeeni ei ollut ehtinyt äitymään kovin pahalaatuiseksi. Veljeni menehtymistapaus pari vuotta sitten oli dramaattinen ja surullinen, mutta on se minua opettanutkin. Se on opettanut minulle sen, ettei terveyden kanssa saa leikkiä.

Vaan heti, jos on jotain häikkää terveyden kanssa, niin ei saa yhtään empiä vaan on hakeuduttava hoitoon. Niin kuin tälläkin kertaa tein ja onnekseni tein, päästiin keuhkokuumettani hoitamaan melko ajoissa.

Eiköhän sitä kohta olla taas takaisin terveiden kirjoissa, ainakin fyysisesti.

Pako

Soittimestani on viime aikoina soinut melko tiiviisti Prison Breakin, Paon tunnari. Olen soittanut sitä siksi, että se on sopinut viime päivieni fiiliksiini. Minä poika, kun se nimittäin suoritti tuossa taannoin paon. Paon eräästä harrasteyhteisöstä.

Tuohon harrasteyhteisöön astui neljä vuotta sitten jätkä, jolle alettiin puhumaan melkein kyllästymiseen asti isosta mahdollisuudesta. Siitä puhuttiin niin paljon, että sen mahdollisuuden hyödyntämisestä ja itseni kehittämisestä kasvoi minulle osin jopa pakkomielle.

Nyt on neljä vuotta tehty töitä tuon schäänsin eteen ja minulle on ruvennut hiipimään päähäni sellainen ajatus, että tästä jätkästä ei tulisikaan sitä uutta Petteri Sihvosta, vaan ennemmin uusi "Risto Korpela".

Sen verran yrittäjän ja pelimiehen luonnetta tässä kaverissa nimittäin on. Siksi en varmaan osaa esittää sellaista kovaa jätkää vaan elämäni vaikuttaa melkein sellaiselta kuin se voi yrittäjähenkisellä ihmisellä vaikuttaa. Elämä on peliä, bisnestä.

Ja sitä se aikani luultavammin tuolla harrasteyteisössäkin oli. Nyt tehdään Hpk- toimituksesta maan paras Hpk-media.

Ja sitten viime syksynä päässäni alkoi hiljalleen muodostumaan pakosuunnitelma. Jokin vyyhti tuolla paikassa kasvoi päässäni niin isoksi, että ryhdyin suunnittelemaan projektia, jonka avulla voisin päästä tuolta paikasta sekä pois, melkein kokonaan vapaaksi että voin tehdä sen vielä toteuttamalla läpimurto-tavoitteeni.

Aloin kirjoittamaan ahkerasti ja pam, siitä se tuli. Läpimurto. Seurasin kyllä ahkerasti sitä, kuinka ihmiset reagoivat puuhiini, mutta koska kukaan ei puhunut koskaan mitään, niin sain vietyä projektini maaliin asti.

Syntyi läpimurto ja pako, koska ounastelin että tempustani voi seurata närää, minun oli paettava. Eihän näistä asioista kaikki Suomenkaqn ihmiset ole varmasti tietoisia, niin minun piti myös luikkia pakoon. Läpimurtoni kanssa.

Se on kai siinä, mutta tulevaisuudeaaakin saan olla tarkkana.