Milloin viimeksi...?

Olen monessa blogissa "törmännyt" tällaiseen Milloin viimeksi...? haasteeseen. Ja koska se on vaikuttanut mielenkiintoiselta, niin päätin kokeilla itsekin tehdä tällaisen Milloin viimeksi...? blogipostauksen.

Milloin viimeksi...?

Ilahduin...  Biljardia pelatessa ilahdun useinkin. Biljardia pelatessa saa onnistumisen tunteita, kun voittaa yksittäisen pelin tai sitten onnistuu ihan vain jossain yksittäisessä suorituksessa, lyönnissä. Kun vaikeassakin lyönnissä onnistuu ja saa pallon pussitettua niin sitä ilahtuu paljon. Myös kilpailuhenkisenä ihmisenä ilahdun mikäli satun voittamaan jonkin yksittäisen pelinkin. Onnistumisten tunteiden saaminen on yksi syy, miksi tykkään ylipäätään biljardia pelata.

Toisaalta ilahduin viime maanantaisessa yhteisökokouksessakin. Silloin ehdotukseni joka lauantaisen fiiliskahvilan sisällön muuttamisesta meni "läpi". Ennen fiiliskahvilassa on jokainen Länsituulen asukas kertonut viikon tapahtumansa vuorollaan, nykyään fiiliskahvilassa kerrataan viikon positiiviset asiat. Kukin vuorollaan. Tämä on mielestäni hyvä uudistus, ehdin ainakin jo kyllästymään siihen vanhaan fiiliskahvilan formaattiin, kun ainakin itselläni viikosta toiseen viikon tapahtumat pysyivät samana eikä uutta kerrottavaa ollut.

Ilahduin myös silloin, kun siskon tyttö Vilma piti hänelle kirjoittamastani kirjeestä hänen rippijuhlissaan. Ainakin äitinsä mukaan kirje merkitsi Vilmalle erittäin paljon ja tämä asia taas merkitsi minulle paljon. Ilahduin.

Nauroin... Nauroin viimeksi katsellessani erästä Kummeli-sketsiä. Siinä matkatoimistossa asioivalle miesasukkaalle tämän matkatoimiston virkailijat nauraa räkättivät. Se oli hauska sketsi niin kuin Kummeli muutenkin on hauska komediaohjelma ja saa nauramaan. 

Itkin... Siskon tytön Vilman rippijuhlissa oli kyyneleet herkässä. Jos en nyt ihan itkenyt niin olin ainakin pullahtaa itkuun monessa paikassa. Niissä juhlissa oli tunteet pinnassa, varmaan eritoten sen takia että Vilmastakin on kasvanut jo niin iso että pääsi ripille. Justiinhan me Vilman kanssa leikittiin paljon yhdessä. Samalla jotenkin tajusi sen, että me ei olla enää Vilman kanssa ihan niin paljon tekemisissä kuin ennen. Siihen olisi kiva saada muutos. Mutta osaanko minä ollakaan enää niin "isoksi kasvaneen" tytön kanssa. Ennen oli helppoa, kun "vain" leikittiin.

Suutuin... Nyt ei tule mieleen hetkeä, milloin olisin viimeksi suuttunut. Ehkä se tarkoittaa sitä, että suutun niin harvoin. 

Harmistuin... Ainakin Porin asuntomessuilla semisti harmistuin, kun en saanutkaan kuvattua kaikkia asuntomessun kohteita. Kännykkäni akku ei olisi tätä kestänyt. No kyllä sieltä silti sain otettua vähän yli 100 kuvaa. 

Harmistuin samalla Porin reissullani myös mennessäni käymään Yyterissä. Kävin Yyterissä lauantaina ja silloin siellä ei kulkenutkaan bussivuoroja yhtä usein kuin arkisin. Tämän takia oleskelu aikani Yyterissä jäi paljon vähemmäksi kuin mitä etukäteen olin odottanut. Se pisti hiukan harmistuttamaan.

Harmistuin myös kun eräs tämän Länsituulen asukas hiukan ivaili minun silmissä ilmenevästä pakkoliikkeestä. Minun silmissäni on hiukan sellaista nykimisvaivaa, se näyttäisi siltä että isken silmää alvariinsa. Ja tästä tämä Länsituulen asukas hiukan irvaili, tämä asukas on hieman sairas tosin eikä välttämättä ymmärrä oikein tekojensa ja puheidensa seurauksia. Minä tästä hiukan harmistuin kun en voi näille pakkoliikkeille mitään. Mutta en toki näyttänyt harmistustani ulospäin.

Häkellyin... Häkellyin viimeksi varmaan pelatessani biljardia. Siinä joskus tulee joko itseltä tai joltakin muulta sellaisia suorituksia että suorastaan häkeltyy. Yksi peluri esimerkiksi on onnistunut niinkin harvinaisissa tempuissa kuin saamaan heti aloituslyönnillä mustan kasipallon pussiin ja saamaan kolme saman sarjan palloa pussiin yhdellä lyönnillä. Joskus kyllä häkellyn omistakin suorituksista.

Häkellyin varmaan silloinkin jonkin verran kun sain kuulla että tänne Länsituuleen hankitaan vihdoin uusi biljardipöytä tai kun tämä pöytä tänne Länsituuleen tuotiin. Tapahtuuko tämä oikeasti?

Kokeilin jotain uutta... Nyt tulee mieleen joskus kesäkuussa grillaamani banaanit. Se oli jotain uutta. Aina pikkulapsesta olen kyllä haaveillut banaanien grillaamisesta, mutta vasta nyt sain toteutettua tuonkin haaveen. Tein banaaniin viilloin, laitoin sisään suklaata ja grillasin jonkin aikaa. Ne olivat hyviä vaniljajäätelön kanssa. Tämä oli kyllä uuden kokeilua, sillä ennen en ollut banaania grillannut.

Urheilin... En tiedä onko se kovin viisasta näillä keleillä kun asuntoni on niin kuuma, mutta kuntopyöräilin asunnossani puolen tunnin ajan torstaina. Katselin samalla 80-luvun hittisarjaa Dynastiaa dvd:ltä ja kuntopyöräilin. 

Toisaalta olenhan tänäänkin taas pelannut jo kaksi tuntia biljardia? Mutta onko se urheilua?

Luin... Ööh.. Kirjoja olen huono lukemaan. Edellinen kirja, minkä olen alusta loppuun asti lukenut on biljardin käsikirja ja sen luin keväällä. Päivittäin puolestaan luen Jatkoajan keskustelupalstaa ja Facebookkia. Vastasinkin eräässä kyselyssä että kesällä mieluiten luen Jatkoajan keskustelupalstaa. Luen sitä mielelläni niin talvella kuin kesälläkin. Kesällä jääkiekko on tauolla, mutta siellä keskustellaan silloin (-kin) muista asioista. 

 Söin... Söin äsken spagettia ja kolme jauhelihapihviä. Syömiseni näin kuun lopulla ja kuun alussa on niukkaa ennen kuin uudet tukirahat tulevat. Aamulla söin taas itsetekemääni mustikkarahkaa.    

Kiusaaminen jätti arvet, joista olen vasta nyt pääsemässä eroon

Toin täällä aiemmin tällä viikolla ilmi että minua on aikoinaan kiusattu niin koulussa kuin vielä armeijassakin. Mutta en koskaan puhunut kiusaamisestani silloin kun se oli ajankohtaista. Vasta näinä päivinä olen alkanut tuomaan tuon asian esille.

Miksi sitten olen tuonut asian esille nyt kun olen siitä tähän saakka ollut täysin hiljaa? Eikä tuo asia tunnu minua enää haittaavan. Kiusaaminen jätti minuun jäljet, mutta olenhan nyt noista jäljistä jo aika hyvin selvinnyt. Keräänkö nyt vain huomiota kiusaamistarinoillani?

Aikomuksenani ei ole kerätä huomiota kiusaamistarinoillani. Aikomuksenani on vain paljastaa sitä, minkälaista nuoruutta minä aikoinaan elin. Minusta tuntuu jotenkin oikealta kertoa vähän siitä nuoruudesta mitä elin ja siitä kiusaamisesta mistä jouduin kärsimään silloin kun olin nuori. Ehkä se entisestään auttaa minua vain käymään läpi asioita.

Ja ehkä voin toimia joillekin ohjaavana esimerkkinä. Asioista kannattaa ainakin puhua eikä patoa kaikkia asioita sisälleen niin kuin minä tein. Asioista puhumattomuus aiheutti vain pahaa oloa, ongelmien kanssa joutui tulemaan toimeen yksin ja ei ongelmat ainakaan puhumattomuuden takia tullut ratkotuksi vaan niiden kanssa joutui elämään ja kärsimään. 

Minullakin on luurankoja kaapissa. Ainakin jos näillä luurangoilla tarkoitetaan hävettäviä asioita, joista ei halua puhua. Minua itseäni hävettää se, että minäkin olen joutunut koulu- ja armeijakiusatuksi. Vaikka eihän yleensä kiusatussa silti mitään vikaa ole. Tästä kiusaamisesta en ole halunnut puhua moniin vuosiin. Nyt vasta olen vähän tuonut esille sitä, että minuakin on kiusattu. Toisaalta kiusaamista ei tarvitsisi hävetä, mutta hävettää se silti. Olenko minä muka niin nynny että olen antanut itseäni kiusata?

Nynnyhän ei saisi missään nimessä olla. Ei ainakaan mies saisi olla nynny. Ei saa olla herkkä eikä saa itkeä julkisesti. Mutta minun mielestäni myös miehellä on oikeus näyttää tunteensa ja itkeä.

En ole katkera siitä että minua on kiusattu. En enää ainakaan. Enkä ole kenellekään vihainenkaan enää. Olen asioiden kanssa sujut nykyään. Olen tavallaan yksinäni antanut kiusaajilleni sisäisesti anteeksi. Ainoa mikä minulla on niin saatan omata näyttöhaluja. Haluan näyttää, että minäkin, se entinen koulukiusattu myös pärjää ja menestyy elämässään.

Kiusaamisesta on monia vuosi aikaa, mutta ehkä se osoittaa kuinka kipeitä asiat ovat olleet minulle. Kykenen nyt vasta puhumaan ja kirjoittamaan asioista avoimesti. Silloin kun minua kiusattiin olin typerä, olin yksin ongelmieni kanssa. Olin arka ja hiljainen enkä puhunut kiusaamisesta yhdellekään lähimmäiselleni edes. Ongelmat patoutuivat sisälleni ja se oli henkisesti raskasta aikaa. 

Jotain muistikuvia minulla on kiúsaamisesta. Ainakin se kuinka pahalta tuo kiusaaminen tuntui. Kiusaaminen oli henkistä úseimmin, vain aniharvoin jouduin kärsimään fyysisestä väkivallasta. Mieleeni muistuu vain yksi kerta kun minua lyötiin selkään, se taisi tapahtua jo ala-asteen kuudennella luokalla.

Useimmiten koulu- ja armeijakiusaaminen jota minä jouduin kokemaan oli nimittelyä, ivaamista, eristämistä ja uhkailua. Haukkumista. Haukuttiin esimerkiksi puheäänestä tai pakkoliikkeistä, joista kärsin nykyäänkin. Mutta enää niistä ei haukuta. Ja haukuttiin myös herkästi teoista mitä tein. Esimerkiksi jos olin epäonnistunut jossain sain herkästi kuulla siitä ivaa.

Kiusaaminen on aina vakava asia ja siitä pitäisi puhua enemmän. Pitäisi jotenkin pystyä vähentämään kiusaamista. Kiusaamiseen pitäisi tarttua ennemmin kuin sellaista ehtii edes olla. Ja kouluilla sekä opettajilla on tässä iso vastuu, mutta myös vanhemmilla.

Kiusaaminen jättää usein arvet kiusattuun. Minun elämän haluani kiusaaminen ei koskaan onneksi nakertanut enkä ollut kiusaamisen vuoksi masentunut. Otin kai asiat ja elämän aina niin positiivisella asenteella ja huumorilla, niin kuin otan elämän vastaan nykypäivänäkin että se edesauttoi siihen etten masennuksesta joutunut kärsimään silloin kun olin kiusattu.

Ja minulla oli onneksi silloin harrastuksia joiden parissa en joutunut kärsimään kiusaamisesta, niiden parissa pystyin unohtamaan ikävät asiat. Ja minulla oli tärkeitä ihmisiä rinnallani. En heidän kanssaan puhunut kyllä kiusaamisesta mutta muuten he olivat turvanani. 

Mutta kiusaaimen jätti minuunkin jäljet ja arvet. Olin esimerkiksi nuoruudessani poikkeuksellisen arka ja hiljainen. Luottamukseni muihin ihmisiin oli nakertunut, pelkäsin olla äänessä sillä sain kuulla siitä usein ja se teki ehkä minusta hiljaisen. Olen aina kärsinyt ujoudestani ja yksi syy siihen voi olla siinä, että olen joutunut kärsimään kiusaamisesta.

En uskaltanut puhua ihmisille, itseluottamukseni ja itsetuntoni oli nollissa kiusaamisen vuoksi ja pidin itseäni huonona ihmisenä. En luottanut muihin ihmisiin kovin paljoa ja tämä kaikki vaikutti siihen että minusta tuli hiljainen persoona. Vasta näinä vuosina olen ujoudestanikin päässyt hiljalleen eroon.

Pelkäsin myös epäonnistumisiakin tosi paljon sillä jouduin kuulemaan niistä heti ivailua. Se teki taas sen etten uskaltanut tehdäkään tai yrittääkään mitään. Häpesin epäonnistumisia tosi paljon. Vasta näinä päivinä olen oppinut ottamaan epäonnistumisetkin hiukan iisimmin.

Mutta jos joutuu kiusatuksi, niin olisi hyvä puhua asioista heti jollekin lähimmäiselle. Eikä jäädä ongelmien kanssa yksin tuskailemaan. Se on minun neuvoni kiusatulle. Älä tee niin kuin minä tein, sillä se oli raskas tie.

Kiusaamisesta kannattaa puhua

Sanotaan, että vaikeneminen on kultaa. Mutta aina puhumattomuus ei ole hyvästä. Esimerkiksi kiusaaminen on arka aihe, mutta aihe josta olisi hyvä puhua. Puhua jo senkin takia, että kiusaaminen saataisiin loppumaan.

Minuakin on aikoinaan kiusattu, niin koulussa kuin vielä jopa armeijassakin. En vain ole koskaan puhunut tästä asiasta silloin, kun se on ollut ajankohtaista. Kun olin nuori ja olin koulukiusattu tai kun olin armeijassa kiusattu. En puhunut kiusaamisestani koskaan kenellekään. Nyt vasta näinä päivinä olen alkanut puhumaan siitä, että minuakin on aikoinaan kiusattu koulussa. Eikä vain koulussa vaan myös armeijassa.

Kirjoitin ripille viime sunnuntaina päässeelle siskon tytölleni kirjeen rippilahjaksi. Tuossa kirjeessä toin sivulauseessa esille, että minuakin on aikoinaan koulukiusattu. En vain puhunut asiasta koskaan kenellekään ja senkin vuoksi nuoruus oli minulle vaikeaa aikaa. Sellaista aikaa ei kenenkään muun soisi koskaan joutuvan elämään.

Oikeastaan tuo kirje oli ensimmäinen kerta kun kerroin asiasta kenellekään lähisukulaiselleni. Miksi kerroin asiasta juuri tässä kirjeessä ensimmäisen kerran? Ehkä sen takia, että siskon tyttö on nyt nuori niin kuin minä silloin, kun minua kiusattiin. Mutta siskon tytöllä taitaa olla hyvin asiat ja hyvä niin.

Toin esille sen omien kokemuksieni kautta, että asioista kannattaa koittaa aina puhua. Joskus se vaatii rohkeutta, mutta puhuminen on hyvästä ja siten mahdolliset ongelmat voidaan yhdessä voittaa. Ja toisaalta, olen nyt päässyt omasta kiusaamisestani sen verran yli ja rohkaistunut, että uskallan puhua vihdoin asioista. Minäkin.   

En tiedä, miksen puhunut siitä että minua kiusattiin koulussa. Olin ujo ja arka, ja sen takia en välttämättä uskaltanut ottaa vaikeita asioita puheeksi lähimmäisteni kanssa. Toisaalta pelkäsin varmaan sitä, että kiusaaminen vain pahenee jos menen kertomaan että minua kiusataan koulussa ja kiusaajat saisivat tietää, että olen kertonut heistä esimerkiksi vanhemilleni tai opettajilleni. Pelkäsin että kiusaajat kostavat minulle.

On totta myös, että häpesin sitä että juuri minä olin joutunut kiusaamisen uhriksi. Ehkä pelkäsin ihmisten ajattelevan minussa olevan vikaa kun olen joutunut kiusatuksi. 

En puhunut kiusaamisestani, vaikka tilanne oli välillä melko pahakin. En onneksi joutunut fyysisen väkivallan uhriksi, mutta henkisen väkivallan uhriksi jouduin monia kertoja ja se tuntui erittäin pahalta.

Olisiko puhuminen sitten auttanut? Nykyään uskon siihen, että kiusaamisesta puhuminen jollekin aikuiselle olisi auttanut minua. Silloin asiat olisivat tulleet esille ja ehkä niille olisi tehty jotain. Mutta nyt kun avasin sanaisen arkkuni kiusatuksi joutumisestani niin saattaa olla että tulen kirjoittamaan tästä aiheesta tänne blogiini lisääkin, lähitulevaisuudessakin.

Ja kannustan kaikkia kiusatuksi tulleita kertomaan asioista aikuiselle ihmiselle. Tiedän omasta kokemuksestani että se ei aina ole helppoa, mutta uskon vakaasti että puhuminen kannattaa. Ja asiat kannattaa ottaa puheeksi tarpeeksi ajoissa ennen kuin kiusaaminen pahenee. Harvoin kiusatussa mitään vikaa on, vaikka siltä saattaisikin kiusatuksi joutuneelta tuntua. Älä syytä itseäsi! 

Mutta nyt on koululaisilla kesäloma. Muistan itse kun kesälomat olivat minulle nautinto. Silloin ei tarvinnut kärsiä kiusaamisesta, mutta lomalta paluu oli taas yksi painajainen. Silloin tiesi kiusaamisen taas jatkuvan.

 

Futisveikkaus tarjosi jännitystä loppuun asti- ja ylikin!

Täällä Länsituulessa oli käynnissä jalkapallon MM-kisojen aikaan futisveikkaus. Futisveikkaus tarjosi jännitystä loppuun asti- ja vähän ylikin. Etenkin niille jotka olivat kärkitaistossa mukana. Veikkauksen voitto ratkesi lopulta useiden tarkastuslaskujen jälkeen. Päädyimme erään toisen Länsituulen asukkaan kanssa tasapisteisiin mutta tarkastuslaskennat osoittivat että olin tälle toiselle asukkaalle merkinnyt vahingossa kaksi pistettä liikaa ja ne kun laski pois tämän henkilön pisteistä niin tämä toinen asukas hävisi minulle näillä kahdella pisteellä ja minä voitin.

Näin täpärälle meni meidän futisveikkaus. Olisihan se kiva mikäli veikkaukset ratkeaisivat isommilla marginaaleilla ja eivätkä menisi näin kimuranteiksi. Mutta välillä oli tuuri minunkin puolella ja voitin koko kisan. Palkinnoksi voitin 40 euron arvoisen lahjakortin Fresnoon, yhteen lempiravintolaani.

Luulin jo jääväni kisassa toiseksi ja saavani palkinnoksi Kotipitsan lahjakortin mutta toisin kävi. Tasapelitilanteessa olisin jäännyt kakkoseksi sillä tällä toisella olisi ollut enemmän oikeita tulosveikkauksia ja ne olisi ratkaissut voittajan tasapelitilanteessa. En johtanut kisaa kuin kerran, eli vasta ihan lopuksi mutta sehän se tärkeintä olikin kuka johtaa kisaa lopussa. Sehän se kisan voittaa. Tämä toinen asukas puolestaan johti kisaa koko veikkauksen ajan, melkein loppuun saakka. Mutta sitten ihan lopussa joutui toteamaan minut liian kovaksi vastukseksi.

Ihan kaikkia jalkapallon MM-kisapelejä ei meidän tulosveikkauksessa mukana ollut vaan pidimme välissä taukoa veikkauksesta. Veikkauksessamme oli mukana 48 jalkapallon MM-turnauspeliä. Yhdessä vaiheessa näytti jo siltä, että tämä yksi asukas karkasi omille teilleen, sillä johtoa oli jo niin reilusti. Mutta minä otin hyvän loppukirin ja kirin lopulta koko kisan voittoon. 

Työllistihän tämä MM-veikkaus minut, pelin pyörittäjän aika hyvin. Piti usein, melkein päivästä toiseen käydä veikkaajien kotona kysymässä tulosveikkaukset, piti laskea pisteet ja piti nuo jo täällä mainitut palkinnotkin hankkia lahjoituksina. Sekä piti ylläpitää muutenkin tuota meidän tulosvihkoa. Piti sinne kirjoittaa aina seuraavia ohjelmassa olevia pelejä. 

Mutta suurimmaksi osaksi tykkäsin kyllä taas tämänkin kisan pyörittämisestä. Ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kisan pyörittäminen sujui mielestäni minulta hyvin. Tuo yksi harmillinen virhe tuli pistelaskuissa, ja pari kertaa tulosveikkaukset annettiin myöhässä.

Hiukan huolta aiheutti aluksi se, että onko tämä koko veikkaaminen edes laillista? Mutta onhan se, kun pelissämme ei tarvinnut tosiaan maksaa missään vaiheessa edes rahallista panosta.

Haluan lopuksi täälläkin kiittää kaikkia veikaajia osallistumisesta kisaan! Oli hienoa nähdä, että teillä riitti kiinnostusta koko pitkän veikkausrupeaman ajan, eikä kukaan luovuttanut kesken kaiken.