Parasta syksyssä?

Tänään alkoivat koripallon MM-kisat. Tästä ne vähitellen muutenkin alkaa, seurattavat urheilut. Taas. Pitkä kesä on eletty, silloin minua kiinnostavaa urheilua ei paljoa tullutkaan mutta syksyn tullen jälleen kiinnostavat urheilusarjat palaa tauolta. Ja se on parasta syksyssä! Mutta mitä muuta hyvää syksyssä on?



Nyt eletään kesän virallista viimeistä päivää. On elokuun viimeinen päivä. Elokuun viimeisenä päivänä alkoivat koripallon MM-kisat ja muutenkin kiinnostavat urheilusarjat palaavat taas kesätauolta. Ok, joitakin sarjoja on alkanut jo kuten Valioliiga jossa Teemu Pukki on tykittänyt hienosti maaleja. Mutta syksyn tullen taas monet minuakin kiinnostavat urheilusarjat palaavat tauolta. Tämä on ehdottomasti parasta syksyssä, monet urheilusarjat palaavat kesätauolta! Onko syksyssä muuta hyvää?

Tässä listaus siitä mitä muuta hyvää syksyssä on:

Syksy on alkamisen aikaa Minua on jo kauan syksyssä viehättänyt se, että silloin kaikki taas alkaa kesätauon jälkeen. Jo kouluaikoina oli jollain tavalla kivaa kun tuli syksy, silloin koulun alkuunkin suhtautui ihan positiivisesti. Siinä oli mukana sellaista uutuuden viehätystäkin eikä koulunkäyntiin ollut vielä syksyllä kyllästynyt.

Syksy on tosiaan alkamisen aikaa. Monet harrastukset alkavat ja moni aloittaakin syksyllä uuden harrastuksen. Koulut palaavat kesälomilta, myös työmaailmassa on jo monessa paikassa lomat pidetty. Arki alkaa taas rullaamaan. Syksy on erilaisia alkuja täynnä ja se on upeaa! Syksyisin (tai loppukesästä) alkaa myös Salatuissa elämissä uusi tuotantokausi!

Kellastuvat lehdet Syksyllä puiden lehdet ovat kellastuneita ja kauniin värisiä. On ihan hienon näköistä kun lehdet ovat maassa ja ne on niin upean värisiä syksyllä. Voih, sitä syksyn väriloistoa!



Ei ole enää erityistä tarvetta olla ulkona Tämä voi tuntua huvittavalta ja erikoiselta, mutta syksyllä ei tule enää välttämättä huonoa omaatuntoa siitä jos ei ole ollut ulkona koko päivän aikana. Kesällä on erityinen tarve olla ulkona kun on upeita ja lämpimiä kelejä. Tämä on ehkä jo kotoa opittu tapa, jolloin äiti aina patisti kesällä aurinkoisilla keleillä ulos.

Tästä ulkona olemisesta muodostuu jopa painetta. Kun ei siellä ulkona ole aina tekemistä, mutta huonoa omaa tuntoa voi kesällä tulla siitä jos ei ulkona ole. Syksyllä ei enää tällaisia asioita ole pohdittavana ja voi hyvällä omalla tunnolla olla sisällä pelaamassa pleikkaakin.

Jouluun valmistautuminen alkaa hiljalleen Syksyllä jouluunkaan ei ole enää pitkää aikaa ja sitä ryhdytään hiljalleen suunnittelemaan ja siihen aletaan valmistautumaan. Tosin enpä tiedä millainen joulu on tänä talvena tulossa, kun isä ennätti jo sanomaan ettei tänä vuonna joulua niin paljoa juhlita...

Tässä niitä minun mieleen tulleita positiivisia asioita syksystä. Jäikö jotain olennaista uupumaan listalta? Kommentoi rohkeasti!

Miksi olen aktiivinen somettaja?

Meillä ihmisillä on täällä maapallolla monenlaisia ongelmia. Yksi minun ongelmistani on se että olen riippuvainen luonne. Olen heikko sortumaan erilaisiin riippuvaisuuksiin. Riippuvaisuuksistani yksi on kai vielä tänä päivänäkin varsin yleinen riippuvaisuus sosiaaliseen mediaan. 

Tyypillistä elämääni on se että käytän paljon sosiaalista mediaa. Olen jopa riippuvainen sosiaalisesta mediasta. Käytän todella paljon sosiaalisen median eri muotoja ja päivitän usein kuulumisiani sosiaaliseen mediaan. Luen myös päivityksiä erittäin usein. Olen riippuvainen sosiaalisesta mediasta, mutta vielä tämä ei ole haitannut elämääni muuten kuin nukkumaan ryhtyminen iltaisin on hankalaa kun ei malta lopettaa somettamista. Minulle ei onneksi vielä tule huonoa fiilistä siitä jos en ole somessa.

Eri sosiaalisia medioita mitä käytän on tämä blogini Viltsun nurkkaus ja erilaisten blogien lukeminen, Facebook, Instagram ja Jatkoajan keskustelupalsta joka sekin on kai sosiaaliseksi mediaksi luokiteltavissa. Käytän näitä sosiaalisia medioita useita kertoja päivässä ja teen niihin päivityksiä usein. 

Blogiin pyrin nykyään kirjoittamaan kerran päivässä ja Facebookiin sekä Instagramiin saatan tehdä useampiakin päivityksiä saman päivän aikana. Jatkoajan keskustelupalstalle kirjoitan taas fiiliksen mukaan, joskus sinnekin tulee kirjoitettua useampia viestejä päivän aikana ja joskus taas voi olla muutamakin päivä välissä kun kirjoitan palstalle uuden viestin.

Se minua kiinnostavin asia ehkä tässä kaikessa on se, että miksi käytän sosiaalista mediaa niin paljon?

Minulla ehkä painavin syy käyttää sosiaalista mediaa niinkin paljon on se että eri sosiaalisten medioiden käyttäminen on varsin hauskaa ja kiinnostavaa puuhaa. Se on mielekästä sisältöä elämääni. Tykkään kirjoittamisesta ja tykkään päivittää kuulumisiani ja fiiliksiäni sosiaalisen median eri muotoihin.

Enkä jaksa sitten kuitenkaan niin paljoa kantaa stressiäkään siitä että olen riippuvainen sosiaalisesta mediasta. Niin kauan kun se ei häiritse elämää eikä haittaa kenenkään muun elämää liiaksi asti ja niin kauan kuin sosiaaliseen mediaan päivitysten tekeminen pysyy hauskana, hyväntahtoisena, osin jopa humoristisena ja ei ketään loukkaavana niin melkein sanoisin että jatkukoot tämä sosiaalisen median käyttö. Tärkeää on myös ettei liian arkaluonteisiakaan asioita päivittele kuin korkeintaan Jatkoajan keskustelupalstalle, jonne voi kirjoitella nimimerkin takaa. 

Tavoitteenani ja pyrkimyksenäni on pysyä myös mahdollisimman aitona sosiaalisessa mediassa. Aina elämä ei ole coolia, hienoa ja hauskaa mutta minulle on tärkeää että sosiaalisessa mediassa olen yhtä aito kuin muutenkin elämässä. Ja välitän ihmisille aitoja tunteitani, en feikattuja.

Minulle ei tule kysymykseenkään että parantelisin kuvankäsittelyohjelmalla ainakaan kuvia ihmisistä. En voisi kuvitella että parantelisin kuvia niin minusta kuin kenestäkään muustakaan. Aitous on tärkeää. 

Ja muira syitä siihen miksi käytän sosiaalista mediaa on se että haluan pysyä kärryillä siitä mitä kavereilleni ja muille tutuille kuuluu. Kuulumisten seuraaminen sosiaalisen median kautta on helpohkoa. Ja toisaalta toivon että yksi syy käyttää sosiaalista mediaa on myös toisinpäin käännettynä, siellä minun on helpohko viestittää tutuilleni mitä minulle kulloinkin kuuluu.

Blogiani käytän myös sen takia että tykkään kirjoittamisesta ja tämä on minulle kuin julkinen päiväkirja. Täällä voin purkaa tunteitani ja fiiliksiäni sekä päivän tapahtumiakin. Jatkoajan keskustelupalstaa käytän nykyään myös osin samoista syistä, sillä erotuksella vain että siellä saattaa mietinnöilleen saada helpommin tukea, apua ja ymmärrystä. 

Miksi en sitten taas käytä sosiaalista mediaa? En ole kovin julkisuuden kipeä. Vaikka olenkin varsin aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä niin en sitä ole sen vuoksi että haluan julkisuutta. Aniharva päivitykseni on sellainen että haluan varta vasten julkisuutta sille. Tietenkin sellaisiakin päivityksiä on ollut matkan varrella. 

En ole myöskään mielestäni kovin epävarma itsestäni tai kaipaa muiden ihmisten hyväksyntää niin paljon. Minulle ei niin merkkaa se mitä muut ovat minusta mieltä. Kunhan nyt mielipiteet ei ihan jyrkkiä ole. Itsetuntoni on mielestäni hyvällä tasolla ja en hae hyväksyntää käyttämällä sosiaalista mediaa. 

Toisaalta syy käyttää sosiaalista mediaa on sekin että se on lähinnä vain tapa. Tapa josta on riippuvainen. Lopettaminen on hankalaa enkä välttämättä nyt tahdo kokonaan ainakaan lopettaakaan sosiaalisen median käyttämistä. 

Juuri nyt!

Olen jossain blogeissa nähnyt tällaisia Juuri nyt-postauksia. Jutut eivät ole olleet kovin tuoreita, mutta kuitenkin. Ajattelin itsekin tehdä tänään tällaisen Juuri nyt-postauksen. Saatte tietoonne mitä teen ja ajattelen juuri nyt ja tulee toivottavasti positiivisempaa stooria vaihteeksi. Viime aikoina blogini on kai ollut poikkeuksellisenkin melankolinen.



Juuri nyt...

olen innoissani: Illalla suunnitellaan tänne Länsituuleen kesäkauden päättäjäisiä ja minä olen tästä innoissani. Olen usein mielelläni ollut mukana järjestämässä toimintaa tänne Länsituuleen ja niin olen tälläkin kertaa.

Innoissani olen myös tänään pelattavasta HPK:n ensimmäisestä CHL-ottelusta. Minä en valitettavasti kuvaa tuosta pelistä näe, mutta onpahan pelin kulkua mielenkiintoista seurata ainakin tulospalvelun ja Jatkoajan keskustelupalstan avulla. Innoissani olen hiljalleen myös lauantaina alkavista koripallon MM-kisoista.

haluan: kehittyä sosiaalisen median käyttäjänä. Minulla on pitkin vuotta ollut huoli muun muassa siitä miten käytän ja päivitän Facebookia. Mutta minua lohduttaa tieto siitä että aina voi oppia ja kehittyä lisää. Ainakin voisi lisätä ajattelutyötä päivitysten taustalla.

Juuri nyt haluan myös oppia kuuntelemaan enemmän musiikkia. Maailma on täynnä musiikkia, hyvääkin musiikkia ja minä haluaisin löytää "tieni" hyvän musiikin pariin. Kuuntelen aina niitä samoja kappaleita kyllästymiseen saakka.

luen: Olen alkanut enemmän ja enemmän lukemaan eri blogeja Blogit.fi-sivuston kautta. Kuinka paljon sitä löytyykin kiinnostavia blogitekstejä.

kuuntelen: Olen viime päivinä kuunnellut paljon Apulannan Lokin päällä lokki ja Kilven Nerokasta ikävää kappaleita. Ne ovat erittäin hyviä kappaleita. Olen myös tykästynyt kuuntelemaan esimerkiksi Slipknotin ja Mötley Cruen kappaleita.

Minulla on muutenkin menossa selvä nousukausi musiikin kuuntelussa. Tykkään kuunnella tällä hetkellä paljon musaa ja yritän koko ajan löytää itselleni uutta hyvää musaa kuunneltavaksi.



toivon: oppivani lukemaan paremmin. Minulla on ollut sitä ongelmaa että en jaksa keskittyä varsinkaan pitkiin teksteihin, vaikka ne olisi mielenkiintoisia. Kunpa oppisin keskittymään paremmin lukemiseen!

Toivon myös sitä että keksisin uusia postausideoita blogiin. Minulla on tällä hetkellä paljon intoa ja halukkuutta päivittää myös blogiani mutta minulla on samaa ongelmaa kuin varmaan monellakin bloggaajalla ainakin joskus. Postausideat ovat vähissä. Toivottavasti niitä ideoita nyt sitten kuitenkin löytyisi, minulla on tällä hetkellä tavoitteenani blogata ainakin kerran päivässä.

katson: Sarjoja mitä tällä hetkellä katson on Emmerdale ja Salatut elämät. Katselen tällä hetkellä todella vähän televisiota ja nuokin sarjat katselen MTV-palvelusta. Niitä urheilun maksukanaviakaan minulla ei enää ole joten kulutankin aikaa nykyään paljon muulla tavoin kuin televisiota tai siihen rinnastettavia palvelimia katsomalla.

suunnittelen: No ainakin suunnitellaan illalla niitä kesäkauden päättäjäisiä tänne Länsituuleen!  

Elämä on oikeastikin joskus paskaa

Elämä voi olla välillä rankkaa. Paskaa suorastaan. Sekään ei välttämättä riitä että teet parhaasi oman elämäsi eteen, elämä voi olla silti rankkaa. Suoritat opintosi erinomaisin arvosanoin, hakeudut mieleiseen työhön josta saat hyvää palkkaa ja sen takia ei ole rahaongelmiakaan ja ahdistusta laskujen maksujen kanssa. Menet naimisiin isotissisen daamin kanssa. Elämä hymyilee, mutta silti elämä voi olla paskaa. Aina välillä.

Elämään kuuluu ylä- ja alamäet. Vaikka teet parhaasi oman elämäsi eteen, niin silti saatat luisua alamäkeen elämässäsi. Minä olen nähnyt elämän nurjat, kurjat ja rankat puolet monet kerrat. Ja silloin kun on oikeasti ollut todella rankkaa ja olen nähnyt läheltä kun elämä on ollut rankkaa niin ei itse ole edes ollut syypää siihen että elämä on ollut vaikeaa. 

Silloin kun elämä on ollut oikeasti hankalaa, vaikeaa ja paskaa niin siihen on ollut syynä koulukiusaaminen, alkoholismi, koulusurmat ja läheisten kuolemat. En edes yleensä jaksa valittaa ainakaan kovin paljoa pienistä vastoinkäymisistä kun olen nähnyt kun elämä oikeasti on todella rankkaa ja tiedän että elämä voi olla vielä paljon vaikeampaakin kuin joku yksi kerta kun et pysty maksamaan jotain laskua.

Turha valittaminenhan on ihan perseestä. Mutta joskus tulee aikoja kun on ihan oikeasti aihetta valittaa paskasta elämästä. Elämä ei ole läheskään aina reilua ja tasapuolista. Me ihmiset kuitenkin pystymme selviämään ainakin jollain tavalla melkein mistä tahansa. Läheisen ihmisen kuolema ja menettäminen on varmaan sittenkin pahinta mitä me voimme joutua kokemaan täällä, mutta siitäkin pystymme selviämään muun muassa ajan ja tukiverkoston kanssa. Sillä hetkellä on tärkeää muistaa ettei ole yksin. Ainakaan toivottavasti ei ole yksin.

Minä koitan elää positiivisella asenteella ja yksi Länsituulen hoitajakin kommentoi ettei kovin montaa kertaa muista nähneeni minua allapäin. En vain jaksa olla murheellinen silloin kun siihen ei ole aihetta. Kun elämä oikeasti voi olla välillä todella rankkaakin. Silloin kun elämässä on poutainen ja aurinkoinen sää niin silloin sitä on syytä osata arvostaa. Silloin on syytä osata nauttia elämästä. Turhasta ei kannata valittaa ja silloin rämpiä säälissä kun elämässä on poutaista.

Nyt sain vain sellaisen tiedon pari viikkoa sitten joka pysäytti. Järkytti mieltä ja sai oloni murheelliseksi. Kaiken läpi täällä ei voi kulkea vain välinpitämättömästi ja joskus on hyvä pysähtyäkin miettimään asioita ja suremaan. Mutta eilisessä blogiviestissäni oli jo yksi hyvä sanoma kuitenkin, en aio jäädä vellomaan tähänkään suruun tai kerjäämään sääliä vaan heti kun olen valmis menen taas eteenpäin elämässä. 

                     

Ja nyt tuntuu olevan se aika, tämän kertainen surutyö on tehty, kuolemasta puhuminen ei aiheuta niin paljoa enää surua ja minä olen taas tämänkin menehtymisen jo hiljalleen hyväksynyt. Vaikka eihän sitä paskat edes minun hyväksymistä kysytä. Mutta olen ymmärtänyt että asiat ovat näin ja minä en voi niitä muuttaa vaikka haluaisin. 

Mutta eteenpäin positiivisella asenteella taas. Ja tässä seuraavaksi joitakin mietteitä positiivisesta ajattelusta:  

"Positiivinen ajattelu ei tarkoita ongelmien kieltämistä. Se tarkoittaa ennen kaikkea tapaa suhtautua ongelmiin."

"Positiivinen ajattelu on työkalu. Ikävä tilanne on edelleen ikävä tilanne, mutta positiivisen ajattelun avulla ongelmista selviytyy helpommin. Energiaa vapautuu toimintaan."

Mieleltään melankolinen

Minun mieleni on viime aikoina voinut huonosti. Olen ollut mielenterveyskuntoutuja edelliset kolme-neljä vuotta, mutta minulla on ollut siitä huolimatta myös ajan jaksoja kun olen voinut myös hyvin. Voinut myös henkisesti hyvin. Nyt kuitenkin pari edellistä viikkoa ovat olleet raskaita aikoja ja olen voinut huonosti.

Ja tämähän ei tule edes yllätyksenä blogini aktiivisille lukijoille. Minulle on muodostonut sellainen mielikuva tästä nykymaailmasta että tämä on aika pinnallinen paikka. Asiat sivuutetaan muutamalla sanalla tai mikä pahinta, tykkäyksellä ja on tärkeää näyttää hyvältä. Mikään ei saa tuntua miltään vaan nopeasti pitäisi edetä asiasta toiseen, on liian herkkä jos jää surkuttelemaan asioita ja on tärkeää näyttää hyvältä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. 

Mutta kaiken ohi ei vain pysty menemään pelkkiä olkapäitä kohauttamalla. Me joudumme välillä kokemaan niin kovia menetyksiä ja kovia asioita elämässä että joskus ne saattaa pysäyttää ja pistää ajattelemaan sekä pistää vakavaksi ja hiljaiseksi. Tällöin mieli ei voi hyvin. 

Se on käsittämätöntä kuitenkin myös mitä me ihmiset pakon sanelemanakin kestämme. Mutta se on ihan ymmärrettävää että vaikka maailma olisi pinnallinen paikka nykypäivänä niin silti on jätettävä kunnolla aikaa sille surutyölle. Ei tule mitään patoutumiakaan ja asiat eivät jää vaivaamaan. On ymmärrettävää että joskus tekee todella kipeää ja silloin on hyvä antaa kunnolla aikaa surutyölle. 

Eikä siinä pitäisi olla mitään ihmeellistä jos jonkun menehtyminen koskettaa. Mitä läheisemmästä ihmisestä on kyse niin sitä enemmän menehtyminen koskettaa. Ei silloin ole välttämättä yliherkkä, turha nipottaja, henkisesti epävakaa, liian dramaattinen jos jonkun menehtyminen koskettaa ja tekee kipeää. Se on aivan ymmärrettävää mutta tietenkin myös erittäin valitettavaa.



Mutta tämä maailma osaa pahimmillaan olla varsin kylmä paikka. Elämä voi olla välillä kovaa ja kaikessa raadollisuudessaankin menehtymiset kuuluvat elämään. Ihan kaikki menehtymiset minuakaan eivät kosketa mutta jotkut koskettaa enemmän kuin toiset. Riippuen hyvin pitkälti myös siitä millaiset välit vainajaan ja hänen lähipiiriinsä ovat ja ovat olleet. 

Menehtymiset kuuluvat kyllä elämään mutta ei niistä silti välttämättä selviä yli pelkästään olkapäitä kohauttamalla tai asiat hyväksymällä rekisteriinsä. Joskus joutuu tekemään kovemmankin surutyön ja se on ihan ymmärrettävää. Valitettavaa, mutta ymmärrettävää. Surutyölle on vain löydyttävä aikaa, hektisyyttäkin vaalivassa nykymaailmassa. 

No siihen alkuperäiseen aiheeseen takaisin... Minun mieleni on voinut huonosti viime aikoina. Olen paljon pyöritellyt samoja negatiivisia ajatuksia päässäni ja se on melkein aiheuttanut ahdistusta. En ole ollut levollinen ja vapautunut tai iloinen ja onnellinen. Vaan olen ollut enemmänkin ahdistunut, levoton ja apeamielinen.

                          

En ole nauttinut elämästä  En ole tällöin koittanut vetää naamaani väkisinkään hymyyn vaan olen sitä mieltä että mielummin aidosti vittuuntunut kuin tekohymy. Mutta senkin kyllä tiedän, että en aio jäädä vellomaan tähänkään suruun ja kerjäämään sääliä vaan olen valmis menemään eteenpäin silloin kun siltä tuntuu. Kun tuntuu siltä että surutyölle on nyt antanut riittävästi aikaa ja on aika kääntää uusi sivu elämässä.

  

Kuinka kulutan viikkoni?

Onko tyhjä paperi haaste vai mahdollisuus? Kai se riippuu siitäkin millainen fiilis on kulloinkin. Nyt mietin kauan mitä kirjoittaisin tällä kertaa tänne blogiini. Vihdoin tajusin etten ole tainnut koskaan esitellä teille sitä miten kulutan tällä hetkellä viikkoni? Millaista elämäni on tällä hetkellä varsinkin arkisin?

Se on uusi viikko jälleen lähtenyt tosiaan käyntiin. Tällä viikolla odotan varsinkin torstaina olevaa muuttopalaveria, torstaina ja lauantaina pelattavia HPK:n ensimmäisiä CHL-otteluita ja lauantaina alkavia koripallon MM-kisoja. 

Mutta minkälaista oma elämäni tällä hetkellä on? No minä olen tällä hetkellä niin sanotulla lomalla. Olen toimettomana lokakuun puoliväliin asti, jolloin minulla alkaa työkokeilu. Kesällä kulutin arkipäiväni hyvin pitkälti töitä ja asuntoa etsimällä. 

Tavoitteenani oli löytää kesän aikana sekä työtä että uusi asunto itselleni. Lopulta myös onnistuin saavuttamaan tavoitteeni ja nyt olenkin saanut melkein koko elokuun olla jo lomalla. Tai sitten olen passiivinen työtön, joka lähinnä nyt vain odottelee sitten muuttoruljanssin ja työkokeilun alkuja. Miten kukin tahtoo asian ilmaista. 

Tällä hetkellä olen siis toimeton, työtön ja varsin passiivinen sellainen. Odottelen tosiaan työrintamalla lähinnä vain tuon työkokeilun alkua joka alkaa siis lokakuun puolivälissä. Siinä on seuraava minun askelma työelämässä, kohti taas sitä varsinaista työelämää. 

Kuinka saan sitten toimettomana ja työttömänä varsinkin arkisin aikani kulumaan? Vielä viime vuonna kävin sentään työtoiminta Majakassa, aivan tuossa Länsituulen naapuritalossa mutta nyt olen sieltäkin jäänyt pois. En ole Majakassa käynyt sen jälkeen kun joulukuussa siellä lopetin työt. Ja oikeastaan se on tehnyt vain mielenterveydelleni hyvää, sillä en tykännyt tuosta paikasta. Siellä oli niin ahdistavaa ja tylsää. Plääh!

No sentään Walonkulman Klubitalolla käyn vielä nykyäänkin. Pyrin käymään Klubitalolla vähintään kerran viikossa ja olemaan siellä kerralla sellaiset 2-3 tuntia. Siellä on varsin usein keittiötöitä tehtävänä ja se on ihan kivaa ja kiinnostavaa. Se on ihan miellyttävää tehdä jossain välillä jotain askareita, jotain työtehtäviä. Vaikka vain kerran viikossa.

Sitten täällä Länsituulessa teen välillä noita keittiöhommia. Maanantaisin minun vastuullani on kaksi kertaa päivässä pyyhkiä ruokasalin pöydät ja perjantaisin vien kaksi kertaa päivässä roskat ja hoidan päivällisvalmistelut eli laitan päivällisen sekä tarjolle että korjaan sen myös pois.

Osallistun aktiivisesti myös Länsituulen ryhmiin joita on ihan kivasti. Maanantaina on yhteisökokous, tiistaina on lempiryhmäni teemakahvila, keskiviikkona on musaryhmä, tiistaisin ja torstaisin on myös aamulenkit ja perjantaisin on toiveryhmä sekä lauantaisin juodaan kahvit ja grillataan sekä sunnuntaisin on sitten biljardiryhmä. 

Noihin ryhmiin osallistumisista tulee ihan kivasti sisältöä elämääni ja ne tuo myös säännöllisyyttä elämääni. On jokin säännöllinen rytmi elämässä kun osallistuu sekä noihin keittiötöihin että myös näihin eri ryhmiin. 

Siten minä yleensä kulutan viikkoni tällä hetkellä. Ja nyt odottelen tästä viikosta tulevan selkeästi taas jo positiivisempi. Odotan että nuo negatiiviset ajatukset jotka ovat jyllänneet päässäni kahden viime viikon ajan hiljalleen hiljentyvät. Surun läpikäyminen vie aikaa aina mutta nyt alkaa olemaan minun osaltani tällä kertaa surutyö tehty.



Tällä viikolla tosiaan odotan innoissani torstaina olevaa muuttopalaveria. Siellä käydään läpi kuntoutumistani, muuttoani ja kotikuntoutusasioita. Kun muutan tuonne Rinkelinkadulle niin siirryn kotikuntoutuksen puolelle asiakkaaksi ja tähän muutokseen liittyviä asioita käydään läpi torstaina. Tähän muuttopalaveriin kaiketi osallistuu sekä minä, minun tukihenkilöni täältä Länsituulesta, sosiaalipuolen työntekijä ja joku kotikuntoutuksen työntekijä.

Tämä viikko on myös sen vuoksi ihan kiinnostava sillä HPK aloittaa tällä viikolla CHL-urakointinsa. HPK pelaa kaksi CHL-peliä ulkomailla ja näitä on mielenkiintoista edes tulosten ja keskustelujen avulla seurata. Ja sitten ne lauantaina alkavat koripallon MM-kisat, niitä minä odotan! Oli onni huomata että YLEkin näyttää kisoista jopa 17 ottelua suorana lähetyksenä.

Hyvää alkanutta viikkoa teille blogini lukijat!

Mitä minulle kuuluu?

Elämässäni on ollut viime aikoina päällä pienimuotoinen kriisi. Ajatukseni ovat kiertäneet paljon samaa negatiivista kehää ja jossain vaiheessa se melkein aiheutti ahdistusta. Juuri tällaisina aikoina sitä toivoisi että ihmisillä olisi kiinnostusta ja aikaa kysyä myös minulta, mitä minulle kuuluu tänään? 

Koska kukaan ei ole ihan hetkeen kysynyt minulta mitä minulle kuuluu, niin ajattelin sitten itse ainakin tänne blogiini kirjoitella kuulumisiani. En ole varma löytyykö maapallolta enää kovin montaa ihmistä joita kuulumiseni kiinnostavat, mutta ei kai se määrä niin merkitsekään vaan se laatu? 

Niin kuin jo täällä blogini puolella kerrottua, tuttavapariskunnan miehen menehtyminen järkytti siis yllättävän paljon minunkin mieltäni. Muistaakseni olimme viimeksi kyllä nähneet livenä joskus vuonna 2012 eli valitettavasti jo seitsemän vuotta sitten. Mutta pois näköpiiristä, pois silmistä ei ole koskaan tässä tapauksessa ollut sama asia kuin pois ajatuksista. 

Meillä oli ennen läheisemmät välit, olimme joskus paljonkin tekemisissä keskenämme ja välimme olivat hyvät. Sekä tuo tuttavapariskunta vaikutti ennen paljonkin myönteisellä tavalla minunkin elämään. Siinä varmaan syitä miksi tämä menehtymistapaus pisti minunkin ajatukset niin murheellisiksi. Ja ainahan menehtymiset pysäyttää ja pistää ajattelemaan. Kuolema on vakava asia.

Ajatukseni olivat pitkään murheelliset ja mielialani melankolinen. Podin niin surua, myötätuntoa kuin katumustakin. Katumusta siitä että olin pitänyt niin huonosti heihin yhteyttä viime vuosina. Pyörittelin päässäni pitkään samoja murheellisia ajatuksia, jopa niin paljon että aloin kyllästymään ajatuksiini ja ajatukseni alkoivat aiheuttamaan ahdistusta. Enkö koskaan pääse näistä eroon? Onko tästä tullut minulle jo pakkomielle?

Onneksi tänään on sitten selkeästi jo parempi päivä. Murheelliset ajatukset ovat vähentyneet paljon. Sitä on niin helppo sanoa että ole ajattelematta niitä samoja ajatuksia, mutta kun tapahtuu jotain vakavaa joka pysäyttää ja järkyttää mieltä niin sitä vain helposti sortuu ajattelemaan niitä samoja juttuja.

Eikä kaiken kakan läpi täällä pysty vain purjehtimaan nopeasti ja kohauttamaan olkapäitään. Jotkut tapahtumat järkyttävät ja koskettavat enemmän mieltä. Ja pysäyttää ajattelemaan ja suremaan. Jonkin verran kyllä mietin sitäkin että onko tunteeni aitoja vai feikkejä mutta voin vakuuttaa että aitoja ne ovat. Kyllä sen vain huomaa, tietää ja näkee kun on aidosti murheellinen ja melkein kyyneleitä valuu silmistä. 

Onneksi iloa ja valoa kohti mennään kuitenkin taas. Ja elämä on alkanut enemmän innostuttamaan minua. Olen kokenut taas vaihteeksi innostumisen tunnetta ja se on mielestäni tärkeä juttu. Siitä huomaa että elämä taas kiinnostaa kun innostuu asioista. 

Ja omassa elämässänihän on selkeitä positiivisia muutoksia edessä ja se on hieno juttu. Odotan innolla muuttoa uuteen asuntoon ja työkokeilun alkamista Ilveskodissa. Minullahan oli pitkään haku päällä. Etsin kauan uutta asuntoa itselleni mutta sitä oli vaikea löytää koska minulla on velkaa ulosotossa ja merkintöjä luottotiedoissa. No, lopulta sinnikäs hakuni palkittiin elokuun alkupuolella. Tämä oli iso ja onnellinen juttu sekä melkoinen helpotus. 

Pidän muuttoa isona asiana. Sillä muutan pois täältä mielenterveyskuntoutujien asuin- ja toimintayksiköstä Länsituulesta eli tuetusta asumismuodosta itsenäisempään asumismutoon eli normikerrostaloasuntoon asumaan. Se on taas iso loikka eteenpäin kuntoutumisessani.

Sitten aloitan alkuun ainakin kuukauden mittaisen työkokeilun sellaisessa paikassa kuin Ilveskodissa lokakuun puolivälissä. Vaikka voisi ajatella niinkin että tällaiset isotkin muutokset elämässä myös aiheuttavat kriisiä ja haikeutta. Haikeutta senkin vuoksi jos on kiintynyt tähän Länsituuleen, mutta en tiedä. Minulla on odottavainen ja iloinen fiilis näistä muutoksista. Ne ovat kaivattuja juttuja elämääni. 

Syksy on muutosten aikaa mutta positiivisesti suhtaudun ainakin vielä noihin muutoksiin tosiaan. Ne on isoja juttuja ja vievät minua taas eteenpäin elämässäni. On tärkeää että surullisten asioiden keskellä omassa elämässä kuitenkin tapahtuu iloisia ja hyviä muutoksia. 

Siinähän niitä kuulumisiani.  

 

Aikuisten Ystävänpäiväkirja

Bongasin parista blogista tällaisen, joten vastaillaanpas näihin muutamaan tiukkaan kysymykseen!

1. Lempiväri Tietenkin oranssi. Minulla on kolme suosikkijoukkuetta (HPK, Leijonat ja Kauhajoen Karhubasket) ja kaksi näistä joukkueista tunnistaa päävärinään oranssia. Sen vuoksi on helppo sanoa lempivärikseen oranssi.

2. Lempikukka Olen tosi huono kasvitietoudessa ja en tiedä ja tunnista oikein kukkiakaan. Mutta kai se lempikukka on ruusu tai kielo. Nämä helposti tunnistettavat kukat. Ja joku gerbera on myös tosi nätti kukka.

3. Lempieläin Kai se on jokin leijona? Voimakas, urhoollinen ja rohkea eläin. Kukapas ei haluaisi olla kuin Leijona?

4. Lempiurheilulaji Tämä on helppo kysymys ja varmasti blogiani paljon seuranneet tietävätkin vastauksen jo muutenkin. Lempiurheilulajejani ovat jääkiekko ja koripallo. Odotankin innoissani uuden Liigakauden ja koripallon MM-kisojen alkuja. Koripallon MM-kisat alkavat 31.8 ja onneksi YLE näyttää kisoista jopa 17 ottelua ja sitten kun koriksen MM-kisat ovat loppumaisillaan niin alkaa kotoinen jääkiekkoliiga.

5. Lempikaupunki Rauma tai oma kotikaupunki Hämeenlinna. Kummatkin ovat kauniita kaupunkeja, varsinkin kesällä. Ja Raumasta on jäänyt mukavat muistot siltä ajalta kun kävimme porukoitten kanssa siellä usein silakkamarkkinoilla. Hämeenlinna pitää vastata tähän taas sen takia kun on tosiaan nykyinen kotikaupunki.

6. Lempimusiikki Olen melko kaikkiruokainen tässä asiassa. Tykkään kuunnella niin iskelmää, rockia, heviä kuin jopa räppiä ja jazzia sekä bluesiakin välillä. Tällä hetkellä pinnalla ovat kuitenkin varsinkin Apulanta ja Kilpi. Näiltä bändeiltä kappaleet Lokin päällä lokki ja Nerokasta ikävää ovat olleet runsaassa kuuntelussani.

7. Lempibändi Tähän täytyy vastata että Apulanta. Ollut lempibändini jo monia vuosia. Bändiltä löytyy monia meneviä suosikkikappaleita.

8. Lempisisustustyyli Olen niin huono sisustamisessa ja varmaan yksi syy siihen miksi en oikein ole edes perehtynyt siustamiseen on rahan puute. Kyllähän asunnon saisi sisustettua vaikka miten komeaksi jos olisi sitä pätäkkää. Lempisisustustyylini onkin se mikä on halvinta mutta silti nättiä. Heh.

9. Lempijuoma Kylmä cokis ja joko tölkistä tai lasipullosta. Limonadista on tullut minulle vahvasti oluen korvaaja. Nykyään kun en alkoholia enää juo. Cokistölkkikin sihautetaan auki, sitä pidetään kädessä ja tölkki juodaan tyhjäksi ja samalla nautitaan.

10. Lempiruoka Jouluruoat ovat hyviä ja lasagne. Etenkin siskon tekemä lasagne oli aikoinaan tosi herkullista. Myös erilaiset makaroni- ja pastaruoat ovat tosi hyviä. Toisaalta olen kaikkiruokainen tässäkin asiassa. Tykkään niin monesta ruoasta.

11. Lempilelu Lapsena lempileluni oli sellainen tiikeri tai onko se leijona pehmoeläin jolle annoin nimeksi Beethowen. Just sen elokuvan pohjalta. Sain sen yhtenä jouluna lahjaksi ja siitä tuli minulle rakas pehmoeläin joka kulkee yhä mukanani.

Muita rakkaita leluja minulle ovat olleet parkkitalo. Se pieni ja muovista rakennettu talo josta lasketeltiin pikkuautoja alas. Erilaiset pienet autotkin ovat jääneet muistoihini.

12. Lempituoksu Erilaisten ruokien tuoksut. Esimerkiksi lanttulaatikko tuoksuu paistettaessa joulukuussa tosi hyvältä. Jäähallissa on myös oma tuoksunsa josta sen tunnistaa jäähalliksi. En osaa oikein sitä tuoksua kuvailla mutta se on sellainen tuoksu että aah, jäähalli tulee mieleen heti!

Ja sitten sireenien tuoksu on jäänyt mieleeni. Äiti kun oli pitkiä aikoja sairaalassa ja isä vei hänelle sireenin kukkia sairaalaan. Niistä ajoista on muistiini jäänyt sireenin tuoksu ja aina kun nenääni tulee jostain sireenin tuoksu niin minulle muistuu nuo sairaala-ajat ja äiti mieleen. 

13. Elämäsi tähtihetki  Varmaan nämä ovat näitä helppoja vastauksia kuten ylioppilaaksi ja restonomiksi valmistumiset. Muistan sen hetken kun sain tiedon omista YO-kokeista lukiossa ja varmistui että valmistun ylioppilaaksi keväällä. Kuinka hieno ja helpottunut tunne oli sekin kun pääsin läpi myös englannin YO-kokeesta. Sain tosin A:n siitä kokeesta mutta se oli minulle kuin mestaruus niiden kaikkien koettelemuksien jälkeen mitä olin englannin opiskelussa rämpinyt.

Sitten yksi elämäni tähtihetki oli se kun tein Jyrki Louhesta jäähyväishaastattelun Jatkoajan verkkolehteen vuonna 2011. Siitä haastattelupaketista tuli runsaasti positiivista palautetta ja se oli varmaan paras juttuni sinä aikana kun tein noita toimittajan hommia harrastuksenani. Siitä tuli myös maajoukkueesta asti palautetta, että käyttävät juttuani jossain opetushommissa opintomateriaalina.

Sitten yksi rakas ja tärkeä tähtihetkeni oli se hetki kun pappi luki minun äidilleni kirjoittaman kirjeen äidin muistotilaisuudessa. Kun äitini oli menehtynyt niin kirjoitin hänelle kirjeen viimeiselle matkalleen. Annettiin papille se sitten että saa lukea ja ottaa siitä tekstiä omaan puheeseensa muistotilaisuuteen. Pappi kuitenkin tuli minulta kysymään lupaa hautajaistilaisuuden jälkeen että saako hän itse asiassa lukea koko kirjeen äitini muistotilaisuudessa ääneen, se oli niin kaunis. Tämä hetki on jäänyt mieleeni.

14. Lempimatkakohde Varmaan Ahvenanmaa. Ahvenanmaan saaristot ovat niin kaunista seutua.

15. Mitä asiaa elämässäsi kadut? Sitä kun pelleilin alkoholin kanssa vuosina 2014-2015. Ja sitä kuinka repaleista elämäni noina vuosina oli. Niistä vuosista kertyi kymppitonnin verran velkaa ulosottoon ja sitä velkaa makselen yhä.

Kadun myös sitä kuinka olen pitänyt huonosti yhteyttä tuttaviini ja kavereihini viime vuosien aikana. Tämä nousi pinnalle kun erään aikanaan hyvän tuttavani mies menehtyi tässä hiljattain. Nyt sitten kuitenkin surettaa tämän miehen kohtalo ja poden myötätuntoa tämän miehensä menettäneen naisen puolesta. Mutta tässäkään tapauksessa he ovat olleet pois näköpiiristäni, mutta ei kuitenkaan pois ajatuksistani.

Kadun myös hukkaan heitettyjä mahdollisuuksia. Pienempiä ja isompia. Kuinka jotkut naiset ja likatkin ovat kiinnostaneet mutta olen aristellut ja en ole uskaltanut tehdä aloitetta.

16. Mikä asia saa sinut kääntymään ja kävelemään tiehesi? En halua vastata tähän ilkeys, kiusaaminen ja sun muuta. Ne ovat asioita joihin pitäisi heti puuttua jos olisi vain rohkeutta. Mutta vastataan tähän että se jos toinen ärsyttää, jankkaa jankkaamistaan samoja asioita tai kerjää sääliä.

17. Mitä harrastat? No penkkiurheilu on kova sana! Tykkään käydä jääkiekkomatseissa. Pelaan myös playstation nelosella etenkin NHL-peliä. Sitten harrastan lenkkeilyä ja minä olen aiemmin pitänyt myös omaa visailuryhmääni täällä Länsituulessa. Se on ollut kesätauolla, mutta ehkä se sieltä vielä syksyn tullessa palailee takaisin.

18. Mitä haluaisit tehdä, jos et olisi siinä ammatissa missä nyt olet? Urheilutoimittajan töitä.

19. Anna kolme elämän ohjetta? Elä aina täysillä ja pyri nauttimaan elämästä! Aina se ei ole niin helppoa, mutta etenkin silloin kun elämässä on poutaisaa, nauti silloin varsinkin elämästä. Elämässä kyllä riittää niitä kriisejä ja myrskyjäkin. Mutta älä liikaa valitakaan. Vaikeroi vasta silloin kun on oikeasti vaikeaa.

Pidä sinulle tärkeisiin ihmisiin yhteyttä ja pidä välit kunnossa niiden kanssa joista välität. Koskaan ei tiedä miten elämä heittelee.

Ja älä leiki alkoholin kanssa. Alkoholi on hyvä renki, mutta huono isäntä. Parempi olsii ettei joisi alkoholia lainkaan.       

Elämäni ikävät muistot

Kääk! Täytän syyskuussa jo 35 vuotta! Eli alan lähestymään jo keski-ikäisyyttä, olen kolmenkympin ja neljänkympin puolivälissä. Saa nyt nähdä miten juhlistan synttäreitäni mutta ajattelin että ikääntymiseni voisi myös näkyä täällä rakkaassa blogissanikin. En nyt sano suoraan montako juttua ajattelin kirjoittaa synttäreihini liittyen mutta voisihan siihenkin ja omaan elämään liittyvää tekstiä julkaista täälläkin ajoittain.

Sanotaan että sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee. Ja varsinkin niitä ikäviä muistoja ei oikein olisi järkevää muistella, mutta aloitan tämän juttusarjan käsittelemällä niitä elämäni ikävimpiä muistoja. Muistelen tässä nyt elämäni rankimpia muistoja! Voihan se tuoda ikäviä hetkiä menneisyydestäni mieleeni ja sitä kautta repiä haavoja uudelleen auki, mutta ehkä näitäkin on hyvä käydä joskus läpi? 

Mitkä ovat elämäni tähän asti rankimpia ja surullisimpia muistoja ja hetkiä? No täytyy sanoa heti alkuun että ei se elämä todellakaan ole minullekaan aina ollut pumpuleilla kävelemistä vaan olen joutunut tosiaan kohtaamaan rankkojakin hetkiä ja aikoja elämässäni. Elämäni rankin hetki ei suinkaan ollut tältä kesältä se kun jouduin luopumaan maksukanavistani vaan löytyy sitä vieläkin rankempaa stooria, ikäviä hetkiä menneisyydestäni. 

Elämäni ensimmäiset ikävät muistot mitkä muistan liittyvät niin monille muullekin ikävällä tavalla tuttuun koulukiusaamiseen. Ja kiusattiin minua koulun jälkeen myös armeijassakin. Minua kiusattiin koulussa niin ala-asteen luokilla 3-6 kuin koko yläasteen ajankin. Enemmän kiusaaminen oli sanallista ja sanathan ne eniten meitä ihmisiä loukkaa. Lukiossa sain olla kiusaamiselta rauhassa mutta jouduin olemaan sielläkin täysin yksin. Armeijassa kiusaamiseni sitten jatkui. 

Kiusaaminen jätti minuun arvet joista kesti tosi kauan toipua. Eniten kiusaaminen satutti minua henkisesti. Itsetunto ja itseluottamus romahtivat. Sitä piti itseään huonona, pelkäsi sosiaalisia tilanteita ja muita ihmisiä ja pitkään olinkin ihminen joka ei muuta juuri muille uskaltanut puhua kuin että "joo". 

Minua on paljon satuttaneet myös varsinkin läheisten ihmisten kuolemat. Ensimmäisen minua kovasti koskettaneen kuoleman jouduin kohtaamaan vuonna 1998 kun Hattulan kylässä Retulassa asunut mummoni siirtyi paremmille maille. Siitä meni sitten monia vuosia kun jouduin uudelleen kohtaamaan kuoleman joka kosketti minua itseäni erityisen paljon. 

Jos oikein muistan niin vuonna 2007 jouduttiin lopettamaan meidän perheen Osku-koira. Siitä sitten oikeastaan alkoi se kuoleman kierre ja siitä lähtien olen joutunut kohtaamaan paljon surua ja monia minuakin erityisesti koskettanutta menehtymistä. 

Oikeastaanhan minun kohtaamat rankat kokemukset ovat ikävästi varsin tavallisia ja tyypillisiä. Läheisten ihmisten kuolemia ja kiusaamista. Se on kaikessa kurjuudessaan myös elämää ja kokemani asiat ovat asioita joita moni muukin joutuu valitettavasti kohtaamaan.

Yhden onneksi epätavallisen, nykypäivänä kyllä varsinkin maailmalla jo liiankin tutun painajaisen lähikokijaksi minäkin valitettavasti jouduin vuonna 2008. Silloin käymässäni koulussa Seinäjoen ammattikorkeakoulussa ja Kauhajoella sijaitsevan ravitsemisalan yksikössä tapahtui koulusurmat. Minulla Luojan kiitos oli tuolloin vapaapäivä ja en ollut koulussa, mutta koskettihan tämä minuakin tietenkin silloin vielä koulun opiskelijana.

Vuodesta 2010 alkaen kuolema alkoi sitten tulemaan varsin tutuksi minullekin. Siinä meni täti, eno, äiti ja veli noin kolmessa vuodessa. Ne olivat kovia vuosia ja jätti kyllä varmasti taas arpia joista toipuminen vei kauan aikaa. Ja arpia joista toipuminen näkyi sitten varmaan siinäkin mitä jatkossa tapahtui.

Vuosina 2014 ja 2015 olin alkoholisti ja join itseni rappiolle. Erittäin tyhmä kun olin niin otin kaiken maailman pikavippejä sun muuta ja tein itselleni kymppitonnin ulosottovelat joita makselen yhä. Sitten syksyllä 2015 sairastuin niihin mielenterveyssairauksiin, masennukseen ja psykoosiin. 

Siinä noin lyhykäisyydessään kerrottuna elämäni nurjempaa puolta. Varmaan kokemuksistani on jäänyt minuun arpiakin ja ne ovat olleet myös muokkaamassa minusta tällaista kun nykypäivänä olen.

Olen mielestäni etenkin positiivinen luonteeltani. En hätkähdä enää pienempiä vastoinkäymisiä ja koitan suhtautua elämään positiivisella asenteella. Kouluajoilta Kauhajoelta jäi mieleeni sanonta joka on elämässä yhä yhtenä ohjenuorana ja joka kuvaa asennettanikin hyvin:

                                          "Este on este, mutta vain hidaste!"   

En tunne tai häpeä sairauksiani

Olen ollut jostain vuodesta 2016 lähtien mielenterveyskuntoutuja. Vaikka olen ollut mielenterveyskuntoutuja niin en silti itse ole kokenut näiden viime vuosien aikana itseäni kovin sairaaksi mielenterveyden kannalta. Olen aina ihmetellytkin minkä vuoksi minut on todettu mielenterveydellisesti sairaaksi vaikka en sellaisia oireita ole itse itsessäni näiden viime vuosien aikana havainnut.

Siksi en osaakaan kirjoittaa sairauksistani ja tarinastani kovin hyvin. Olen usein miettinyt että jos sitä kirjoittaisi tarinaa myös omista sairauksistaan mutta en oikein osaa koska en ole itse itsessäni havainnut mitään mielen sairauteen liittyviä oireita. En ole kuitenkaan koskaan lähtenyt väittämään lääkäreiden lausuntoja vastaan vaan luotan niihin. Olen ennen ollut mielenterveydellisesti sairas ja edelliset kolme-neljä vuotta olen ollut mielenterveyskuntoutuja.



Minulla on ainakin vuosina 2014-2015 ollut alkoholismia, mikä nyt ei ole yksistään mielen sairaus mutta saattaa aiheuttaa mielenterveyteen liittyviä sairauksia. Niin kuin minulla onkin aiheuttanut, luulen että alkoholismini ja mielenterveyteni ovat kulkeneet käsi kädekkäin. Ja ovat olleet toisiinsa vahvasti vaikuttaneita asioita. Sitten minulla on todettu vuonna 2015 psykoosi ja masennuskin. Osa minulla todettuja sairauksia on kyllä kuulemma sellaisiakin että niitä ei sairastunut ihminen välttämättä itse huomaa.

En häpeä menneisyyttäni ja tätä päivää. Mielestäni mielenterveyteen liittyviä sairauksia ei tarvitse hävetä. Enkä luokittele itseäni myöskään hulluksi. Miksi sitten olen päätynyt Länsituuleen helmikuussa vuonna 2016? Silloin olin mielenterveyskuntoutuja, olin sairaalassa hoidossa ja siellä minulle todettiin sen ajan parhaimmaksi asuinpaikaksi tuettu asumismuoto eli mielenterveyskuntoutujien asuin- ja toimintayksikkö Länsituuli.

Pystyn kirjoittamaan melko avoimesti omiin sairauksiinikin liittyvistä asioista varmaan sen takia, että en tosiaan ole edellisten vuosien aikana itse itsessäni niitä mielen sairauksiin liittyviä oireita havainnut. En luokittele itseäni kovin sairaaksi mielenterveyden kannalta katsottuna ja en häpeä minulla todettuja sairauksia. On vaikea kuitenkin kirjoittaa asioista sillä en ole tosiaan havainnut pitkään aikaan itselläni mitään oireita. En voi rehellisesti kirjoittaa sellaisista asioista mitä en ole itselläni kokenut olevan, se olisi fiktiota.

Mutta olihan minulla aikoinaan, joskus vuosina 2014-2015 pahaakin masennusta. Silloin ei huvittanut tehdä mitään ja voi Luoja jos olisin ottanut silloin kuvia silloisesta asunnostani joka oli aivan kurjassa kunnossa. En pitänyt siitä asunnostani huolta, ja lopulta tiskejä kertyi niin paljon että ne menivät homeeseen. Roskien seassa asuin sillä roskia oli pitkin asunnon lattioita ja mitäköhän muuta osaisin kertoa silloisesta asunnostakin. Mutta jälkeenpäin sen ymmärrän olleen merkki masennuksestani. Minua ei vain kiinnostanut pitää huolta niin itsestäni kuin omasta vuokra-asunnostanikaan.

Mutta takaisin tähän päivään. Olen pitkään voinut tosiaan hyvin, olen oikeastaan koko tämän kuntoutumisjakson ajan ja ajan mitä olen asunut Länsituulessa niin ollut mieleltäni omasta mielestäni positiivinen ja terve. Joskus olen miettinyt että mitäköhän minä sitten edes teen asumassa täällä Länsituulessa? No ok, kohta en enää asukaan vaan muutan normaaliin kerrostaloasuntoon tuohon Länsituulen lähes naapuriin. Ja enhän ole onneksi omista sairauksistani koskaan numeroa pitänytkään. En ole koskaan pahemmin vaikeroinut omista ongelmista. Olen koittanut olla positiivinen.



Paitsi viime viikko. Se oli varmaan mielenterveyden kannalta raskain viikko tämän kuntoutumisjakson aikana. Minulle tutun ihmisen menehtyminen otti yllättävänkin koville. Kyllähän muuten se olisi varmaan ihan normaalia, mutta en ollut tätä tuttuani nähnyt moniin vuosiin. Koin myös paljon myötätuntoa toisen tuttuni vuoksi joka menetti samalla miehensä. En tiedä kumpaa podin enemmän, surua vai myötätuntoa. Eikä varmaan tarvitse tietääkään.

Samat negatiiviset ajatukset alkoivat viime viikolla pyörimään kyllästymiseen asti päässäni ja se aiheutti melkein sitä ahdistusta. Ainakin aloin lopulta kyllästymään siihen kun samat negatiiviset ajatukset pyörivät kehää päässäni ja kun en niihin kuitenkaan ratkaisua saa.

Tunsin tosiaan sekä surua että myötätuntoa mutta myös paljon muistoja menneistä vuosista tuli päähäni ja kysymys siitä miksi en ole tavannut tuttujani vuosikausiin. Aloin syyllistämäänkin itseäni. Sillä elän siinä luulossa että tuttuni olisivat kuitenkin halunneet nähdä ja kuulla välillä minusta. Tosin toinen heistä on kuullutkin ja voi kuulla jatkossakin.

Aloin myös ihmettelemään omaa tunnemaailmaani. Ajattelin että en ymmärrä omaa tunnemaailmaani ja ei sitä varmaan ymmärtäisi kuin lähinnä yksi ihminen sadasta. Onko minulla edes kaikkien näiden vuosien jälkeen oikeus tuntea näin? Saanko tuntea näin? Mutta mitä sitä tunteilleen voikaan jos ja kun ne ovat aitoja.

Nyt alkaa kuitenkin olo myös henkisesti olemaan parempi. Negatiiviset ajatukseni päässäni ovat vähentyneet, minulla ei ole enää samanlaista ahdistavaa oloa kuin viime viikolla ja oloni alkaa olemaan taas melko positiivinen ja iloinen. 

Tukihenkilöni täällä Länsituulessa epäili minun huonon mielialani johtuvan muutoksista mitä elämässäni on edessä mutta mielestäni se väite ei pidä paikkaansa. Minähän se kuitenkin parhaiten tiedän mitä ajatuksia päässäni liikkuu ja niihin muutoksiin mitä elämässäni on edessä niin suhtaudun melko positiivisella ja odottavaisella fiiliksellä. Alkais jo sekä muutto että työt!

Joskus elämä yllättää

Tällä viikolla olen paljon miettinyt menneitä. Menneitä päiviä ja menneitä tapahtumia. Menneet ovat oikeastaan palautuneet mieleeni niin isolla voimalla että tuntuu kuin tämän päivän ja menneen välillä ei vuosia välissä olisikaan. Vaan ne päivät mitkä ovat olleet vaikka 15-17 vuotta sitten niin tuntuu että ne olisivat tapahtuneet vasta eilen. 

Aika menee vauhdilla eteenpäin. Kiirehditään vain suorittamaan ja elämään huomista päivää. Mennään elämässä jatkuvasti eteenpäin eikä pysähdytä muistelemaan ja miettimään niitä menneitä aikoja. Hyviäkin aikoja. Tietenkin on hyvä että menneessä ei liikaa vellota, etenkään jos muistot ja ajatukset ovat negatiivisia mutta joskus menneiden muistelu on ihan kivaa puuhaa. Voi olla kiitollinen ja onnellinen jo menneestä elämästä. Ja odottaa innolla tulevaa. 

Lähiaikoina on tapahtunut jotain sellaista mikä sai minutkin osin pysähtymään, ja muistelemaan menneitä. Tänne Länsituuleenkin lenteli ikävä suru-uutinen joka yllättävän paljon kirpaisi minuakin. Se pysäytti ja toi heti onnelliset ja hyvät muistot mieleen vuosien takaa. Tietenkin on monta vuotta välissä kun olen tuttaviani vuosien takaa edes nähnyt livenä, mutta muutamakin tuttu 2000-luvun alussa teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja vaikutti minun elämässäni niin paljon hyvällä tavalla, että tulen varmasti muistamaan tämän katraan lämmöllä aina.

Puhun katraasta sillä vaikka joukossa oli yksi pariskuntakin niin tähän joukkoon jota varmaan aina muistelen lämmöllä niin kuuluu muutama muukin jäsen. Yksi on nyt valitettavasti joukosta poissa, mutta toiveeni on että näitä muita henkilöitä näkisin vielä livenäkin jonain päivänä. No tietenkin näiden kaikkien vuosien varrella olisi voinut paremmin heihinkin pitää yhteyttä.

Ikävä ja myötätunto ovat niitä tunteita mitkä on päässäni pyörinyt paljon tämän viikon aikana ja ne muistot. Ne hyvät muistot ovat olleet paljon ajatuksissani. Sieltä jostain 2000-luvun alkupuolelta. Menehtymiset pysäyttävät vakavuudellaan ja loputtomuudellaan aina niin paljon. Muistan sen hyvin äitini ja veljenikin menehtymisten ajoilta. 

Tietenkin on välissä monta vuotta kun ei olla nähty ollenkaan ja olenkin varmaan sen takia väärä ihminen nyt ikävöimään ja tuntemaan myötätuntoa, mutta minäkin olen tunteva ja herkkä ihminen. Joskus elämä yllättää.

Mutta minun on varmaan parempi tämän jälkeen mennä elämässäni eteenpäin. Minulla alkavat puhaltamaan muutosten tuulet elämässäni. Ja se on hieno juttu. Lokakuun alussa muutan uuteen asuntoon, tavalliseen kerrostaloasuntoon ja se on iso loikka eteenpäin kuntoutumisessani ja lokakuussa aloitan myös työkokeilun eräässä hämeenlinnalaisessa yrityksessä. Näistä kuvioista lisää jatkossa täällä blogissanikin!

Onneksi on muistot

Olen viime päivinä tuntenut jonkin verran haikeutta ja surua. Tietooni tuli viikonloppuna menehtyminen joka on koskettanut myös minua. On pistänyt minut muistelemaan kaiholla menneitä ja saanut minut ajattelemaan paljon erästä hyvää tuttavaani vuosien takaa. En enempää halua asiasta kertoa sillä se voi olla arkaluonteinen ja siitä on parasta puhua hienotunteisesti. 

En tiedä kenen on oikeus surra? Onko minun oikeus surra ja tuntea haikeutta tämän menehtymisen vuoksi sillä en ole nähnyt kyseisiä(-kään) tuttavia vuosiin. Silti menehtymisuutinen sai minut heti muistelemaan menneitä hyviä aikoja, tuntemaan myötätuntoa tämän tuttavani puolesta ja muistelemaan edesmennyttä henkilöä. Esimerkiksi niitä juttuhetkiä edesmenneen kanssa. Meillä oli kuitenkin hyviä yhteisiä hetkiä vuosia sitten. Nyt oli pitkä aika kun ei tavattu, mutta ennen kaikki oli tässä tapauksessa toisin. 

Tiedän mitä on menettää läheinen ihminen. Olenhan 2010-luvun alussa joutunut itse menettämään sekä äitini että vuotta myöhemmin myös veljeni. Minun on helpohko tuntea myötätuntoa tämän tuttavani puolesta sillä tiedän itse kuinka raskasta surutyö voi olla.

Se elämän karu fakta, kuolema kuuluu elämään siinä missä syntyminenkin. Ja olen varsinkin tällä vuosikymmenellä saanut todistaa sen omin silmin, kun läheisiäkin ihmisiä on menehtynyt ja menehtymisuutisia on tullut runsaasti lähipiirissänikin.

Mutta vaikka menehtymisiä on tapahtunut melko paljonkin viime vuosina niin silti kuolemaan ei vain totu eikä turru. Vaan aina se menehtyminen tekee kipeää. Sitä kipeämpää se tekee mitä läheisemmästä ihmisestä on tietenkin kyse. Nyt tietooni kantautunut menehtymisuutinen on sekin kirpaissut hieman.

Minut on yllättänyt se kuinka paljon se on loppupeleissä kirpaissutkaan, sillä enhän ollut nähnyt edesmennyttä tuttavaani vuosiin. Luonnollisesti on ihmisiä joita tämä menehtyminen on satuttanut vielä enemmän enkä haluakaan nostaa itseeni jalustalle tai vähätellä kenenkään ihmisen surua. Niin kuin jo alussa sanoin, niin tiedän hyvin kuinka koville läheisen ja rakkaan ihmisen kuolema voi ottaa. 

Mutta se minua on omalla kohdallani yllättänyt että vaikka en ole nähnyt tuttaviani vuosiin niin silti menehtymisuutinen on kirpaissut minuakin. Ennen kuitenkin vietettiin melko paljon aikaa yhdessä ja nyt nämä muistot varsinkin palautuvat mieleeni. Muistojenkin takia tämä menehtymistapaus on varmasti tehnyt kipeää, sillä olen haikaillut paljon viime päivinä menneiden perään.

Samalla olen katunut sitä kun olen muutenkin pitänyt tuttaviini huonosti yhteyttä viime vuosina. Esimerkiksi täällä Länsituulessa ei ole asunnollani kyläillyt muuta kuin isäni ja siskon perheeni. Tietenkin pitää arvostaa paljon niitäkin kyläilyjä, mutta olisihan tänne voinut joskus tuttaviakin kutsua kylään.

No ehkä asiat on osittain vielä korjattavissa ja jatkossa minustakin tulee entistä sosiaalisempi. Rohkeampi olla ihmisten ja tuttavien kanssa yhteyksissä. 

Mutta niin kuin jo kerroin, on eräs tuttavani vuosien takaa ollut paljon ajatuksissani viime päivinä. En tiedä kenen on oikeus surra, eli onko minun oikeus surra kun olen ollut niin huonosti yhteyksissä tuttaviini ja välissä on esimerkiksi ollut vuosia kun olen viimeksi nähnyt tuttaviani. Mutta jos mieli on välillä aidosti haikea niin ei kai sillekään mitään voi? Se on varmasti luonnollistakin. Olenhan minäkin herkkä ja tunteva ihminen.      

2010-luvulla on tosiaan tapahtunut paljon menehtymisiä lähipiirissänikin, mutta minut on aina itseni auttanut suru-uutisten yli se tieto että meitä on täällä silti yhä. Ihmisiä jotka välittävät minusta ja joista minä välitän. Yhdessä me jaksamme. 

Kesän yksi tavotteista on saavutettu

Yksi tavoitteeni tähän kesään lähdettäessä oli löytää minulle uusi vuokra-asunto. Ja nyt tuo tavoite on saavutettu. Allekirjoitin tänään yhden asunnon vuokrasopimuksen! Jes, nyt on aivan mahtava fiilis! Olen löytänyt itselleni uuden kodin.

Onhan siitä jo pidemmän aikaa puhuttu. Ja nyt tämän kesän olen oikeasti tehnyt töitä sen eteen. Sen eteen että löytäisin minulle itselleni uuden kodin. Uuden vuokra-asunnon. Aivan yksinkertaista ja helppoa tuo uuden asunnon löytäminen ei ollut. Minulla kun on luottotiedoissa vanhoja merkintöjä niin se hankaloitti asunnon löytämistä.



Tein kovasti töitä uuden asunnon löytämisen eteen. Tein asuntohakemukset muun muassa Hämeenlinnan kaupungin vuokra-asunnoille ja Lumolle sekä seurasin liki päivittäin Oikotien ja Vuokraoven asuntoilmoituksia. Seurasin ilmoituksia ja olin aktiivisesti yhteydessä moniin mahdollisiin vuokraisäntiin. Mutta moni yhteydenotto tyssäsi heti siihen kun oli merkintöjä luottotiedoissa ja velkaa ulosotossa.

Mutta kova työ tuotti vihdoin tulosta. Viime viikon torstaina löysin Oikotien sivuilta ihan siistin oloisen 28 neliön kokoisen asunnon, yksiön Ja olin yhteydessä tähän vuokraisäntään. Kerroin heti avoimesti ja rehellisesti taustoistani ja tämä vuokraisäntä oli siitä huolimatta valmis antamaan minulle mahdollisuuden. Sovimme näytön täksi päiväksi.

Ja se näyttö. Se meni hienosti. Olin tyytyväinen asuntoon ja sitten ryhdyimme heti hommiin. Allekirjoitimme vuokrasopimuksen ja löysin itselleni uuden kodin. Jes, saavutin kesän yhden tavoitteistani ja lopulta löysin itselleni uuden kodin!

Perhana, että nyt on hyvä, iloinen ja huojentunut fiilis. Eihän asunnon vuokraamisessa nyt mitään sinällään erikoista varmaan ole mutta oli pieni haaste löytää asunto minun kaltaiselle ihmiselle jolla luottotiedot eivät ole kunnossa. Luulin että asunnon löytäminen veisi pitempäänkin, mutta perhana! Sehän tärppäsi ja näinkin nopeasti. Jebou, helkkari että minä olen iloinen. Yksi hoitajakin sanoi päivällä täällä Länsituulessa että noin maireata hymyä hän ei ole ihan hetkeen nähnyt. Hymyilee kuin Naantalin aurinko.

Länsituulessa on ollut hienoa asua neljä vuotta, mutta nyt täällä asuminen on tullut loppusuoralleen. Olen kuntoutunut niin hyvin että nyt on aika muuttaa jälleen normiasuntoon. Tämä on iso edistysaskel minulle nimittäin. Palata jälleen asukkaaksi normiasuntoon tällaisesta palveluasumismuodosta. Tämä on iso askel kuntoutumisessani.

Hyvät naiset ja herrat, minusta tulee myös Rinkelinkadun Poika! Siis jos muistatte sen Veksi Salmen kirjoittaman kirjan Veksistä ja Irwinistä, kirjan nimihän oli Rinkelinkadun pojat. Uusi asuntoni kun sijaitsee täällä Hämeenlinnassa Rinkelinkadulla. Asunnossa on neliöitä tosiaan vain 28 neliötä mutta asunto oli ihan fiksun, hyväkuntoisen ja tilavahkonkin oloinen.



Nyt juhlin hieman tätä kaikkea. Minulla on täällä limudisco menossa. Soitatan hyvää musiikkia ja juon limonadia sekä syön sipsiä. Sellaiset juhlat kuin ex-alkoholistilla voi ollakaan.

Tänään on onnen päivä! Ja HPK aloitti tänään myös harjoituspelikautensa. Mikä ihana päivä!

Ja pistetään loppuun loppukaneetiksi top-vitonen. TOP5- näistä tulen nykyistä asuinpaikkaani Länsituulea ikävöimään.

1. Sai mielin määrin ideoida, suunnitella ja toteuttaa!
2. Loistavat ryhmät joista lemppariryhmäni on tiistain teemakahvila. Siellä kahvitellaan ja puhutaan aina jostain tietystä teemasta. Tänään keskusteltiin ravintoloista.
3. Hyvä hoito ja mahtavat hoitajat!
4. Loistavat asuinkumppanit joista osasta on tullut varmasti jo kavereitakin minulle. Yksi heistä sanoi niin kauniistikin tänään, minun lähtöni tulee aiheuttamaan ison aukon tänne. Kaikkien asukkaiden lähtöä ei välttämättä aina edes huomaa, mutta sinun tulee huomaamaan. Ja arvatkaa mitä, minäkin tulen ikävöimään monia asukkaita täältä Länsituulesta. Mutta ainahan minä pääsen täällä käymään.
5. Viltsun visailuryhmä! Mutta jatkuuko tämä ryhmä pois muutonkin jälkeen. Asia on vielä avoinna!

Syksyn lapsi nauttii monien tuttujen urheilusarjojen paluusta

Kesä on loppusuorallaan. Syksy saapuu hiljalleen tänne Suomeen. Lämpimät ilmat ovat kohta enää taas vain muisto ja Suomen valtaa koleammat kelit. Luonto alkaa valmistautumaan talveen ja puista rupeavat lehdet putoamaan. Kuka tästä voisi tykätä? Kuka voisi tykätä siitä että syksy tekee tuloaan hyvin vahvasti? 

Minä olen syksyn lapsia. Olen syyskuussa syntynyt ja muutenkin, pidän myös syksystä. Syksyssä on monia hyviä puolia mutta yksi eittämättä isoin juttu on se että syksyn tullessa moni kiinnostava urheilusarja palaa jälleen kesätauoiltaan! Kesällä urheilutarjonta oli melko laiha, kisattiin siellä sentään tänäkin kesänä naisten jalkapallon MM-kisat ja Copa America eli Etelä-Amerikan jalkapalloturnaus. Mutta muuten urheilutarjonta tänä kesänä oli sangen laiha, rajoittuen lähinnä kotimaisiin pesä- ja jalkapalloon. 

Syksyn tullessa moni kiinnostava urheilusarja palaa tauoiltaan ja se on varsin hieno juttu. Siinä sitä jälleen riittää seurattavaa ja kauden alussa syksyllä moni sarja kerää kiinnostusta osakseen vielä senkin takia että kausi on uusi. Joukossa on mukana vielä paljon myös uutuuden viehätystä. On mielenkiintoista seurata syksyllä sarjoja, kuinka tuo ja tuo joukkue tällä kaudella alkaa pärjäämään ja vaikkapa, miten uudet hankinnat pärjäävät? 

Ok. Minulla ei valitettavasti ole enää käytössäni maksukanavia joten en voi seurata urheilua livelähetyksinä ainakaan niin paljoa kuin mitä viime syksynä. Minun taloudellinen tilanteeni huononi niin paljon hypätessäni pois kuntoutustuelta ja palatessani takaisin saamaan PAMin työttömyyskassan maksamaa ansiopäivärahaa.

Kovasti tekisi mieli ottaa ainakin joku maksukanava käyttööni mutta joudun olemaan ilman vielä ainakin jonkin aikaa. Ehkä aloitan tässä hiljakkoin työkokeilun, ehkä taloudellinen tilanteeni jälleen kohenee ja ehkä minulla on taas varaa maksukanaviinkin. Toivossa on ainakin hyvä elää! 

Syksyllä palaa tavallaan taas arki penkkiurheilijallekin. Kesä on loikoiltu, urheilua on kenties seurattu vähemmän ja sitten koittaa syksy. Tuo ihana syksy ja on aika jälleen alkaa penkkiurheilemaan! Kukapa sitä syksyä ei olisi kaivannut ainakaan meistä penkkiurheilijoista kun pääsee taas seuraamaan urheilua? 

Urheilun yksi suolista on ennakointi. Ennakoiminen on melkein jopa kiinnostavampaa kuin varsinaisten tulosten seuraaminen. Ja syksynkin ensimmäisiä kohokohtia on se kun esimerkiksi kotoisen jääkiekkoliigan eri ennakkolehdet ilmestyvät. Ja muutenkin ennakoiminen on mielenkiintoista puuhaa. Spekuloida sillä mitkä ovat joukkueiden voimasuhteet toisiinsa verrattuna, kuinka joukkueet ovat muuttuneet päättyneen kauden jälkeen ja ketkä tulevatkaan olemaan tulevan kauden parhaimmistoa pelaajista? 

Ja sitten se itse tulosten seuraaminen. Moni sarja viehättää tosiaan jo sillä että kausi on jälleen kerran uusi, mukana on jonkin verran uutuuden viehätystäkin. Ja onhan syksylläkin eri sarjojen seuraaminen ihan mielenkiintoista vaikka panokset kevättä kohden alkavatkin kasvamaan. 

Minun urheilun seuraamiseni rajoittuu ainakin alkuun tilastojen ja tulosten seuraamiseen sekä lehtien ja keskustelupalstojen lukemiseen. Livekuvaa minulla ei ole urheilulähetyksistä mahdollista nähdä ja totta kai se harmittaa, mutta enköhän eri sarjoissa pysy kärryllä erilaisia muita tietolähteitä seuraamalla? Esimerkiksi Jatkoajan keskustelupalstaa luen aktiivisesti ja siellä keskustellaan niin kotoisesta lätkästä kuin monesta muustakin urheilusarjasta.

Syksyn kohokohtia ja isompia spektaakkeleita ovat varmaankin sekä yleisurheilun että myös koripalloilun MM-kisat. Koripallon MM-kisat järjestetään tänä kesänä Kiinassa ja ne alkavat elokuun lopulla ja kestävät syyskuun 15. päivään asti. Sitten on pari viikkoa taukoa isompien kisojen välillä ja alkaa yleisurheilun MM-kisat. Yleisurheilun MM-kisat pidetään tänä kesänä poikkeuksellisen myöhään, koska ne järjestetään Dohassa Qatarissa. Kisat alkavat 28. syyskuuta ja päättyvät 6. lokakuuta. 

Jo koripallon sekä yleisurheilun MM-kisat pitävät huolen siitä että ainakin alkusyksystä meillä urheilun seuraajilla riittää kosolti mielekästä tekemistä. Sitten on toki vielä tutut jääkiekkosarjat, eli esimerkiksi kotoinen jääkiekkoliiga palaa kesätauolta ja samoin tekee myös NHL hieman myöhemmin. Myös jääkiekon Mestarien liigaa on nyt ihan erilaista seurata kun myös hallitseva Suomen mestari HPK on sarjassa mukana. 

Sitten syksyllä alkavat uudet kaudet myös tietenkin suomalaisessa koripallossa ja amerikkalaisessa korissarjassa NBA:ssa. Sekä moni eurooppalainen jalkapallon huippusarja palaa kesätauoltaan taas syksyllä, esimerkiksi Valioliigassa starttaa uusi kausi käyntiin tämän viikon perjantaina. 

Sitten on tietenkin ne sarjat, missä on urheiltu jo kesälläkin eli kotimaiset pesä- ja jalkapallosarjat sekä esimerkiksi moottoriurheilun parissa ralli ja F1. Syksyllä riittää siis säpinää ja se on hieno juttu!

Nautitaan vielä viimeisistä kesäpäivistä ja ruvetaan hiljalleen odottelemaan siis syksyä. Kyllä on kohta taas meillä penkkiurheilijoilla lokoisat oltavat.