torstai 30. toukokuuta 2013

Matkalle Suomeen?

Haluaisin lähteä johonkin reissuun. Haluaisin matkustaa enemmän. Yksinäni en välttämättä rohkene heti lähteä reissuun ulkomaille, mutta kotimaan reissukin kelpaisi vallan mainiosti. 

Syyskuussa olen ajatellut kesätöideni jälkeen pitää pari viikkoa vapaata, jolloin olen ajatellut viimeistään lähteä matkalle johonkin kotimaan kohteeseen, mutta voisin jo tätä ennen tehdä vapaapäivilläni lyhyempiä, parin päivän pituisia matkoja. 

Matkan suunnittelu vaikuttaa vain kovin vaikealta. Hankalaa keksiä mitään hyviä matkakohteita. Kenties minun pitäisi vain enemmän tutkia netistä löytyviä matkaoppaita.

Luonto minua tällä hetkellä eniten kiinnostaa. Suomen luonto on aika kaunis näin kesällä. Ja tätä luontoa olisi mukavaa päästä ihastelemaan. 

Järviseutuja, metsiä, Ahvenanmaata, Lappia, Porvoota, Hankoa... Onhan täällä kaunista seutua. Pitäisi vain osata ideoida ja suunnitella hyviä matkoja. 

Yksi ongelmani on vain siinä, että minulla ei ole autoa käytössäni. Enkä pyörällä uskalla kovin pitkiä matkoja liikkua, koska en osaa laittaa sitä kuntoon, jos se menee hajalle. Ja korjaamoita ei välttämättä ole mailla eikä halmeilla. 

Minun olisi kaiketi liikuttava joko junalla, bussilla ja lyhyitä matkoja jopa myös tarvittaessa kävellen. Liikkumiseni voi siis hiukan rajoittaa matkustamistani. En välttämättä mihinkään täysin korpeen pysty menemään. Ja useinhan siellä "täysin korvessa" on kaikkein kauneimmat maastot. 

Ja onhan niitä yöpymisvaihtoehtojakin olemassa vaikka mitä! Hotelleja, mökkejä, hostelleja, motelleita, leirintäalueita... Tai sitten en yövy reissullani ollenkaan vaan tekisin vain päivämatkoja. 

Suunniteltavaa ja ideoitavaahan tuollaisessa reissussa kyllä riittäisi. Mutta matkalle tahtoisin lähteä. Matkailu ja etenkin kotimaan matkailu, kun on nimittäin aina kiiinnostanut minua paljon. =)

Ensimmäinen mahdollisuuteni matkalle lähtemiseen minulla olisi reilun viikon päästä, kun minulla on vapaata melkein kolmen päivän verran. Saattaa olla vain, että tuo ajankohta tulee minulle liian nopeasti ja päätän aloittaa luonnon ihastelun tekemällä vierailut paikallisiin kohteisiin, Aulangolle ja Petäykseen. =)

Tuollaisen matkan suunnittelu vaikuttaa vain niin haastavalta. Toivottavasti matkustus ei jäisi sen vuoksi haaveeksi vaan saisin jotain aikaiseksikin! =)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!