lauantai 10. syyskuuta 2022

Mieli virkeänä lempilajien ansiosta

Koen itseni onnen pojaksi siinä mielessä että olen löytänyt elämääni niitä mielenkiinnon kohteita. Asioita jotka minua kiinnostavat ja tykkään viettää tällaisien asioiden parissa paljon aikaa, toisinaan jopa päivästä toiseen. Monella meistä on omat juttunsa ja erilaisuutta on tässäkin valossa hyvä ymmärtää. Jollain toisella voi olla erilaisia kiinnostuksen kohteita ja lempiaktiviteetteja mutta eivät ne ole välttämättä yhtään sen huonompia kuin omat jutut, vaikka ne voisi erilaisia ollakin.

Koen kuitenkin tärkeäksi että me löytäisimme elämään niitä omia lempilajeja ja asioita jotka kiinnostaa ja joiden parissa tykkää viettää vapaa-ajallakin aikaa. Ilman tällaisia asioita elämä voisi jopa masentaa, voisi masentaa se jos mikään ei kiinnostaisi ja voisi olla vaikeaa innostua. Elämä silloin on uskoakseni ankeampaa jos mikään ei oikein kiinnosta kuin silloin kun elämässä on jopa intohimon kohteita.

Minä olen onnellinen ainakin sen asian suhteen että olen löytänyt elämääni asioita joita tykkään tehdä ja joiden parissa tykkään viettää aikaa ja asioita joita tykkään seurata. Se on mielellekin niin antoisaa, se on mukava tunne kun joku asia jaksaa vielä tässäkin iässä oikein innostuttaa ja jota tekee tai seuraa oikein mielellään. 

Minulle urheilun seuraaminen on sellainen asia mitä tykkään todella paljon tehdä. Urheilun seuraaminen vie elämästäni ison osan, tykkään katsella urheilua televisiosta paljon, minulla on muutamakin eri suoratoistokanava jolta urheilua katselen ja minulla on myös paikallisten urheiluseurojen HPK:n ja naisten Lentopallokerhon kausikortit nykyään. Asun lähellä jäähallia ja Loimua-areenaa jossa lentispelit pelataan ja tykkään käydä matseja katselemassa usein. Voi leikkisästi minunkin tapauksessa kutsua peli"areenoita" kuin toisiksi olohuoneiksi, kun ne ovat niin lähelläkin asuntoani. Peleihin ei tule lähdettyä ainakaan sen takia että pitkä matka matseihin vituttaisi ja ei jaksaisi lähteä, kummallekin peli"areenalle" on asunnoltani matkaa korkeintaan vain kymmenen minuuttia.

Ja onhan minulla muitakin asioita joita tykkään seurata. Itseasiassa pidän itseäni ihmisenä joka on kiinnostunut monesta aihealueesta, musiikista, teatterista, urheilusta... Tykkään seurata paljon kulttuuria ja käydä katselemassa erilaisia näytöksiä. Nykyään tykkään katsella myös Big Brotheria, minulla on 24/7 ja olen jossain määrin tuohon jopa koukussa. En ole vuosiin BB:tä katsellut mutta nyt katselen.

Se on hieno juttu että meillä olisi asioita joiden parissa tykkää viettää aikaa. Tällaisia lempilajeja. Osa tällaisista lajeista on noussut elämään jopa harrastuksiksi. Minulla itselläni on positiivisin tilanne harrastusten suhteen kuin mitä on vuosiin ollut. Usein olen saanut nimettyä harrastuksieni joukkoon vaivalla vain yhden harrastuksen mutta nyt tänä syksynä tilanne on paljon valoisampi ja olen ilahtunut tästä.

Hyödynnän Klubitalon liikuntavuoroja. Tiistaisin käyn Klubitalon uintivuorolla uimassa uimahallissa. Jäsenetuna pääsee tuolloin uimaan vain 3 eurolla ja tykkään paljon uimisesta ja käyn nykyään uimassa lähes joka tiistai. Torstaina on taas Klubitalon liikuntasalivuoro, liikuntasali on myös uimahallin liikuntasali. Tuolloin pelataan usein erilaisia pallo- ja mailapelejä, ollaan pelattu muun muassa salibandyä ja sulkapalloa. 

Tykkään todella paljon kun olen löytänyt elämääni muitakin liikunnallisia harrastuksia kuin vain kävelyn. Pelkkään kävelyyn usein jopa kyllästyin vaikka jaksoinkin silti liikkua aktiivisesti. Mutta nyt kun on muitakin liikuntalajeja mitä harrastan niin ei liikuntaan enää niin kyllästy ja saa liikuntaa monipuolisemmin. Liikun itse melko aktiivisesti ja arvostan hyvää kuntoa ja liikkumista.

Oman kuntoilun lisäksi tykkään tosiaan harrastuksenakin seurata urheilua paljon. Minulla on myös nykyään paikallisten urheiluseurojen jääkiekkojoukkue HPK:n ja naisten lentopallojoukkue Lentopallokerhon kausikortit. Tavoitteenani on tästä syksystä alkaen käydä paljon lätkäpeleissä, kausikortilla pääsee maksullisiin miesten ja naisten peleihin täällä Hämeenlinnassa sekä A-nuorten peleihin pääsee ilmaiseksi, pyrin monipuolisesti tällä kaudella käydä niin nuorten, naisten kuin miestenkin peleissä. En ole aiemmin käynyt lätkää katselemassa kuin lähinnä miesten pelejä, mutta nyt olen ainakin naistenkin peleistä innostunut kai etenkin tuon kausikortin vuoksi kun sillä "kausarilla" pääsee myös naisten peleihin.

Tänä viikonloppuna naisten jääkiekkokausi avataan täällä Hämeenlinnassa. On tällainen "turnaus" täällä. Naisten pääsarjan jokainen kymmenen joukkuetta pelaa viikonlopun aikana täällä Hämeenlinnassa kaksi peliä. Pelejä on yhteensä tänä viikonloppuna kymmenen ja jos pelejä seuraa monipuolisesti niin saa hallilla viettää nyt paljon aikaa. Tänäänkin ensimmäinen peli alkaa jo kello 11 ja päivän viimeinen peli loppuu joskus 19 jälkeen, minä ajattelin seurata tänä viikonloppuna kattavasti pelejä.

Lätkäkausikortin lisäksi minulta löytyy nykyään myös lentopallokausikortti. Kävin elokuussa katselemassa kaksi harjoitusmaaottelua Suomen ja Sveitsin välillä, kiinnostuin ja tykkäsin lentiksestä ja innostuin niin paljon että hommasin tosiaan paikallisen seuraylpeyden Lentopallokerhon peleihin kausikortin. Lentopallo on oikein mukava laji seurata.

Minulla on nyt monia eri harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita. Olen käynyt myös tutustumassa paikallisen Sydänyhdistyksen toimintaan ja olen aikeissa lähteä myös heidän toimintaan, Sydänkahviloihin ja liikuntatoimintaan mukaan ainakin jossain määrin. 

Hyvää viikonloppua kaikille. Harrastetaan ja liikutaan taas tänäkin viikonloppuna ja pidetään mielet virkeänä.






lauantai 27. elokuuta 2022

Pelko nimeltä repsahtamisen vaara

Elämässäni on läsnä päivästä toiseen pelko repsahtamisesta. Ja onhan elämäni jokapäiväistä taistelua repsahtamista vastaan. Minulla on kaksi riippuvaisuutta, toinen on alkoholismi ja toinen rahapeliriippuvaisuus. Koen itse että eniten sinnikkyyttä minulta vaatii olla pelaamatta rahapelejä.

Sellaisen lääkkeen käyttö kuin antabus tuo minulle kuitenkin hyvin turvaa pärjätä alkoholismin kanssa. Minä pelkään sen verran paljon antabuksen ja alkoholin samanaikaisesta käyttämisestä mahdollisesti seurautuvaa reaktiota että en uskalla juoda alkoholia nyt kun käytän antabusta. Kaikille antabus ei kai luo samanlaista ja yhtä tehokasta turvaa alkoholia vastaan mutta minulle se luo kyllä hyvän turvan. Vielä kun pystyn ottamaan antabusta oma-alotteisesti ja päivittäin.

Tämän vuoksi en pelkääkään sortumista taas juopottelemaan läheskään niin paljon kuin sortumista pelaamaan. Ei alkoholismi ole aiheuttanut minulle pelkoa jota pelkäisin päivästä toiseen. Lisäksi koen että pelaamalla voi saada huomattavasti nopeammin elämän palasiksi ja rahaa uppoamaan isoja summia peleihin, toisin kuin juomalla alkoholia. Alkoholin liikajuomisellakin voi saada toki elämän repaleiseksi mutta ei ehkä niin nopeasti.

Rahapeliriippuvaisuus on mielessäni päivästä toiseen. Joudun tekemään pääni sisällä töitä päivittäin taistelussa rahapeliongelmaa vastaan. Rahapeliongelma oli minulle kuitenkin iso ongelma, etenkin kun suhteuttaa pelaamiseen vaikka kuukausittain menneet rahat tulotasooni nähden. Ja onhan tietenkin rohkeata paljastaa summia joita olen pelannut mutta teen sen siksi että saan tekstini näyttämään siltä että tiedän mistä puhun ja että osoitan että minulle rahapeliongelma oli oikeasti iso ongelma. Viimeksi kun pelasin rahapelejä viime vuoden marraskuussa niin meni peleihin jo kuukauden aikana jopa 1000 euroa!

Taistelu tosiaan rahapeliongelmaa vastaan on päivittäistä sinnittelyä ja työn tekoa. Tiedän mitä paskaa isoista peliongelmista elämään voi seurata. Se on aika iso paketti ongelmia mitä pahimmillaan voi kuitenkin pelaamisesta aiheutua. Tulee ensinnäkin rahahuolia, rahaongelmia ja sitä että ei tulekaan tehtyä enää edes tarpeellisia ruokaostoksia vaan rahat menee uhkapeleihin tärkeiden rahan käyttökohteiden sijaan. 

Lisäksi uhkapelaamisella voi olla vakavia seurauksia mielelle. Tulee stressiä ja huolta, taistelua ja rimpuilua siitä miten saa taas pelikierteen poikki ja paljon huonoa fiilistä. Siksi minullakin on tullut jopa pelkoa repsahtamismahdollisuudesta. Pelaamisesta seuraa usein niin paljon huonoja seurauksia että pelkää oikein mahdollista seuraavaa repsahtamista. Ja kun elämä ja rahatilanne lähtee menemään mahdollisesti nopeastikin päin prinkkalaa. 

Uskon kuitenkin että mitä pidempään pystyn olemaan pelaamatta ja aikaa kuluu niin luotto itseeni kasvaa. Kohtaan mahdollisesti hetkiä ja tilanteita jolloin tekisi mieli pelata mutta pystyn sanomaan ei, mieli vahvistuu ja luotto kasvaa. Ehkä se pelkokin vähitellen pienenee ajankin myötä. Näkee että pärjään taistelussa rahapeliriippuvaisuutta vastaan, voin luottaa itseeni ja ei tarvitse pelätä. 

Ehkä elämä olisi vielä onnellisempaa ilman taistelua rahapeliongelmaa vastaan ja ilman pelkoa rahapelaamisesta. Mutta pystyn elämään tällä hetkellä kuitenkin hyvää elämää ja tosiaan, elämä on pitkään ollut jo hallinnassa myös riippuvaisuuksien suhteen. Mutta elämä on osoittanut sen että se voi olla todella haurastakin. Ei tarvitse välttämättä kuin pieni alkusysäys ja kohta on taas elämässä pohjakin vastassa. Uhkapelitkin tuppaa olemaan sellainen helposti pahentuva ongelma, että ei tarvitse kuin pienen kokeilun ja kohta on taas kierre päällä ja tonni mennyt peleihin. 

Olen todennut lähinnä itse itselläni olevan rahapeliongelman. Olenhan aiemminkin elämässäni jonkin verran pelannut rahapelejä, nettikasinopelejä ja harrastanut vedonlyöntiä mutta joskus vuonna 2017 havahduin ensimmäisen kerran siihen että pelaamiseni ei pysynyt enää hallinnassa. Aluksi peleihin meni ihan pieniäkin summia mutta koko ajan ongelma on sen akuuttina ollessa kasvanut ja viime vuoden marraskuussa peleihin menikin jo se tuhat euroa. Ja se on jo kyllä sitten minullekin järkyttävän iso summa.

Nyt on kuitenkin pitkään näyttänyt jo hyvältä ja elämä pysynyt hallinnassa. Olen pystynyt hienosti olemaan jo edelliset 9 kuukautta pelaamatta rahapelejä. Ehkä se vaati sen totaalisen kaiken menemisen päin helvettiä ja sen tonnin uppoamisen peleihin, samalla sitä kokee kuitenkin kovan herätyksen. Viime vuoden marraskuun jälkeen en olekaan sitten rahapelejä pelannut.

Vaikka en ole pelejä pelannut niin ei ne pelit ole silti minullakaan unholassa vaan joudun tosiaan päivittäin tekemään töitä sitä peliongelmaa vastaan. Minulle tulee mielihaluja pelata yhä nykyään ja tilanteita jolloin tekisi mieli kaivaa kuvetta taskun pohjalta ja mennä pelaamaan. Tällaisia tilanteita kohtaan vaikka ravintolassa ja kaupassa peliautomaatin ohi kävellessäni. 

Yhdeksän kuukautta pelaamatta on hieno ja pitkä aika jo sekin ja toivottavasti se vain jatkuu. Liian isoa palaa en kerralla kuitenkaan haukkaa nytkään ja lupaa olla pelaamatta koko loppuikääni vaan päivä kerrallaan menen eteenpäin. 

Minua auttaa ja tukee yhä tänäpäivänäkin ne tiedot ja kokemukset mitä sain viime syksynä kun olin vertaistukipuhelinpalvelussa. Minulle soitti viikottain pelaamisen myös katkaistua saanut peliongelmainen joka oli myös koulutettu, hän antoi minulle tukea ja ymmärrystä. Lisäksi minua auttaa yhä kun muistelen sitä parin vuoden takaista vertaistukiryhmää täällä Hämeenlinnassa.

Tulee fiilis että ei ole yksin vaan ymmärtäjiä, mahdollisesti samaa kokeneitakin on ympärillä ja lisäksi on muuta tukiverkostoa. Heikkoina hetkinä voin saada turvaa just siitä ajatuksesta että en ole yksin.

 

lauantai 20. elokuuta 2022

Elämäni on mennyt kesän aikana paljon eteenpäin

Tämän vuoden kesä on mennyt taas hurjan nopeasti. Kesän aikana omassa elämässäni on mielestäni tapahtunut paljonkin muutosta parempaa kohti. Kotiuduin sairaalasta kotiin mielenterveysosastolta siinä noin kesän kynnyksellä eli juuri ennen vappua. Sairaalasta kotiutumisen jälkeen elämäni oli sisällötöntä, ja se näkyi siinä jokapäiväisessä elämässä. 

Elämäni oli sangen tyhjää ja makasin pitkiä aikoja päivisinkin vain sängyssä kuluttamassa aikaa. Olinhan tottunut virikkeettömässä sairaalassa kuluttamaan aikaa vain sängyssä makoilemalla ja samaa tapaa jatkoin kotona jonkin aikaa. Se ei tee mielelle hyvää että elämä on niin virikkeetöntä, sisällötöntä. Sitä oma elämäni kuitenkin sairaalasta kotiuduttuanikin hetken aikaa oli. Eihän minulla enää ollut töitä, ei oikein mitään muutakaan. 

Kesän alussa yksi isoimpia ongelmiani oli vielä tosiaan tuo virikkeetön, sisällötön elämä. Kesän aikana tässä olen päässyt kuitenkin monta askelta eteenpäin. Vaikka en vieläkään työelämässä ole niin iso juttu minulle on ollut että lähdin taas kesäkuun puolivälissä mukaan tuohon klubitalotoimintaan. Olenhan aiemminkin ollut jo jäsen Walonkulman Klubitalolla täällä Hämeenlinnassa ja kesäkuun puolivälistä alkaen aloin käymään siellä taas ja nyt paljon aktiivisemmin kuin aiemmin eli kahtena päivänä viikossa. 

Walonkulman Klubitalo tarjoaa mielenterveyskuntoutujille päivätoimintaa ja minulle on ollut iso hyöty että olen alkanut taas siellä käymään. Alkuun oli vaikeuksia saada itseään liikkeelle mutta sitten kun ensimmäisen kerran kävi klubitalolla ja tykästyin todella paljon talon toimintaan niin aina innokkaasti olen jatkossakin sinne mennyt. Klubitalon toiminta kuitenkin motivoi paljon ja aikaansaa sosiaalisuutta ja sellaista tunnetta että minunkin elämä on arvokas. Kun tekee jotain työtä jolla on tarkoitus niin kyllähän se sitä arvokkaan elämän tunnetta kasvattaa. 

Kesän alussa tämä sisällötön elämä oli kuitenkin iso ongelma minun elämässäni. Ja olen halunnut siihen muutoksen. Työkykyinen en vielä ole mutta olen yrittänyt parhaani mukaan muulla tavoin saada viikkokalenteriani aina täyttymään. Onhan se välillä haasteellista koska työllä on niin iso merkitys meidän elämässä ja minä en ole kuitenkaan vielä työkykyinen. Mutta olen osallistunut kesän aikana aktiivisesti täällä Hämeenlinnassa erilaisiin tapahtumiin ja välillä jopa Hämeenlinnan ulkopuolella.

Olen kesän aikana muun muassa kierrellyt minulle poikkeuksellisen paljon eri musiikkitapahtumissa. Heinäkuun alussa olin parilla ilmaiskeikalla hämeenlinnalaisissa kesäravintoloissa, olin nauttimassa festivaalitunnelmasta Wanaja festivaaleilla, kävin Viikatteen keikalla Helsingissä Sea Pool Altaalla, olin kahdessa varsin musiikkipainotteisessa kesäteatteriesityksessä Hämeenlinnassa ja Hauholla sekä tällä viikolla olin Varusmiessoittokunnan konsertissa.

Koen kuntoni kuitenkin melko hyväksi koska olen kyennyt osallistumaan näinkin hyvin myös erilaisiin tapahtumiin. Olen myös jaksanut käydä tapahtumissa ja nauttinut suuresti niin livemusiikista kuin tunnelmastakin. Musiikkitapahtumien lisäksi olen kesän aikana myös käynyt Elomessuilla täällä Hämeenlinnassa, käynyt Korkeasaaressa Helsingissä ja ollut myös sisävesiristeilyllä Hämeenlinnassa. 

Nyt elämäni on jälleen tapahtumarikasta ja se on iso juttu minulle. Oli kova työ saada itsensä liikkeelle ensimmäisen kerran sillä kärsin hieman myös sosiaalisten tilanteiden pelosta. Mutta se liikkeelle lähtö on kannattanut sillä olen nauttinut paljon tästä kesästä ja erilaisista tapahtumista. Olen samalla myös päässyt tuosta sosiaalisten tilanteiden pelosta eroon. Alku oli pahin mutta sitten mieli on vähitellen rohkaistunut. 

Elämäni on tämän kesän aikana mennyt paljon eteenpäin. Ja isoin juttu on tosiaan se että olen löytänyt elämääni melko paljon sisältöä, toimintaa ja virikettä. Se kotona maleksiminen kuitenkin kävi mielen päälle. Nyt on kivaa kun täytyy oikein päivittää taas kalenteria että pysyy perillä siitä mitä tapahtumaa on milloinkin. 

Elän taas hyvää, onnellista elämää. Sellaista voi elää vaikkei ole työelämässä tällä hetkellä mukana. Klubitalotoiminta retkineen ja joskus iltaohjelmineen pitää minut ja mieleni virkeänä ja tarjoaa elämään paljon motivoivaa, inspiroivaa sisältöä ja jo Hämeenlinnassakin on ollut kiitettävän paljon kesän aikana erilaista tapahtumaa niin viikkokalenterini on pysynyt mukavan täytenä. Tästä on hyvä jatkaa!

sunnuntai 14. elokuuta 2022

Sängyn pohjalta takaisin ylös

Siitä on pitkä aika kun olen edellisen kerran kirjoittanut päivityksen blogiini. Kun viimeksi bloggasin niin kotiuttamiseni sairaalasta häämötti jo hyvin lähellä. Tuon jälkeen olen pitänyt bloggaamisesta jostain syystä peräti neljän kuukauden tauon. Olen tuon tauon aikana kuitenkin jo päässyt sairaalasta kotiini hyvän aikaa sitten, saanut elämäni hienosti rullaamaan taas "siviili"elämän puolella ja löytänyt elämääni myös paljon sisältöä. 

Olenhan tuon blogitaukoni aikana elänyt hyvää elämää ja kertonut kuulumisistani kuitenkin muualla sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa ja Instagramissa. Mutta bloggaaminen jäi minulta jostain syystä pitkäksi aikaa tauolle ja olenhan miettinyt myös vakavissani koko bloggaamisen lopettamista. 

En halua kuitenkaan lopettaa bloggaamista kokonaan vaan yritän nyt herättää uudelleen henkiin tämän hienon ja tärkeän harrastukseni. Kirjoitustaitoni on ollut kuitenkin erityistaitojani ja olen saanut todella paljon kehuja kirjoitustaidostani. En halua että tuo taito pääsee kokonaan ruostumaankaan vaan pyrin jatkossa taas edes jotenkin ylläpitää tuota taitoani. Ja tämä bloggaaminen on kuitenkin yksi muoto harrastaa kirjoittamista. 

Bloggaaminen on myös siksi hyvä harrastus että senkin avulla voi kertoa ihmisille kuulumisiaan ja fiiliksiään sekä bloggaamisen avulla voi jäsennellä ja käydä ajatuksiaan läpi. Kirjoittaminen ja bloggaaminen on hyvä lisä työkalu ajattelulle. Nyt tuntuu vain vaikealta jatkaa taas bloggaamista. Olenhan ollut neljän kuukauden tauolla ja tuntuu että nyt olisi paljon kerrottavaa teille.

Mutta vaikka bloggaaminen oli minun osaltani neljän kuukauden tauolla niin elämäni on mennyt melko paljon eteenpäin ja elämä on ollut hyvin raiteillaan. Minulle kuuluu hyvää, voin hyvin. Kesä on ollut minulle upeaa aikaa, olen melko paljon kokenut upeita hetkiä ja vaikeamman sairaalajakson jälkeen elämäni on lähtenyt taas kotioloissa hienosti rullaamaan eteenpäin. 

Päädyin joskus helmikuussa mielenterveydellisten syiden takia sairaalahoitoon mutta kotiuduin sieltä lähellä vappua. Viimeksi kun kirjoitin blogiini noin huhtikuun puolivälissä niin häämötti kotiutumiseni hyvin lähellä jo, siitä parin viikon päästä sitten pääsinkin kotiutumaan. 

Jonkin verran sairaalajakson jälkeen elämässäni oli taas käynnistymisvaikeuksia. Elämäni oli hetken aikaa kovin tyhjää. Enhän ollut enää töissä Ilveskodin keittiöllä vaan olin joutunut lopettamaan työt siellä mielenterveydellisten syiden takia. Jonkin aikaa sairaalasta päästyäni makasinkin vain pitkiä aikoja päivisinkin sängyssäni. Elämässäni ei hetkeen ollut kovinkaan paljon sisältöä tai edes jotain joka olisi pistänyt olemaan virkeänä. 

Mutta siinä joskus kesäkuun alussa sitten vihon viimeistään taas petrasin ja aloin pistämään jälleen elämää järjestykseen. Nyt elämäni onkin taas hyvällä tolalla ja sitä sisältöäkin on löytynyt elämään. Kalenterini on usein yllättävänkin täynnä. Se että elämässä on sisältöä, jotain mikä pitää mielen virkeänä on kuitenkin tärkeää. 

En ole yhä tälläkään hetkellä työelämässä mutta kesäkuun puolivälistä alkaen aloin käymään mielenterveyskuntoutujien päivätoiminnassa Klubitalolla parina päivänä viikossa. Olen ollut Klubitalon jäsen jostain vuodesta 2017 lähtien mutta käynyt siellä kovin harvakseltaan pitkään, töidenkin vuoksi. Mutta kesäkuun puolivälin jälkeen aloin käymään siellä säännöllisemmin. Ja tämä on ollut minulle iso juttu. Klubitalotoiminta pitää kuitenkin mieleni virkeänä, sen avulla elämässä on myös sisältöä ja sellaista tunnetta että elämä on tärkeää.

Oli iso juttu minulle että sain itsestäni irti sen verran että aloin käymään Klubitalolla taas. Mutta se on kannattanut. Klubitalolla on paljonkin erilaista toimintaa päivisin, on viestintä- ja toimistohommia sekä sitten talon keittiö- ja kahvilahommia tehtävänä ja minullakin on taitoja työskennellä molemmilla puolilla. Klubitalotoiminta tuo elämään myös sosiaalisuutta ja talolla on myös muutakin toimintaa välillä kuin tämä päivätoiminta. Tehdään muun muassa välillä retkiä talolta tai kesällä olemme käyneet taidenäyttelyssä ja minigolfia pelaamassa. Tänään menemme myös Katumalle lavatansseihin. Klubitalotoiminta on tuonut paljon elämääni sisältöä.

Ja olenkin tällä hetkellä taas tyytyväinen elämääni, siihenkin kuinka paljon siinä on taas toimintaa ja sisältöä. Olen saanut itseni liikkeelle sieltä sängyn pohjalta ja se on ollut merkittävä asia. Klubitalotoiminnan lisäksi koitan osallistua paljon myös ainakin Hämeenlinnan seudun tapahtumiin. Täällä Hämeenlinnassa onkin ollut tänä kesänä melko paljon tapahtumaa, olin muun muassa Wanaja festareilla, Linnajazzeilla ja Elomessuillakin. Elomessuilla olin itse asiassa myös töissä kahtena messupäivänä yhteensä noin neljän tunnin ajan Walonkulman Klubitalon teltalla esittelemässä talon toimintaa ja kertomassa omista kokemuksistani taloon liittyen. 

Hyvän elämän kannalta on tärkeää myös se että ei ole yksin. Tai ei koe oloaan yksinäiseksi. Ja minä en koe oloani yksinäiseksi vaikka paljon erilaisissa tapahtumissa liikunkin yksin. Klubitalotoiminnan kautta saan elämääni paljonkin sosiaalisuutta. Ja onhan minulla laaja tukiverkosto ympärilläni. Minulla on läheisiä ihmisiä, kuten isäni ja siskoni perheineen. Sitten on kavereita. Ja lisäksi kuulun kotikuntoutuspalvelun piiriin, sieltä käy luonani tukihenkilö jonka kanssa käymme asioitani läpi, juttelemme ja kotikuntoutuksen tukihenkilö huolehtii että elämässäni on kaikki hyvin ja asuntoni pysyy siistinä. Tapaamme tämän tukihenkilöni kanssa kerran viikossa.

Lisäksi käyn säännöllisesti A-klinikalla keskustelemassa, saan sieltä myös tukea. Elämässäni ei ole tällä hetkellä akuutteja riippuvaisuusongelmia joten saan muunlaista keskusteluapua paljon. Näiden lisäksi minulla on hoitokontakti psykiatrisella kuntoutuspoliklinikalla jossa käyn tapaamassa samaa sairaanhoitajaa kuukauden välein. Saan myös täältä keskustelutukea. Ja nyt uutena tukimuotona alan käymään myös juttelemassa diakoniatyöntekijälle. Tukiverkosto elämässäni onkin melko laaja.

Elämäni onkin taas hyvällä tolalla. Sairaalasta kotiuttamisen jälkeen oli hetken aikaa vaikeaa saada elämää taas jatkumaan mallikkaasti eteenpäin ja kärsin hieman sosiaalisen tilanteiden pelostakin mutta sitten otin itseäni niskasta kiinnikin, tsemppasin ja aloin löytämään elämääni taas sisältöä. Nyt elämäni on välillä melko kiireistäkin ja aika ajoin on vaikeaakin saada kaikki menot mahtumaan samaan viikkokalenteriin. 

Ja olen elänyt ihan hienon kesän tänä vuonna. Olen osallistunut aktiivisesti tosiaan moniin tapahtumiinkin. Ja viime viikon torstaina tein pienen reissun kun kävin Helsingissä. Ensin vietin noin neljä tuntia Korkeasaaressa, sitten olin saunomassa ja uimassa Sea Pool Altaalla ja reissun huipensi Viikatteen keikka myös Sea Pool Altaan ulkopihalla. Viikate on kuitenkin ollut jo vuosikaudet yksi suosikkibändeistäni ja oli niin siistiä nähdä bändi vihdoin itsekin livenä. Jotkut Viikatteen soittamista lauluista kuten Pohjoista viljaa, Viina, terva ja hauta sekä Tervaskanto ovat minullekin hyvinkin rakkaita, niitä on niin ihanaa kuunnella ja olihan se upeaa että näitäkin biisejä pääsi nyt livenä kuulemaan. Olikin upea keikka. 

tiistai 12. huhtikuuta 2022

Kotiuttamiseni häämöttää

Noloa huomata, että en ole kolmeen viikkoon kirjoittanut mitään blogiini. Se on pitkä aika koska minulla on tapana kyllä ollut päivittää blogiani edes kerran viikossa. Pitkästä blogitauostani huolimatta minulla on asiat hyvin. Kuulumiseni ovat varsin aurinkoisia. 

Aktiivisimmat blogini lukijat tietävät ja muistavat että jouduin helmikuun alussa psykiatriselle osastolle sairaalaan hoitoon. Asiani ja elämäni oli edennyt siihen pisteeseen että etenkin lähimmäiseni näkivät sen parhaimmaksi ratkaisuksi. Olen sitten siitä asti ollut täällä psykiatrisella osastolla hoidossa. 

Nyt vasta tänään sitten oli taas lähes joka viikkoiseen tapaan minulla lääkärikäynti täällä osastolla ja ilahduin niin paljon kun nyt sitten lääkäri ottikin puheeksi ensimmäistä kertaa kotiuttamiseni. Ja mahdollisena kotiuttamisajankohtana lääkäri piti huhtikuun loppua, taisiko puheissa vilahtaa mahdollisena kotiuttamispäivämääränä 26. päivä huhtikuuta. 

Tuli niin paljon toivoa ja lohtua tästä. Se asia mitä olen odottanut pitkään eli kotiuttaminen alkaa nyt olemaan lähellä. Kyllähän siinä mieli piristyi entisestään. Itse asiassa minulla ei enää olisi välttämättä näitä vuorokausia täällä itse osastolla vietettävänä kovinkaan montaa, sillä lääkärikin toivoisi ja suunnitteli että minulla olisi parikin pidempää lomapätkää ennen kotiuttamista. Nähtäisiin miten pärjään kotioloissa. Ensimmäinen pidempi loma olisi nyt pääsiäisenä. Perjantaina kotiin ja maanantaina takaisin osastolle. 

Elämä täällä osastolla ei ole tietenkään ollut aina niin helppoa. Mutta olen pärjännyt.  Nuo kotivapaat joita minulla on alkanut olemaan niin ovat helpottaneet oloani tämän osastojakson aikana. Se on niin erilaista olla kotona kuin osastolla ja niihin kotivapaisiin asennoituukin ihan eri lailla. Kotioloissa sitä yrittää nauttia siitä ajasta kun taas osastolla se oleminen on lähinnä sellaista ajan tappamista. 

Kai se kodikkuus, tunnelma, vapaus tekee siitä kotona olemisesta niin paljon paremman kuin osastolla vietetystä ajasta. Ja onneksi minulla näitä kotivapaita on nyt tässä alkanutkin olemaan. Vähitellen, ensin oli vain päivävapaa eli lauantaina aamulla kotiin ja illalla takaisin, sitten yhden yön vapaa eli sain olla oikein yön kotona, sitten viime viikonloppuna olin jo kaksi yötä kotona eli olin kotona kokonaisen viikonlopun ja nyt pääsiäisenä olen jo sitten koko pääsiäisen kotona. Ja pääsiäisen jälkeen olisi kai vieläkin pidempi vapaa edessä, jos kaikki vain menee hyvin.

Kyllähän tämä osastolla oleminen on minulle kuitenkin hyvää tehnyt. Mieleni on nyt erittäin paljon rauhoittunut, päässä virtaa taas ajatuksia ihan eri lailla kuin silloin helmikuussa ja osaan taas keskittyä asioihin taas normaalisti. Paljon on vointini mennyt eteenpäin täällä. Ja nyt on sitten kotiuttaminen lähellä, se on hieno juttu!

tiistai 15. maaliskuuta 2022

Merkkejä paremmasta

Iloisuus ja innostuneisuus. Siinä kaksi tärkeää mielialaa kuvaavaa sanaa, ja sanaa joilla ennen on voinut minun omaakin persoonaani normioloissa kuvata. Luonteen vahvuuksinani pidän positiivisuutta ja elämän myönteisyyttä. Innostun herkästi erilaisista asioista. Nyt kun olen ollut jo yli kuukauden ajan sairaalan psykiatrisella osastolla hoitojaksolla niin on vaikeampaa ollut olla iloinen ja innostunut. Jos silti olen kokenut iloisuutta näissäkin olosuhteissa, pitää siitä repiä kaikki mahdollinen irti. 

Nyt parin vuorokauden ajan olen ollut todella hyvällä tuulella. Olen kirjoitellut blogiini viime kuukausina että en oikein ole ollut oma itseni. Olen elänyt niin raskasta vaihetta elämässä että se on muuttanut persoonaanikin, olen ollut melko alakuloinen. Nyt kuntoni on mennyt kyllä kuitenkin selkeästi eteenpäin ja hoidossanikin tapahtunut isoja positiivisia asioita. Tunnen oloni taas enemmän omaksi itsekseni, olen alkanut olemaan taas elämänmyönteinen ja iloinen sekä innostuneisuuskin on lisääntynyt.

Mielialani on todella paljon rauhoittunut. Kykenen taas keskittymään ja innostumaankin kaikenlaisista asioista. Ajatukseni eivät ole kiinni enää samoissa, jo vähitellen tunkkaisiksi muuttuneissa ajatuksissa. Blogia taaksepäin saa selville mitä asioita jankkasin pitkään edellisessä elämässäni eikä niitä ole tarvetta enää toistaa. Nyt on jotenkin niin raikkaan tuntuista kun alkaa taas pääkoppa olemaan normaalimpi, siellä on tilaa nyt paljon enemmän erilaisille mietteille eikä tietyt ajatukset pyöri päässä kuin pakkomielteenä.

Hoidossani on tosiaan myös tapahtunut paljonkin muutoksia ja ne muutokset kertovat sitä että olen parantumaan, kuntoutumaan päin. Minua kävi täällä viime viikon perjantaina tapaamassa siskoni kohta 19-vuotias tytär, oli mukava tavata siskoni tytär pitkästä aikaa. Hänestä on kasvanut niin fiksu nuori aikuinen. Ei oltu koronankaan takia pitkiin aikoihin nähty. Ja koko minun tämänkertaisen hoitojakson aikana minua ei ollut kukaan lähiomainenkaan käynyt täällä tapaamassa joten oli vaihteeksi mukava nähdä tuttuja.

Ensimmäisen kuukauden aikana sain myös vapaasti liikkua tämän psykiatrisen hoito-osaston ulkopuolella itsenäisesti vain puolen tunnin verran. Nyt tuotakin vapaan liikkumisen määrää on lisätty yhteensä kolmeen tuntiin saman vuorokauden aikana. Nyt vielä aluksi nämä kolme tuntia on jaettu jaksoihin, saan liikkua vapaasti aikaväleillä 10-11, 14-15 ja 18-19. Mutta onhan tämäkin merkki paremmasta, on varmaan huomattu että pärjään yksikseni ja tätä vapaata liikkumisaikaa voi reilusti lisätä. Minulle on ollut ongelma täällä sairaalassa kun en ole tuon puolen tunnin aikana päässyt oikein kunnolla liikkumaan, nyt tuo asia paranee.

Tämän viikon maanantaina käytiin myös parin hoitajan kanssa kotikäynti asunnolleni. Käytiin samalla reissulla myös isäni luona lapsuuden kodissani Parolassa. Isä oli pessyt pyykkini ja otettiin vaatteeni sieltä mukaani. En ollut koronan takia aikoihin nähnyt isäänikään joten oli mukava tavata hänetkin edes vilaukselta. Reissun lopuksi käytiin asunnollani, pakkasin sieltä osastolle vaatteitani mukaan ja nappasin laskut asuntoni lattialta. 

Jouduin ensimmäisen kuukauden kulkemaan täällä sairaalassa sairaalan melkoisilla rytkyillä, siis vaatteilla. Nyt sain omia vaatteitani tänne napattua mukaani ja kyllähän se tekee olosta entistä kotoisempaa kun voi omia vaatteita käyttää. Ovat nämät omat vaatteet selkeästi mukavamman tuntuisia. 

Ja muutenkin tuo kotikäynti oli aika voimaannuttava. Olin huolestunut siitä mihin kuntooni asuntoni oli mennyt mutta hoitaja sanoi että odotti kyllä puheideni ja varoittelujeni vuoksi pahempaa, nyt asuntoni on vielä helposti siivottavissa kuntoon. Olen niin pahoillani että asuntoni on mennyt edes tuohon kuntoon mutta tulen sen asian korjaamaan ja asunnostani taas huolta pitämään. En ole oikein ollut oma itseni parin viime kuukauden aikana ja toivottavasti armon annetaan nyt käydä oikeudesta.

Kyllähän tuo omassa kodissa käynti mielialaa kohotti. Muisti taas mitä tässä tavoitellaan eli esimerkiksi paluuta itsenäiseen, terveeseen elämään. Tavoitteet ovat isoja ja niistä on hyvä välillä muistuttaa itseään, se auttaa kuntoutumisessa.

Hoitojaksoni on myös edistynyt sen verran hyvin että saan lauantaina pitää ensimmäisen päivävapaani. Lähden asunnollani käymään aamiaisen jälkeen ja palaan ennen iltapalaa osastolle takaisin. Siivoan varmaan joulukoristeet vihdoin pois, keittelen kahvia, käyn saunomassa ja ajattelin myös poiketa jossain ravintolassa syömässä. Koitan viettää tämän viikon lauantaina oikein mukavan vapaapäivän. 

Lauantaita siis odottaen!

torstai 10. maaliskuuta 2022

Ennusmerkkejä isoista ongelmista

Olen toista kertaa elämässäni psykiatrisella osastolla sairaalassa. Kyllähän nämä oleilut tällaisella psykiatrisella osastolla on minulle häpeätahra. Minä olen vielä mies joka yleensä arvostaakin itsenäistä elämää, osaa kantaa huolen ja  vastuun omasta elämästään. Siten ainakin kuvittelen itsestäni, olen melko vastuullinen mies. Oma elämä, omat ajatukset ja valinnat sekä erityisesti vastuu omasta elämästä on minulla. 

Elämä ei vain aina mene niin kuin suunnitellaan. Ja joskus tulee isojakin mutkia matkaan. Minun elämässäni näitä mutkia ja karikoita on riittänyt myös. Lokakuussa 2015 päädyin ensimmäisen kerran psykiatriselle osastolle. Elämä oli silloin pitkään kovin karikkoista, kärsin alkoholismista ja join itselleni ulosvettoon kymmenen tuhannen euron velat. (velat on onneksi jo vuoden ajan olleet kuitattuna) Alkoholiongelmien kanssa mukaan kuvioihin tulivat myös mielenterveysongelmat. 

Minulla todettiin psykoosi. Jouduin 2015 ensimmäisen kerran elämässäni psykiatriselle osastolle sairaalaan ja siitä alkoi pitkä matka. Aloin kuntoutumaan psykoosista, ensin neljä kuukautta sairaalassa, sitten noin kolme vuotta mielenterveyskuntoutujana Länsituulessa ja sen jälkeen olin vielä pari vuotta kotikuntoutujana ja asuin itsenäisesti. Mutta vasta joskus vuonna 2021 olin täysin kuntoutunut minulla todetusta psykoosista. 

Kaikki näyttivät menevän hyvin jo pitkään, kunnes nyt talvella 2022 jouduin taas psykiatriselle osastolle. Mikä siinä on että minusta on tullut satunnainen vierailija sairaalaan psykiatriapuolella? Nyt minulla kai epäillään skitsofreniaa ja olen määrätty pakkohoitoon. Mutta pistän kyllä vielä hanttiin mielestäni syystäkin nyt sillä en koe olevani niin sairas kuin nämä paperit ja lomakkeet antavat ymmärtää. Esimerkiksi mitään skitsofrenian oireita, kuten harhaluuloja ja pelkotiloja en ole kyllä tietääkseni kokenut. 

Onko minulla sitten jotain merkkejä joista voisi alkaa miettimään ovatko asiat hyvin? Olen kahdesti päätynyt elämässäni psykiatriselle osastolle, onko sinne joutumisia yhdistänyt joku sama asia tai piirre? On yhdistänyt. Kun en ole ollut kunnossa niin elämästä on vähitellen karannut hallinta, laskuja on jäänyt maksamatta ja ne on edennyt joskus jopa ulosottoon asti. Alkoholia on alkanut menemään runsaammin ja asunto on alkanut muistuttamaan murjua. Tuolloin syksyllä 2015 sain jopa asunnostani lopulta häädön sillä siellä asunnossa tilanne oli sitten jo tosi paha. Roskia oli pitkin poikin isoja määriä lattioilla, tiskit homeessa ja sun muuta. Nyt asuntoni on vielä ihan helposti siivottavissa, mutta samanlaisia merkkejä siellä on taas nähtävissä. Minulla näkyy elämän rosoisuus heti asuntoni tilassa. Katoaa sellainen mielenkiinto pitää asuntoa kunnossa. 

Toivottavasti silti tänä vuonna ja tämän asunnon kohdalla säästyisin häädöltä. Ja pääsisin varoituksella. Normaalisti en pidä asuntojani näin huonossa kunnossa vaan siivoankin kaksi kertaa viikossa. Mutta nyt asiat ovat olleet huonosti, asuntoni surkea kunto on yleensä merkki tästä. Onneksi tällä kertaa tilanteeseeni havahduttiin kuitenkin riittävän ajoissa. Ehkä ihan niin voimakkaasti ei olisi tarvinnut asioihin kuitenkaan havahtua että minut lähes väkivalloin vietiin hoitoon mutta joka tapauksessa, herätys tuli nyt varmaan tarpeeksi ajoissa kuitenkin. Ei nähty samanlaista paskaa kuin silloin Ojoisilla joskus vuonna 2015.

Yksi merkki mistä voi myös minun kohdallani alkaa epäilemään onko kaikki hyvin niin on se että käyttäytymiseni, melkein koko persoonani muuttuu olennaisellakin tavalla. Rauhallisesta ja hyväkäytöksisestä, muut huomioivasta tyypistä tulee esimerkiksi melkoinen rähisijä ja metelöijä. Alan olemaan huolestunut itsekin kun asiat on pielessä ja se näkyy käyttäytymisessäni. 

Minulle on ollut iso takaisku ja häpeä tosiaan että olen vuosien jälkeen täällä mielenterveyslaitoksessa jälleen. Kaikki oli niin hyvin pitkään ennen tätä, olin tehnyt valtavan työn että olin päässyt elämässäni niin hyvään pisteeseen, että minulla oli vuokra-asunto, ja hyvä työpaikka ja niin edelleen. Nyt kyllä epäilen itse onko paikkani täällä edes ja pistän jonkin verran hanttiin. Olen valittanur asiasta muun muassa potilasasiamiehelle. Ja näen yhä painajaisia asiasta, viime yönäkin havahduin kun aloin unessani huutamaan että päästäkää minut vapaaksi! Olen terve. Olen syytön. Mutta ei se auttanut.

Toisaalta olen alkanut kyllä kotiutumaankin tänne psykiatriselle osastolle paremmin. Niissä rajoissa mitä tänne nyt voi kotiutua, ettei liikaakaan laitostoudukaan. Olen alkanut enemmän heittäytymään kohtaloni ja ajan vietäviksi ja lopettanut liiallisen surkuttamisen. Olen tottunut olemaan täälläkin. Eikä minun elämä nyt tällä kertaa niin paskaa täällä ole kuin silloin vuosina 2015-2016. Tuolloin minulla ei ollut edes älypuhelinta tai siinä puhelinliittymää jolla viihdyttää itseäni. Nyt minulla on ja siitä on paljon hyötyä ja iloa nyt. Sekä muut asukkaatkin täällä ovat nyt mielestäni mukavampia kuin silloin joskus. Täällä on nyt helpompi olla.  

maanantai 7. maaliskuuta 2022

Selvisin voittajana!

Voi jumalauta, mikä vapauden ja innostuneisuuden tunne tuli kun kello 14 aikoihin hoitaja tuli kertomaan että nyt koronakaranteeni on minunkin osaltani ohi. Tätä hetkeä olin odottanut jo niin pitkään. Käytännössä siitä hetkestä lähtien kun eristykseen jouduin.

Perjantaina 25.2 minullakin todettiin korona. Sitä on nyt paljon liikkeellä tällä psykiatrisella osastolla johon olen nyt päätynyt. Koronasta on paasattu julkisestikin niin paljon että herättihän se minussakin ensin pelkoa ja ahdistusta kun tämä sairaus minulla todettiin. Se oli vakava hetki, vaikka minullakin oli jo ajat sitten saatuna kolme koronarokotusta. Tietenkin huoli omasta tulevaisuudesta nousi silti mieleen. 

Mutta äkkiä se huoli kuitenkin alkoi tasaantunaan kun havaitsi että saatankin itse sairaudesta päästä melko helpolla. Ainakaan tämän koronakaranteenin aikana minulla ei ollut muita oireita kuin kova nenän tukkoisuus. Lopulta tämäkin alkoi hellittämään ja nyt hengitys käy hyvin jo nenänkin kautta.

Siihen pelkoon nähden mitä olen pelännyt koronaa koko sen ajan kun siitä on alettu mediassa paasaamaan niin pääsin lopulta todella yllättävänkin kevyesti tästä sairaudesta. Olen vain niin taipuvainen vainoharhaisuuteenkin että paljon suurempi se pelko minulla kyseistä sairautta kohtaan oli kuin miten helpolla sen sitten itse käsittelin. Makuaisti ei mennyt, lämpöä ei ollut kuin kerran yli 37:n ja silloinkin vain 37,1 vaikka lämpöä tarkkailtiin ja mittailtiin tämän tästä. Varsinaista nuhaakaan ei ole vielä ollut, ei inhottavaa kurkkukipua eikä yskää. Ainoastaan on ollut vain tukkoisuutta. Ja sekin on nyt kyllä selkeästi helpottanut.

Jos korona oli minun osaltani tässä niin kyllä siitä sittenkin itse yllättävänkin kivuttomasti selvisin. Tosin minulla oli kyllä jo ne kolme piikkiä otettuna kun tämä korona sitten minuunkin viimein iski. Pahimmat huolet ja murheet korona on aiheuttanut siinä minulle kun työpaikallani todettiin olevan koronaa pari vuotta sitten, silloin se muutti hieman silloisen työpaikkani toimintaa, saatananmoiseen koronatestiin olen joutunut jo viisi kertaa ja ylikaiken inhoan sitä, korona-aikana aktiviteetteja ja menoja on ollut paljon vähemmän kuin mitä niitä olisi toivonut olevan ja pelko koronaa kohtaan on ollut suurta minullakin. Myös sen vuoksi että olen pelännyt miten riskiryhmään ikänsä vuoksi kuuluva isäni tästä selviäisi. 

Voi kuitenkin todeta että toistaiseksi olen itse päässyt koronasta yllättävänkin helpolla lopulta. Ehkä se mediankin luoma pelko ja epätietoisuus sairautta kohtaan ovat tehneet minunkin tuntemuksista koronaa kohtaan liian ylidramaattiset. Toki, eipä se yllätä yhtään. Onhan minulla taipumusta ylidramaattisuuteenkin ja ylianalysointiin.

Mutta ei unohdeta tätä koronan aiheuttamaa koetinkiveä eli tätä jopa varmaan yhteensä 11 vuorokautta kestänyttä koronakaranteenia, koronaeristystä. Aivan kamalaa oli joutua näinkin toimeliaana ihmisenä tuollaiseen eristykseen noinkin pitkäksi ajaksi. Olen aina inhonnut sellaista tylsyyttä ja tekemisen puutetta ja sitä tuon karanteenin aikana oli tarjolla yllin ja kyllin.

Täällä osastolla nuo potilashuoneet on aika karuja, kolkkoja, värittömiä ja tylsiä. Sellaisia laitosmaisia. Ei niissä ole edes televisiota tai radiota. Pieni huone jossa piti suurimman osan ajasta viettää kahden muun miespotilaan kanssa. Vessassa sai vaan välillä onneksi käydä.

Siellä huoneessa ei ollut minun käytössäni kuin sänky, hieman pehmustettu tuoli ja kälyinen kirjoituspöytä. Ja suurimman osan 11 edellisestä vuorokaudesta olen joutunut viettämään noissa puitteissa. Jopa syömään jouduin tuolla ja joudun siellä vieläkin vaikka muuten eristys onkin ohi.

Hirveä tilanne oli pitkän aikaa. En minä viihtynyt lainkaan. Mielialaanhan tuo vaikutti paljon ja fiilikseni olikin paljon myös alakuloinen, apaaattinenkin jopa. Oli voimakkaita negatiivisia tuntemuksia. Suurin osa tekemisestä rajoittui tuolloin älypuhelimeni hyödyntämiseen. Onneksi älypuhelimentani voin sentään hyödyntää niin monella lailla. Voin kuunnella musiikkia, katsella televisiota, katsella suoratoisto-ohjelmia, selata nettiä ja niin edelleen. Mutta kun sitä oli niin apaattinen välillä, oli osin masentunutkin ehkä lievästi ja oli sellain alakuloinen, oli vaikea keskittyä hyödyntämään edes sitä älypuhelinta. 

Mutta minä kestin kuin mies. Vasta kymmenentenä päivänä aloin puhumaan hoitajille että tämän karanteenin olisi syytä loppua nyt maanantaina tai en enää kestä. Ei minusta aggressiivinen silloinkaan tule mutta seinät meinasivat kaatua jo päälle ja olo varmaan alkoi olemaan jo kuin mökkihöperöllä. Ei hyvää päivää. Aloin olemaan niin alakuloinen jo.

No, onneksi tuo rääkki sitten päättyi nyt maanantaina 7. maaliskuuta. Oli jo aikakin. Varmaan yhteensä kestin tuota eristystä jopa 11 vuorokauden ajan. Eikä minua ole kyllä ainakaan tehty yhtään tuollaiseen. En osaa vain olla ja maleksia, etenkään noinkin kurjissa oloissa. Kahviakin saatiin varmaan keskimäärin vain aamulla yhden kupin verran.

Tänään kun eristys sitten vihdoinkin päättyi niin oli marssittava ensi töikseen sairaalan kanttiiniin juomaan isoimman kuppikoon verran kahvetta. Alkoivat sitä kahviakin tekemään mieli jo niin paljon. Mutta, minä kestin tämän eristysrääkin, taidan olla aika vahva persoona?

torstai 3. maaliskuuta 2022

Unelmat toteen!

Meillä ihmisillä vilisee päässä vuorokauden aikanakin jo paljon erilaisia ajatuksia. Jotkut ajatukset tuottavat paljonkin mielihyvää, tällaiset ajatukset voivat liittyä esimerkiksi unelmointiin. Unelmoimisella tarkoitetaan niitä ajatuksia jotka ovat vahvasti määrittelemässä tulevaisuuttamme. 

Unelmoimisella tarkoitetaan sellaista ajatustoimintaa kun me mietimme mitä me haluamme olla joskus, millaisia kehon muodoltaan, millaisia persoonaltaan ja millaista vaikka arvomaailmaa me haluamme joskus hamassa tulevaisuudessa noudattaa. Unelmointi voi liittyä myös siihen kun mietimme mitä me haluamme saavuttaa, mitä omistaa ja mitä tehdä vielä joskus. Unelmointi on haaveilemista. 

Unelmointi on meille ihmisille tärkeää. Tällaisissakin vaikeissa tilanteissa kuten just nyt vaikka koronakaranteenissa on arvokasta että meillä on jotain hyvää mielessä jota odottaa tulevaisuudelta. Jaksamme ehkä sitten paremmin vaikeinakin aikoina kun luomme mieleemme unelmoinnin avulla päämääriä. Jotain haavekuvia siitä vaikka miten asiat voisivat olla kaiken tämän paskan jälkeen. Ja toisaalta, unelmointi on myös siksi tärkeää koska niiden avulla ohjaamme suuntaa tulevaisuudelle. Tietenkin haluamme että tulevaisuutemme on parhaimmillaan sen näköistä mistä uneksimme.

Mistä minä itse sitten haaveilen eli unelmoin? No, unelmoin siitä että jonain päivänä voisin olla paikan päällä oikein todistamassa jotain suurempaa urheilutapahtumaa. Tällainen urheilutapahtuma voisi olla NHL-matsi, jääkiekon MM-kisaottelu tai peräti turnauksen loppuottelu, kesä- tai talviolympialaiset, hiihdon MM-kisat, lista on melko pitkä. 

Urheilu on minulle tärkeää ja sen vuoksi yksi omista unelmistanikin liittyy tähän. Olisi hienoa päästä aistimaan tunnelmaa oikein isoon urheilutapahtumaa. Millainen se tunnelma voisi olla suuremmassa urheiluspektaakkelissa? Ja miten tällainen isompi urheilutapahtuma eroaa pienemmän mittaluokan yksittäisestä jääkiekon liigaottelusta. Paikan päällä nähty isomman kokoluokan urheilutapahtuma voisi olla erittäin hieno kokemus. 

Iso haaveeni ja oikeastaan tavoitteeni on ollut jo opiskeluajoilta lähtien oman ravintolan perustaminen. Yrittäminen on aina ollut lähellä sydäntäni ja olen melko yrittäjähenkinen ihminen. Ammattikielellä sanotaan vaikka että sisäinen yrittäjä eli tarkoittaa kai sitä vaikka että suhtautuu tavalliseen työhönkin niin että olisi itsekin vastuussa työpaikan tuottamasta tuloksesta ja toiminnasta. Mutta se on ollut minulle iso unelma jo kauan että saisin pyörittää omaa yritystäni eli varmaan sitten ravintolaa. 

Saisi olla itse vastuussa siitä yrityksen pärjäämisestä ja saisi johtaa sitä. Kuuluin opiskellessani Seinäjoen ammattikorkeakoulussa niin yritystalli-toimintaan jossa suunnittelimme omille yrittksillemme kaikkea tärkeää toimintaan liittyvää, kuten liiketoimintasuunnitelman ja ravintolan pohjapiirrustuksen sisustuksineen. Koulussa olin erittäin kiinnostunut aina johtamisesta ja yrittämisestä.

Yksi unelmistani on myös tällaisena sinkkumiehenä niin parisuhde naisen kanssa. Olisi hienoa jos sen tavallisen arjenkin voisi jakaa toisen ihmisen kanssa ja olisi rinnalla aina ihminen joka välittää, juhlii ylämäissö ja tarjoaa tukea alamäessä. Parisuhde olisi upea juttu jos siinä kumpikin olisi täysillä mukana, kumpikin välittäisi ja rakastaisi toistaan täydestä sydämestä ja rakastelukin olisi intohimoista.

Olen paljon matkustellut kotimaassa. Kotimaata on tullut nähtyä ristiin ja rastiin. Mutta haaveena olisi päästä tai ehkä itse asiassa uskaltaa lähteä reissuun ulkomaille. Matkustaa sinne ulkomaille lentokoneella ja nauttia siitä reissusta ulkomailla. En ole Ruotsia ja Viroa lukuunottamatta käynyt reissussa ulkomailla ja perkele, olisihan se mahtavaa joskus päästä ulkomaillekin reissuun. Nähdä enemmän tästä maailmasta, muutakin kuin Suomea. Sehän varmasti avartaisi ajatteluakin. Kyllä sellainen viikon-kahden pituinen ulkomaan matka on yksi haaveistani.

Ja minähän olen läski, punkero, tukeva. Mitä näitä nyt on jotka kuvaavat sitä että ihmisen maha on aivan liian suuri. Minulla oli viime vuoden lopussa se hyvältä vaikuttanut elämäntaparemontti menossa, mutta siinä samassa kun elämäni jymähti paikoilleen niin jäi jopa tämä elämäntapa remontti kesken. Se oli iso harmi, sillä ns. laihduttaminenhan alkoi erittäin lupaavasti. Mutta elämä heittelee ja kun alkoi rankempi jakso elämässä niin ei ollut enää motivaatiota panostaa laihduttamiseenkaan. Olisi terveyteni kannalta hyvä että saisin painoa pois ja olisihan se varmasti ulkonäönkin kannalta hyvin suotavaa, joten laihempi vartalo on asia josta unelmoin myös.

Sitten yksi haaveeni on päästä aloittamaan joukkueurheiluharrastus. Siis sellainen harrastus jota harrastetaan joukkueen kanssa, erityisesti minua kiinnostava laji on salibandy. Kun löytyisikin sellainen mukavan rempseä ja ei liian ankara höntsäseura minulle jossa voisin harrastaa vaikka tätä salibandyä. Pari vuotta sitten kävin pari kertaa Klubitalon sählyryhmässä mutta siellä oli meno liian tiukkaa meikäläiselle ja jätin kyseisen harrastuksen.

Ja olisihan se hienoa jos joskus omistaisi oikein omakotitalon tai rivitaloasunnon. Olisi lisää omaa tilaa asustaa ja viettää aikaa vaikka ulkona omalla pihalla. Jos yksin asun niin se olisi ehkä paras haave minulle että omistaisin joskus oman rivitaloasunnon. Olisihan se parempi asumismuoto kuin pieni kälyinen 28,5 neliön kerrostaloasunto jossa nyt asun vuokralla.

Minulle on tärkeää myös se että saisin elää itseni näköisen elämän. Kun istun vanhana kiikkustuolissa niin en katuisi mitään vaan olisin jopa mielissäni siitä millaisen elämän olen siihen asti elänyt ja kuinka olen sitä viettänyt omien arvojeni ja haaveideni mukaisesti. Minulle on tärkeää itsenäinen elämä, että huolehdin itse itsestäni ja teen omat päätökset, omat valinnat omien mielitekojenikin mukaan. Itsenäinen elämä on sellainen mitä pidän suuressa arvossa.

Jotta näitä haaveita voisi toteuttaa niin tarkoittaa se sitä että pitäisi olla jonkin verran myös rahaa. Ja rahaa on jos on työpaikka. Minun työpestit ovat aina olleet melko lyhyitä ja melko epävarmojakin. Haaveilenkin vakituisesta työsuhteesta vaikka keittiöalalla.

Ja tottakai sekin on unelmana että saisin elää mahdollisimman terveen elämän. Uhkapeli- ja alkoholiongelmat pysyisivät jatkossa aisoissa, mielenterveyssairauksia ei enää jatkossa olisi ja saisin muutenkin elää mahdollisimman kivuttoman ja terveen elämän. Elämän josta voisi oikeasti nauttia. 

Ja yksi asia josta nautin kyllä on kirjoittaminen, tekstin tuottaminen. Se on oikeasti tärkeä harrastukseni ja kyllähän sen faktaksi tietääkin kaikki jotka minut paremmin tuntee. Olen lahjakas kirjoittaja ja unelmanakin voisi olla vaikka oman kirjan kirjoittaminen vielä joskus tai muuten rahan tienaaminen kirjoittamalla. Parin vuoden ajan olenkin aikoinaan myös rahaa tehnyt kirjoittamalla HPK:n peleistä raportteja Ilta-Sanomiin. Mutta voisihan sillä kirjoittamisella tehdä lisääkin rahaa. Olisihan se hienoa että nauttisi palkkatyöstään myös.

Kirjoittaminen voi olla terapiaakin

Uskallan sanoa sen lopulta itsekin. Olen saanut taidostani niin paljon kehuja vuosien varrella että vaikeaa se olisi enää vähätelläkään itseään. Olen taitava kirjoittaja. Tykkään kirjoittamisesta, välillä se on ollut minulle jopa vahva intohimo. Enää se ei taida intohimo olla minulle mutta kyllä tekstin tuottaminen on edelleen selkeä vahvuuteni.

Kirjoittaminen eli tekstin tuottaminen paperille tai johonkin netissä olevaan kirjoitusalustaan kuten blogiin. Nautin paljon kun pääsen kirjoittamaan, siksi pyrin tänäänkin kirjoittaa paljon koska täällä koronaeristyksessä on muuten tekemiset vähissä. Kirjoittaminen on sentään yhä mahdollista, miksi olisinkaan sitten niin tyhmä että en hyödyntäisi nyt tätä selkeää vahvuuttani? Nythän se on hyvä paikka tuottaa tekstiä kun muuten elämä tässä koronaeristyksessä olisi hyvinkin kolkkoa. 

Se on alkanut jo seitsemäs päivä tässä koronaeristyksessä. Tämä on kurjaa elämää, ei sitä silotellakaan voi. Olemme kahden muun koronapotilaan kanssa eristettynä tähän pieneen potilashuoneeseen. Tämä potilashuone on varsin harmaa ja väritön, hyvinkin laitosmainen ja kolkko sisustukseltaan. Käytävän vessassa saamme sentään käydä ja tupakoitsijat tupakkakopissa. Muuten joudumme olemaan tässä pienessä, ankeassa huoneessa eristettynä.

Ja onhan tämä nyt vaikeaa mielialan kannalta. Nyt on hyvä hyödyntää niitä keinoja mitkä on yhä hyödynnettävissä ja millä voi elämästään näissäkin oloissa tehdä siedettävän. Minulle yksi tällainen menetelmä on kyllä nyt kirjoittaminen. Älypuhelinhan minulla sentään täällä vielä on ja sillä pääsen myös tuottamaan tekstiä esimerkiksi blogiini. 

Minun vointini koronan kourissa on yhä hyvä. Ei minulla ole muita oireita kuin melkoinen tukkoisuus. Tätä tukkoisuutta on kestänyt jo varmaan viikon. Tukkoisuudesta huolimatta olen pirteä ja minulla alkaa olemaan virtaa lähes yhtä paljon kuin pienessä pitäjässä. Siksikin on nyt kurjaa kun tekemiset on rajattu niin pieneen määrään. Onneksi on sentään tämä älypuhelin jolla voi kirjoittaa, kuunnella musiikkia, katsella suoratoisto-ohjelmia, katsella lätkämatseja ja katsella vaikkapa elokuviakin. Olisin ihan kusessa ilman tätä mobiililaitettani.

Jotenkin sairaalla tavalla olen mielissäni kuitenkin että tämä korona iski nyt päälle kun olin täällä mielenterveysosastolla. Kotona olisin joutunut miettimään kuinka saan ruokaa asunnolleni. Täällä osastolla ruokaa tuodaan nenän eteen hoitajien toimesta. 

Ja noiden ruokailujen ympärillähän nämä eristysvuorokaudet pyörivätkin. Ensin herätään aamupalalle, sitten odotellaan joku kolme tuntia ja syödään lounas, sen jälkeen odotellaan ja kulutetaan aikaa kaksi-kolme tuntia ja syödään päivällinen, sitten taas odotellaan pari tuntia ja eteen tuodaan iltapala. Iltapalan jälkeen nukutaan yksi-kaksi tuntia ja otetaan lääkkeet kun lääkkeiden jakaja tulee huoneeseen. Sitten mennään taas nukkumaan ja yöunien jälkeen sama rumba alkaa uudelleen.

Tätä tämä nyt on. Erittäin tylsää ja puuduttavaa, mutta nyt on hyvä olla luova persoona että kehittelee itselleen tekemistä joutohetkiin joita on runsaasti. Ja kyllähän tämä kirjoittaminen on minulla myös taas suuressa roolissa. Kun kirjoitan niin aika kuluu melkein kuin itsestään ja nautin siitä mitä teen. Perkele, jos näinä eristyspäivinä saa itsensä nauttimaankin jostain niin se on upeaa. 

Nyt pitkään kirjoittaminen on ollut minulle aivan kuin terapiaa. Tuotan omia ajatuksiani ja tunteitani tekstin muotoon. Käsittelen siten omia ajatuksiani ja fiiliksiäni. Ja on aina hieno jos joku viitsii näitä kirjoituksiani lukeakin. 

tiistai 1. maaliskuuta 2022

Onko kukaan meistä täydellinen?

Onko joku meistä täydellinen? Ei mielestäni. Aina meillä on mahdollisuus oppia paremmaksi ihmiseksi. Jokainen uusi päivä on mahdollisuus oppia uutta. Kritiikki kannattaa ottaa vastaan avoimin mielin, ensin se voi suututtaa mutta loppu peleissä se se vasta meitä kehittääkin!

Paasasin niin pitkään sosiaaliseen mediaan hiljattain omia näkemyksiäni tietyistä asioista jo että varmasti ihmiset alkoivat pitämään minua tyyppinä jolla on hirvittävän kova tarve tuoda omaa erinomaisuuttaan esille muiden kustannuksella. Mutta voin sanoa että tuo on virheellinen näkemys. Lopulta sen lähes tauottoman ajatusvirran takana oli erittäin iso huoli. 

No oli miten oli, niin minä ainakin pyrin suhtautumaan elämään niin että joka päivä voin oppia uutta. En ole koskaan liian täydellinen oppiakseni uutta. Olen itseäni kohtaan myös melko armollinen. Voin olla väärässä ja en nosta näkemyksiäni niin esille että ne olisi täyttä faktaa. Ne ovat minun näkemyksiäni vain ja jos joku tarjoaa tilalle samasta asiasta eri mielipiteen paremmin ja vaikka kattavammin perustein niin voin muuttaa näkemystäni. 

Ei minulle tee tuskaa olla väärässä. Mutta silloin kun olen väärässä niin tulen mielelläni oiotuksi, ja niin että saan tietää oikeaa faktatietoa asiasta. Se kehittää ihmisenä minua. Opin asioista taas uutta. 

Minulle itseni kehittäminen on tärkeää. Uskallan myös lähteä uudessakin asiassa kehittämään itseäni. En koskaan ole ajatellut olevani täydellinen vaan otan kritiikinkin niin vastaan että hyvin perusteltu kritiikki on muutama lisäaskel kohti sitä täydellisyyttä. Perkele, se korjaava palautehan se vasta kehittääkin. Voihan se tuntua ensin epämiellyttävältä mutta jos kritiikki annetaan hyvin perustein niin on se hemmetti soikoon varsin kehittävää ja sellaisen palautteen minä otan ainakin aina ilolla vastaan.

Jokainen päivä on oikeastaan mahdollisuus oppia uutta. Pitää vain lähteä välillä sen oman mukavuusalueen ulkopuolellekin rohkeasti oppimaan uutta. Ja ei kannata heti toisen näkemyksiä ampua alas kuin tykin kuulasta. Vaan kannattaa oikeasti kuunnella sen toisenkin näkemyksiä ja miettiä vaikka voisiko omia näkemyksiäni ainakin laajentaa toisen mielipiteiden avulla? 

Hyvä keskustelukin on rakentavaa. Siinä kuunnellaan aidosti toista ja pyritään ehkä yhteispelissäkin parhaimpaan mahdolliseen lopputulokseen. Ei sorreta muiden näkemyksiä vaan ollaan avoimia toisten mielipiteille. No joo, saihan tuo narsismijuttu minut näyttämään vähintäänkin oudolta mutta nyt yritän kertoa miten oikeasti tällaisiin asioihin suhtaudun. 

Minä en ole todellakaan täydellinen. Minulla on paljon yksinkertaisiakin asioita joita en osaa tehdä. Hoitaja pisti eilen täkkini pussilakanan sisään koska en itse osannut. Oli minussa kuitenkin miestä myöntää se asia ettei tuo nyt hoidu näinkin avuttomalta ihmiseltä. En osaa myöskään vaikka luistella vaikka jääkiekkoa tykkäänkin seurata tosi paljon.

Mutta hei, uskallan ottaa kuitenkin vastuun jos teen virheen tai epäonnistun. Uskallan myöntää olevani väärässä tai ihminen joka ei vain tiedä tarpeeksi. Jokainen päivä on mahdollisuus oppia uutta ja siksikin jokainen päivä on lähes kuin aarre. Harva meistä on täydellinen. Ja minullakin on tapana tehdä yhtä ja toista niin kyllähän siinä söhlätessä väkisinkin virheitäkin tulee. Pitää osata olla vain armollinen itseäänkin kohtaan.

Ja katsokaas minun omaa sairauslistaani: TIC-oireita eli pakkoliikkeitä paljon, paniikkihäiriöksi diagnosoitua ihmeellistä säpsähdäntää voi  esiintyä ihmisten läheisyydessä, minulla on yhä maitohampaat kun rautahampaita ei vain tule. Maitohampaat on suussani siihen asti kun ne putoaa pois. Tämä on jokin synnynnäinen sairaus. Raha-ja alkoholiongelmaa. Rahapeleihinkin upposi lokakuussa noin 700 euroa! Ja alkoholipäissäni rellestin ja mekastin asunnossani tammikuussa niin että taisi jo häätökin olla lähellä. Paskaakin välillä tulee housuun, joskus, joku vitun vika tuokin on.

Minun sairaslistallani ei olla täydellisiä. Ei lähellekään sitä. Mutta silti on tärkeää että tykkää myös itsestään. Ei liikaa, ettei omakehu haise. Mutta sen verran edes että on itselleenkin armollinen. Ei vaivu liikaa tuskaan ja epätoivoon jos ilmeneekin vikaa myös itsessään. 

Minä olen tehnyt lukemattomia virheitä elämäni aikana ja varsinkin viime kuukausina olen kämmännyt niin paljon mutta tämä on ollut minulle varsin opettavaista aikaa. Jatkossa en sitten näin toimi jos kohtaan jotain tällaista vielä elämäni aikana. Tässä oli vielä nostettava nuo narsismipohdintanikin esille koska tätä aihetta en olisi voinut käsitellä tarpeeksi rehellisesti ilman näitä nostoja. Mutta jokainen päivä on mahdollisuus oppia uutta! Eikä meistä kukaan taida olla täydellinen sitten kuitenkaan? En minä ainakaan. 

maanantai 28. helmikuuta 2022

Se on koronaa!

Nyt se varsin odotettu on sitten tapahtunut. Asia jota pitkään pelkäsin on tapahtunut. Eli tämä paljon puhuttu koronavirus on sitten iskenyt minuunkin. Voi pahuksen pahus! Onneksi minulla on sentään otettuna jo kolme koronarokotusta niin selviän varmaan lievin oirein.

Meitä täällä mielenterveysosastolla on kolme potilasta aina yhdessä potilashuoneessa. Yhdellä huonekaverillani oli korkea kuume viime viikon torstaina ja lopulta hänellä todettiin olevan korona. Me kaksi muuta saman huoneen asukasta jouduimme myös saman tien pisara-eristykseen eli joudumme olemaan samassa potilashuoneessa koko ajan, mitä nyt käytävän vessassa saamme käydä.

Meiltä kahdeltakin sitten otettiin viralliset koronanäytteet perjantaina ja ne olivat positiiviset. Eli nyt se korona on sitten tarttunut jo minuunkin. Voi helkkari. No, onneksi olen päässyt aika vähällä tämän koronan kanssa. Ei minulla oikeastaan ole ollut kuin tukkoisuutta. Minua ei ole edes väsyttänyt, ei ole mennyt makuaisti ja ei ole ollut edes kuumetta. Olen onnekseni päässyt tämän koronan kanssa lievin oirein.

Pahin juttu mikä tästä koronasta on seurannut niin on se että joudun olemaan toisen huoneasukkaan kanssa eristettynä tähän samaan huoneeseen ainakin aina 6.3. asti. Eli kyllä tässä vielä joutuu eristyksissä olemaan. Mutta tämä on se pahin asia mikä mielestäni on koronasta seurannut. Joutuu olemaan eristettynä tähän kulahtaneeseen huoneeseen pitkän aikaa. 

Meiltä piti vielä ottaa toisetkin koronanäytteet täällä huomenna eli tiistaina mutta sitten ei luojan kiitos otetakaan. Korona positiivisista on kuulemma turha ottaa näytettä heti toistamiseen koska testi näyttää joka tapauksessa puolen vuoden ajan vielä positiivista tulosta, oli tauti päällä vai ei. Jos on kerran positiivisen tuloksen saanut niin sitten tulos pysyy positiivisena sen puolen vuoden ajan. Ja tämähän on iso helpotus minulle, sillä en todellakaan tykkää siitä kun se pitkä koronatestitikku työnnetään nenääni. 

Olo muuten on hyvä. Mitä nyt vähän tuota tukkoisuutta on koronan vuoksi. Olen vain surullinen kun työsopimukseni Ilveskodin kanssa päättyy tänään ja uuden sopimuksen solmimisesta ei ole ollut tietoakaan.

Vituttaa kun tämä työskentely Ilveskodin keittiöllä päättyy näin. Että en ole viimeisenä työpäivänä edes töissä vaan pakkohoidossa mielenterveysosastolla. Aivan viimeisiä kuukausia lukuunottamatta viihdyin Ilveskodin keittiöllä tosi hyvin, se on paras työpaikka jossa olen töissä koskaan ollut. Mukavan työpaikan siitä ovat tehneet hyvät työkaverit, mielenkiintoiset ja aika monipuoliset työtehtävät. Tylsää päivää ei ollut. 

Tein niin ison virheen kun aloin niitä työpaikan mahdollisia ongelmia julkisesti jauhamaan. Mitään leveilyä tai peniksen mittauskilpailua se ei silti ollut. Olin vain huolissani ja siksi asia pyöri pitkään mielessäni.

No, toivottavasti tulen taas kuntoon ja löydän itselleni uuden hyvän työpaikan. Tällä hetkellä asiat tuntuvat olevan niin auki ja on luotettava siihenkin että aika korjaa minunkin ongelmat ja asiat kääntyvät parhain päin. Kyllähän minä joskus vielä Ilveskodissakin mielellään tulen työskentelemään. Mutta nyt se tuntuu kovin kaukaiselta haaveelta... 

Saisipa edes asiat jollain tavalla joskus kuntoon taas.



lauantai 26. helmikuuta 2022

Potilashuoneen "vanki"

Ulkona aivan mielettömän upea keli. Ainakin kun ikkunasta ulos katsoo. Aurinko paistaa todella kauniisti ja ulkoilma suorastaan houkuttelee viettämään aikaa nyt ulkosalla. Kevätaurinkoko se vihdoin sieltä pilkistelee jo ja on niin ihanan hellan lettanen että korjaa Viltsunkin mielialan taas reilusti elämänmyönteisemmäksi? Elämän myönteisyys, positiivisuus, asioita joita olen kyllä jo pitkään itseltäni kaivannut.

Elämä ollut minulle pitkään räpeikössä tatpomista, siis aivan kuraa. Joskus syys-lokakuussa alkoi jo tämä synkempi vaihe elämässäni. Ensin vaivasi pitkään jalkapohjatkivut ja olin niiden vuoksi niin kauan pois työelämästä että koko työsuhde oli vaakalaudalla. 

Tilanne alkoi olemaan se että oli palattava töihin kuitenkin vaikka kipuja vielä jonkin verran oli. Siis pienellä riskillä, näin sain pitää vielä työni joka loppuu nyt helmikuun viimeinen päivä. Joskus joulukuun puolivälissä alkoi helpottamaan nämä jalkakivut ja sitten elämään tulikin harmikseni lisää mahdollisia ongelmia.

Helpolla elämä ei ole minua päästänyt edellisten kuukausien aikana ja siksikin alkaa olemaan jo kova ikävä ihan tavallista, huoletonta elämää. Jopa työntäytteistä arkea jos sitä saa elää vailla murheita. 

Minulle ainakin siis tämä ulkona vallitseva aurinkoinen keli luo taas uskoa paljon positiivisemmasta elämästä. Joko olisi vaikeudet vähäksi aikaa voitettu ja alkaisi Viltsultakin löytymään taas myönteistä asennetta elämää kohtaan, iloa ja onnistumista erilaisista jutskista? Olin ennen aika huoleton ja positiivinen kaveri joka tuli juttuun monien erilaisten ihmisten kanssa. Nyt kaipaan tuota miestä taas estradille. Ja aika paljon se on sieltä jo alkanutkin esille tupsahtamaankin. 

Mutta, ulkona aivan mahtava ja aurinkoinen keli näemmä. Minä kuitenkin joudun kykkimään täällä samassa potilashuoneessa koko vuorokauden. Mitä nyt välillä saan vessassa sentään käytävällä käydä. Normaalisti voisin liikkuakin enemmän ja käydä ulkonakin ollessani potilaana täällä mielenterveysosastolla, mutta en nyt. Nyt minä joudun olemaan koko ajan samaan pieneen ja sisustukseltaan aika kulahtaneen huoneen vankina. Ja en edes yksin vaan minulla on myös huonekaveri.

Nyt se on nimittäin jo minullakin. En minäkään siltä välttynyt. Eli minusta otettiin eilen jo neljännen kerran koronatesti. Hyi helvetti, inhoan sitä tosi paljon muuten. Tuo testitulos oli sitten tällä kertaa positiivinen. Joten joudun olemaan muutaman päivän eristettynä tänne samaan huoneeseen. Ei ole herkullinen tilanne varsinkaan näillä keleillä?

Mutta kestän tämän kuin mies. Ilman muuta. Onneksi minulla ei ole kovin vakavia oireita ainakaan vielä. Vähän tukkoisuutta ja siinäpä ne oireet ovatkin ainakin tällä hetkellä. Minulla ei ole kuumetta eikä vaikkapa pään särkyä tai ei ole edes makuaisti mennyt. Eli eiköhän tämäkin vaikeus tule selätettyä?

Onhan tuo aurinkoinen keli kuitenkin mahtava juttu. Olisiko jo kevät tulossa? Maaliskuu alkaa kuitenkin parin päivän päästä? Jotenkin tuo valoisuus tuo lisää uskoa myös siihen että asioilla on tapana järjestyä ja tuo voimaa kestää ongelmat ja haasteet paremmin.