Muistot herättivät ajattelemaan

Unet ovat rauhoittavia. Etenkin silloin, kun niitä näkee jo edesmenneistä omaisistaan. Ne tuovat lohtua niin ikävään kuin elämäänkin. Vaikka ei menehtyneiden omaistensa kanssa enää oikeasti pysty olemaankaan tekemisissä, niin pääseehän niiden kanssa "yhteyteen" välillä unissaan.

Olen äitini ja veljeni kuolemieni jälkeen nähnyt toisinaan sellaisia unia, joissa olen ollut heidän kanssaan. Tykkään näistä unista. Niin kuin jo totesin, niin ne ovat lohduttavia.

Viime yönä heräsin kesken erään uneni. Näin sellaista unta, jossa vietimme äitini sisarusten kanssa jotain pienimuotoisia juhlia äitini synnyintalossa Retulassa. Heräsin kesken tämän unen ja rupesin muistelemaan, ketä kuuluikaan äitini sisaruskatraaseen.

Samalla minulle tuli sellainen sanoisinko lämmin ja haikea olo. Aloin muistelemaan vanhoja aikoja. Äitini viisi henkisestä sisaruskatraastakaan ei ole elossa enää kuin enoni Antti. Muut ovat jo menehtyneet.

Aloin myös miettimään sitä menenkö liian nopeasti koko ajan vain eteenpäin. Touhotan liikaa sitä eteenpäin, eteenpäin- menemistä ja koitan kiiruhtaa. Kun voisin ihan hyvin päivisinkin hereillä ollessani pelkästään vain rauhoittua ja muistella vaikka vanhoja tapahtumia. Rakkaita muistoja.

Muistot ovat niin arvokkaita, että niille voisi antaa enemmänkin aikaa. Jatkuvasti ei tarvitsisi suorittaa ja mennä eteenpäin vaan välillä voisi olla paikallaan ihan olla vain ja möllöttää ja justiin muistella menneitä aikoja.

Ja tärkeää on osata antaa arvonsa jo nykyiselle elämälleen ja sille, mitä siinä tällä hetkellä jo on. Osata olla kiitollinen.

Tällaista tilaa ja aikaa rauhoittumiselle ja elämästä nauttimiselle olen ajatellut pyrkiä lisäämään jatkossa. Koitan vähän karsia tekemislistojani, vaatimuslistojani lyhyemmiksi. Vähentää suorittamisen määrää elämässäni ja antaa enemmän aikaa vain sellaiselle "lekottelulle".

Tämän lekottelun käyttäisin siihen, että koittaisin vain nauttia elämästäni ja rauhoittua. Enkä tarkoita elämästä nauttimisella välttämättä mitään limusiiniajeluita vaan ihan vain istuminen nojatuolissa ja kahvin hörppimiminen voivat olla tällaista nauttimista. jos ja kun sen saa tehdä kaikessa rauhassa.

Toki minulla on yhä tavoitteeni elämäni suhteen. Opiskella esimerkiksi joksikin kirjoitusalan ammattilaiseksi ja teen tavoitteeni eteen paljon töitä, mutta jostain syystä en osaa tavoitteeseeni enää ihan niin ehdottomasti suhtautua.

Olen kaiketi viisastumassa.

Työ, kun on kuitenkin vain yksi osa elämää ja elämässä on oltava muutakin kuin pelkkä työ. Ja elämällä itsellään on jo iso arvonsa ja merkityksensä. Ainakin minulle.

Mielestäni ei kannata liian sokeasti juosta tavoitteidensa ja haaveidensa perässä. Vaan kannattaa aloittaa elämästä nauttiminen jo nyt. Elämä yksistään kun tosiaan on jo niin arvokas ja ainutlaatuinen kokemus, että se kokemus kannattaa vain hyödyntää. Joka päivä.

Ja vaikka työ ei tällä hetkellä aina olisikaan niin miellyttävää, niin voihan nytkin vapaa-ajallaan ottaa elämästään ilon irti.

Ja toisaalta, vaikka työni tulisi olemaan mitä tahansa jatkossa, niin en halua että sillä on liian iso osa elämässäni. Niin kuin jo totesin, niin elämässä on ja on oltava muutakin tärkeää ja arvokasta kuin työ. Eli en usko, että mitään Twitter- ja julkkis-toimittajaa musta on ainakaan tulossa.

No, olen ajatellut myös pitää syyskuun kokonaan vapaana töiltä. En tiedä, kuinka se sitten tulee vaikuttamaan tulevaan eläkkeeseeni, mutta eiköhän se henkisesti ole ainakin ihan paikallaan tuollainen kuukauden tauko työelämästä.

Tämän tauon jälkeen ajattelin ryhtyä sitten hakemaan taas uutta työpaikkaa itselleni. Ja se työ voi olla myös jo viestintäalalta. Esimerkiksi jokin toimittajan tai tiedottajan vakanssi tai muu sellainen.

Ja se työ voi olla myös muulta paikkakunnalta kuin Hämeenlinnasta. Näkeehän maailmaa sitten samalla muustakin perspektiivistä.

No, nyt keitän joka tapauksessa kahvia. Se piristää.