torstai 8. marraskuuta 2018

Suomi jäi maaleitta Venäjää vastaan

Suomi avasi isännöimänsä Helsingin EHT-turnauksen tappiolla. Suomi kyllä hallitsi peliä välillä pitkiäkin aikoja, mutta Leijonat olivat torstaina tehottomia ja huonohkoja viimeistelypaikoissa. Tosin suomalaisten hyökkäyspelaamisesta teki vaikean Venäjä, joka puolusti ottelussa hyvin. Leijonat jäivät kamppailussa lopulta maaleitta ja hävisi pelin maalein 0-3.

Suomi sai peliin huonon alun. Venäjä tälläsi tulostaululle jo lukemat 2-0, kun peliä oli pelattu vain 11 minuuttia ja 15 sekuntia. Venäjän ensimmäisen maalin teki läpiajosta Mikhail Grigorenko ja toisen ylivoimalla Nikita Nesterov.



Avauserä oli Suomelta hiukan sekavaa, varovaista pelaamista. Esimerkiksi taklauksia Suomi jakeli ensimmäisen erän aikana niukasti ja Suomelta tuli avauserän aikana harhasyöttöjäkin joista Venäjä pääsi vastahyökkäämään.

Välillä Suomi kyllä paineisti avauserän aikana hyvin ja hallitsi kiekollisesti peliä mutta Leijonien maalintekopaikat olivat erän aikana vähissä. Ei maalintekopaikkoja ollut paljoa Venäjälläkään mutta venäläiset olivat huomattavasti suomalaisia tehokkaampia. Venäjällä oli avauserän aikana ehkä kolme maalintekopaikkaa joista kaksi se hyödynsi.

Avauserän voi luonnehtia olleen Leijonien kannalta tosiaan sekavaa pelaamista. Välillä Suomi kyllä paineisti peliä pitkiäkin aikoja mutta maalintekopaikat jäivät vähiin ja suomalaisille tuli virheitä joista Venäjä pääsi vastahyökkäämään ja välillä rankomaan myös maalien muodossa. Venäjä osoittikin avauserässä vaarallisuutensa, se pisti kiekon maaliin heti ensimmäisestä hyökkäyksestään ja toisen kerran se heilutti maaliverkkoja ensimmäisellä ylivoimallaan. 

Toiseenkin erään Suomi sai huonon lähdön. Kun toista erää oli pelattu vain kaksitoista sekuntia niin Miro Aaltonen otti jo pelissä toisen jäähynsä, tällä kertaa huitomisesta. Suomi selvitti alivoimansa, Suomen alivoimapelaaminen loppui kun Venäjän Anatoli Golyshev otti koukkaamisesta kaksiminuuttisen. Vähän aikaa ottelussa pelattiin neljällä neljää vastaan ja sen jälkeen oli Suomen vuoro päästä pyörittämään ylivoimaa.

Suomen erikoistilannepelaaminen oli kakkoserässä jo parempaa kuin mitä se oli pelin avauserässä. Leijonat pääsivät pyörittämään ylivoimaansakin paremmin ja sai aikaan enemmän maalintekopaikkojakin. Parhaiten pisti silmään ylivoimalla Oula Palven ja Miro Aaltosen hyvä yhteen pelaaminen.


Suomi jatkoi hyvää paineistamistaan pidemmän aikaa myös ylivoiman päätyttyä. Leijonilla oli pidemmän aikaa hyvä ote pelistä ja se ei vain hallinnut peliä kiekollisesti vaan toisin kuin avauserässä, suomalaiset sai myös jotain aikaankin kakkoserässä. Suomen peli oli toisessa erässä rennompaa kuin ensimmäisessä erässä ja senkin myötä joukkue sai kakkoserässä enemmän tilanteita aikaan.

Maalia Suomi ei vain saanut hyvästä paineistuksestakaan huolimatta aikaiseksi. Ja pidemmän paineistusjakson jälkeen peli muuttui tasaväkisemmäksi puurtamiseksi. Venäläiset vaan pääsivät helpommin Suomen kenttäalueelle pyörittämään hyökkäyspeliään kuin suomalaiset. Venäjän pelaajat ovat vahvempia jonka johdosta Suomella oli esimerkiksi vaikeuksia murtautua venäläisten puolustuspäätyyn.

Toisen erän viimeisillä minuuteilla venäläiset kaatoivat jälleen kylmää vettä Leijonien niskaan. Puolustaja Andrey Pedan laukoi siniviivalta Venäjän jo ratkaisevalta tunttuneeseen 3-0- johtoasemaan. Osuma oli helpohko, tilanteessa ei esimerkiksi ollut yhtään venäläistä pelaajaa tekemässä maskia Leijonien maalilla torjuneen Juha Metsolan nokan edessä. Tilanteessa olikin lähinnä vain suomalaispelaajia tekemässä omalle maalivahdille maskia.

Kolmannessa erässä ei enää maaleja nähty vaan peli päättyi Venäjän voittoon maalein 3-0. Päätöserä oli ehkä Suomen paras erä, maalla oli välillä hyvää hallintaa ottelun viimeisessä erässä mutta Leijonat olivat torstaina Venäjää vastaan tehottomia, Suomi oli heikohko maalintekotilanteissa.

Ja toisaalta Suomen hyökkäämisestä päätöserässäkin vaikeaa teki Venäjän hyvä puolustuspelaaminen. Venäläiset puolusti mainiosti sekä keskialueella että omassa päässä. Välillä päätöserässä Suomella olikin vaikeuksia saada nostettua painetta Venäjän kenttäpäätyyn.

2 kommenttia:

Jätä rohkeasti kommenttia!