maanantai 7. lokakuuta 2019

Rahapeliongelma jarruttaa muuten eteenpäin menevää elämää

Minun elämässäni puhaltaa tällä hetkellä vahva myötätuuli. Asiat ovat menossa lujaa vauhtia eteenpäin ja on tapahtunut ja tapahtuu paljon positiivisia asioita. Elämässäni silti hiertää yksi vakava asia joka jarruttaa pahasti tätä eteenpäin menemistä. Koitan kirjoittaa siitä tässä postauksessa. 

Myrskyn jälkeen on poutasää. Minun elämässäni taitaa olla muuten menossa jopa kovin aurinkoinen keli mutta yksi asia huolestuttaa. Ja uhkaa pahasti muuten eteenpäin menevääni elämääni. Muutenhan tässä on kyllä tapahtunut vaikka mitä positiivista viime aikoina! Ja on tapahtumassa. 
   
Muutin omilleni sieltä Länsituulesta. Jatkan yhä silti kotikuntoutujana mutta onhan tämä nyt paljon itsenäisempää asumista kuin on moneen vuoteen elämässäni ollut. Testaan taas omien siipien kantokykyä. Ja aloitan myös sen työkokeilun lokakuun 14.päivä. Minulla on vielä viikko lomaa ja sitten se työkokeilu alkaa. Olen saanut myös rahatilanteeni taas sillä tavalla hallintaan että olen saanut taas paljon mielekästä sisältöä elämääni. 

Olen nimittäin palannut syyskuussa maksukanava-asiakkaaksi ja nyt minulla näkyy Teliasta tulevat liigapelit ja Viasatin koko jääkiekkotarjonta. Tämä on ihan mahtavaa ja on tärkeä asia minun kaltaiselleni jääkiekkofanille. Nyt jääkiekon parissa tuleekin vietettyä taas paljon aikaa, viime viikolla taisin katsella yhteensä sellaiset 11 peliä joko suorana lähetyksenä tai tallenteena. Kerran katselin yhden pelin jopa ihan paikan päällä. 

Yksi vakava asia kuitenkin hiertää minua. Aiheuttaa paljon pahaa mieltä ja tekee minut jopa surulliseksi. Ja tämä asia on myös uhkana muuten eteenpäin menossa olevalle elämälleni. Minä olen nimittäin rahapeliriippuvainen. Ottaa päähän kun rahapeleihin menee aivan liikaa rahaa kuukausittain etenkin kun huomioi etteivät tulonikaan ole kovin suuret tällä hetkellä.

Mutta kun en saa rahapelaamista kuriinkaan tai pysymään hallinnassa. Pakko sanoa että se on niin kovin helppoa ulkopuolisen todeta vain että pitää pysyä vahvana ja olla pelaamatta mutta se vahvana pysyminen ei ole niin helppoa. Vaan minullekin tulee yleensä niin voimakas polte pelata rahapelejä etten voi sen jälkeen enää hallita pelaamistani vaan minun on melkein pakko pistää rahaa niihin pirun peleihin. Muuten varmaan räjähtäisin. 

assorted-color playing cards

Toivon että ihmiset eivät tuomitse minua tai syyllistä minua kun kerron tästä rahapelaamisongelmastani. Negatiivisetkin tunteet kun pistävät kovin herkästi hakeutumaan rahapelien pariin vain entistä hanakammin. Tukea antavat ja tsemppaavat sanat ovat nyt kultaakin arvokkaampia tuomitsevien sanojen sijaan. 

Pelkään saavani selkäsaunan kun kerron paljonko rahapeleihin minulla on viime kuukausina mennyt sitten rahaa, mutta otan sen riskin. Olin tuossa keväällä kaksi kuukautta pelaamatta kokonaan rahapelejä eli huhti- ja toukokuun. Sen lisäksi jäin vielä reilusti voitolle kesäkuussa. Mutta silloin jo aavistelin mitä tuleman pitää koska jo kesäkuussa minulla oli taas se voimakas halu pelata rahapelejä. Silloin jäin vielä voitolle mutta aavistelin että ei tuosta lopulta jää kuin tuo voimakas palo pelata rahapelejä jäljelle. Eiköhän ne pelit omansa ota takaisin korkojen kera.

Niin kuin ottikin. Heinäkuusta alkaen minulla on mennyt aivan karsea määrä rahaa rahapeleihin ja vituttaahan tämä. Kuinka paljon minulla olisikaan nyt rahaa säästössä ja olisin voinut hallita rahapelaamistani. Tai mitä kaikkea muuta kivaa ja pitkäkestoisempaa iloa olisin elämääni saanut sillä summalla jonka olen pistänyt neljän viime kuukauden aikana rahapeleihin.

Neljän viime kuukauden aikana kun olen pistänyt rahapeleihin sellaiset 255 euroa! Sanon ja tunnustan tämän nyt suoraan. Heinäkuussa ja elokuussa pysyin vielä sinänsä ihan maltillisissa luvuissa kun kumpaisessakin kuussa rahapeleihin upposi 55 euroa mutta syyskuussa rahapeleihin upposikin sitten jo 75 euroa ja jo tässä lokakuussa on rahapeleihin mennyt 70 euroa vaikka kuukauttakaan ei olla kuin viikko eletty. 

Ja eikä yksin ne rahaongelmat vaan rahapelaaminen vaikuttaa myös mielenterveyteen. Ja se mielenterveyshän on ollut tapetilla elämässäni tässä viime vuosina. Minulla on pelaaimsen ja etenkin sen jälkeen kun olen rahani hävinnyt niin aivan karsean huono fiilis. Tunnen syyllisyyttä, morkkista ja saatan vähän jopa vihata itseäni. En haluaisi enää joutua kokemaan vastaavia tunteita mutta en tunnu saavan pelaamista kuriinkaan. 

Tiedän, pitäisi pysyä vahvana. Mutta minullekin tulee tosiaan toisinaan niin vahva polte pelata rahapelejä että se vahvana pysyminen on paljon helpommin sanottu kuin tehty.

Tässä on hyvä nyt tietää taustanikin. Olenhan alkoholismista toipuva ihmisyksilö. Alkoholia olen ollut nyt juomatta reilusti yli kaksi vuotta mutta elämäni ehti olemaan alkoholinkin takia vuoden-pari vuosina 20142015 niin paskaa että tällaista elämää en enää rahapelien takia haluaisi kokea uudelleen. Tuli juotua reippaasti, käytettyä vuoden-pari rahaa ihan holtittomasti, otettua pikavippejä ja lopulta ulosottoon kertyikin velkaa kymppitonnin verran. 

Vuodet 2014 ja 2015 olivat elämässäni pohjakosketus varsinkin alkoholiongelman vuoksi ja se oli sellaista aikaa ja elämää etten halua uudestaan sellaista joutua kokemaan rahapeliongelmani takia.

No tällä hetkellä käyn A-klinikalla hoidossa ja keskustelemassa asioista. Sekään ei ole kyllä vielä auttanut mutta se on vasta niin alussa. Olen vasta pari kertaa käynyt A-klinikalla. Ja lisäksi asensin älypuhelimeeni sellaisen esto-ohjelman eilen ja samana päivänä pankkikorttiini asetin estot etten voi enää älypuhelimellani ja pankkikortillani pelata rahapelejä. Hankaloitin pelaamistani ja toivon että tämä tuo apua pelinogelmaani. 

En pysty enää pelaamaan rahapelejä kuin korkeintaan kolikoilla jollon toivon että tämä auttaa minua tappelussa rahapeliongelmaa vastaan. Ja nyt joutuu siis näkemään enemmän vaivaa että pääsee pelaamaan. Nostamaan rahaa käteisenä ja rikkomaan setelit kolikoiksi. Enää pelaaminen ei ole niin helppoa, Luojan kiitos!

Ja ehkä sekin sitten kun näkee sen rahan konkreettisesti kädessä jatkossa niin sekin auttaa hillitsemään rahapelaamista. Enää rahat eivät ole vain lukuja taulussa vaan nyt näkee konkreettisesti kuinka ne kolikot häviää sinne peliautomaattiin, ehkä tämä auttaa pitämään panokset maltillisena ja tuo muutenkin malttia pelaamiseen. 

Kyllähän nuo vuodet 2014 ja 2015 ja silloin alkoholin takia koettu pohjakosketus sytytti sellaisen uhon että tällaista en enää halua! Ja säälihän se olisi jos sitä luisuisi elämä taas alamäkeen, nyt rahapeliongelman vuoksi. Muuten kun tässä elämä on menossa lujaa vauhtia eteenpäin. Muuten asiat ovat reilassa ja ilman viinaakin olen ollut jo reippaasti yli kaksi vuotta.

Vituttaa vaan kun toitotan aina sitä etenkin itselleni että nyt se pelaaminen loppuu ja sitten se ei kuitenkaan lopu vaan siihen uppoaa ihan järjetön määrä rahaa. No nyt on estot kyllä ladattu käyttämiini pelivälineisiin ja pelaamista hankaloitettu niin paljon että josko se pelaaminen nyt sitten ainakin vähenisi reilusti? 

two ace of clubs and spades

Pelkään vain millaiset riippuvaisuusoireet minulle tulee silloin kun tekisi mieli pelata mutta en pääsekään pelaamaan niin vain. No toivon että sitä oppii elämään ilman pelejäkin ja keksii muuta tekemistä pelaamisen sijaan.

Ja se onni tässä nyt on ollut, että vielä ei ole muita rahaongelmia ollut pelaamisen takia. Rahat on vielä riittänyt pakollisiin menoihin, ruokamenoihin, asumismenoihin ja laskuihin. Ja toivottavasti ne rahat riittävät jatkossakin näihin kuluihin ja että rahaa jäisi jatkossa jopa käytettäväksi viihdetarjontaan ja säästöönkin.

Nyt pelaamiseen uponnutta rahaa ei saa liikaa jäädä suremaankaan, sillä sekin tuottaa sitä pahaa mieltä. Lukujen pitää toimia vain herättäjänä minulle, pysäyttää ajattelemaan ja toivottavasti jatkossa rahapeleihin menevät summat pysyvät ainakin paljon maltillisempana.

Ja se toive minulla tosiaan on muille, että älä tuomitse tai syyllistä vaan tue mielummin! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!