torstai 3. lokakuuta 2019

Selvisimme muutosta ilman stressiä

Olen virallisesti ollut Rinkelinkadun poika tämän viikon tiistaista alkaen. Muutin täällä Hämeenlinnassa mielenterveyskuntoutujien asuinyksiköstä Länsituulesta Rinkelinkadulle. Epävirallisesti nukuin täällä Rinkelinkadulla jo ensimmäisen yön viime viikon torstain ja perjantain välisenä yönä, mutta virallisesti osoitteenikin vaihtui Rinkelinkadulle lokakuun ensimmäisenä päivänä.



Olen ollut yllättynyt siitä kuinka vähällä stressillä lopulta muutosta selvittiin. Etukäteen stressasin siitä edessä olevasta stressistä ja olin huolissani siitä kuinka muutto sujuu, mutta sitten kun sen muuton aika oli niin muutto sujui hyvin. Ei ollut juurikaan mitään muutosta aiheutunutta stressiä. 

Ne oli varmasti ne etukäteisvalmistelut, hyvät suunnitelmat ja muuttoon käytettävissä ollut riittävä aika jotka helpottivat selviämään muutosta. Aloin valmistelemaan muuttoa hyvissä ajoin jo syyskuun alussa. Tein vaadittavat paperihommat jo heti kun se oli mahdollista eli vaihdoin osoitteeni sekä Postin että maistraatin tietoihin ja tiedotin muutostani myös sähkölaitosta ja siirsin sähkösopimukseni koskemaan tätä uutta asuntoani. 

Lisäksi haettiin myös muuttolaatikot Walonkulman klubitalolta lainaan jo heti syyskuun alussa. Pakkasin niihin heti sen tavaran jotka laatikkoon mahtuivat. Ja muuttoa kyllä helpotti sekin että löytyi vapaaehtoisia auttajia muuttoa tekemään minun kanssani ja siitä pitää olla hyvin kiitollinen. Isäni varsinkin auttoi minua muutossa ja myös sisko miehensä kanssa. Isällä on myös pakettiauto niin ei tarvinnut autoakaan mistään vuokrata. 

Myös Walonkulman klubitalolle täytyy olla kiitollinen siitä että sain sieltä lainaan hyviä muovilaatikoita muuttoa varten. Nämä laatikot osoittautuivat tosi käteviksi ja helpotti kyllä kummasti muuttamista. Ei tarvinnut stressata sitäkään mistä saa laatikot muuttoa varten.

No Länsituulessa muutto kävi kätevästi. Siellä kun on isot laverikärryt joita saa lainata ja myös hissi. Minä asuin siellä toisessa kerroksessa mutta muuttaminen Länsituulen päässä oli helppoa ja sujuvaa kun piti vain lastata tavaraa kärryihin ja viedä niitä hissillä alas pakettiautoon. Täällä Rinkelinkadulla muuttaminen oli sitten hankalampaa kun piti tavarat viedä toiseen kerrokseen ja ei ollut hissiä ollenkaan käytettävissä. Tavarat piti kantaa portaita pitkin ja portaatkin olivat vielä kierreportaat.



No onneksi kukaan ei kompuroinut portaissa sillä siinä olisi voinut teloa itsensä pahastikin. Muutto sujui hyvin lopulta myös Rinkelinkadun päässä. Tavaraa oli lopulta minullakin paljon ja alkuun uudessa asunnossani olikin melkoinen sekamelska kun ensin vain kannettiin tavara sisälle asuntoon. Nyt asunnossani on kuitenkin siistiä jo, olen saanut tavarat laitettua hyvin paikoilleen ja isä on saanut kasattua taas kaikki huonekaluni.

Nyt asutaan sitten täällä Rinkelinkadulla. Olen tosiaan asunut täällä jo viime viikon torstaista alkaen. Länsituulen asunnon avaimet luovutin maanantaina ja silloin oli myös asunnon loppusiivouksen siivoustarkistus. Siivoustarkistus oli suoraan sanottuna aika tarkkaa, mutta lopulta senkin läpäisin. Asunnon loppusiivoustakin helpotti se että olin aloittanut loppusiivouksen hyvissä ajoin. Ei tarvinnut kerralla siivota niin paljoa.

Nyt sitten lokakuun alusta alkaen elämässäni muuttuu paljon asioita. Minulla ei ole enää hoitosuhdetta Länsituuleen vaan olen nykyään kotikuntoutuja. Tarkoittaen sitä että kotikuntoutuksen hoitaja alkaa käymään luonani kerran viikossa. Kotikuntoutujana minulla on kuitenkin mahdollisuus vielä osallistua Länsituulessakin eri ryhmiin ja käydä siellä muutenkin. 



Kirjoitinkin tänne blogiini jo aiemmin siitä kuinka elämässäni alkavat puhaltamaan muutosten tuulet ja se pitää yhä kutinsa. Muuton lisäksi kävin tiistaina allekirjoittamassa myös työkokeilusta sopimuksen. Työkokeilun aloitan sitten 14. lokakuuta.

Lopuksi haluan tässäkin kiittää kaikkia minua auttaneita ja minun muuttoani jollain tavalla helpottaneita tahoja ja henkilöitä. Varsinaisille muuttajille tulenkin tarjoamaan tupari-ja kiitoskahvit toivottavasti lokakuun aikana. 

1 kommentti:

  1. Tuo helpottaa kyllä, kun saa lainattua hyviä muovilaatikoita jotka kestää. Viimeksi kun muutin lainasin myös muovilaatikoita, aiemmin olen hakenut banaanilaatikoita kaupasta. Vuokrasin myös pakettiauton, kun kellään ei pakettiautoa ollut. Onnea uudesta asunnosta!

    VastaaPoista

Jätä rohkeasti kommenttia!