Kaipaan mielenrauhaa

Asia jota olen alkanut kaipaamaan tämän kaiken myllerryksen keskellä on mielenrauha. Kuuntelin eilen jopa Jarkko Aholan laulaman joululaulun Mielenrauhaa. Siis, kyllähän se totta on. Vielä helmikuun lopullakin kuuntelin joululaulun kokonaisuudessaan ja en vitsillä vaan tosimielellä. Kuuntelin tuon joululaulun koska koin että siinä oli hyvät, fiiliksiäni kuvaavat sanat. Kahta asiaa vain toivoisin, hetken hengähdystä ja mielenrauhaa. 

Olen tällä hetkellä Hämeenlinnan sairaalan mielenterveysosastolla. Ja vielä kaiken kukkuraksi peräti pakkohoidossa toukokuun alkuun asti. Mielestäni on silti erikoista että pitkälle pakkohoitojaksolle joutunut tyyppi osaa tuottaa näinkin fiksua tekstiä. Ajattelu pelaa, harhoja en ole koskaan nähnyt enkä kuvitellut kuulevani mitään outoja ääniä. Skitsofenia on jopa diagnosoitu mutta en tunnista tällaisia skitsofreniaan liittyviä oireita itsessäni. En sitten yhtään. Koen että nyt on rankalla kädellä liioiteltu ja voisin olla kotonakin yhtä hyvin. 

Olen vetänyt elämässäni niin ainutlaatuisen ja rankan jakson läpi. Ainut iso asia on vain että uskoo ken tahtoo. Kaikki on pitkä tarina mutta aloin jo joulukuun puolivälissä pistämään merkille jutskia lähiesimieheni käyttäytymisessä, luonteessa ja jopa johtamistavoissa jotka saattaisivat viitata narsismiin. Sitten aloin kirjoittamaan näistä liiankin paljon julkisesti ja päädyin erittäin kyseenalaiseen valoon. Lopulta kävin keskustelut aiheista kahden lääkärin kanssa ja yllättäen, ne eivät pitäneetkään minua hulluna vaan ihan järkevänä tyyppinä. 

Sitten minut raijattiin lähes väkipakolla tänne mielenterveysosastolle päivystyksen kautta ja lääkäri kirjoitti diagnoosin skitsofrenia, pakkohoitoa toukokuun alkuun asti. Siis hoitoon minua ei passittanut nämä lääkärit joiden kanssa narsismikeskustelut kävin, eikä hoitoon pakottamista tapahtunukaan heti lääkärikäyntien jälkeen. Vaan hoitoon päädyin sitten muutama päivä myöhemmin. Ja mielestäni se johtuu nyt jopa isoista väärinkäsityksistä ja epäuskoisuudesta. Edelleen tämäkin.  

Elämässäni on kaiken tämän vuoksi ollut melkoinen myllerrys pitkän ajan. Elämästäni on tullut mielikuvieni mukaan liiankin julkinen ja olen päätynyt melkoisten arvostelujen ja juorujen kohteeksi. Sitten kun olen saanut odottaa sitä kuuluisaa omaa vuoroani kunnes saan näkemykseni tuotua esille niin kärsivällisyyteni ja itsehillintänikin ovat olleet koetuksella. 

Nyt tämän kaiken jälkeen on hiljalleen parasta luopua näistä samojen narsismijuttujen ajattelusta kokonaan. En jaksa enää vängätä näistä asioista vaan tunnustan suoraan että päin vittua vedin itsekin tuon kirjoitusosuuden. Olisiko sellaista pitänyt edes olla? Vai olisiko riittänyt vain ei läheskään niin julkiset keskustelut huolenaiheista lääkäreiden kanssa. 

No, kaiken tämän jälkeen olen alkanut hirvittävän paljon kaipaamaan sitä omaa rauhaa, mielenrauhaa. Että elämäni olisi taas ei niin julkinen vaan saisin Popedan laulujen mukaisesti elää lähinnä itselleni. Tämä homma lähti todella lapasesta ja ihan väärille urille. Nyt toivon hartaasti että elämäni palaa taas paljon rauhallisemmaksi. Kannan vielä vastuun niistä virheistä mitä tein kirjoittaessani liian arkoja tekstejä liian julkisesti mutta nyt tämän aiheen käsittely on minun osaltani loppu hyvinkin nopealla tahdilla. Minä en ole vielä varmaa tietoa kuullut mikä on tilanne tällä hetkellä töissä, oma tavoitteeni oli vain saada mahdollisesti saras ihminen hoitoon koska tällainen henkilö ei välttämättä itse ymmärrä omaa tilaansa vaan päinvastoin, narsistinen henkilö lähinnä vain nauttii toisten alistamisesta. Mutta mahdolliseen narsismiin on silti hyvä puuttua jotain kautta, suoraan puhumalla se ei käy. Narsismista on niin paljon hallaa niin yhteisölle, työkavereille kuin ennen kaikkea mahdolliselle perheelle. Siihen on hyvä puuttua, ja toivottavasti riittävän ajoissa.

Se siitä. Asia mitä itse kaipaan tällä hetkellä on tosiaan oma rauha, oma yksityinen elämä. Mies saisi tehdä taas omat päätökset, omat valinnat, olisi omat tunteet vaikka se kipeää tekisikin jos niihin ei samalla lailla takaisin vastattaisi. Eläisin lähinnä vain taas itselleni ja saisin nauttia elämästä! Minä olen aina ollut lähinnä sellainen naatiskelija. Mielummin olen totta vie onnellinen kuin oikeassa. Onnellisuus on minulle tärkeä juttu. Lähes kaikilla valinnoilla elämässäni pyrin siihen että saisin olla mahdollisimman onnellinen. Mutta nyt taas Maija Vilkkumaata mukaillen täytyy kysyä, Mun elämä, milloin siitä tuli näin hirveä? Vaikka tosiasiahan on se mitä Neljä Ruusua jauhaa biisissään, elän vain kerran. Enkä todellakaan haluiaisi sitä tuhlata täällä mielenterveysosastolla olemiseen jos ei todella ole pakko. Elämästäni on muutenkin kulunut jo niin pitkä aika näissä murheiden kourissa pyörimiseen eli kaksi kuukautta että nyt olisi jo aika pistää STOP tälle kierteelle. Kuullaanko peräti rukoustani? 

Minun on aika luopua lopullisesti näistä narsismipohdinnoistani. Tämä touhu lähti minultakin täysin lapasesta. Jäin pyörittämään näitä ajatuksia liikaa päässäni ja niistä tuli minulle jopa pakkoajatuksia. Ajatuksia jotka pyöri mielessäni pitkään eikä silloin siellä muita ajatuksia pyörinytkään. Koko elämä jumittui tämän takia minulta. Sellainen keskittyminen, motivaatio omaa elämää kohtaan katosi täysin. Mutta nyt alkaa taas miehellä olemaan virtaa ja motia panostaa omaan elämäänsäkin.

Nyt olen täällä mielenterveysosastolla mutta en viihdy täällä. Tai kuka nyt mielenterveysoastolla viihtyisi? Tarkoitan vain sitä että tuon legendaarisen paskamyrskyn läpi käyneenä täällä ei ole aina tarjolla niin paljoa sitä mahdollisuutta omaan rauhaan ja hiljaiseloon kuin voisin haluta. Nukkuakin pitää samassa huoneessa kahden muun henkilön kanssa. Ei tämä moitetta ole kyseisiä henkilöitä kohtaan, mutta tilanteeni on se että kaipaan niin paljon omaa rauhaa että en tällä hetkellä mielelläni nukkuisi samassa tilasa kuin mahdollisen naisystäväni kanssa. Jos sellainen olisi. 

Tässä kun on tuotu paljon esille näitä laulun sanoja ja nimiä niin heitetään nyt vielä se toive Irinan lauluja lainaten eli Mä haluun olla yksin. Tai jos naisystävä olisi niin hänelle löytyisi kyllä aikaa mutta muuten. Matka jatkuu uusin miettein ja kiinnostuksen kohtein ja on aika vaihtaa elämässä suuntaa. Olen nyt kova näitä laulun sanoja täällä viljeleen mutta kyllähän tähän sopii hyvin Kari Tapionkin laulun sanat tämä aika oli minulle myrsky jonka jälkeen tulee toivottavasti poutasää.

Haluan jo niin paljon kotiini. Siellä minulla olisi oma rauha kun varmaan naapuritkin ovat kuulleet sen faktan että ei hänelle vittuilla tarvitse. Tämä alkaa olemaan vihon viimeisiä pohdintojani ja kirjoituksiani joissa tätä helvetin narsismia käsittelen. Huolet ja murheet sekä näkemykset perusteluineen on kerrottu lääkäreille ja jos on tarvetta niin lääkärit varmasti vie asioita eteenpäin. Ei näitä asioita olisi koskaan näin pitkään saanut veivata tosiaan sosaalisessa mediassa mutta nyt tämä on loppu. Finito!