tiistai 12. huhtikuuta 2022

Kotiuttamiseni häämöttää

Noloa huomata, että en ole kolmeen viikkoon kirjoittanut mitään blogiini. Se on pitkä aika koska minulla on tapana kyllä ollut päivittää blogiani edes kerran viikossa. Pitkästä blogitauostani huolimatta minulla on asiat hyvin. Kuulumiseni ovat varsin aurinkoisia. 

Aktiivisimmat blogini lukijat tietävät ja muistavat että jouduin helmikuun alussa psykiatriselle osastolle sairaalaan hoitoon. Asiani ja elämäni oli edennyt siihen pisteeseen että etenkin lähimmäiseni näkivät sen parhaimmaksi ratkaisuksi. Olen sitten siitä asti ollut täällä psykiatrisella osastolla hoidossa. 

Nyt vasta tänään sitten oli taas lähes joka viikkoiseen tapaan minulla lääkärikäynti täällä osastolla ja ilahduin niin paljon kun nyt sitten lääkäri ottikin puheeksi ensimmäistä kertaa kotiuttamiseni. Ja mahdollisena kotiuttamisajankohtana lääkäri piti huhtikuun loppua, taisiko puheissa vilahtaa mahdollisena kotiuttamispäivämääränä 26. päivä huhtikuuta. 

Tuli niin paljon toivoa ja lohtua tästä. Se asia mitä olen odottanut pitkään eli kotiuttaminen alkaa nyt olemaan lähellä. Kyllähän siinä mieli piristyi entisestään. Itse asiassa minulla ei enää olisi välttämättä näitä vuorokausia täällä itse osastolla vietettävänä kovinkaan montaa, sillä lääkärikin toivoisi ja suunnitteli että minulla olisi parikin pidempää lomapätkää ennen kotiuttamista. Nähtäisiin miten pärjään kotioloissa. Ensimmäinen pidempi loma olisi nyt pääsiäisenä. Perjantaina kotiin ja maanantaina takaisin osastolle. 

Elämä täällä osastolla ei ole tietenkään ollut aina niin helppoa. Mutta olen pärjännyt.  Nuo kotivapaat joita minulla on alkanut olemaan niin ovat helpottaneet oloani tämän osastojakson aikana. Se on niin erilaista olla kotona kuin osastolla ja niihin kotivapaisiin asennoituukin ihan eri lailla. Kotioloissa sitä yrittää nauttia siitä ajasta kun taas osastolla se oleminen on lähinnä sellaista ajan tappamista. 

Kai se kodikkuus, tunnelma, vapaus tekee siitä kotona olemisesta niin paljon paremman kuin osastolla vietetystä ajasta. Ja onneksi minulla näitä kotivapaita on nyt tässä alkanutkin olemaan. Vähitellen, ensin oli vain päivävapaa eli lauantaina aamulla kotiin ja illalla takaisin, sitten yhden yön vapaa eli sain olla oikein yön kotona, sitten viime viikonloppuna olin jo kaksi yötä kotona eli olin kotona kokonaisen viikonlopun ja nyt pääsiäisenä olen jo sitten koko pääsiäisen kotona. Ja pääsiäisen jälkeen olisi kai vieläkin pidempi vapaa edessä, jos kaikki vain menee hyvin.

Kyllähän tämä osastolla oleminen on minulle kuitenkin hyvää tehnyt. Mieleni on nyt erittäin paljon rauhoittunut, päässä virtaa taas ajatuksia ihan eri lailla kuin silloin helmikuussa ja osaan taas keskittyä asioihin taas normaalisti. Paljon on vointini mennyt eteenpäin täällä. Ja nyt on sitten kotiuttaminen lähellä, se on hieno juttu!

1 kommentti:

  1. Mahtavaa, että olosi on kohentunut. Minkä uskot auttaneen asiassa? Millaista hoitoa olet saanut?

    VastaaPoista

Jätä rohkeasti kommenttia!