lauantai 20. elokuuta 2022

Elämäni on mennyt kesän aikana paljon eteenpäin

Tämän vuoden kesä on mennyt taas hurjan nopeasti. Kesän aikana omassa elämässäni on mielestäni tapahtunut paljonkin muutosta parempaa kohti. Kotiuduin sairaalasta kotiin mielenterveysosastolta siinä noin kesän kynnyksellä eli juuri ennen vappua. Sairaalasta kotiutumisen jälkeen elämäni oli sisällötöntä, ja se näkyi siinä jokapäiväisessä elämässä. 

Elämäni oli sangen tyhjää ja makasin pitkiä aikoja päivisinkin vain sängyssä kuluttamassa aikaa. Olinhan tottunut virikkeettömässä sairaalassa kuluttamaan aikaa vain sängyssä makoilemalla ja samaa tapaa jatkoin kotona jonkin aikaa. Se ei tee mielelle hyvää että elämä on niin virikkeetöntä, sisällötöntä. Sitä oma elämäni kuitenkin sairaalasta kotiuduttuanikin hetken aikaa oli. Eihän minulla enää ollut töitä, ei oikein mitään muutakaan. 

Kesän alussa yksi isoimpia ongelmiani oli vielä tosiaan tuo virikkeetön, sisällötön elämä. Kesän aikana tässä olen päässyt kuitenkin monta askelta eteenpäin. Vaikka en vieläkään työelämässä ole niin iso juttu minulle on ollut että lähdin taas kesäkuun puolivälissä mukaan tuohon klubitalotoimintaan. Olenhan aiemminkin ollut jo jäsen Walonkulman Klubitalolla täällä Hämeenlinnassa ja kesäkuun puolivälistä alkaen aloin käymään siellä taas ja nyt paljon aktiivisemmin kuin aiemmin eli kahtena päivänä viikossa. 

Walonkulman Klubitalo tarjoaa mielenterveyskuntoutujille päivätoimintaa ja minulle on ollut iso hyöty että olen alkanut taas siellä käymään. Alkuun oli vaikeuksia saada itseään liikkeelle mutta sitten kun ensimmäisen kerran kävi klubitalolla ja tykästyin todella paljon talon toimintaan niin aina innokkaasti olen jatkossakin sinne mennyt. Klubitalon toiminta kuitenkin motivoi paljon ja aikaansaa sosiaalisuutta ja sellaista tunnetta että minunkin elämä on arvokas. Kun tekee jotain työtä jolla on tarkoitus niin kyllähän se sitä arvokkaan elämän tunnetta kasvattaa. 

Kesän alussa tämä sisällötön elämä oli kuitenkin iso ongelma minun elämässäni. Ja olen halunnut siihen muutoksen. Työkykyinen en vielä ole mutta olen yrittänyt parhaani mukaan muulla tavoin saada viikkokalenteriani aina täyttymään. Onhan se välillä haasteellista koska työllä on niin iso merkitys meidän elämässä ja minä en ole kuitenkaan vielä työkykyinen. Mutta olen osallistunut kesän aikana aktiivisesti täällä Hämeenlinnassa erilaisiin tapahtumiin ja välillä jopa Hämeenlinnan ulkopuolella.

Olen kesän aikana muun muassa kierrellyt minulle poikkeuksellisen paljon eri musiikkitapahtumissa. Heinäkuun alussa olin parilla ilmaiskeikalla hämeenlinnalaisissa kesäravintoloissa, olin nauttimassa festivaalitunnelmasta Wanaja festivaaleilla, kävin Viikatteen keikalla Helsingissä Sea Pool Altaalla, olin kahdessa varsin musiikkipainotteisessa kesäteatteriesityksessä Hämeenlinnassa ja Hauholla sekä tällä viikolla olin Varusmiessoittokunnan konsertissa.

Koen kuntoni kuitenkin melko hyväksi koska olen kyennyt osallistumaan näinkin hyvin myös erilaisiin tapahtumiin. Olen myös jaksanut käydä tapahtumissa ja nauttinut suuresti niin livemusiikista kuin tunnelmastakin. Musiikkitapahtumien lisäksi olen kesän aikana myös käynyt Elomessuilla täällä Hämeenlinnassa, käynyt Korkeasaaressa Helsingissä ja ollut myös sisävesiristeilyllä Hämeenlinnassa. 

Nyt elämäni on jälleen tapahtumarikasta ja se on iso juttu minulle. Oli kova työ saada itsensä liikkeelle ensimmäisen kerran sillä kärsin hieman myös sosiaalisten tilanteiden pelosta. Mutta se liikkeelle lähtö on kannattanut sillä olen nauttinut paljon tästä kesästä ja erilaisista tapahtumista. Olen samalla myös päässyt tuosta sosiaalisten tilanteiden pelosta eroon. Alku oli pahin mutta sitten mieli on vähitellen rohkaistunut. 

Elämäni on tämän kesän aikana mennyt paljon eteenpäin. Ja isoin juttu on tosiaan se että olen löytänyt elämääni melko paljon sisältöä, toimintaa ja virikettä. Se kotona maleksiminen kuitenkin kävi mielen päälle. Nyt on kivaa kun täytyy oikein päivittää taas kalenteria että pysyy perillä siitä mitä tapahtumaa on milloinkin. 

Elän taas hyvää, onnellista elämää. Sellaista voi elää vaikkei ole työelämässä tällä hetkellä mukana. Klubitalotoiminta retkineen ja joskus iltaohjelmineen pitää minut ja mieleni virkeänä ja tarjoaa elämään paljon motivoivaa, inspiroivaa sisältöä ja jo Hämeenlinnassakin on ollut kiitettävän paljon kesän aikana erilaista tapahtumaa niin viikkokalenterini on pysynyt mukavan täytenä. Tästä on hyvä jatkaa!

1 kommentti:

  1. Hienoa kuulla, että elämä hymyilee jälleen! Ota rauhassa kuntoutumisen kanssa.

    VastaaPoista

Jätä rohkeasti kommenttia!