Tällä tavoin olen puhunut useamman kerran kuluneella viikolla. Olen joutunut
soittelemaan asiakaspalveluihin ja päättämään veljeni
elinaikanaan solmimia sopimuksia.
Puhelut ovat kerta toisensa jälkeen tuntuneet karuilta, sillä ne ovat samalla näyttäneet toteen kuoleman lopullisuutta. Veljeni ei tarvitse enää Urheilulehteä, kännykkä- ja nettiliittymiään eikä kaapelikanaviaan, sillä hän ei enää palaa niitä käyttämään. Veljeni on kuollut.
Kuolema tuntuu käsittämättömältä, kuinka joku voi poistua rekistereistä ikuisiksi ajoiksi. Niistä "rekistereistä", joihin hän on ehtinyt sitoutumaan elämänsä aikana. Puhumattakaan lukuisista ihmissuhteistaan, joita ihminen on luonut. Kaikki deletoituu.
Ihmisen piirit laajenevat suuresti syntymästään lähtien. Sen huomaa yksinkertaisesti jo siitä, että kuolleen lähiomaisilla on runsaammin asioita hoidettavanaan kuin vastasyntyneen naperon vanhemmilla. Kuoleman kohdatessa siteet katkeavat, väsyneet kliseet elämän ainutlaatuisuudesta todentuvat.
Samalla ymmärtää ihmisen elon koostuvan lukuisista valinnoista. Kuolleen ihmisen lähiomaisten täytyy lakkauttaa niitä siteitä, joihin reissunsa päättänyt kulkija on halunnut sitoutua, työsuhteen päättämisestä lehtitilausten lopettamiseen ja nettiliittymän sulkemisesta pankkipalveluiden lakkauttamiseen.
Kuvitteellisesti voidaan todeta, että ihminen saa syntyessään käteensä tyhjän kartan, jota hän ryhtyy iänsä karttuessa enenevässä määrin itse piirtämään. Ihmisellä on edessään lukuisia valintoja, joista muodostuu pisteitä hänen kartalleen Piirtäjä vaikuttaa painavasti valinnoillaan siihenkin kuinka pitkän kartan hän ylipäänsä luo.
Muut kanssakulkijat vanhemmistaan lähtien toimivat tälle ihmiselle kartanlukijoina, neuvovat ja ohjaavat piirrustajaa. Lopulta jäljelle jää vain kartan päätepiste, joka on hyvin usein kirkkomaalle pystytettävä hautakivi, mahdolliset jälkeläiset ja ”elämään” jäävät saavutukset sekä kauniit muistot. Muut merkinnät kumitetaan pois.
Edesmenneet ihmiset ovat karttansa jo piirtäneet, mutta meillä muilla työ on vielä kesken. Suosittelen suhtautumaan piirrustusprojekteihimme nöyrästi, sillä jokainen päivä elämässämme on lahja. Meille annetaan niitä niin monta kuin meille suodaan.
Puhelut ovat kerta toisensa jälkeen tuntuneet karuilta, sillä ne ovat samalla näyttäneet toteen kuoleman lopullisuutta. Veljeni ei tarvitse enää Urheilulehteä, kännykkä- ja nettiliittymiään eikä kaapelikanaviaan, sillä hän ei enää palaa niitä käyttämään. Veljeni on kuollut.
Kuolema tuntuu käsittämättömältä, kuinka joku voi poistua rekistereistä ikuisiksi ajoiksi. Niistä "rekistereistä", joihin hän on ehtinyt sitoutumaan elämänsä aikana. Puhumattakaan lukuisista ihmissuhteistaan, joita ihminen on luonut. Kaikki deletoituu.
Ihmisen piirit laajenevat suuresti syntymästään lähtien. Sen huomaa yksinkertaisesti jo siitä, että kuolleen lähiomaisilla on runsaammin asioita hoidettavanaan kuin vastasyntyneen naperon vanhemmilla. Kuoleman kohdatessa siteet katkeavat, väsyneet kliseet elämän ainutlaatuisuudesta todentuvat.
Samalla ymmärtää ihmisen elon koostuvan lukuisista valinnoista. Kuolleen ihmisen lähiomaisten täytyy lakkauttaa niitä siteitä, joihin reissunsa päättänyt kulkija on halunnut sitoutua, työsuhteen päättämisestä lehtitilausten lopettamiseen ja nettiliittymän sulkemisesta pankkipalveluiden lakkauttamiseen.
Kuvitteellisesti voidaan todeta, että ihminen saa syntyessään käteensä tyhjän kartan, jota hän ryhtyy iänsä karttuessa enenevässä määrin itse piirtämään. Ihmisellä on edessään lukuisia valintoja, joista muodostuu pisteitä hänen kartalleen Piirtäjä vaikuttaa painavasti valinnoillaan siihenkin kuinka pitkän kartan hän ylipäänsä luo.
Muut kanssakulkijat vanhemmistaan lähtien toimivat tälle ihmiselle kartanlukijoina, neuvovat ja ohjaavat piirrustajaa. Lopulta jäljelle jää vain kartan päätepiste, joka on hyvin usein kirkkomaalle pystytettävä hautakivi, mahdolliset jälkeläiset ja ”elämään” jäävät saavutukset sekä kauniit muistot. Muut merkinnät kumitetaan pois.
Edesmenneet ihmiset ovat karttansa jo piirtäneet, mutta meillä muilla työ on vielä kesken. Suosittelen suhtautumaan piirrustusprojekteihimme nöyrästi, sillä jokainen päivä elämässämme on lahja. Meille annetaan niitä niin monta kuin meille suodaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä rohkeasti kommenttia!