lauantai 11. toukokuuta 2013

Älä pidä sitä itsestäänselvänä!

Yksi tyhmimmistä virheistä, minkä ihminen voi tehdä on se, että rupeaa pitämään asioita itsestäänselvyyksinä. 

Tarkoittaen sitä, että olettaa ennen kaikkea asioiden tapahtuvan siitä vain. Ja unohtaa, että niiden eteen on tehtävä töitä hyvällä asenteella. 

Vertauskuvallisesti voisi ajatella, että tekisin muutaman työvuoroni onnistuneesti ja rupeaisin sen jälkeen luulemaan liikoja. Että hyvinhän nämä työt sujuvat, mikäs tässä on duunatessa ja että olen kova jätkä, multa onnistuu kaikki. 

Tällaiset ajattelut johtaa äkkiä asenteen heikentymiseen. Sitä rupeaa helposti vähättelemään työn teon merkitystä ja ajattelee, että hommat vain sujuvat. Että ne sujuvat itsestäänselvyyksinä. 

Siksi koitankin aina itse onnistuneet suoritukseni käsitellä mahdollisimman hyvin. Niistä saa iloita ja niistä saa ammentaa tsemppiä elämäänsä, mutta niihin ei saa jäädä elämään.

Vain häviäjät elävät menneessä. Voittajat elävät tulevassa.

Onnistuneet suoritukset on käsiteltävä ja sitten aina uutta duunivuoroa kohtaan, pullan leivontaa kohtaan ja tekstin kirjoittamista kohtaan on latauduttava taas uudelleen. 

Kaivettava jälleen se mahdollisimman hyvä asenne esille ja paiskittava töitä. Siten onnistuu jälleen uudelleen, uudelleen ja uudelleen...

Tämän vuoksi yksi isoimmista peloistani onkin ylimielistymisen pelko. Kuvittelisin sen nimittäin helposti johtavan asenteen heikentymiseen. 

Ja asenteen heikentyminen johtaa äkkiä suorituksien heikentymiseen...   


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!