keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Hyvä mieli on kuin nuha joka tarttuu ihmisestä toiseen


Uskon, että onni on tarttuvaa. Hyvä mieli on kuin nuha joka tarttuu ihmisestä toiseen. Onnellisuus ei tule vain ihmisestä sisältäpäin vaan se tulee myös ulkoapäin.

Kun näen, että ympärilläni on onnellisia ihmisiä, kun näen, että ympärilläni hymyillään paljon, niin minä itsekin tulen onnelliseksi.

Tulen onnelliseksi siitä, kun näen muilla ihmisillä olevan hyvin asiat. Ja taas käänteisesti harmistun, jos ympärilläni on paljon surua.

Sen vuoksi onneaan ei kannata pantata. Kun on hyvin asiat, niin hymyile paljon. Hymy ja iloinen mieli tarttuvat!

Olen elämässäni nähnyt liikaa piittaamattomuutta, itsekkyyttä ja kylmyyttä. Rukoilen, että maailma parantuisi. Että maailma lämpenisi. Rupeaisimme enemmän välittämään toisistamme, aidosti.

Ja miten muutenkaan tuota muutosta saisi aikaan kuin näyttämällä itse ensin esimerkkiä. Ja toivoa, että muut ottavat esimerkistäni mallia.

Haluan repiä itsestäni irti itsekkyyden, toisista piittaamattomuuden ja ylimielisyyden. En tahdo huolehtia vain omasta onnestani vaan myös muiden onnesta. Etenkin niiden ihmisten onnesta, joiden onneen voin vaikuttaa.

Omatuntoni rupesi tänään kolkuttamaan!

Tajusin, että olen viime päivinä liikaa ajatellut vain omaa onnellisuuttani. Oivalsin, että jos jatkan samalla linjalla, niin jonkin ajan kuluttua muistan vain oman onnellisuuteni. En piittaisi enää muista.

Omasta hyvinvoinnistaankin on syytä pitää huolta, mutta ei liikaa muiden ehdoilla. Olen höpöttänyt vain omaa onneani, mutta koska viimeksi olen miettinyt kuinka isäni voi?

Haluan ruveta jälleen välittämään toisista ihmisistä. Kun minulla on kerta iloinen fiilis, niin voin tuota fiilistäni yrittää tartuttaa muihinkin.

Miettiä kuinka voisin huolehtia lähimmäisistäni enemmän, piristää enemmän heidän elämää. Miten voisin myötävaikuttaa työpaikkani ilmapiiriin? Voisinko olla entistä parempi työkaveri?

Nyt on aika alkaa huolehtimaan ja välittämään kanssaihmisistä. Ja olla ystävällinen. Hyväntekeväisyystyötä en välttämättä ala tekemään, mutta siinäkin on jo tarpeeksi hyvää, kun autan muita.

Ja voin pyrkiä siihen, että saisin edes yhden ihmisen hymyilemään joka päivä. Muiden ilostuttamisesta saan itsekin entistä onnellisemman olon.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!