sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Viikonloput kuluvat töissä - "Ei haittaa"

Aivan kuin minulla olisi eri päiväjärjestys kuin "tavallisilla" ihmisillä. Tänä viikonloppuna moni loikoilee ja nauttii vapaistaan, kun minä puolestaan raadan töissä. Ja kaiken kukkuraksi, yövuoroissa.

Sitä ajattelee, että normijärjestys on sellainen, että arkisin paiskitaan hommia ja viikonloput ovat vapaina. Minä en tällaista järjestystä ole tänä suvena vielä päässyt kokemaan. Kaikki vapaani ovat olleet liki pitäen arkisin ja viikonloput olen ollut kiinni duunissa.

Minulla ei ole tänä kesänä vielä ollut yhtään viikonloppua kokonaan vapaana. Mutta ei se tällaista sinkkumiestä onneksi ole haitannut.

Minulle ei niin merkitse milloin vapaapäiväni ovat. Kunhan niitä vain aika ajoin on. Olen yksineläjä, joten voin melko vapaasti määritellä omat menoni ja tuloni. Se on sinkkuelämän yksi plus-puolista.

Silloin, kun on töitä niin silloin tehdään töitä. Ja silloin kun on vapaa-aikaa ja vapaapäiviä, niin silloin ne pyritään viettämään siten kuin huvittaa.

Minulla, kun ei ole kovin paljoa sellaista tekemistä joka olisi sidottu johonkin tiettyyn ajankohtaan tai päivään. Siksi ei myöskään ole väliä onko vapaani arkisin vai viikonloppuisin.

Itse asiassa on jopa parempi tehdä töitä esimerkiksi sunnuntaisinkin, kun silloin saa tuplaliksan.

Ja silloin, kun on vapaapäiviä niin silloin voi pyrkiä tekemään asioita, joista tykkää. Täyttää vapaansa mielekkäällä ohjelmalla. Eikä sillä niin merkitystä ole onko tällainen vapaapäivä arkena vai viikonloppuna.

Nyt ennen yövuorojani olin aikavälin keskiviikosta- perjantaihin Kotkan Santalahden leirintäalueella ja vietin upean mökkireissun.

Kotka on kaunis merenrantakaupunki, mutta minun tutustumiseni tuohon kaupunkiin jäi tällä reissulla valitettavan pintapuoleiseksi. Reissuni oli niin lyhyt. Nähtävää, koettavaa ja nautittavaa olisi varmasti riittänyt enemmänkin kuin mitä nyt ehdin kokea.

Mutta kenties ainakin tuollaisen lyhyen reissun teen vielä toistamiseenkin tänä kesänä. Jonnekin muualle vain tällä kertaa kuin Kotkaan. Tuollainen reissu tuo mukavaa vaihtelua ja piristystä arkeen.

Tuollaista reissua en tosin vain ainakaan juhannuksena tee. Silloinkin olen nimittäin töissä, mutta sekään ei minua haittaa. Kiittää ja kuittaahan ainakin säästöpossuni. =)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!