Sitten, kun siivoamista pitäisi harrastaa vapaaehtoisesti ja ihan vain omaksi ilokseen, niin silloin siitä puuhasta ei meinaa tulla mitään. Silloin ei meinaa saada otettua itseään niskasta kiinni ja putsattua asuntoaan puhtaaksi.
Ei varsinkaan nyt, kun olen nukkunut viimeisen yövuoroni jälkeen suunnilleen tunnin- kaksi ja olen koittanut yrittää alkamaan siivoamaan.
Tai mitään ja mitään. Sain mä sentään jotain siivotuksi. Tiskit tiskatuksi, hieman järjestettyä paikkoja ja purettua reissukamppeeni vaatekomeroon. Kohta olen pessyt myös koneellisen pyykkiä.
Mutta siihen se sitten uhkaa jäädäkin. Iso osa asunnosta jää vielä putsaamatta. Ei vain jaksa, pysty eikä kykene. Ainakaan tänään.
Päätinkin jakaa siivousurakkani kolmeen osaan. Minulla on edessä kaksi vapaapäivää, joten niiden aikana koitan siivota myös osan kämpästäni. Tänään siivoan osan, huomenna osan ja keskiviikkona viimeisen osan. Ja keskiviikko-iltana asustelen taas puhtaassa asunnossa!
Miksi sitten stressata jollakin siivoamisella, jos siitä ei kerran tykkää? Siksi, että jonkunhan minunkin asuntoni on siistissä kunnossa pidettävä. Ja tämä on niin pieni luukku, etten tänne ketään kotiapulaista kehtaa pyytää.
Miehen on siis tehtävä se, mikä miehen on tehtävä! Tartuttava imurin varresta kiinni ja annettava kyytiä pölykoirille. Ei auta mikään.
Elämä osaa ottaa välillä koville. Ei auta kuin taistella vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä rohkeasti kommenttia!