Mä en ole saavuttanut juuri mitään. En ole vielä kovin hyvin menestynyt elämässäni eikä työni ( keittiötyöntekijä) kuullosta kovin kaksiselta. Olen siis luuseri.
Mutta onko elämässä edes menestyttävä? Mielestäni ei.
Saatan olla outo poikkeus nyky-yhteiskunnassa. Yhteiskunnassa, jossa suoritetaan, kilpaillaan ja janotaan menestystä.
Mun on pakko sanoa, että mä en janoa menestystä. Periaatteessa munkin kai pitäis sitä hemmetin menestystä janota kirjoitustaitoni vuoksi, mutta en jaksa. Olen väsynyt siihen kilpajuoksuun. Juoksemiseen saavutusten perässä.
Tahdon mielummin elää. Nauttia elämästäni. Ei tarvitse sitten vanhainkodissa surkutella miksei silloin nuorena poikana tullut elettyä, kun siihen oli mahdollisuus.
Mahdollinen menestys tulee sitten elämisen sivutuotteena, mutta se ei ole niin oleellista. Niin oleellista kuin elämästä nauttiminen.
Mun nykyinen työni ei kenties kuulosta kovin mairittelevalta muiden korviin, mutta mitä sillä on edes väliä? Työ on vain yksi osa elämää. Ja työtä tehdään, että saa rahaa. Rahaa elämiseen.
Mä olen alkanut elämään hetkessä. Mun mielestä hetkessä eläminen on tie onneen. Se, että ottaa askeleen kerrallaan ja on aidosti läsnä siinä hetkessä.
Hyvä elämä ja onni on rakennettava niistä palikoista, mitkä kulloinkin ovat käytettävissä. Sen enempiä rutisematta. Tai haikailemista parempien palikoiden perään.
Mun oma palkkani on tällä hetkellä ihan ok. Sillä tulee toimeen ja välillä voi hurvitella. Mutta jatkuvasti en voi elää kuin herrat. Mutta ei se haittaa.
Täällä maailmassa, kun onneksi on asioita, joista voit nauttia liki ilmaiseksikin. Kuten luonto. Äsken join aamukahvit täällä Poroholman leirintäalueella komeassa merimaisemassa. Siinä mieleni lepäsi.
Ja se mieleni lepäsi siinä myös sen vuoksi, että se hetki oli rauhallinen. Rauha ja kiireettömyys ovat nimittäin myös asioita, joista voit nauttia ihan ilmakseksi.
Aina ei tarvitse olla kiire.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä rohkeasti kommenttia!