Minulla on tänään vapaapäivä. Olen päättänyt vain pilata oman iloni ja käyttää ainakin osan vapaapäivästäni asuntoni siivoamiseen. Joskus sitäkin on vain harrastettava ja mielummin ennemmin kuin koko asuntoni täyttyy moskasta.
En pidä kovin paljoa siivoamisesta, mutta miehen on tehtävä, mitä miehen on tehtävä. Näin se vain valitettavasti menee.
Kenties ehdin tekemään tänään silti jotain muutakin? Käydä vaikka syömässä jossain ja voisin käydä myös veljeni haudalla. Veljeni menehtymisestä tuli kuluneeksi viime lauantaina yksi vuosi.
Minäkin tulen kuolemaan. En kenties vielä tänään, mutta jonain päivänä joka tapauksessa. Niin kuin me muutkin.
Tuo kiistaton fakta pistää miettimään sitä, mitä loppuelämältään haluaa. Olen koittanut kirjoittaa vastauksia tuohon kysymykseen edellisiin blogiteksteihini, joten nyt en tuohon ota kantaa.
Sen vain haluan todeta, että haluan säilyttää elämän asenteeni aina rennon letkeänä, iloisena ja mahdollisimman positiivisena. Voisi jopa sanoa, että minussa asunee aina sellainen ikuinen lapsi. En halua nimittäin ikinä liikaa vakavoitua. Vaan säilyttää aina myös sellaisen pilkkeen silmäkulmassakin.
Vähän niin kuin Klamydian Pilke silmäkulmassa- laulussa sanotaan:
"Musta ei kai ikinä taida aikuiseksi olla,
enkä sitä halua.
Mä vain tahdon pitää hauskaa!
Mä en kai ikinä taida aikuiseksi kasvaa,
enkä sitä halua,
mä vaan kuljen pilke silmäkulmassa!"
Huumorilla on myös iso osa elämässäni. Ja olennainen juttu huumorissa on kyky nauraa itselleen. Minun mielestäni tuo kyky on tärkeä. En nimittäin voisi kurkata edes peiliini, jos en osaisi nauraa itselleni.
Ja on tuo taito muutenkin tärkeä. Voiko ihminen olla edes huumorintajuinen, jos ei osaisi nauraa myös itselleen?
Ja tuolla kyvyllä muutenkin selviää elämästään helpommin. Vaikeuksistaan, ongelmistaan ja mokistaan. Niitä ei ota niin raskaasti, kun osaa hiukan nauraa itselleen. Kykyäni nauraa omalle itselleni en haluaisikaan ikinä kadottaa.
On huumori toki myös muutenkin minulle tärkeä. Tykkään ihmisten naurattamisesta että tykkään myös itsekin nauraa. Ja hyvä se kai onkin? Nauraminen on vissiin samalla hyvää henkistä terapiaa?
Parasta huumoria on ihan vain tilannekomiikka. Sellaiset heitot ja läpät, mitä heitellään ilmaan kussakin tilanteessa sen kummempia miettimättä. Ja tykkään myös vinoilemisesta.
Sellaisesta leikkimielisestä vinoilemisesta. Sitä harrastetaan jonkin verran töissä. Minulle vinoillaan ja minä koitan vinoilla muille. Se on kivaa puuhaa.
En osaa ottaa itseäni vakavasti. Ja egolla ei ole koskaan ollut minulle juuri merkitystä. Ja jos en haaveilisi toimittajan urasta, niin saattaisin haaveilla jopa koomikon urasta.
Ja tykkäänhän minä tietenkin katsella ihan ammattilaistenkin tekemää komiikkaa. Olen useampana kesänä käynyt myös Tomaatteja,tomaatteja-festareilla täällä Hämeenlinnassa. Tänäkin kesänä kävin yhdessä näytöksessä.
Parhaiten mieleeni jääneitä koomikoita ja muita sellaisia ovat kaikki Kummeli-tekijät, Jope Ruonansuu ja Jukka Puotila. Stand up-koomikoista ovat suosikkejani kaikkien tuntemien Sami Hedbergin ja Ismo Leikolan lisäksi myös J-P Kangas ja Ilari Johansson.
No, se siitä komiikasta. Muutaman sanan voisin vielä kirjoittaa elämästä.
Kaipaan elämääni jotain ainakin pientä muutosta. Sellaista muutosta, että näkisin samalla tätä maailmaa vähän jostain muustakin näkövinkkelistä. Minun mielestäni elämässä on nimittäin ainakin tällä hetkellä tärkeintä näkeminen, kokeminen ja nauttiminen.
Näkisi mahdollisimman paljon sitä kaikkea, mitä täällä on tarjolla. Ennen kupsahtamistaan.
Minulla voi tietenkin jossain vaiheessa olla edessä muuttaminen työn perässä jonnekin toiselle paikkakunnalle. Mutta jos tuota ei tapahdu, niin voisin kokeilla jotain muuta uutta. Vaikka aloittamalla uuden harrastuksen, kuten jonkin vapaaehtoistyön, jossa voin auttaa muita ihmisiä. Tai lisäämällä samoiluani luonnossa.
Juuri tällä viikollahan YLEn uutisissa todettiin, että ihminen voi hullaantua luonnosta ihan samalla tavalla kuin taiteestakin. Ja se on varmasti totta.
No, taidan lopetella blogitekstini tähän tällä erää ja aloitella siivousurakkani. Mukavaa torstaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä rohkeasti kommenttia!