Mitäs sitä seuraavaksi tekis?

Siinäpähän se mennä jolkotti. Tämänkin kertainen työpäivä. Kuusi tuntia kiduin duunissa, kunnes sain tarpeekseni. Oli ihan mukavan pituinen ja sisältöinen työpäivä. Ei siinä mitään. Mielummin noita hommia teki kuin selkäänsä olisi ottanut.

Ja eipä ole näitä työvuoroja enää minulla muuten montaa ole jäljellä tästä nykyisestä kesätyöpestistäni. Kesätyöpestini nimittäin päättyy elokuun lopussa. Sitten pitäisi keksiä taas jotain muuta. Jotain muita työkuvioita.

Syyskuun alusta alkaen olen nimittäin taas työtön. Ihmisyksilö vailla työtä. Kelan ja työkkärin suurtyöllistäjä.

Siwan ikkunalaudalla istuja ja pussikaljan lipittäjä... Ei ku?

Tietenkin tulevaisuuteni on alkanut minua mietityttämään. Melkein joka päivä, kun saat lukea ja kuunnella uutisia siitä, kuinka joku lafka on pistänyt taas väkeä pellolle.

Ei niistä uutisista muodostu kovin lupaavia odotuksia minulle itsellenikään. Työn saannin suhteen. Miten voisin löytää töitä nykyisiltä työmarkkinoilta?

Ensinnäkin. Olen kyllästynyt stressaamaan. Ja alkanut kulkemaan askel kerrallaan. Elämään hetkessä. Tietenkin mahdollisia työkuvioita voi jo nyt katsella ja työhakemuksia lähetellä, mutta ei liian kanssa.

Nyt asiani ovat reilassa ja se riittää. Nyt nautitaan tästä hetkestä ja sitten, kun ollaan työttöminä, niin koitetaan ratkaista se ongelma jollain tapaa.

Ja ongelma? Onko lyhyt pätkä työttömyyttä edes ongelma? Jos työttömyys pitkittyy, niin sitten sitä voi kutsua ongelmaksi. Mutta lyhyt pätkä työttömyyttä voi olla myös mahdollisuus.

Yhteiskuntamme on vain niin helkutin suorituskeskeinen nykyään, että jo sana työttömyys nostaa yksinään niskakarvat pystyyn. Siis hetkinen, joku voi tänä päivänä olla työtön? Ihminen, joka ei tee mitään. Kuinka joku voi olla tekemättä mitään?

Sanonpahan vain, että aina tarvitse tehdäkään mitään. Välillä voi olla suorittamattakin. Ihan tänä päivänäkin.

Mutta tietenkin työ on tärkeää. Mutta en näkisi lyhyttä työttömyyttä heti kuitenkaan ongelmana. Se voi tosiaan olla myös mahdollisuus. Silloin voi panostaa opiskeluun, itsensä kehittämiseen, hyvinvointiinsa, liikkumiseen ja vaikka matkusteluun. Siis jos säästöpossu on läski.

Ei työ ole kai koko elämä?

Ja näen ainakin vielä oman tilanteeni ihan valoisana. Minulla on kuitenkin pätevyydet etsiä kahdelta alalta töitä. Niin keittiöalalta kuin kirjoittamisalaltakin. Ja toisaalta voin tarpeen vaatiessa tehdä muidenkin alojen hommia.

Ja onko edes töitä tehtävä, jos keksii muun tavan hommata rahaa itselleen elämistä varten? Kuten no, vaikkapa rattopojan hommat?

Ja mikäli saan vain muuttoasiat järjestymään, niin minulla olisi mahdollisuus muuttaa työn perässä muuallekin. Ei siis tarvitsi hakea töitä pelkästään Hämeenlinnan seudulta. Sekin entisestään vain lisää työnsaantimahdollisuutta.

Lähtisin hakemaan hiukan erilaista perspektiiviä toiselta paikkakunnalta. Kuten vaikka Nakkilasta? Tai Sodankylästä?

Ja yksi mahdollisuuteni, jota olen ruvennut yhä enenevässä määrin miettimään, on itse itseni työllistäminen. Yrittäminen on kuitenkin aina ollut juttu, mikä on minua kiinnostanut.

Voisin kerätä rohkeutta ja alkaa yrittäjäksi joko matkailu-tai ravintola-alalla tai sitten kirjoittamisalalla. Pistäisin oman lehden pystyyn? Tai en välttämättä sitä, mutta ryhtyisin kirjoittamaan omaa kirjaa?

Oman lehden pyörittäminen voisi harrastemielessä olla ihan jees, mutta palkkatyönä liian iso ruljanssi. Mutta freelance-toimittajan hommat voivat toki tulla kysymykseen.

Onhan näitä. Mahdollisuuksia saada itsensä työllistettyä. Mutta tärkeää on niin minun kuin muidenkin antaa aikaa muullekin täällä maapallolla kuin työlle ja suorittamiselle. Kuten elämästä nauttimiselle ja intohimoisten juttujen harrastamiselle.

Näen nykyään niin, että elämämme pitää olla ennemminkin nauttimista kuin suorittamista.


Summasummarum. Pitää olla aktiivinen, positiivinen ja itseensä luottava, niin eiköhän ne asiat aina jollain tavalla lutviinnu.

Eikä pidä liikaa murehtia. Henki lähtee kyllä helpomminkin.