Arvostan mielestäni oikeanlaista asennetta työntekoon. Mielestäni hyvä ja oikea asenne työntekoon on sellainen, että pyrkii olemaan ahkera, vastuullinen ja luotettava, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Raja se tulee nimittäin näissäkin, kuten ahkeruudessakin vastaan.
Liian kiltti työntekijä ei kannata olla. On hyvä kantaa itsekin huolta omista oikeuksistaan ja työhyvinvoinnistaan. On hyvä ymmärtää se, että työllä ei kannata sitten kuitenkaan itseään liikaakaan rasittaa. Hengestään pääsee kyllä helpomminkin.
Jos vain mahdollista, on hyvä myös välillä säästellä itseään. Ettei sitten eläkeelle päästyään ole aivan sippi.
Tykkään sellaisista (-kin) työkavereistani, jotka ovat nämä samat asiat ymmärtäneet. Se on ihmisen oma onni. Onni ja autuus.
Se, mihin minäkin olen nyt tässä kesällä ruvennut enemmän panostamaan on se, että elämäni ei olisi vain pelkkää suorittamista. Tekoja toistensa perään. Vaan aikaa jäisi oikeasti myös elämästä nauttimiselle.
Olen koittanut karsia itsestäni pois liiallista kiltteyttä. Ja koittanut opetella tiedostamaan omat rajani. Mitä jaksan oikeasti tehdä?
Ja mitä en mahdollisesti jaksa, niin sitä en tee. Jos on vain mahdollista tällainen asia jättää tekemättä.
Ja tärkeä asia on myös oivaltaa, että niin työhyvinvointiinsa kuin muuhunkin hyvinvointiinsa voi itsekin vaikuttaa.
Siihen muuhun hyvinvointiini koitan muuten tänään alkaa vaikuttamaan taas juoksemisella. Tai voiko juoksemistani niinkään juoksemiseksi kutsua, mutta ainakin hölkkäämisellä.
Vakaa aikomukseni on aloittaa tänään taas hölkkäämisharrastukseni. Olen joskus taannoin ollut innokaskin hölkkääjä, mutta harrastukseni on nyt muutaman viime kuukauden aikana jäänyt. En tiedä miksi. En kai ole vain saanut tarpeeksi irti itsestäni ja tilalle on tullut pyöräily.
Kyllähän pyöräilykin toki on hyvä harrastus ja kuntoonsa silläkin saa ylläpidettyä, mutta jostain kumman syystä minua on alkanut pyöräileminen kyllästyttämään. Sitä on kai kesän aikana fillaroinut niin paljon, että nyt tuo harrastus jo hieman välillä tympäisee. Pakko kokeilla jotain muuta.
Ja tuota jotain muuta on nyt sitten tuo hölkkääminen. Nappaan itseäni niskasta kiinni ja ryhdyn hölkkäämään pitkin poikin noilla Hämeenlinnan kaduilla.
Hölkkääminen on kyllä myös kiva liikuntamuoto. Siinä saa puristettua itsensä ihan ”äärirajoilleen” ja silloin, kun on niillä ”äärirajoillaan”, hiki virtaa ja hengitystä kovasti puuskuttaa, niin siitä fiiliksestä ei voi kuin nauttia.
Että elämästä nauttimiseksi se hölkkääminenkin sitten lopun viimein kääntyy. I hope so...
Joka tapauksessa, pistän kohta Iphonen huutamaan korvilleni kuullokkeideni avulla ja pinkaisen hölkkälenkille...
Muuten... Yksi kiva liikuntamuoto olisi kyllä näin kesällä ollut uiminenkin. Mutta meikäläinen ui hassun vähän tänä suvena. En tiedä miksi? Ennen olen ollut melkoinen vesipeto ja suorastaan rakastanut uimista, mutta tänä kesänä uin vain Rauman reissullani.
No, ehkä sitä saa vaikka mennyksi jonain kertana jonnekin uimahalliin tai kylpylään. Hakemaan laihaa lohtua uimisvajeeseensa.
Eihän uimahallissa uiminen tietenkään järvivedessä uimista voita, mutta onhan sekin jo jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä rohkeasti kommenttia!