Eihän liikaa suoriteta elämää?

Tänään on isäinpäivä. Minulle ainakin on kunnia-asia saada onnitella ja kiittää isääni etenkin siitä kasvatustyöstä, jonka isäni on poikansa eteen tehnyt. Olen tainnut saada hyvän kasvatuksen, josta saan olla kiitollinen niin isälleni kuin jo edesmenneelle äidillenikin.

Jotain muitakin ajatuksia on päähäni pälkähtänyt tämän sunnuntai-aamun aikana. Ensinnäkin minua on alkanut hieman kummastuttamaan sellainen yhden alan nostaminen selkeästi yli muiden alojen. En halua luonnollisestikaan minkään alan merkitystä aliarvioida, mutta ehkä haluaisin tässä blogitekstissäni muistuttaa, että yksikään ala ei tässä yhteiskunnassa ole kuitenkaan oma saarekkeensa.

Ei ole olemassa sitten lopulta kuitenkaan toista valtiota Suomen sisällä vaan kyllähän nämä kaikki alat, asiat ja jutut muodostavat yhden kokonaisen yhteiskunnan.

Tottakai toimittajan työ ja journalismikin ovat arvokkaita työaloja ja niillä on iso merkitys meidän ihmisten elämässä. Toimittajan työn arvo varmaan lopulta määräytyy eritoten niistä samoista asioista kuin monen muunkin alan merkitys. Lehdistö palvelee kansaa ja tietenkin ammattitaitoakin pitää aina arvostaa.

Mutta haluaisin korostaa myös muiden työalojen merkitystä. Liki pitäen jokainen suomalainen työ on arvokas. Esimerkiksi sen vuoksi, että työstä on hyötyä muillekin ihmisille ja jokaisella työalalla on myös omat taiturinsa ja erikoisosaajansa. Ammattitaito on aina arvostettava asia.

Ja ne asiat, jotka minua yhä jopa huolestuttavat tämän päivän Suomessa on suorituskeskeisyyden lisääntyminen ja ihmisen arvon mittaaminen suoritusten perusteella. Meidät ihmiset jaetaan liian herkästi mielestäni onnistujiin ja epäonnistujiin. Menestyjiin ja ei-menestyjiin.

Tämä kai sitten toisessa ääripäässä aiheuttaa jonkinlaista painetta ja saattaa olla myös joillekin liian kuluttavaa. Pitää olla kova. Elämää pitää suorittaa. Ja sosiaalinen media vain lisää näiden juttujen merkitystä ja roolia. Täytyy tehdä jotain, suorittaa jotain, että voi sitten Facebookissa tai Twitterissä kertoa, että kyllä minäkin osaan tai teen.

Saattaa olla osin outoa ja rohkeatakin, että juuri minä sanon tämän, mutta mielestäni meidän pitäisi tässä yhteiskunnassa enemmän alkaa muistamaan ihmisen arvo jo ihan ihmisenä. Jokainen ihminen on arvokas jo ihan ilman suorittamisiakin.

Ja suorittamista voisi myös reilusti vähentää ja tilalle nostaa myös elämästä nauttimista. Elämä on arvokas asia ja siitä pitää myös nauttia. Ja jokaisella ihmisellä on oltava oikeus hyvään ja onnelliseen elämään.

Ja jatkuva ja kova kilpaileminen ja vertaileminen muita ihmisiä kohtaan olisi myös mielestäni asia, jota olisi hyvä vähentää. Ja tilalle tuoda vaikka kilpailemista ihan itseään vastaan. Ja keskittymistä niin itsensä kehittämiseen kuin hyvinvointiinsakin.

Ja kun luin tuossa yhden toisen ihmisen blogia äskettäin, niin sieltä tuli sellainen hyvä ajatus esille, että ehkä olisi hyvä, että me ihmiset koittaisimme tehdä elämästämme hyvää ja mielekästä keskittymällä niihin meille itsellemme mielekkäisiin asioihin. Oli se sitten neulomista ja kutomista, jääkiekkoilua, kirjoittamista tai kalastusta.

Jokainen näistä asioista on tärkeä ja avainosassa on se, miltä se maistuu sinulle itsellesi. Elämää on hyvä elää ennen kaikkea itselleen.

Ja on ihan luvallista olla välillä myös ihan suorittamattakin. On ihan luvallista olla laiska.