Voiko itsensä kehittäminen mennä ylikierroksille?

Minä olen nyt reilun kolmen vuoden ajan kehittänyt itseäni toimittajana ja kirjoittajana. Olen pääsääntöisesti kehittänyt itse itseäni, olen kirjoittanut paljon, tehnyt toimittajan töitä harrastuksenani ja opiskellut viestintää myös Tampereen avoimessa yliopistossa.

Kehittämisprojekti on ja on ollut pitkä projekti, joka vaatii ainakin päämäärätietoisuutta ja pitkäjänteistä työn tekoa. Olen kirjoitellut blogiini jonkin verran siitä, mitä itsensä kehittäminen edellyttää ja mitä se vaatii, mutta jos ajatellaan oikein negatiivisesti välillä. Voiko itsensä kehittämisessä olla vaaraa? Voiko itsensä kehittäminen mennä yli?

Luulen, että itsensä kehittäminen voisi mennä ylikin. Itsensä kehittämisessä voisi mennä niin sanotuille ylikierroksille. Niin kuin muussakin opiskelussa. Ja tätä olen hieman itsekin pelännyt oman matkani varrella. Mitä jos sekoan näihin juttuihini?

Mieleeni, kun on välillä muistunut eräs sen tarkemmin määriteltävä heppu. Tämä heppu sekosi opiskeltuaan liikaa, luettuaan jo liian paljon yo-kokeisiin. Hänen elämässään ei kai muuta enää ollutkaan kuin tenttikirjat ja pänttääminen, opiskelemisesta tuli hänelle kaiketi melkoista pakkopullaa ja lopulta hän tuli hulluksi.

Tämä on ollut minulla mielessäni varoittavana esimerkkinä. Itsensä kehittäminenkin voi mennä yli, opiskelukin voi mennä ylikierroksille ja tällä voi olla vaarallisetkin seuraukset.

Saa ja kannattaakin opiskella sekä harjoitella ahkerasti, mutta rajansa kaikella. Terveys on kuitenkin aina paljon tärkeämpi kuin yksikään ammatti tai tutkinto.

Mitkä asiat sitten voisivat myötävaikuttaa siihen, ettei itsensä kehittäminen läiky yli? Ettei polla sekoa opiskeluidensa kanssa?

Ainakin se on tärkeä asia, ettei saa opiskella liikaa. On muistettava rentoutumisen merkitys. Opiskella voi ahkerasti, mutta sitten on hyvä jättää tilaa vapaa-ajallekin. Välillä on tärkeää myös ottaa rennosti ja nollata aivonsa. Koko aikaa ei vain yksinkertaisesti voi puurtaa.

Toinen asia on se, että opiskeluihin kohdistuisi mahdollisimman vähän paineita. Opiskeleminen ja itsensä kehittäminen saavat olla tärkeitä juttuja, mutta niihin tavoitteisiin, joilla opiskeluilla tähdätään ei kannata suhtautua liian pakonomaisesti.

Ok, mä koitan opiskella ja koitan saada jonain päivänä toimittajan hommia, mutta ei se mikään pakko ole. Jos en saa niitä hommia, niin sitten pistetään pystyyn vaikka oma ravintola. Tavoitteisiinsa on hyvä suhtautua terveellä tavalla. Elämä ei pääty siihen, vaikka ammatillinen tavoite ei täyttyisikään. Maailma on täynnä sitten muuta kivaa tekemistä.

Ja kolmas asia, joka saattaisi myötävaikuttaa siihen, ettei itsensä kehittäminen läikkyisi yli on se, että koittaa tehdä opiskelemisesta mahdollisimman paljon nautintoa. Vähemmän pakonomaista suorittamista ja enemmän lystiä tekemistä. Koittaa kehittää itseään ja opiskella ilon kautta. Ja jos alkaa tuntumaan siltä, että nyt tämä opiskeleminen ei ole enää kivaa, niin sitten vähän höllää ja miettii, missä vika on ja koittaa korjata sen.


Varmasti jäi tähän pohdintaan lisäämättä asioita, mutta olennaisin tuli selväksi. Opiskeleminen on tärkeää, mutta terveys on vielä tärkeämpää.