maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kehittymisprojekti edellyttää vision

Kehittymistyö on monisyinen projekti, joka edellyttää ja vaatii monia eri osatekijöitä.

Kehittymistyö vaatii heti jo alusta alkaen selkeän vision. Näkemyksen siitä, mihin halutaan kehittymisellä tähdätä. Miltä tulevaisuus näyttää ja miltä tulevaisuus näyttää silloin, kun kehittymisprojekti on saatu vietyä onnellisesti ja halutulla tavalla läpi.

Ilman visiota kehittymistyö saattaa olla melkein pelkkää haihattelua. Vision avulla osataan tehdä oikeanlaista työtä kehittymisensä eteen ja kehittymisprojekti pysyy johdonmukaisena.

Kun tiedetään, mihin tähdätään, niin osataan tehdä paremmin myös oikeanlaista työtä sen eteen, että päästään sinne, minne tähdätään.

Ja pelkkä visio ei riitä, vision kaveriksi tarvitaan strategia. Suunnitelma, jolla haluttu visio ja päämäärä saavutetaan.

Minulla oli noin neljä lätkäkautta sitten visio. Liityin Jatkoajan toimitukseen ja lähdin kokeilemaan tulisiko sitä kautta pelastus minun umpikuja-tilanteessa olleeseen elämääni. Muodostui visio siitä kuuluisasta läpimurrosta Jatkoajan kautta.

Tietenkin toimittajan harrastuksenikin on ollut minulle myös muuten tärkeä, mutta silti olen halunnut tuon vision toteuttaa. Se on elämäni kannalta ollut sittenkin kuitenkin niin äärimmäisen tärkeä visio.

Saan olla kiitollinen Jatkoajan toimitukselle heidän tarjoamastaan mahdollisuudesta.

Sitten, kun minulla oli visio läpimurrosta tarvitsin strategian. Suunnitelman siitä, jolla päämäärääni yllän. Rupesin tekemään töitä. Haihattelulla ei tavoitteeseen ylletty, työn teolla yllettiin.

Kehittymisprojektissa on myös tärkeää aika ajoin tehdä swot-analyysiä. Kartoittaa ja miettiä ennen kaikkea projektiin liittyviä mahdollisuuksia ja uhkia. Toteutin kehittymisprojektiani erittäin epämieluisissa olosuhteissa, uhkia piisasi ja piisaa. Oli esimerkiksi tarkkaan tarkkailtava ja koko ajan tarkkailtava ympäristöään ja lähellä olleita ihmisiään.

Käytettävä malttiaan ja harkintaansa. Jatkanko kehittämistäni eteenpäin?

Minä jatkoin, koska ei ollut näköpiirissä kuitenkaan niin huolestuttavia liekkejä. Ei ole ainakaan vielä tarvinnut lopettaa kehittymisprojektiaan ja kohtahan voin häippästä kokonaan maisemista.

Vaikka toimittajan harrastuksenikin on ollut mieluisa, niin tuskin aloitan enää viidettä lätkäkautta. Rupean tieto- ja taitomäärältäni olemaan sillä tasolla, että minun on varmasti kannattavaa ryhtyä hakemaan itselleni joko toimittajan töitä, muun kirjoitusalan töitä tai sitten muun osaamiseni ja koulutukseni avulla johtamistehtäviä.

Kehittämisprojektissa on hyvä myös tehdä ja suorittaa itsensä arvioimista. Esimerkiksi minulle tuli hyvin vähän matkan varrella palautetta muilta ihmisiltä, ainakaan positiivista palautetta. Ennemminkin minulle tuli vähättelyä.

Tarvittiin itsensä arvioimista. Ja omien kykyjensä ja tekojensa arvioimista. Vaikka muut eivät asioista puhuneet, niin silti tiesi itse aina missä mennään. Tai missä ainakin noin suurinpiirtein mennään.

Olen koittanut viedä kehittymisprojektiani johdonmukaisesti eteenpäin ja toivottavasti lähiympäristöön ei ole ainakaan kovin suuria tulipaloja tullut aiheutettua.

Varmasti se on muovannut meitä Jatkoajan tekijöitä, että mistä ympäristöistä me lähdimme toimittajan töitä tekemään. Minun itseni oli melko helppoa lähteä toteuttamaan tällaista kehittymisprojektia, kun olin ensin opiskellut kolme ja puoli vuotta Kauhajoella restonomiksi.

Restonomi on keittiöalan esimiehen koulutus ja tuolla opin ja totuin toteuttamaan erilaisia projekteja. Suunnilleen rakastuin niiden toteuttamiseen. Tuolla oppilaitoksessa minut kasvatettiin ja koulutettiin myös yrittäjyyteen.

Ja opin laatimaan myös liiketoimintasuunnitelmia, swot-analyysejä, visioita ja strategioita. Sekä sitten sain perustiedot myös esimiestöistä ja muista työmaailmaan liittyvistä asioista. Opin myös käsittelemään niitä haasteita, jotka työmaailmaan ja esimiestehtäviin voivat liittyä. 

Saan olla tosi kiitollinen kaikesta Jatkoajan toimitukselle. Nyt minun on helpompi suunnata elämässäni uusille urille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!