tiistai 25. maaliskuuta 2014

Taas vapaa elämä

Viltsu on nyt tauolla, tauolla kaikesta journalismiin, viestintään, bloggaamiseen ja kirjoittamiseen liittyvistä asioista.

Tai ainakin Viltsun pitäisi olla tauolla. Kunnon tauolla ainakin ensi viikon loppuun asti. Ensi viikolla aloitan myös omat psykiatriset hoitoni. Kirjoitan nyt vain tämän tekstin, kun olen hiukan humalapäissäni. Tässä vapaapäiväni ratoksi olen nautiskellut hiukan miestä väkevämpää.

Asioita alkoi vain tapahtumaan niin hurjalla tahdilla ja minulla rupesi olemaan jo sellainen fiilis, että mopo lähtee kohta käsistä, että oli pakko jäädä tauolle. Antaa aivoillenikin aikaa kunnolla sisäistää nämä asiat, joita on tapahtunut. Sanoi koko muu maailma siihen sitten mitä tahansa.

Niin kuin jo todettua, lähdin ja kirjoitin itseni pois Jatkoajasta. Ymmärrän, mikäli päätökseni ja ratkaisuni on suututtanut monia. Läpimurto Jatkoajasta on kuitenkin varmaan asia, jota moni muukin olisi halunnut. Ja sitten taas nyt minulla on mahdollisuus hyviin töihin ja nyt minulla on ainakin hyvä koulutus, ja se on taas asia, jota moni olisi Jatkoajan ulkopuolellakin halunnut.

Että kyllähän päätökseni ja ratkaisuni on varmasti puhuttanut monia ja herättänyt närääkin. Ja olihan se minullekin varmaan elämäni kenties vaikein päätös.

Minun oli vain päästävä pois Jatkoajasta, siitä elämästä ja niistä piireistä, joissa silloin pyörin. Joissa neljän vuoden ajan pyörin. Minua itseänikin rupesi kyllästyttämään ja halusin takaisin itselleni sellaisen rennon ja vapaan elämän, jollaista silloin Kauhajoella elelin.

Tykkään tällaista rennommasta ja vapaammasta elämästä ja siksikin minun oli kirjoitettava itseni pois Jatkoajasta. Siellä ollessani en voinut elää niin vapaasti.

Nyt voin tietenkin taas elellä vapaammin, kun niin kuin jo sanoin, lähdin kokonaan noista ympyröistä pois. Voi olla myös, että muutan kohta Hämeenlinnastakin pois.

Se on yksi syy varmasti miksi halusin päästä pois Jatkoajasta. Minulle avautui luultavammin taas mahdollisuus vapaaseen ja rennompaan elämään. Voin elää taas kokonaan itselleni eikä niin moni varmaankaan ole minua vahtimassa.

Minun oli vain kirjoitettava itseni tälle tasolle, että tekisin myös sen läpimurtoni Jatkoajasta. Läpimurtoni oli kuitenkin minulle iso tavoite, se mahdollistaa minulle tietenkin vähän parempia ja hyväpalkkaisempia töitä. Ja sen myötä luo mulle valoisampaa tulevaisuutta.

Nämä edellä mainitut jutut olivat varmaan ne syyt miksi ratkaisuni tein. En tehnyt päätöstäni maineen kiilto silmissä tai sen takia, että olisin paras ja ykkönen.

Päinvastoin, toivon että pystyisitte unohtamaan minut mahdollisimman nopeasti. Jätkä lähti kuin Annikki Tähti, taas sen rennomman elämänsä perään.

Olen samaan aikaan sekä kiitollinen siitä kaikesta jota olen saanut mutta myös pahoillani mahdollisista tekojeni negatiivisista seurauksista.

Olen vähän sellainen ihminen, että musta tuskin tullaan jatkossa kuulemaan. Mitä kuin sitten tänne blogiini joskus taas kirjoittelen. En twitteröi enkä ainakaan tällä hetkellä juokse julkisuudenkaan perässä. Se jätkä tais oikeasti nyt sitten lähtee kuin se Annikki Tähti. Rakentamaan itselleen uutta elämää.

Arvostin kyllä Jatkoajan verkkolehteäkin. Tuskin niin hirveästi olisi kehittänyt HPK-toimitustakaan. Enkä halua näillä päätöksilläni loukata ketään. Ei kenessäkään ihmisessä mitään vikaa tai väärää kuitenkaan ole, mutta ihmiset on vain erilaisia ja jotkut eivät sovi elämään sen vuoksi toistensa kanssa.

Tämä mitä minä nyt tein oli tietenkin viisasta oman elämäni ja tulevaisuuteni kannalta. Toivottavasti te muutkin tulette pärjäilemään. Kiitos ja moi.

Kaija Koon Vapaa-biisi varmasti sopii tähän yhteyteen, ainakin omasta puolestani: Vapaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!