Soittimestani on viime aikoina soinut melko tiiviisti Prison Breakin, Paon tunnari. Olen soittanut sitä siksi, että se on sopinut viime päivieni fiiliksiini. Minä poika, kun se nimittäin suoritti tuossa taannoin paon. Paon eräästä harrasteyhteisöstä.
Tuohon harrasteyhteisöön astui neljä vuotta sitten jätkä, jolle alettiin puhumaan melkein kyllästymiseen asti isosta mahdollisuudesta. Siitä puhuttiin niin paljon, että sen mahdollisuuden hyödyntämisestä ja itseni kehittämisestä kasvoi minulle osin jopa pakkomielle.
Nyt on neljä vuotta tehty töitä tuon schäänsin eteen ja minulle on ruvennut hiipimään päähäni sellainen ajatus, että tästä jätkästä ei tulisikaan sitä uutta Petteri Sihvosta, vaan ennemmin uusi "Risto Korpela".
Sen verran yrittäjän ja pelimiehen luonnetta tässä kaverissa nimittäin on. Siksi en varmaan osaa esittää sellaista kovaa jätkää vaan elämäni vaikuttaa melkein sellaiselta kuin se voi yrittäjähenkisellä ihmisellä vaikuttaa. Elämä on peliä, bisnestä.
Ja sitä se aikani luultavammin tuolla harrasteyteisössäkin oli. Nyt tehdään Hpk- toimituksesta maan paras Hpk-media.
Ja sitten viime syksynä päässäni alkoi hiljalleen muodostumaan pakosuunnitelma. Jokin vyyhti tuolla paikassa kasvoi päässäni niin isoksi, että ryhdyin suunnittelemaan projektia, jonka avulla voisin päästä tuolta paikasta sekä pois, melkein kokonaan vapaaksi että voin tehdä sen vielä toteuttamalla läpimurto-tavoitteeni.
Aloin kirjoittamaan ahkerasti ja pam, siitä se tuli. Läpimurto. Seurasin kyllä ahkerasti sitä, kuinka ihmiset reagoivat puuhiini, mutta koska kukaan ei puhunut koskaan mitään, niin sain vietyä projektini maaliin asti.
Syntyi läpimurto ja pako, koska ounastelin että tempustani voi seurata närää, minun oli paettava. Eihän näistä asioista kaikki Suomenkaqn ihmiset ole varmasti tietoisia, niin minun piti myös luikkia pakoon. Läpimurtoni kanssa.
Se on kai siinä, mutta tulevaisuudeaaakin saan olla tarkkana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä rohkeasti kommenttia!