Pääsiäismaanantain kirjoitus

Elämä on luultavammin opettanut minulle tietynlaista suhtautumista ja asennetta itse elämään kohtaan. Näitä klassisia, että tiedostaa mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä ja mistä kannattaa ennen kaikkea huolta pitää ja sitä, että osaa suhtautua elämää kohtaan hiukan kevyemmin.

Sitä on kohdannut niin pahojakin vastoinkäymisiä elämässään, että osaa vähän suhteuttaa erilaisia vastoinkäymisiä ja osaa minun omasta mielestäni pitää asioita oikeissa mittasuhteissa.

”Älä nyt mistään kritiikistä tai arvostelusta niin paljoa kimpoonnu kun voit jonain päivänä kohdata vielä pahempaakin.”

Sitä on joutunut kohtaamaan esimerkiksi kaikista pahimman, kuoleman jollain tavalla jo aika montakin kertaa. Ensin Kauhajoella, sitten tuli aika lyhyen ajan sisään se kimppu jonka aikana menehtyi niin oma täti, äiti, veli ja enokin. Ja nyt olen itsekin ollut vielä vakavasti sairas, ja jos asiat olisivat sujuneet vielä pahemmin niin ei ehkä tiedä mitä mullekin olisi tapahtunut.

No ei varmaan toivottavasti nyt kuitenkaan ole mitään pahempaa tapahtumassa, vaan nyt kun vielä lepää hyvin niin on jätkä kohta ainakin taas terveiden kirjoissa. Viime yönä sattui jo ainakin sitä, että keuhkot palautuivat melkein normaaleiksi ja se alkoi tuntumaan jo luissa ja ytimisissäkin, tuli lisää voimaa ja olo koheni.

Minulle oli tosi vaikea päätös kirjoittaa itseni ulos Jatkojasta ja ymmärrän hyvin, jos ihmiset ovat päätökseni jälkeen minulle vihaisia sun muuta. Kyse ei ollut siitä, että olisin juossut niin kauheasti saavutusten tai maineen perässä vaan kyse oli siitä ennen kaikkea, että näin sen hyvänä mahdollisuutena pistää oma elämäni töiden osalta kuntoon.

Uskon, että vaikka päätökseni oli vaikea, niin se oli viisas oman tulevaisuuteni kannalta. Nämä on vaan tosi kinkkisiä päätöksiä tehdä sellaisissa ympäristöissä, joissa olen toiminut.

Asioissa ja papereissa oli vain olemassa porsaan reikiä ja kun kukaan ei koskaan puhunutkaan mitään tai kieltänyt tekemästä mitään, niin näin pääsi nyt vain käymään. Ja tempun suorittaminen oli tietenkin minun kaltaiselleni persoonalle ihan mahdollinen. Persoonalle, joka voisi jonain päivänä kokeilla vaikka stand up- komiikankin tekemistä. =)

Mitään pelkkää suorittajaa tai työhön panostavaa ihmistä minusta ei varmaankaan ole tulossa. Elämä itsessään on jo arvokas ja ainutlaatuinen juttu ja näen tärkeäksi ainakin tällä hetkellä antaa tilaa ja aikaa paljolle muullekin kuin työlle.

Kyllä mä toimittajan harrastuksestanikin silti todella paljon tykkäsin ja sitä arvostin. Ehkä en niinkään ollut ylpeä harrastuksestani vaan olin ennen kaikkea kiitollinen että sain harrastaa ja kirjoittaa neljän vuoden ajan. Harrastukseni lomassa tuli kohdattua vaikeita, mutta myös ikimuistoisia ja hienojakin hetkiä.

Ehkä en osannut vaan suhtautua harrastukseeni yhtä kova-asenteisesti kuin moni muu, vaan suhtautin senkin muuhun elämään. Elämässä oli ja on aina muitakin arvokkaita juttuja. On esimerkiksi kullanarvoista viettää aikaa ja leikkiä siskon lasten Vilman ja Veikon kanssa. Ja pitää terveydestään ja kunnostaan huolta.

En luultavammin nyt ollut sellainen ihminen kuin olisi odotettu tai mitä minusta varmaan ehkä luultiinkin. En tiedä olisiko tuollaisiin odotuksiin pitänyt taipua, mutta minulla on oma arvomaailmani ja koen sen niin tärkeäksi, että haluan pysyä siinä.

Harrastus oli hieno ja tulihan sitä HPK-toimitusta aika antaumuksella vietyä eteenpäin, mutta ehkä sellainen liika tärkeily vei suurinta hohtoa pois harrastuksesta. Ja toinen juttu, josta en ehkä niin paljoa pitänyt oli sellainen ehkä ylisuorittaminen. Ja suorittamisen liika ihannointi. Kun olen itse tällainen sälli, jolle on tärkeintä pitää hauskaa ja nauttia elämästään.

Ja voisi olla ihan jees, jos moni muukin oppisi ottamaan elämänsä kevyemmällä asenteella. Ja tarkoitan nyt kaikkia maapallon eläjiä, tulisi lisää tolkkua ja ehkä viisauttakin asioihin ja oikeita mittasuhteita asioihin.

Ja toimittajan harrastukseni oli kaikesta huolimatta minulle aina yksi keino nauttia elämästä. Se oli sellainen mielihyvää tuottava harrastus.

En tiedä vielä mitä tulen tekemään jatkossa ja en tiedä onko se tällä hetkellä edes minulle itselleni akuutein kysymys. Nyt on tärkeintä saada itsensä ensin kuntoon. Ja samalla sulatella asioita ja pitää taukoa varmaan tästä kirjoittamisestakin.

Kevät on ollut minulle itsellenikin jo tähän mennessä melko vaikea ja tapahtumarikas ja on hyvä varmasti hengähtää välissä. Miettii sitten joskus, kuinka tästä kaikesta voi taas päästä eteenpäin. Vai voiko ylipäänsä edes päästä eteenpäin?