Pahuksen keuhkokuume

Kolme viikkoa ja viisi päivää tässä on tullut jo sairastettua tätä pahuksen keuhkokuumetta. Itse asiassa tänään alkoi neljännen sairasviikon viides päivä. Mitä tästä nyt tänne blogiini sitten osaisin kirjoittaa, tämä tauti on ainakin ollut ihan aikuisten oikeasti vakava ja kova tauti.

Jo pari viikkoa sitten lääkäri antoi terveen paperit tämän keuhkokuumeen osalta, mutta eihän se siihen vielä päättynyt. Toipuminen on vienyt jo ainakin seuraavat kaksi viikkoa.

Perhananmoinen pysäytin tämä sairaus on ollut ainakin. Vaikka arkiasiatkin tais noin kuukausi sitten jäädä vähän heikkoon jamaan, niin silti olen itse pudonnut melkein kuukauden ajaksi arkiympyröistä pois kokonaan. Tauti on ollut sen verta kovaa sorttia ettei ole oikein muuta pystynyt olemaan kuin potilas.

Nyt asiat alkavat näyttämään hieman paremmilta jo, keuhkot on palautunut liki normaaleiksi ja samoin hengitys. Vielä, kun oppis saakeli hengittämään sellain normaalisti. Tavis kun ei mieti koko aikaa saako sitä henkeä vai ei vaan hengittäminen sujuu lähes luonnostaan. Mulle tää tauti on jättänyt hiukan pelkotilaa, tulee välillä miettineeksi saako hengitettyä. Mutta kai tää jonain päivänä toivottavasti normalisoituu, tuohon kun saa pahimmillaan ympättyä mukaan tietenkin kuoleman pelonkin ja se ei ole mikään kiva homma.

No, on tää juttu tästä vähän helpottunut. On alkanut taas luottamaan enemmän siihen että hengitys pelittää, kun aika on mennyt eteenpäin. Ja on nähnyt, että se oikeasti pelittää.

Äskeinen tilitys saattaa kuullostaa hiukan oudolta ja vainoharhaiseltakin, mutta on kai tuollainen hiukan ymmärrettävääkin kun miettii kuinka kovasta taudista tässä on koitettu selvitä.

Perhana, mitäköhän mä koitan edes selittää ja kiinnostaakohan ketään hevon kettuakaan. Muuthan lienevät potemassa krapulaa ja ehkä huonoa omaa tuntoakin, surkeiden yhden yön vappupanojen jälkeen.

No, mä olin vappuani semisti juhlistamassa Vierumäellä. Se on ihan kiva mesta, ainakin jos sattuu tykkäämään urheilusta ja vielä jos sattuu olemaan seuraakin mukana. No, kyllä siellä tietenkin yksinkin viihtyy ja sen paikan pomo on muuten Hpk:n entinen joku pomo ja oma sukulaismies Juha Hietanen.

Itse jouduin tällä erää ottaa vähän iisimmin, tietenkin se hieman kismitti. Mutta oli siellä silti ihan viihtyisää. Mutta vaikka mä koitinkin ottaa iisimmin niin silti jouduin sinnekin tilaamaan varmuuden vuoksi ambulanssin.

Soitin kyllä ensin Heinolan päivystykseen, mutta sinnekin kun on Vierumäeltä melko kohtuuton matka, varsinkin autottomalle niin sovittiin että tilaan aluksi ambulanssin ja ne tsekkaa tilan ja päättää tarvitseeko lähteä päivystykseen.

Näin parhaimmakseni "tehdä jotain" eilisillalla, kun sydän oli pari kertaa päivän aikana pitänyt melkoista hevosen laukkaa ja mulla ei itselläni ollut varmaa käsitystä siitä onko tää pahaksi vai ei. Ja vika oli tietenkin vielä sellaisessa paikassa että näin fiksummaksi olla jopa liian herkkä kuin toisinpäin.

Ei se sitten onneksi ollut mitään vakavaa. Lanssimiehet tsekkas sydänkuvan ja se oli onneks ihan ok, normaali, hyvä. Sydän oli kuulemma lähtenyt vähän laukalle sen takia että oli pitkän toipilasjakson jälkeen vähänkin taas liikkunut. Sen pitäis olla ihan normaalia ja ohihan se siinä yön aikana menikin. Se pumpun liika tykytys. Ei räjähtänyt pumppu sentään käsiin, onneksi.

Nyt istun Lahden linkkiasemalla ja olen kotiin menossa. Kai ainakin tästä taudista kohta yli mennään, toivossa on ainakin hyvä elää...