Vakava sairaus pysäyttää

Vakavasti sairastuminen on tietenkin vakava, mutta varmasti myös outokin juonnekäänne keskelle arjen juttuja. Ainakin minä olen sairauteni tällain kokenut. Ensin pitkän ajan puntaroit niiden ”tuttujen” asioiden ja ongelmien kanssa, sitten salama iskee kuin kirkkaalta taivaalta ja eteen tulee jotain vielä muutaman kokoluokan isompia ongelmia.

Ainakin minä olen sairauteni näin kokenut, ne arkijutut olen halunnut unohtaa ja osin heikon ja väsyneen kuntoni takia ne ovat pakostakin unohtuneet, kun ei ole jaksanut murehtia niiden kanssa. On vain koittanut saada itseään terveeksi.

Minun tapauksessani on osin joutunut miettimään sitäkin, että kuinka muut suhtautuvat siihen, että lyön melko pitkäksikin ajaksi itseni parantelemaan itseäni. Ongelmani ja haasteeni kun koskevat varmaan muitakin ihmisiä, mutta tällä kertaa olen halunnut olla ihan puhtaasti itsekäs. Näin vakavien sairauksien kanssa ei kannata pelleillä, ensin edes yrittää pistää itsensä kuntoon ja sitten miettii muita murheita ja käy niiden haasteiden kimppuun.

Mielestäni jokaisessa asiassa tulee kuitenkin aina lopulta rajat vastaan. Mikään asia ei ole ainakaan niin tärkeä, että kenenkään ihmisen terveydellä aletaan leikkimään.

Onhan se varmaan hassuakin ja outoakin että joku ihminen voi keskellä arjen kiireistä suorittamista sairastua melko pahastikin ja pudota normijuttujen ulkopuolelle, mutta tällaista tämä elämä kai valitettavasti vain on. Joskus elämä antaa ja joskus ottaa, isommallakin kouralla.

Blogistanikin on tullut viime aikoina pelkkää keuhkokuumeesta ja sairauksistani paukuttamista ja ruikuttamista enkä edes tiedä kannattaako näistä edes kirjoittaa julkisesti, mutta tämä toisaalta auttaa minuakin näinä aikoina. Antaa hiukan henkistä tukea.

Jos suoraan kirjoitetaan, niin minusta tuntuu että olen välillä hiukan ylihuolehtinutkin sairauksieni kanssa, mutta yksi ambulanssimies totesi hyvin sunnuntai-aamuna, voiko näistä asioista huolehtia liikaa? Parempi kai olla yliherkkäkin kuin aliherkkä? Aliherkkyys saattaa kostautua vielä pahemmin.

Toisaalta ylireagoimiseeni vaikuttaa sekin, että tämä on ensimmäinen kerta kun itse joudun näin isoja sairauksia käymään läpi ja toisaalta varmaan sekin, mitä lähimenneisyydessä on tapahtunut. Viime vuosina suvustamme on esimerkiksi lähtenyt aika iso liuta porukkaa, että kai se lisää vain huolestumista.

Heti, kun itselläänkin on jokin isompi sairaus, niin sitä ainakin vielä pohtii herkästi myös kuoleman mahdollisuutta.

Minullakin jäi kuukausi sitten asiani melko sotkuiseen tilaan, tein rohkeita ja vaikeitakin päätöksiä ja ajattelin että voiko minulle enää näin isoja ongelmia vastaan edes tulla, mutta pam! Sieltähän niitä välittömästi eteen tulla tupsahti.

Ja onhan tämä pitkä sairausjakso varmaan pysäyttänytkin minua vähän, kun olen "päässyt" tai pikemminkin joutunut täällä asunnossani yksin majailemaan melkein koko huhtikuun ajan ja suurimman osan ajasta et ole muuta jaksanut tehdä kuin levätä.

On päässyt vähän funtsaan asioita. Ja toisaalta, tässä on tämä jätkä kyllä aika maassakin tällä hetkellä. En tiedä kiinnostaako se ketään, mutta onhan tämä kurjaa. Ensin käyt tuollaisen keuhkokuumeen läpi ja sitten tulee heti perään jokin helkutin pumppuongelmakin. Että sellaista.

Koko huhtikuu tässä on oleiltu aika lailla yksistään ja koiteltu parantaa itseään. Toivon, että toukokuusta tulee jo parempi ja tämäkin jätkä pääsee vaikka kirmaamaan yhdelle oluelle jonkin raflan aurinkoiselle terdelle. Heh.