perjantai 3. marraskuuta 2017

Blogihiljaisuus päättyi- "Ei ole sattunut mitään poikkeuksellista"

Laskujeni mukaan siitä on jo noin puolitoista kuukautta aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt blogiani. Kääk! Olenko muka ollut jo niinkin pitkään kirjoittamatta mitään tänne, vaikka tykkään kirjoittamisesta?

Miksi olen ollut niin pitkään kirjoittamatta ja mitä minulle nykyään kuuluu? Siinä varmaan suurimmat kysymykset jotka blogini lukijoille heräsivät mieleen.

Puolitoista kuukautta on melko pitkä aika, mutta sinä aikana minulle ei ole sattunut mitään ihmeellistä. Olen ihan kunnossa vaikka ehkä blogihiljaisuudestanikin voisi muuta päätellä. Blogihiljaisuuteni saattaa johtua laiskuudesta tai sitten siitä etten ole saanut vain aikaan tekstiä tänne blogiini. 

Mutta minulle ei ole sattunut mitään poikkeuksellista. Asun yhä täällä Länsituulessa, melkein kaksiossa. Käyn naapurissa Majakassa töissä kahtena päivänä viikossa. Sen lisäksi teen keittiövuoroja Länsituulen keittiöllä, tosin niitä vuoroja minulla vähennettiin puolella syyskuussa. Ja odotan melko innokkaasti jo joulua!

Harrastan lisäksi edelleen kuntoilua, pleikkarilla pelaamista ja jääkiekon seuraamista. Ja lisäksi osallistun aktiivisesti täällä Länsituulessa järjestettäviin ryhmiin. Siinähän sitä on jo ohjelmaa yhdelle hengelle.

Jääkiekkoakin seuraan tottakai edelleen vaikka tänä syksynä minulla on jäänytkin väliin melko monta HPK:n kotipeliä jo, eli en ole niissä ollut paikan päällä. Joko pelinä on ollut aina niin kiinnostava Jukurit-matsi tai sitten en ole saanut Länsituulen kausikorttiani käyttööni johonkin peliin ja ei ole ollut varaa ostaa pääsylippua. Huomennakin minulta jää näiden syiden takia valitettavasti JYP-peli väliin. Vaikka sen haluaisin ehdottomasti livenä nähdäkin.

HPK:n kausi nyt ei ole sujunut kovin hienosti, joukkue on tällä hetkellä kymmenentenä. Mutta ehkä se siitä vielä iloksi muuttuu. Nyt on ainakin enteitä nähty jo paremmasta, kun Kerho on voittanut kaksi peliä putkeen ja tämä uusi hankintakin Jeremy Morin saalisti heti kaksi syöttöpistettä ensimmäisessä pelissään.

Mitäs työrintamalle kuuluu? Majakassa on pitkään pyörinyt jo yksi työprojekti. Ensin puretaan valkoisia kynttilälyhtyjä laatikoista, sitten täytetään ne 400 grammalla joko Fazerin sinistä suklaata tai sitten Geishaa ja lopuksi lyhdyt pussitetaan hienoihin lahjapusseihin. Minä olen melko usein punninnut suklaata lyhtyihin tai sitten purkanut lyhtyjä laatikoista pois, kun taitoni ei oikein riitä tuohon lyhtyjen pussittamiseenkaan. Sitäkin kerran kokeilin, mutta se oli tuskaista puuhaa.

Tuo lyhtyprojekti on pyörinyt jo pitkään Majakassa ja välillä siihen on jopa kyllästynytkin, mutta kyllä sitä sitten kuitenkin jaksaa puurtaa sen projektin parissa.

Täällä Länsituulessa puolestaan pyörivät yhä samat ryhmät kuin on pyörinytkin. Tiistaisin on teemakahvit eli jutellaan jostain tietystä teemasta ja juodaan kahvia, keskiviikkona pelataan lautapelejä, torstainakin on joku ryhmä jonka ohjelma muuttuu aina viikottain.

Perjantaina on puolestaan joka toinen viikko minun pitämäni visailuryhmä ja lauantaisin on fiiliskahvila. Kerrotaan viikon fiiliksiä ja juodaan kahvia talon laskuun. Lauantaina on myös peliryhmä eli jälleen pelataan lautapelejä ja sunnuntaisin viikon päättää sitten biljardiryhmä. 

Käyn aika paljon noissa Länsituulessa järjestettävissä ryhmissä. Niissä on ihan mukava käydä, ovat leppoisaa ajan vietettä. Ja pyöritän siis omaakin ryhmääni, Villen visailuryhmää joka toisen viikon perjantaina. Silloin on ohjelmassa tietokilpailu. Luulen, että täällä on pikkujouluissakin yhtenä ohjelmana luvassa tietokilpailu ja olen miettinyt jo jouluisiakin kysymyksiä.

Yksi kysymyksistä on esimerkiksi, että Pitkäaikainen ja suosittu Markus-sedän lastentunti alkoi 1.12.1926, Yleisradion perustamisvuonna. Minkä joulun salaisuuden Markus-setä paljasti jo ohjelman alkuaikoina? Ja toinen on, että kuka keksi sanat suomenkieliseen Petteri Punakuono-lauluun ja kolmas kysymys kuuluu siten, että mikä tuttu jouluinen perinne, johon nykyään osallistuu noin miljoona suomalaista vuosittain, alkoi 16.12.1973? Vastauksia en tässä tekstissä paljasta, mutta noita kysymyksiä voi itse kukin halutessaan miettiä. 

Tänään oli hyvä päivä, kun Kelan tuki tuli jo nyt. Normaalisti tulee 5.päivä, mutta nyt tuli jo aiemmin kun 5.päivä on sunnuntai. Parin viikon ajan jouduin tuossa hiukan kituuttelemaan ruokaostostenkin kanssa, mutta nyt voi ostella hiukan reilummin ruokaa ainakin taas hetken aikaa. Voi ostaa jo nyt viikonlopuksikin kunnon eväät.

Henkilön Ville Heino kuva.

Mitäköhän sitä muuta? Tänään kävin pitkästä aikaa naapurissa sijaitsevassa Aarreaitta-kirpputorilla ja mukaan tarttui kuvassa oleva söpö lumiukko-koriste. Koristeen hinta oli vain yksi euro. Voisihan sitä kirppiksillä useamminkin poiketa, jos sieltä löytää tuollaisia suht edullisia tuotteita. Mistä sitä tietäisi vaikka olisi näin joulua ennen muitakin joulutuotteita myynnissä.

Hiukan odotan jo muutenkin joulua. Ja eikä siihen menekään enää kun noin kuukausi kun pääsee koristelemaan pirttinsä joulukoristeilla ja pääsee aloittamaan jouluvalmistelut. Veronpalautusta minun pitäisi saada noin 500 euroa, jos ulosotto ei vie rahoja nokkani edestä.

Saamistani veronpalautusrahoista varmaan iso osa menee joulubudjettiin, lahjoihin ja muihin jouluvalmisteluihin. Näin olen ainakin fundeeranut. Kyllähän minulla sitä velkaa ulosotossakin olisi, mutta sitä maksan muutenkin jo aina joka kuukausi noin 300 euron verran.

Saa nähdä käynkö muuten huomenna haudoilla kun on pyhäinpäivä... 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!