lauantai 23. joulukuuta 2017

Joulupäivän tv-tärpit

Aiemmin tällä viikolla julkaisin blogipostauksen, jossa esittelin minkälainen on televisio-ohjelmatarjonta jouluaattona. Minkälainen se muun muassa on ja mitä minä ajattelin sieltä katsella jouluaattona.

Nyt on aika käsitellä joulupäivän tv-ohjelmia. Joulu on juhla-aikaa myös televisiossa ja televisio tarjoaa luultavammin jouluna enemmän mielekästä katseltavaa kuin muina aikoina. Joulupäivänä tulee etenkin paljon mielenkiintoiselta vaikuttavia elokuvia.

Tässä listausta siitä, mitä ohjelmia minä ajattelin suklaiden kanssa katsella televisiosta joulupäivänä:

Nelonen 9.00-9.55 Disney esittää: DuckTales
- Nyt ne alkavat! Ankronikan uudet jaksot. 1990-luvullahan, tenavana Ankronikka oli yksi lempitv-ohjelmistani ja nyt Ankronikasta alkaa uudet jaksot. Pitäähän näille antaa mahdollisuus vaikka usein nämä uudet jaksot vanhoissa tutuissa lasten piirretyissä on ollut kerta toisensa jälkeen floppeja. 

Nelonen 10.35-12.15 Sei7semäs kääpiö
- Koko perheen seikkailukomedia. Voi olla hauskaa katseltavaa. 


YLE TV1 11.10-12.00 Tartu Mikkiin
- Tartu Mikkiin- ohjelman joulujaksoja. Tartu Mikkiin oli ihan katseltava tv-ohjelma ja useiden tv-ohjelmien joulu"numerot" ovat viihdyttäviä ohjelmia. Kannattaa ainakin vilkaista miltä näyttää tämä Tartu Mikkiin!

YLE TV2 11.51-13.15 Rölli ja kultainen avain
- Rölli-elokuva ja nehän on viihdyttäviä elokuvia. Tässä elokuvassa Juurakko-niminen tyttö ystävystyy Röllin kanssa. Ja heidän käsissään on koko Röllikylän kohtalo. Pitäisi olla riemukas kertomus.   

YLE TV1 12.00-12.49 Tartu Mikkiin-jatkot
- Jatko-osa päivällä aiemmin näytetylle Tartu Mikkiin-ohjelmalle.

YLE Teema, Fem 12.00-14.10 Ihmeellinen on elämä
- Perinteinen jokajouluinen klassikkoelokuva. Pakko nähdä tänäkin vuonna.

YLE TV1 13.30-14.35 Tottisalmen perillinen
-  Anni Swanin nuorisoromaanista tehty elokuva renkipojasta, jonka oikea henkilöllisyys kätkeytyy petosten ja rikosten taakse. Voi olla mielenkiintoinen elokuva.

YLE TV2 14.25-15.40 Niko2- lentäjäveljekset
- Niko 2- lentäjäveljekset on tietokoneanimaatoelokuva, joka on jatko-osa elokuvalle Niko-Lentäjän poika. 

MTV3 19.05-21.15 Yhdeksän kuukautta
- Komediaelokuva San Fransiscossa asuvasta pariskunnasta, jonka mies pelkää kuollakseen isyyttä, mutta ehtii kasvaa suuren tehtäväänsä yhdeksän kuukauden aikana. 

YLE TV2 19.30-21.05 Itse ilkimys 2
- Animaatioelokuva, Kannattaa katsella, miltä näyttää tämä leffa.

YLE TV2 21.05-22.40 Napapiirin sankarit
- Seikkailukomedia ja romanttinen matka halki öisen Lapin ja suomalaisen miehen sielunmaiseman. Näyttelijöinä nähdään muun muassa Jussi Vatanen, Jasper Pääkkönen ja Timo Lavikainen.

Henkilön Ville Heino kuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!