sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuosikatsaus 2017

Nyt eletään vuoden 2017 viimeistä päivää. Vuotta 2017 voi kuvailla minun osaltani melko tasapaksuksi, harmaaksi ja latteaksi. Mitään suurta, mullistavaa ja ihmeellistä ei ole oikein tapahtunut.

Vuoden kohokohtani taisivat olla yön yli reissuni Helsinkiin ja isäni kanssa vietetty joulu. No, ihan hyväkin että tämä vuosi on ollut hiukan lattea. Kun muistelee mitä kaikkea on viime vuosina lähisuvussamme tapahtunut, niin on ihan hyväkin että tämä vuosi jäi melko tapahtumaköyhäksi niihin, tapahtumarikkaisiin vuosiin verrattuna.

Nyt käyn läpi kuukausittain sitä millaisia blogipostauksia kirjoittelin vuonna 2017.

Tammikuu

Vuoden ensimmäisessä 12.1.2017 julkaistussa blogipostauksessa hämmästelin KalPan ja HPK:n erittäin positiivisesti sujuneita liigakausia. Kautta 2016-2017 oli tuolloin tahkottu kaksi kolmasosaa ja sekä KalPa että HPK olivat sijoittuneena runkosarjassa paljon ylemmäs kuin mitä eri asiantuntijatahot veikkasivat ennen kyseisen liigakauden alkua. KalPa oli runkosarjassa toisena ja HPK nelosena.

Tammikuun 26.päivänä puolestaan bloggasin tekstin, jossa kirjoitin suorasanaisesti siitä, millaista elämäni tällä hetkellä on. Yhä tälläkin hetkellä kuntoudun psykoosi-nimisestä sairaudesta ja vietän tällä hetkellä päiväni suurimmaksi osaksi kotona ja olen kuntoutustuella.

Työelämässä en tälläkään hetkellä ole, vaan teen joitain hajanaisia tunteja töitä Työtoiminta Majakassa keskiviikkoisin ja perjantaisin. Teen myös töitä Länsituulen omassa keittiössä, keskiviikkoisin ja torstaisin kahden tunnin ajan.

Tuolloin tammikuun loppupuolella paalutin tavoitteekseni palata vielä jonain päivänä työelämään ja se on tavoitteeni yhä nykyäänkin. Tavoitteenani on saada itseni kuntoon ja palata takaisin töihin. Kuntoutumiseni on hyvin myös sujunut ja tällä hetkellä työelämään palaamiseni joskus tulevaisuudessa näyttää hyvinkin mahdolliselta. 

Helmikuu 

Helmikuussa 2017 mietin vastausta hyvinkin arkiseen kysymykseen, mitä tänään syötäisiin? Se oli tuolloin polttava kysymys ja on tietenkin välillä vieläkin. Helmikuussa kirjoittamassani blogiviestissäni toin esille niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen mitä sitä kulloinkin syö.

Joskus sitä arvostaa sitä, että ruoka on helppoa ja vaivatonta laittaa. Joskus taas ruoan maku ratkaisee eikä haittaa ollenkaan, vaikka ruoan laittamiseen menisi pidempikin tovi. Oikeastaan ainoa tekijä mikä ratkaisee lähes aina on se, että koittaisi laittaa vaihtelevasti ruokaa. Ruoan hintakin toki joskus vaikuttaa ostopäätöksiin.

Välillä on tuon blogipostauksen mukaan kiva kokeilla myös uutta.

Maaliskuu

Maaliskuun ihan ensimmäisinä päivinä olin matkalla absolutismiin. Bloggasin 2. maaliskuuta postauksen, jossa kirjoitin tavoitteena minulla olevan raitis elämä. Tuolloin olin ollut jo vuoden ja viiden kuukauden ajan juomatta alkoholia. Tuolloin olin juuri lopettanut myös antabus-lääkityksen käytön. Kirjoittelin myös siitä millaisia ongelmia minulla oli ollut alkoholin käytön kanssa ja kuinka olin koittanut päästä eroon alkoholin liikakäytöstä, onnistuenkin siinä lopulta antabus-lääkityksenkin avittamana.

Maaliskuussa kirjoittelin myös siitä kuinka minuun oli iskenyt kova matkakuume. Olin typeryyksissäni mennyt selailemaan eri matkailukohteiden sivustoja ja sitten se oli iskenyt, kova matkakuume!

Mietin myös tuossa blogipostauksessani keinoja siihen, kuinka tuota matkakuumetta voisi lieventää. Voisi tehdä yhden päivän reissuja jonnekin Suomen kaupunkiin. Voisi suunnitella kesällä edessä olevaa reissua ja tutustua matkaoppaisiin. Voisi tehdä vierailun Aulangolle ja käydä samalla vaikka Aulangon kylpylässä. Ja miksei voisi tehdä retkeä myös hotelli Petäykseen Tyrväntöön? Ja tuolloin olin lähdössä kovaa vauhtia kesällä reissulle Turun saaristoonkin.

Huhtikuu

Huhtikuussa julkaisin vain yhden blogitekstin. Silloin julkaisin kevät-aiheisen tietovisan. Halukkaat ja innokkaat saivat ratkottavakseen kivan tietokilpailun. Olisi kiva saada tiedää kuinka moni tuohon yritti tietokoneiden ääressä vastailla.

Toukokuu

Toukokuun loppupuolella julkaisin blogitekstin, jossa ensinnäkin ihmettelin sitä kuinka olin ollut jo melkein kahden kuukauden ajan bloggaamatta. Mietin syitä siihen, mistä melkein kahden kuukauden pituinen blogihiljaisuuteni saattaisi johtua.

No tuolloin 22.päivä toukokuuta olin kuitenkin päättänyt lopettaa blogi"taukoni" ja postata taas tekstiä blogiini. Kahden kuukauden blogi"taukoni" aikana oli ehtinyt kuitenkin jo tapahtumaan melko paljon, oli tahkottu loppuun SM-liigan playoffsit, oli juhlittu pääsiäistä ja vappua ja oli ehditty kisaamaan jo jääkiekon MM-turnauskin sekä olin myös noiden kahden kuukauden aikana käynyt Tampereella, Super-messuilla.

Henkilön Ville Heino kuva.
Super-messut järjestettiin Tampereen messu-ja urheilukeskuksessa.

Tuossa 22.päivä toukokuuta kirjoittamassani blogipostauksessa perkasin läpi sitä, millainen oli jääkiekon MM-turnaus Suomen osalta tarkasteltuna. Ihmettelin myös sitä, kuinka oma liikunta oli jäänyt vähemmälle viime aikoina. Minulla oli tuolloin jo menossa jokin ihme lamajakso liikunnan suhteen.

Olin tuolloin aloittanut just myös pitämään Länsituulessa omaa nimikkoryhmääni, Villen visailuryhmää. Huhtikuun lopulla olin myös käynyt Tampereella Super-messuilla. Messuhallissa oli ollut samaan aikaan viidet eri messut ja minua oli kiinnostanut etenkin kotimaan matkailumessut.

Kesäkuu

Kesäkuussa kirjoittelin blogiini rakkaasta harrastuksestani, pelaamisesta. Ja nimenomaan playstation 3:lla pelaamisesta sekä kirjoittelin jonkin verran myös siitä millaista pelihistoriaa minä omaan. Olen aikoinani pelannut niin Nintendolla, tietokoneella kuin nykyään Playstation 3:llakin.

Kesäkuussa juhannuksen lähestyessä kirjoittelin blogiini myös siitä, mitä eri juhlapyhät minulle merkitsevät. Onko juhlapyhät vain päiviä muiden joukossa vai merkitsevätkö juhlapyhät minulle jotain erityistä?

Minulle tuon blogikirjoituksen mukaan juhlapyhät merkitsevät melko paljon. Ne ovat kivoja piristyksiä perusarjen keskelle. Ja tärkein juhlapyhä minun mielestäni on joulu.

Kesäkuun 28.päivä äitini menehtymisen vuosipäivän lähestyessä kirjoitin blogiini äidistäni. Kuinka olin 12.päivä heinäkuuta vuonna 2011 saannut työpaikalleni huolestuttavan soiton isältäni ja lähtenyt kesken työpäivän pois töistä, kuinka äitini oli menehtynyt 13.päivä heinäkuuta vuonna 2011 ja millainen äitini oli sekä millaista muun muassa vapaaehtoistyötä äitini oli tehnyt elämänsä aikana.

Heinäkuu 

Heinäkuun käynnistin bloggaamisen saralla siten, että kirjoitin rahaongelmistani blogiini. 5.päivä heinäkuuta julkaisin blogitekstin, jonka mukaan olen yksi niistä joka on onnistunut sössimään raha-asioidensa kanssa. Ongelmat alkoivat silloin, kun alkoholi astui elämääni yhä enevevämmässä määrin.

Nyt on useampi tuhat euroa ulosotossa, kuukausittaiset tulot eivät ole kovin suuret ja niistäkin 300 euroa menee kuukausittain ulosottoon. Tuolloin se löikin eteen mielenkiintoisen haasteen, kuukausittaisista menoista pitäisi saada 100 euroa säästettyä. Kävinkin tuossa blogipostauksessani läpi keinoja, milllä voisi säästää ruokamenoissaan.

13.heinäkuuta julkaisin uudelleen viisi vuotta sitten julkaisemani blogipäivityksen. Tuolloin oli tullut kuluneeksi viisi vuotta veljeni menehtymisestä ja julkaisin uudelleen tekstin, jossa olin viisi vuotta sitten kirjoittanut veljestäni ja veljeydestämme.

Heinäkuun noin puolivälissä eli 18.päivä heinäkuuta kirjoitin blogiini muutoksesta joka ei pitänyt. Kirjoitin kuinka olin aikoinani ensin laihduttanut itsestäni pois 25 kiloa ja kuinka olen taas lihonnut jälleen. Pohdin myös sitä voiko ihminen muuttua ja olenko minä todiste siitä vai onko ihminen pohjimmiltaan aina se samanlainen yksilö, jollaiseksi on syntynyt?

22.päivä heinäkuuta puolestaan postasin blogiini tekstin, jossa kävin läpi asioita, jotka tuottavat minulle hyvän mielen. Tällaisia asioita olivat onnistumiset ja voittaminen, Vilma ja Veikko, liikunta, siisti koti ja se kun saa kaikki kotityöt tehtyä, biljardin peluu, kirjoittaminen ja bloggaaminen, saunominen, hyvä ruoka ja pitsa sekä herkuttelu ja se että saan tehtyä jollekin toiselle hyvän mielen sekä hyvä musiikki.

Henkilön Ville Heino kuva.


Henkilön Ville Heino kuva.
Herkuttelu luo Viltsulle hyvää mieltä.

Heinäkuun loppupuolella kirjoittelin blogiini myös esittelyä tästä Länsituulesta, jossa asun tällä hetkellä. Siitä millaista täällä on asua ja minkälaista kuntouttavaa ohjelmaa täällä on sekä miten minä olen tänne aikoinani päätynyt asumaan. Tämä kyseinen teksti hieman pidennettynä päätyi lopulta myös Länsituulen kotisivuille nettiin koko kansan luettavaksi.

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna puolestaan tein yön yli reissun Helsinkiin ja tuosta reissusta kirjoitin blogiini osin heinäkuun ja osin elokuun puolella. Kirjoitin ensinnäkin mielikuvistani Helsingistä ja sitten myös siitä miten reissuni oli sujunut. Kävin Helsingissä ensin tutustumassa Senaatintoriin ja Helsingin Tuomiokirkkoon, sitten kävin kauppatorilla. Kävin Helsingissä myös Sea Linen miniristeilyllä, joka kiersi pitkin Helsingin saaristoja.


Henkilön Ville Heino kuva.
Näin Helsingissä muun muassa Tuomiokirkon.
Henkilön Ville Heino kuva.
Näin Helsingissä myös Kauppatorin.


Helsingissä olin myös katselemassa Stand up Finlandian päätösshow:n Live club Apollossa. Nämä kaikki tapahtuivat lauantaina ja sunnuntaina, reissuni päätöspäivänä kiersin Helsinkiläisiä museoita. Kävin niin Ateneumissa, Kiasmassa kuin luonnontieteellisessä museossakin.

Henkilön Ville Heino kuva.
Kävin Helsingissä tutustumassa myös Ateneumiin.

Henkilön Ville Heino kuva.
Ateneumissa oli esillä myös taulu "Taistelevat metsot."

Elokuu

Elokuussa kirjoitin blogiini niistä kaikista kohteista, mitkä Helsingissä olisi vielä hienoa nähdä ja kokea. Olin aiemmissa reissukirjoituksissani kirjoittanut että ehdin näkemään Helsingissä yön yli reissuni aikana paljon, mutta en sittenkään ihan kaikkea. 7.elokuuta postasinkin blogitekstin, jossa kerroin niistä kohteista joita Helsingissä olisi vielä hienoa nähdä ja kokea. Tällaisia kohteita ovat muun muassa Suomenlinna, Helsinki Design District ja arkkitehtuurimuseo sekä designmuseo, talvipuutarha ja temppeliaukion kirkko sekä Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha.

10.elokuuta puolestaan teimme Majakasta päivän reissun Turkuun ja kirjoitin tuosta reissusta blogiini samana päivänä. Kerroin siitä millaisen reissun teimme, missä kaikkialla Turussa kävimme ja päivitin tuolloin myös Turusta kuvia blogiini.

Henkilön Ville Heino kuva.
Kuvaa Turusta.

Henkilön Ville Heino kuva.
Kuvaa Turusta.

Henkilön Ville Heino kuva.
Kuvaa Turusta.

Bloggaustahtini elokuussa oli varsin hyvä ja jälleen 16.elokuuta kirjoitin yhden blogitekstin. Tuon blogitekstin otsake oli "Yksi harha-askel johti takaisin antabuksen käyttöön" ja se on vuoden neljänneksi klikatuin juttuni. Tuossa tekstissä kerron siitä kuinka olin ollut jo neljä ja puoli kuukautta täysin raittiina ja nythän tuo lukema ilman alkoholia on vieläkin isompi.

Tuon esille kuinka pystyn halutessani olemaan helpostikin juomatta alkoholia ja miten vahva lääke antabus on ja kuinka se auttaa alkoholittomassa elämässä. Toin myös esille sen, että olin huhtikuun alussa kyllä hairahtanut käyttämään alkoholia runsaamminkin. Olin ollut viihteellä ja juonut alkoholia melko paljon yhden illan aikana, tuon jälkeen olinkin jälleen ruvennut käyttämään antabusta. 


Elokuun loppupuolella kirjoitin blogiini siitä kuinka tekemäni kova työ laihduttamisen eteen on enää vain kaunis muisto. Olen aiemmassa elämässäni laihduttanut pois ruhostani peräti 25 kiloa, mutta nyt nuo kilot ovat tulleet takaisin, korkojen kera. Käyn blogitekstissäni läpi niitä asioita, jotka ovat vaikuttaneet siihen miksi olen taas lihonut takaisin laihduttamani kilot.

Syyskuu

Syyskuun 6. päivä kirjoitin blogiini vuoden klikatuimman juttuni. Juttu käsitteli Liigapörssiä ja sen otsikko oli "Liiga alkaa ylihuomenna- tästä vinkit Liigapörssiin". Tällä jutulla on nyt klikkauksia jo peräti vähän yli 150. Otsikon mukaisesti olin koonnut tekstiin vinkkejä Liigapörssin ensimmäiselle pelijaksolle.

Henkilön Ville Heino kuva.
Rinkelinmäen jäähalli kaukaa kuvattuna.

Syntymäpäivänäni 14.syyskuuta kirjoitin puolestaan blogiini tekstin niistä asioista, joita elämä on minulle tähän mennessä opettanut. Minulla on esimerkiksi tapana sanoa, että se on elämässä tärkeintä joiden menettäminen tekee eniten kipeää. Toin myös esille muun muassa sen, kuinka lukuisat vastoinkäymiset ovat opettaneet minulle sen, että jokainen päivä kannattaa elää mahdollisimman täysillä. Elämä on arvokas asia ja siitä kannattaa nauttia. Toin tuossa blogitekstissäni myös tukun muita asioita, joita elämäni on minulle tähän mennessä opettanut.

Lokakuu

Lokakuu oli vuoden ainoa kuukausi, jolloin en kirjoittanut mitään blogiini.

Marraskuu

Marraskuun alussa heti sitten kirjoittelinkin niitä syitä miksi olin ollut blogissani hiljaa jopa puolentoista kuukauden ajan. Tykkään kirjoittamisesta, mutta silti olin ollut jo puolentoista kuukauden ajan bloggaamatta. Pitkästä blogihiljaisuudesta huolimatta minulle ei ollut tuon puolentoista kuukauden aikana sattunut mitään poikkeuksellista.

14. marraskuuta kirjoittelin puolestaan blogiini tekstiä positiivisuudesta. Tuon blogitekstini otsikko oli "Positiivisuutta!" ja listasin siihen blogipostaukseeni niitä positiivisia asioita, joita elämästäni tällä hetkellä löytyy. Tällaisia asioita olivat visailuryhmä, josta kirjoitinkin paljon tarinaa, biljadin pelaaminen ja tärkeät lähimmäiset sekä se että joulu oli tuolloin marraskuun puolivälissä kovaa vauhtia lähestymässä.

Marraskuun lopussa pohdin blogissani sitä onko minulla varaa tänä vuonna jouluun. Pohdin sitä paljonko rahaa tulisi kulumaan yhteensä joululahjoihin ja joululeivonnaisiin sekä jouluruokiin ja onko minulla varaa niihin. Sekä toin esille myös sen ilmiselvän faktan, että se olisi minulle valtava pettymys jos minulla ei olisi varaa joulun viettoon.

Marraskuun 29.päivä lisäsin blogiini kirjoittamani puheen 100-vuotiaalle Suomelle. Tuo puhe on vieläkin luettavissa blogistani ja se luettiin myös Länsituulen Suomi100-juhlissa. Kirjoittamani puhe oli vuoden toiseksi klikatuin blogipostaukseni.

Henkilön Ville Heino kuva.
Suomi100-juhlakakku.

Henkilön Ville Heino kuva.
Suomi100-juhlakattaus.

Joulukuu

Joulukuussa kirjoitinkin sitten blogiini paljon joulusta. Siitä muun muassa mitä joulun aika merkitsee,mikä on joulun vietossa parasta ja mikä luo jouluista tunnelmaa. Kirjoitin blogiini myös siitä kuinka jouluaattomme sujui sekä julkaisin postauksen jossa oli iso tukku kysymyksiä joulusta ja vastauksia niihin.

Henkilön Ville Heino kuva.
Joulun juhlaillallinen katettuna,

Henkilön Ville Heino kuva.
Joulukuuseme tänä vuonna.


Tällainen oli vuosi 2017 Viltsun nurkkauksen näkökulmasta tarkasteltuna. Kiitos kun olit reissussa mukana ja toivottavasti pysyt Viltsun nurkkauksen lukijana myös vuonna 2018! Hyvää ja onnellista uutta vuotta kaikille Viltsun nurkkauksen lukijoille!



Tässä vielä Viltsun nurkkauksen vuoden 2017 klikatuimmat blogipostaukset.

1. Liiga alkaa ylihuomenna- tästä vinkit Liigapörssiin 151 klikkausta (julkaistu 6.9.2017)
2. Puhe 100-vuotiaalle Suomelle 134 klikkausta (julkaistu 29.11.2017)
3. Haaveena paluu työelämään 78 klikkausta (julkaistu 26.1.2017)
4. Yksi harha-askel johti takaisin antabuksen käyttöön 65 klikkausta (julkaistu 16.8.2017)
5.  Kuinka säästää 100 euroa? 59 klikkausta (julkaistu 5.7.2017)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!