Kyllä minäkin kadun asioita. Itse asiassa minun syntilistani on melko pitkä, ainakin siltä tuntuu. On monia asioita, joita kadun. Joitakin asioita, joita olen tehnyt kadun ja kadun myös sellaisia asioita, joita olen jättänyt tekemättä.
On tullut tehtyä asioita, joista en ole kovin ylpeä tai sitten on tullut tehtyä täysin tuomittavia tekoja, joita nyt jälkeenpäin joutuu katumaan. On tullut myös tehtyä tekoja, joilla on loukannut muita tai tuottanut huonoa mieltä toisille ja niitä joutuu katumaan. Tai tosiaan, kyllä myös sellaisia asioita, joita on jättänyt tekemättä joutuu katumaan. Kun sille ihastukselle ei ole rohjennutkaan puhua tai ehdottaa mitään, se on jälkikäteen kaduttanut.
Katumista edeltää jonkin sortin virhe. Joko on ollut virhe tehdä jotain, jokin valinta on osoittautunut virheeksi tai sitten jonkin asian tekemättä jättäminen on koitunut virheeksi. Virheet toisaalta opettavat meitä ihmisiä ja opettavat meille armollisuutta muitakin kohtaan. Virheiden kauttakin kasvamme ihmisinä koko ajan.
Katuminen on tärkeää, se on merkki siitä että tietää mokanneensa, tehneen virheen ja silloin siitä voi mahdollisesti ottaa opikseen. Tietenkään ei kannata jatkuvasti itseään soimata, kun se ei muuta tehtyä tekemättömäksi tai päinvastoin. Mutta toisinaan joitakin asioita voi korjata tai vähintään tehdä eritavalla seuraavalla kerralla.
Se, että katuu tekojaan ei tarkoita etteikö voisi itselleen antaa tehtyjään virheitä anteeksi. Menneisyyttä ei pysty muuttamaan, mutta tulevaisuuteen pystyy vaikuttamaan. Sitä on tullut tehtyä virheitä, kaduttua niitä, mutta on tullut myös annettua itselleen virheet anteeksi ja haluaa pyrkiä toimimaan toisin tulevaisuudessa.
Olen käyttänyt tässä blogitekstissäni pohjana Fitfunfamilyn blogia, jossa on katumista pohdittu hyvin tekstissä "Mitä minä kadun? Vai kadunko mitään?"
Kannattaako katuminen sitten? Vai onko turha jäädä katumaan ja vellomaan menneisiin? Mennyttä ei voi kuitenkaan enää muuttaa.
Katumista tutkinutta Katriina Hyvöstä Jyväskylän yliopistosta on haastateltu MeNaisiin ja ainakin hänen mukaansa katumisesta voi olla hyötyä, ainakin silloin kun siitä saa polttoainetta muutokseen. Katuminen on hyvästä silloin, kun se saa tunnistamaan mitä elämässä kannattaa muuttaa tai missä kehittyä. Kun on tehnyt jonkin virheen, ja sitä on alkanut katumaan tietää mokanneensa ja silloinhan tietää että pitää toimia toisin seuraavalla kerralla.
Tärkeä osa katumista on itsesyytös. Mitä olisin voinut tehdä toisin? Mutta katuminen voi olla silloin haitallista, jos on vaikea päästää irti menneisyydestä ja eikä löydä uusia tavotteita.
Mitä minä sitten kadun? Kadun esimerkiksi sitä kun menin avaamaan äidin koulusta palkinnoksi saamansa vanhan ja ainakin tunnemielessä arvokkaan pääsiäismunan. Kadun myös sitä, kun menin yksi joulu nostamaan hulabaloon siitä, kun veljeni voitti hänelle nimipäivälahjaksi ostamastani joulukalenteriarvasta 500 euroa!
Kadun myös törttöilyjäni alkoholin kanssa ja sitä, kun olin alkoholisoitunut. Ja kadun kun sain tehdyksi alkoholitörttöilyjenikin vuoksi velkaa ulosottoon. Kadun myös kun menin silloin joskus huijaamaan Jatkoajan toimitusta. Tästäkään ei ollut mitään hyötyä vaan päinvastoin Kadun myös sitä, kun hajotin meidän perheen ensimmäisen Nintendo-konsolin. Hävisin baseball-pelin ja viskasin muuntajan irti seinästä niin että se hajosi, Nintendoa ei voinut tämän jälkeen enää käyttää.
On kaiketi ylipäänsä ihme, että porskutan vielä näinkin elinvoimaisena tuollaistenkin tekojen jälkeen.
Hyvä kirjoitus. Virheetkin kuuluvat elämään. Mukavaa alkavaa kevättä!
VastaaPoista