lauantai 10. marraskuuta 2018

Kuinka selvitä pimeästä marraskuusta?

Elämme vuoden pimeintä aikaa, eli marraskuuta. Ulkona luonnossa ei paljoa valoa näinä päivinä ole vaan on harmaata ja kosteaa. Aamusta lähtien on niin pimeää että pitää melkein koko päivän pitää sisävaloja päällä. Tässä piilee masennusriskinsä. On niin pimeää että tekisi mieli vain masentua. Puhutaan usein kaamosmasennuksesta.

Wikipedian mukaan kaamosmasennus on pimeään vuoden aikaan toistuvasti esiintyvä masennustila. Kaamosmasennuksesta kärsivillä masennusoireet tyypillisesti rajoittuvat syksyyn tai talveen ja helpottuvat kevään ja kesän tullessa. 



Mutta jostainhan sitä pitää repiä iloa tämän pimeän marraskuunkin aikana? Ettei sitä pääse masentumaan. Mielestäni tänä vuonna varsinkin on eletty kovin mustaa marraskuuta, mistä sitä iloitsisi näinä aikoina? Kuinka ehkäistä kaamosmasennusta?

En osaa antaa kovin yleispäteviä vinkkejä asiaan. Enkä lähde edes niin laajasti asioita miettimään. Kerronkin lähinnä vain omasta näkökulmastani, mitkä asiat minua piristävät jopa näinä synkkinä vuodenaikoina. 




Olin ensin aikeissa kirjoittaa harrastuksistani oman blogipostauksensa, mutta sitten ajattelin että senhän saa hyvin ympättyä tähän blogipostaukseen mukaan. Harrastuksethan ovat sellainen asia josta saa revittyä iloa myös näinä pimeinä vuodenaikoina. Sitten kun minun harrastukseni ovat vielä sellaisia ettei ne rajoitu mihinkään tiettyyn vuodenaikaan tai valoon vaan niitä voi myös marraskuussa harrastaa. 

Minun harrastuksiani ovat kirjoittaminen, biljardin pelaaminen, penkkiurheilu, visailuryhmän pitäminen, erikseen jääkiekon seuraaminen ja HPK:n peleissä käyminen sekä vielä erikseen muu liikunta kuten lenkkeily. Ja sitten olen vahvoissa aikeissa vielä aloittaa myös sählyn pelaamisen. 

Siinä tärkeitä harrastuksiani. Harrastamalla rakkaita asioita niin saa positiivista sisältöä elämään ja sehän on tärkeää myös näinä aikoina. Esimerkiksi minulla on tällä hetkellä vahva halu ja into kirjoittaa tekstejä. Se on myös näkynyt täällä blogissakin varmasti, olen julkaissut viime aikoina paljon postauksia. Kirjoittamalla saa myös purettua tarvittaessa niitä negatiivia ajatuksiaan. Kirjoittaminen on samalla hyvää terapiaa. 

Jääkiekon seuraaminen on myös minulle hyvin tärkeää. Kirjoitin juuri pari päivää sitten että katselen tällä kaudella jääkiekkoa enemmän kuin koskaan aiemmin. Se on paljon sanottu kun ottaa huomioon että olen jo lukuisia vuosia ollut innokas jääkiekon seuraaja mutta tuo toteamus on silti varmasti totta. All star-passin hommaamisen myötä jääkiekon seuraamismahdollisuuteni kasvavat.

Eihän siinä jää paljoa aikaa velloa negatiivisissa ajatuksissaan kun katselee illat pitkät jääkiekkoa ja se pitää minut iloisena. Tykkään jääkiekon seuraamisesta. Ja tällä kaudella ei pitäisi tarvita masentua edes HPK.n pelien seuraamisesta, sillä HPK:lla on sujunut tällä kaudella hyvin. Joukkue on SM-liigan sarjataulukossa kolmantena. Tosin viime aikaiset pelit eivät ole Kerholta kyllä sujuneet kovin mairittelevasti, viidestä edellisestä pelistä joukkue on onnistunut voittamaan vain yhden. 








Kuinka muuten ehkäistä kaamosmasennusta? Liikunta on minulle sellainen asia myös mistä saan positiivista energiaa. Biljardin pelaaminen, tiistaisin oleva liikuntakerho, mahdollinen sählyn aloittaminen ja muu liikunta kuten lenkkeily. Liikkumalla saa usein hyvän olon tunteita, joskus jopa onnistumisen tunteita ja ne lievittävät pahaa oloa. 

Harrastuksien lisäksi myös mahdolliset lähisukulaisten tapaamiset saa mielen ilostumaan. Isän ja siskon perheen kanssa vietetty aika on tärkeää. Olen sanonut että Vilmalla oli suuri rooli aikoinaan siinä että selvisin niin hyvin äitini kuolemasta. Vilman läsnäolo sai aina minut iloiselle tuulelle. Ja niin se on myös näinäkin aikoina, Vilman ja Veikon läsnäolot saavat minunkin mielen ilostumaan. Pitäisikin nähdä lähisukulaisiaan useammin.   

Sitten voi suunnata katseensa jo edessä siintävää joulua kohti. Joulu on ainakin minulle sen verran rakas juhla että sen hössötys ja odottaminen auttaa selviämään negatiivisistakin mielialoista. Näinä aikoina on iso kysymys se, että koska sitä saa alkaa hössöttämään sitä joulua? Saahan sitä hössöttää jo nyt ja nyt voi ainakin jo odottaa sitä että kuukausi vaihtuu ja alkaa joulun valmistelu. 

Ei muuta kuin jouluradio soimaan ja joulun odotukseen ja tunnelmaan hiljalleen virittäytymään. Siinä muutama minun keinoni kaamosmasennuksesta selviämiseen. Miten sinä blogini lukija koitat selviytyä marraskuusta? Entä vaivaako se kaamosmasennus?   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!