sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Pienemmällä rahamäärällä nautinnollinen syntymäpäivä

Vietin eilen mahtavan päivän. Täytin 35 vuotta ja juhlistin ikääntymistäni oikein mukavalla ohjelmalla. Aluksi luulin että rahatilanteeni takia minulla ei ole varaa mihinkään, mutta sainpahan sitten pienemmälläkin budjetilla miellyttävän päiväohjelman aikaiseksi. Voin jatkossakin ikääntyä, mikäli vanhentuminen on näinkin mukavaa.

 

Rahatilanteeni on tällä hetkellä tiukka jolloin jouduin juhlistamaan syntymäpäiviänikin maltillisesti ja reilusti pienemmällä budjetilla kuin mitä oli alunperin tarkoitus. Minulla oli suunnitelmissa ja haaveissa viettää synttäreitäni sekä perjantaina että lauantaina ripotellen ohjelmaa kummallekin päivälle. 

Suunnitelmani kuitenkin melkein kuihtuivat kasaan kun rahatilanteeni selvisi. En tiukemmassakaan rahatilanteessa jäänyt silti kotiin valittamaan ja surkuttelemaan vaan yritin parhaani mukaan laatia hyvän ohjelman yhdelle päivälle eli varsinaiselle syntymäpäivälleni lauantaille ja onnistuinkin siinä lopulta.




Jouduin karsimaan viikonlopulta nämä kalleimmasta päästä olevat ohjelmanumerot heti pois, kuten Juice originals- konsertin Verkatehtaalla, teatteriesityksen Hämeenlinnan teatterilla, keilauksen ja niin edelleen. Otin listalle sen sijaan sitten näitä halvemmasta päästä olevia ohjelmanumeroita ja yritin nauttia niistä. 

Syntymäpäiväni ohjelmalistalle päätyikin sitten aamupala hotelli Emiliassa, uimahallireissu, uusi Kari Tapio-leffa elokuvateatteri Bio rexissä ja lopuksi ilmaiskeikka ravintola Kummelissa. Rahaa meni yhteensä noin 35 euroa eli ei lainkaan paha summa. 

Ja minulla oli ihan mahtava, nautinnollinen vuorokausi! Tykkäsin todella. Päivä alkoi tukevalla, ravitsevalla ja kattavalla aamupalalla hotelli Emiliassa. Tuon aamupalan hinta oli yleiseen hintatasoon nähden vain 9,50 euroa ja sillä sai syödä siis sen saman aamupalan kuin mitä hotellissa majoittujillekin on tarjolla. Siihen kuului kaikki murot, puurot, leivät, croisantit, leikkeleet, munat, pekonit, munakokkelit ja nakit. Ja 9,50 euroa tuosta kaikesta ei todellakaan ollut paha hinta mielestäni kun aamupala oli noinkin monipuolinen kuitenkin. 

Aamupalan jälkeen lähdin uimahallille. Siellä uin ja saunoin puolentoista tunnin ajan. Tykkään tuosta yhtälöstä saunominen ja uiminen tosi paljon ja pitkästä aikaa meninkin uimahallille. Viimeksi olin uimahallilla käynyt keväällä. Minun piti alunperin mennä Aulangon kylpylään, mutta päädyin lopulta tällä kertaa uimahalliin sillä lipun uimahalliin sai kymmenen euroa halvemmalla. 

Sitten tulin kotiin. Syntymäpäiväni sisälsi myös paljon liikuntaa, kävelyä ja tuota uimista. Eihän minulla todellakaan rahaa taksiin ollut niin joka paikkaan oli pakko kävellä ja käveltyjä kilometrejä kertyikin eilisen päivän aikana paljon. No uimahallilta tosiaan palasin kotiin juhlimaan. Täällä kotonani join muutaman alkoholittoman juoman, kokiksen ja alkoholittoman oluen sekä kuuntelin hyvää musiikkia. Täällä Länsituulessa oli myös ohjelmaa eilen johon osallistuin. Mietittiin itselleen tärkeitä asioita, omia tavotteita ja unelmia sekä omia voimavaroja. Just sopivaa ajateltavaa syntymäpäiväksi.



Sitten puoli viideltä iltapäivällä lähdin uudelleen liikenteeseen. Kävelin Verkatehtaalle, kävelymatkani kesti melko hitaalla vauhdilla tunnin ajan ja ehtimiseni siihen uuteen Kari Tapio-leffaan oli niukkaakin niukempi. No lopulta ehdin ostamaan lipun ja ehdin näytökseen, siellä jo muut olivat menneet paikoilleen ja elokuvasta pyöri alkumainokset kun pääsin paikalleni leffateatterin saliin.

Ja se uusi Kari Tapio-leffa, se oli loistava! Tykkäsin siitä todella paljon. Ja minulle tuli osin yllätyksenäkin kuinka kova ryyppymies Kari Tapiokin aikoinaan oli. Tai ehkä siinä elokuvassa vain entistä enemmän korostettiin tuota viinan osuutta Tapion elämässä. Ja Matti Ristinen näytteli todella hyvin Kari Tapiota. Voin suositella tuota elokuvaa kyllä. Ja onhan se ihan erilaista melkein aina katsella elokuvia leffateatterissa kuin kotona. Äänentoisto ja kuvanlaatu ihan eri tasoa kuin televisiosta katsottuna.




Tämä Kari Tapion leffa kesti noin kaksi tuntia eli sinne kahtakytä vaille kahdeksaan asti illalla, sen jälkeen kävin kahveilla Cantina Pannuhuoneella ja aloin odottelemaan illan ilmaiskeikkaa ravintola Kummelissa. Lopulta pitkähkön odottamisen jälkeen keikka alkoikin siinä noin kymmentä vaille kymmenen illalla. Se oli myös hyvää musiikkia. 



Etenkin kun huomioi että ei siitä tarvinnut meidän asiakkaiden mitään maksaa. Olen aina karsastanut noita ilmaiskeikkoja, mutta näemmä ihan hyvätasoisia nuokin keikat. Ja tämä esiintyjäkin oli sellainen eli Elias Brunelle jota en ollut koskaan ennen kuullut edes nimeltä, mutta hän oli hyvä kitaransa kanssa.

Minulla oli oikeinkin kiva syntymäpäivä tosiaan. Pienellä rahalla luksusta ja mukavaa ohjelmaa. Sekä arvokasta vanhentumista. Koko vuorokauden onnistuinkin pitämään sitten itselläni kivaa juhlafiilistä yllä. Pisaraakaan en juonut tälläkään kertaa alkoholia mutta eipähän sitä kaivannutkaan.

Koko syyskuun alkupuoli ollut muutenkin todella kiva ja ollut todella hyvää ohjelmaa täynnä. Vaikea edes uskoa että olen se sama ihminen joka vielä elokuun lopussa valitti tylsyyttä ja sitä ettei elämässä ollut sisältöä. Nyt syyskuussa on tapahtunut sitten todella paljon kahden ensimmäisen viikon aikana.

Ensin se kiva kapakkarundi eräänä tiistaina. Kiertelin ravintoloissa juomassa niitä alkoholittomia drinkkejä ja oluita sekä katselin sen Jokereiden avaus KHL-matsin, sitten oli se HPK:n CHL-peli ja peliä ennen ilmainen tilaisuus HPK:n kausikorttilaisille, sitten oli viime viikon perjantaina Neljän ruusun keikka Aulangolla. Viime viikon lauantaina oli puolestaan kesä- ja grillikauden päättäjäiset täällä Länsituulessa.




Tällä viikolla ollaan puolestaan tehty länsituulelaisten kanssa retki Apparalle, retki Hämeen linnaan ja torstaina oli Liigan avauspeli HPK-Kärpät. Nyt lauantaina oli puolestaan syntymäpäiväni ja sitä juhlistin kivalla ohjelmalla. Rahaa hieman paloi tähän kaikkeen mutta nyt pitää sitten elää säästeliäästi viimeiset kaksi viikkoa tästä kuukaudesta. 

Ja onpahan näiden kahden ensimmäisen viikon aikana tullut myös noita koripallon MM-kisoja jotka huipentuu ihan kohta alkavaan loppuotteluun. Tässäkin ollut mukavaa ohjelmaa kahdeksi viikoksi. 

Jukupliut, minähän olen alkanut elämään!    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!