lauantai 7. syyskuuta 2019

Viikko täynnä toimintaa

Kirjoitin tänne blogiini sunnuntaina postauksen siitä kuinka elämäni on niin sisällötöntä. Ja parastahan olisi jos sen valittamisen sijaan koittaisi edes jotain tehdä asioilleen. No minä otin härkää sarvista, koitin kohdata ongelmani ja tehdä niille jotain. Ja kas kummaa, jo tällä viikolla ja tähän mennessä olen viettänyt kivan ja tapahtumarikkaan viikon. Jotain tällaista kaipasinkin jo pitkään.

Tiistaina tein sen ravintolakierrokseni josta jo blogiini kirjoitinkin aiemmin tällä viikolla. Silloin tiistaina oli niin kaunis keli että ensin poikkesin Amarillon terassille juomaan yhden kauniin ja alkoholittoman mojito-drinkin, siitä sitten jatkoin matkaani Voudin kellariin jossa seurasin Jokereiden KHL-avausmatsia ja join taas yhden alkoholittoman drinkin ja join pari alkoholitonta olutta. 




Matsin jälkeen menin Subwaylle iltapalalle ja sitten vielä poikkesin illan lopuksi sen nimiseen ravintolaan kuin Kummeli juomaan taas yhden alkoholittoman oluen. Tämä oli jo kiva ilta ja mukavaa piristystä arkeeni. 

No keskiviikko oli välissä kun ei tapahtunut mitään kummempaa mutta sitten torstaina taas tapahtui. Torstaina tuli rakastamaani urheilua paljon tv:stä ja livenä. Ensin tuli MM-koripalloilua, sen jälkeen oli parin tunnin tauko ja menin katselemaan Rinkelinmäelle vai mikä Pohjantähti-areena nykyään onkaan niin HPK:n CHL-matsin ja ottelun jälkeen tulin kotiin ja tuli sen nimisestä palvelimesta kuin Viafree niin ilmaiseksi Suomen jalkapallomaaottelu Kreikkaa vastaan, jonka Suomi hienosti taas Teemu Pukin maalilla voitti. 





Tykkään penkkiurheilemisesta todella paljon ja olikin hienoa kun oli edes yksi päivä vaihteeksi kun urheilua tuli tv:stä ja livenä näinkin paljon. Nykyään kun minulla ei enää ole noita maksukanavia käytössäni niin sen urheilun runsas tarjonta ei ole enää itsestäänselvyys. Mutta tuolloin torstaina meitä penkkiurheilijoita hellittiin. HPK:n pelinkin näin paikan päällä ilmaiseksi kun Kerho lahjoitti taas tänne Länsituuleen joka syksyiseen tapaansa kaksi seisomapaikkakorttia käyttöön koko kauden ajaksi. Yksi näistä kausikorteista oli minun käytössäni. 

Ja pääsin tuolla kausikortilla myös ennen tuota torstain CHL-peliä HPK:n kausikorttilaisille järjestämään tilaisuuteen. Siellä oli erinomaista ruokaa tarjolla, sai kolme juomalippua joilla sain ostettua kolme limua ja sai myös 90-vuotiskaulahuivin. Kaiken tämän sain etenkin minä ilmaiseksi kun en ollut kausikortistakaan mitään tosiaan maksanut. 




No perjantaina sorruin sitten tekemään jotain kyseenalaista. Kyseenalaista sen vuoksi että minähän olen peliriippuvainen. Huomasin aamulla että Aulanko areenassa on esiintymässä illalla Neljä ruusua. Koska minulla ei ollut juuri rahaa niin päätin sitä sitten riskillä tehdä lisää käymällä nettikasinolla. Epätoivoiseltahan tuo kuullostaa ja olisi parempi ollut jäädä kotiin kun ei sitä rahaa kuitenkaan ollut, mutta minullapahan nyt sitten tärppäsi. Voitin perjantaina nettikasinolta yhteensä 70 euroa ja tämä kaikki oli siis voittoa josta jo peleihin sijoitetut pari kymppiä on jo miinustettu pois. 

Kyseenalaista tai ei, niin sain keikkarahat kasaan nettikasinolta. Minulla kävi esimerkiksi tuuri nettipokerissa ja sain jonkun kuningassuoran tai jonkun kova-arvoisen suoran kuitenkin. Ja voitin kerralla yli 60 euroa.

No minulla oli keikkarahat kasassa ja enää keikalle lähtemistä ei tarvinnut empiä. En kyllä odottanut keikalta mitään, joku Neljä ruusua esiintymässä, jaksaako tuonne edes mennä? Ja vielä kaiken lisäksi Aulangolla, sinne on varmaan vaikeaakin mennä kun on sen verran syrjässä ja kaukana. 

Isoksikin yllätyksekseni Neljä ruusua veti keikkansa erinomaisesti. Oli tosi hyvää jytää ja viihdyin keikalla tosi hyvin. Neljällä ruusulla on paljon hittikappaleita ja melkein kaikki nuo hittikappaleet bändi soittikin. Yhteensä Neljä ruusua esiintyi jopa puolentoista tunnin ajan. Ja ei sinne Aulangolle niin vaikeaa ollut edes mennä. 




Suoraan Aulangon hotellin pihaan pääsi julkisella linja-autolla, bussikyyti maksoi jotain 3,60 euroa ja sitten takaisin Aulangolta Hämeenlinnan keskustaan kuljetti ilmaisbussi. Tämä bussi ei maksanut sinänsä mitään, mutta maksoin sitten tippiä kun sitä niin kauniisti pyydettiin.

Mutta olipahan hieno perjantai-ilta. Hyvää musiikkia ja muutenkin loistava meno. Olen vieläkin ihan fiiliksissäni ja koko aamun ja aamupäivän olen soittanut Neljän ruusun kappaleita. Jospa onkin niin, että elän vain kerran!

Tänäänkin sitten vielä tapahtuu. Tänään on täällä Länsituulessa kesäkauden päättäjäiset. Grillataan makkaraa, syödään kahta eri salaattia, paistetaan muurinpohjalettuja ja tänne tulee yksi sokea ihminen soittamaan livemusiikkia toisesta palvelutalosta. Ja voihan se olla että illalla menen vielä yhteen ravintolaan kuuntelemaan ilmaista livemusiikkia. Se kun olisi ilmaista lystiä ja olisin tällä kertaa limulinjalla. Mutta saa nyt nähdä mihin aikaan nuo kesäkauden päättäjäisetkin täällä Länsituulessa loppuvat.

Mutta on kivaa kun on elämässä vaihteeksi säpinää ja toimintaa. Se tekee sitten lopulta hyvää mielellekin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!