sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

On kesä ja yö, pois on arki ja työ

Huomenna se alkaa virallisesti minullakin, eli kesäloma! Kesä on aina täynnä sosiaalisessa mediassakin lomahehkutuksia ja tämä kesä on nyt sitten melkein työurani ensimmäisiä kesiä kun minäkin saan yhtyä tuohon hehkuttajien suureen joukkoon. Aiemmin työurani aikana olen esimerkiksi ollut kesällä koko kesän kesätöissä, niin kuin Ilonpisarassa aikoinaan. 

Sitten esimerkiksi viime kesänä olin työttömänä ja kesälomaa minulla ei erikseen ollut. Sitä ajattelisi äkkiä että eihän työttömällä muuta olekaan kuin vapaata mutta se työn haku on itse asiassa työttömän työ ja täyttää kyllä tehokkaasti ainakin kaikki arkipäivät. 

Tämä kesä on kuitenkin ihana uutuus minun työurallani. Minullakin on oikein kesäloma ja olenhan minä sitä lomaa innokkaasti hehkuttanutkin sosiaalisessa mediassa, niin innokkaasti että eräskin tuttavani on jo koittanut minua rauhoitella. =D 

Tänään olin täällä Hämeenlinnassa noin tunnin verran Linnajazzeilla.


Välttämättä itse en olisi ehdottanut minulle kesälomaa Ilveskodissa mutta keittiön edellinen emäntä oli itse heti sitä mieltä viimeistä työkokeilusopimusta tehdessämme että sen työkokeilurupeaman jälkeen eli heinäkuun puolivälsisä minullakin alkaa sitten kesäloma. Aivan virallista kesälomaa minulla ei edelleenkään ole mutta ennen kuin palkallinen työ Ilveskodin keittiöllä alkaa niin on sovittu että saan pitää viisi viikkoa lomaa eli työkokeilun ja palkallisten töiden alkamisen väliin jätettiin tarkoituksella viisi viikkoa vapaata aikaa minulle. 

Mielestäni minäkin olen kesälomani kuitenkin ansainnut. Oli se sitten virallinen tai epävirallinen loma. Olenhan ahkerasti ja tunnollisesti käynyt vapaita lukuunottamatta töissä lokakuun puolivälistä lähtien aina tämän viikon perjantaihin asti eli melkein jo kokonaisen työvuoden. Myös Ilveskodin keittiön viesti tuntui olevan se että olen lomani ansainnut ja voin hyvällä mielellä nauttia lomastani. 

Kesäloma. Miksi kesäloma on niin hienoa aikaa? Minulla on nyt siis yhteensä viisi viikkoa vapaata aikaa. Ei velvollisuuksia eikä mitään mitä olisi pakko tehdä. Jaksaa nauttia elämästä. Työpäivien jälkeen sitä on kuitenkin vapaa-aika ollut melko kortilla ja sitä on väsähtänyt jo alkuillasta. Nyt jaksaa nauttia elämästä viiden viikon ajan ihan eri lailla. Nyt kannattaa siis painaa menemään täysillä. Niin täysillä kuin se vain on mahdollista tässä vallitsevassa koronatilanteessakin.

Joitakin suunnitelmia minulla on jo kesälomalleni ideoituna. Pitkään epäröin sillä että uskaltaako sitä nyt tämän koronan vuoksi lähteä matkoille niin vain kun on vain julkiset kulkuneuvotkin käytössä mutta kyllä sitten pitkän harkinnan jälkeen olen uskaltamassa reissuihin lähteä. Se olisi niin kova pettymyskin minulle, innokkaalle kotimaan matkaajalle jos en minnekään pääsisi täältä kotinurkista. 

Lauantaina tein mansikkatäytekakun loman alkamisen kunniaksi. Ja kuuluuhan mansikkatäytekakut kesään olennaisesti! 


Pyrin nyt tosissani siihen että etukäteen en matkojeni aikatauluja ja päivämääriä kerro sosiaalisessa mediassa ettei käy kuin aikoinaan sille naapurikunnan emännälle joka huuteli pitkin kyliä reissustaan ja lopulta varkaat kävivät sen reissun aikana ryöväämässä emännän kodin. Mutta olen aikeissa ensin tehdä lyhyitä päivän reissuja Hämeenlinnassa ja Hämeenlinnan naapurikunnissa kuten vaikkapa Hauholla, Iittallassa ja Forssassa. Sekä sitten olen aikeissa lähteä myös vähän kauemmaksikin Hämeenlinnasta, Keuruulle, Savonlinnaan ja Naantaliin. 

Mutta lopulliset matkasuunnittelut pitäisi vielä tehdä ja laskea talousasiat tarkasti. Nyt on säästössä sen verran rahaa että mahdollisuus on tehdä hyviäkin reissuja mutta yli varojensa ei tietenkään saa elellä. Nytkään. Ei saa liikaa siitä kesälomastakaan innostua.

Mutta miksi peitelläkään sitä riemuaan kesälomasta? Enköhän minäkin ole sellaisen varmasti ansainnut ja voin hyvällä mielellä lomailla. Sekä voin olla onnellinen tämän kesäloman vuoksi. On se elämä kuitenkin näyttänyt nurjempiakin puolia jo minulle niin pitää nyt sitten osata hymyillä kun hymyyn on aihetta.

Kesälomani on alkanut varovaisesti. Eilen tein mansikkatäytekakun koska mielestäni kesään kuuluu mansikkatäytekakkukin ja sillä oli kiva juhlistaa loman alkua. Tänään olin puolestaan tunnin verran Linnajazeilla Hämeenlinnan torilla. Eilen oli kovin sateista, tänään oli iltapäivään asti jo kivan aurinkoista ja poutaista mutta sitten tuli ukkos-ja sadekuuro. Ja nyt on ollut tuollaista sateista taas. 

Mutta eiköhän se loma siitä minullakin toden teolla pian käynnisty! Toivotaan ainakin sitä.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!