sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Nämä asiat haluaisin muuttaa elämässäni!

Elämäni on tällä hetkellä sangen hyvää. Eilen kirjoitin blogiinikin kuinka elämäni on parantunut selkeästi edellisten vuosienkin aikana. Aistin elämäni olevan nyt nousukiidossa. Tällä hetkellä on töitä, ei juuri stressin aiheita ja voin kokonaisvaltaisesti hyvin. Vaikka meillä ihmisillä olisivatkin asiat hyvin niin on sitä silti vaikeaa olla täysin tyytyväinenkään sen hetkiseen elämän tilanteeseen vaan useinhan sitä haluaa lisää hyviäkin asioita elämäänsä.

Tässä blogiviestissäni tuonkin esille niitä asioita mitä muutoksia minä haluaisin itseeni ja elämääni. Asiat eivät kai ole koskaan niin hyvin ettei ne voisi olla vieläkin paremmin jonain päivänä. Ja tässä tosiaan niitä asioita mitä minä haluaisin elämässäni muuttaa: Ja vieläpä tärkeysjärjestyksessä! 



1. Yksinäisyys

- Haluan elämääni lisää ihmisseuraa. Tällä hetkellä sosiaalinen elämäni rajoittuu aika pitkälti työmaailmaan, töiden ulkopuolella olen tällä hetkellä todella paljon yksin. Tämä johtuu paljon kyllä nyt tästä koronastakin, ennen kävin usein mielenterveyskuntoutujien asuin-ja toimintakeskus Länsituulessa jossa minulla oli tuttuja ja kavereita. Sitten tapasin usein isääni ja välillä siskoani perheineen. Nyt ei saa Länsituulessa vierailla ja lähimmäisiänikään en tänä aikana viitsi nähdä ainakaan kovin usein. 

Joudunkin töiden ulkopuolella olemaan nyt todella paljon yksin. Tärkeintä olisi löytää elämääni nainen että saisin rakkauselämääni säpinää ja toimintaa. Naisseuraa kaipaankin eniten tällä hetkellä mutta myös muuten ihmisseura kelpaisi, hyviä kaveri- ja lähimmäissuhteita arvostan. Ihminen on laumaeläin. 

2. Liikalihavuus

- Kukapa meistä ei haluaisi olla laihempi ja lihaksikkaampi? Minulla ainakin olisi varaa laihtua todella paljon sillä kärsin roimasta liikalihavuudesta. Akilleen kantapääni on se että syön ruokaa ihan liian suuren määrän yleensä. Syöminen on se juttu missä tarvitsisin eniten skarppausta sillä olen kuntoillut jo todella pitkään erittäin hyviä määriä. Mutta voih, kunpa olisin jonain päivänä selkeästi laihempi.

3. Eroon hermoilusta ihmisten seurassa

- Minulla on jo useat, useat vuodet ollut sellaista ongelmaa että olen todella hermostunut välillä niin tuttujen kuin tuntemattomien ihmisten seurassa. Säpsähtelen ihmisiä nähdessäni, aristelen liikkeitäni ja katson jotain kohdetta hetken ja sitten käännän heti pääni pois. Tällaiset käyttäytymiset ovat todella häiritseviä ja aiheuttavat ihan turhaa stressiä ja huolta kun mietin mitä muut ihmiset tuumaavat jos ja kun huomaavat hermostuneen käyttäytymiseni. Mitään tunteita tuohon ei juuri koskaan liity vaikka hermostuneisuuden kyllä tulkitaan usein johtuvan jostain tunnesyystä kuten ihastumisesta vastapuoleen.

Minulla onkin lääkäriaika tämän ongelman vuoksi ensi viikon tiistaina. Vihdoin väsyin tuskailemaan ongelman kanssa täysin yksin ja tajusin että siihenkin voi koittaa hakea apua. Voihan siellä taustalla olla jotain neuropsykologista tai orastavaa paniikkihäiriötä taustalla?

Voisinko joskus päästä ujohkosta luonteestani eroon? 


4. Sosiaalisuutta ja rohkeutta lisää!

- Tämä liittyy nyt läheisesti tuohon ykköskohtaankin mutta haluaisin itselleni vain lisää rohkeutta ja tämän rohkeuden haluaisin näkyvän varsinkin sosiaalisuudessani. Kärsin usein ujoudestani ja siitä että en puhu niin paljoa. Olen kyllä mielestäni mennyt näissä asioissa työpaikallakin eteenpäin ja puhun enemmän nykyään ihmisille mutta voisin olla vieläkin rohkeampi ja sosiaalisempi. 

Minulle käy usein niinkin että tulen sosiaalisesti rohkeammaksi kun tulen enemmän tutuiksi ihmisten kanssa ja näin kävi aiemmin Ilonpisarassa ja on käymässä myös nykyisessä työpaikassani Ilveskodissakin. Uskon että voin olla vielä puheliaampi jonain päivänä mutta työtä se vaatii. Tuo ujouskin vain sellainen mikä saattaa aiheuttaa ylimääräistä stressiä kun ei todellakaan ole mikään oma tahto ja valinta vaan johtuu siitä usein kun ei uskalla tai sitten ei osaa.    

5. Haluaisin täysin terveeksi

- Iso toiveeni mutta mahdoton toiveeni olisi se että olisin jonain päivänä täysin terve. Tai eihän minulla paljoa sairauksia ole kun nuo jalkavaivatkin ovat korjaantuneet sillä että ostin työkenkiini Schollin geelipohjalliset. Tuon jälkeen ei ole jalkojakaan enää särkenyt. Mutta on minulla joitakin sairauksia mutta niihin ei taida kyllä parantumiskeinoja löytyä? 

Kärsin runsaista pakkoliikkeistä. Olen kärsinyt ainakin nuoresta pojasta lähtien. Ja hampaissa minulla on sitä vikaa että rautahampaita minulle ei tule vaan maitohampaat pysyvät sen ajan suussa mitä pysyvät ja sitten lähtevät pois. Tämä vika hampaissakin on synnynnäinen vika ja nythän minulla on jo hammasrivistö ollut pitkään melko harva. Olisi kivaa ettei olisi mitään sairauksia ihmisellä mutta pelkään että minun on näistä ongelmistani kärsittävä loppuun asti.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!