perjantai 30. huhtikuuta 2021

Saikkua, kiitos!

Kirjoitin viime lauantaina niistä kipeistä jalkapohjistani ja kuinka kipua on ollut silloin parina edellisenä työpäivänä varsinkin pikkuvarpaiden seudulla. Kivuthan olivat silloin etenkin töissä todella kovat ja ajattelin ja kyseenalaistin jopa jo onko tämä enää edes ihmisarvoista elämää. 

Minulla oli jalkakipujeni vuoksi nyt maanantaina lääkäri ja lääkäri kirjoittikin minulle koko tämän viikon sairauslomaa. Siis myös tämän vappuviikonlopun koska minulla piti nyt viikonloppunakin olla töitä. Lääkäri kertoi kipujeni aiheuttajaksi sen että jalkateräni leviää kengässä ja sitten osa varpaista kuten juuri pikkuvarpaan seutu jää puristuksiin kengissä. Minun pitäisikin hommata yksilölliset kengänpohjat jotka tukevat jalkapohjiani niin ettei jalkaterä pääse enää niin vain leviämään kengissä. 

Jalkakipunihan ovat todella ailahtelevaiset. Todellakaan aina en jalkapohjissani kipua tunne. Esimerkiksi nyt sairauslomalla kun olen ollut vain kotona ja juurikaan liikkumatta niin kipuja ei juurikaan ole ollut. Ja minusta on tuntunutkin että tämä sairausloma on vähän ollut minulle kuin loma kun en nyt ole ollut heikossa kunnossa. Olen maleksinut vain kotona ja katsellut runsaasti urheilua. 

Välillä olen myös kyseenalaistanut sen että mitä edes teen sairauslomalla kun ei minulla läheskään aina ole tosiaan niitä jalkapohjakipuja. Sitten olen kuitenkin muistanut kuinka kovat kivut minulla oli edellisinä työpäivinäkin niin kyllä olen sitten pitänyt sairauslomaani täysin perusteltuna.

Kun nyt vain saisi nuo kivut hellittämään. Eniten minun jalkoihini sattuu kun olen liikkeessä, jalat on kengissä ja ne on kosketuksissa johonkin ja kun olen töissä sekä kun olen ollut pidemmän aikaa paikoillani. Lähteminen pidemmän ajan paikalla olon jälkeen on paha rasti kun etenkin oikean puoleiseen kantapohjaan silloin sattuu paljon. 

Mutta tosiaan, toivottavasti pääsen näistä kivuista joskus eroonkin. Nythän olen varannut itselleni jo jalkahoitoon ajan. Sen lisäksi jaloilleni aletaan 17.5 tekemään niitä yksilöityjä kengänpohjia. Kengänpohjien hinta on jopa 210 euroa mutta siihen kuuluu sitten koko lysti sekä tutkimukset ja mittaukset myös. 

Tämä kipujen ailahtelevaisuushan minua on jo pidemmän aikaa vaivannut. Mutta toisaalta iso onni ettei jalat ole jatkuvasti kipeät. Ei sellaista kestäisi kukaan. Ja jumppaanhan minä yhä aktiivisesti jalkapohjiani ja se on jo jonkin verran myös auttanut. 

Nuo jalkapohjakivut on sitten myös vaivatessaan todella pahat ja kiusalliset. Kun ne kivut on vielä sellaisessa paikassa että sitten kun sattuu niin sattuu aina kun on liikkeessä. Niitä ei voi mitenkään väistellä kuten kädessä olevaa kipua voisi. 

Melkein kaksi viikkoahan tässä tulee melkein oltua nyt sitten pois töistä. Ensin oli pari vapaata, sitten viikon sairausloma ja vielä ensi viikon alussa minulla on työvuorolistan mukaisesti pari vapaata. Sairauslomani aikana en ole juurikaan liikkunut kotini ulkopuolella. Mitä nyt pari kertaa pakosta ruokakaupassa. En ole myöskään juurikaan lenkkeillyt koska olen säästellyt jalkapohjiani. Mutta kyllä minä ensi viikolla ajattelin jo enemmän liikkua koska silloin minulla ei enää ole sairauslomaa. Ensi viikon keskiviikkona menen ainakin kokeilemaan sitten työn tekoa. 

Minä tietenkin toivon paljon sitä että pääsen kivuistani eroon. Se on niin harmillista kun muuten tykkään töistäni ja viihdyn töissä niin sitten on tuollaiset kivut isona harmina. Olenkin miettinyt kuinka paljon viihtyisinkään töissä jos joskus saisin kokea kivuttoman työvuoron. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!