sunnuntai 29. elokuuta 2021

Kesäloma on arvokasta aikaa

Odotin aika paljon taas tämän vuoden kesälomaanikin. Ja jo ainakin kaksi viikkoa ennen kesälomani alkua ryhdyin hehkuttamaan sitä myös jo sosiaalisessa mediassakin. Sain kuulla kommenttia että harva tai ei välttämättä kukaan muu odota kesälomaansa niin innokkaasti kuin minä. Mietin jo itsekin miksi odotan lomaani niin innokkaasti vaikka viihdyn kyllä nykyisessä työssänikin. 

No, kesälomaa minulla ei ollut tänä vuonna kuin kaksi viikkoa mutta siitä huolimatta odotin lomaa kuin kuuta nousevaa. Nyt olen jo lomani likipitäen viettänyt ja tiistaina palaan töihin mutta olihan lomani taas hieno. Lomani aikana aloin myös ymmärtämään itseäni enemmän sen suhteen miksi odotan aina lomia niin paljon. 

Lappeenrannassa on upeita hiekasta tehtyjä taideteoksia.


Onhan oikein palkallinen loma aina arvokasta aikaa. Työ ja arki kun on täynnä kiirettä, stressiä, tiukkoja aikatauluja, kiireen tuntua, hektisyyttä, no työtä tietenkin ja aina ei edes jaksa nauttia elämästä arkisin. On siten ihanaa kun alkaa loma, se on aivan kuin vastakohta sille työlle ja kiireiselle arjelle. Ennen kaikkea silloin on aikaa ja energiaa nauttia siitä elämästä. Ja se on aivan mahtavaa lomassa.

Ja sitten kun aloin miettimään viime vuoden peräti viiden viikon ja tämän kesän parin viikon kesälomani niin ovat ne kummatkin olleet sangen nautinnollisia. Sekoitus siitä kaikesta mistä suuresti nautin eli sekoitus laiskottelua ilman kiirettä ja ilman aikatauluja. Löhöilyä vain kotona ja sitten taas onnistuneita matkoja kotimaassa.  

Minulla oli taas tänä kesänä aivan mahtava kesäloma. Vaikka se kaksi viikkoa vain kestikin ja kelit eivät olleet läheskään kaiken aikaa suotuisat niin silti. Minulle jäi tunne että lomani olisi kestänyt kauemminkin aikaa kuin vain kaksi viikkoa sillä ehdin kuitenkin tekemään, kokemaan ja etenkin näkemään lomani aikana niin paljon. Ja minun mielestäni hyvällä asenteella pystyy paljon korjaamaan vaikka keli olisikin huono. Ehkä me annamme jopa liian paljon merkitystä säälle loman onnistumisessa? 

Savonlinnassa pääsi ihailemaan uljasta Olavinlinnaa monesta eri suunnasta.



Ja minä pidin kyllä lomareissuissakin huolta siitä että silloinkaan päiväni eivät olleet liian täyteen ahdettu ohjelmaa vaan aloin ymmärtämään että näkemistä jää noihin kaupunkeihinkin jo mitä kiersin. Kävellen kun kulkee niin sekin jo aika paljon rajoittaa sitä maisemiin ja paikkoihin tutustumista. Mutta se ei olekaan minulle se pääpointti lomareissussa että ehtii näkemään kaiken mahdollisen vaan olennaista on myös se että nauttii kesästä, lomasta ja ylipäänsä elämästä.

Seuraavissa blogiteksteissäni tulenkin käsittelemään tämän kesän ja kesäloman kohokohtaa eli Saimaan kiertoreissua. Reissun aikana yövyin sekä  Lappeenrannassa, Savonlinnassa että myös Mikkelissä. Minulla on kustakin kaupungista reilusti kuvia joita tulen julkaisemaan lähitulevaisuudessa tässä blogissa. Blogissa on se hyvä puoli että tänne voi julkaista useammankin kuvan. Muilla sosiaalisen median alustoilla kuvien julkaisua täytyy monesti rajata. 

Pääsin reissussa paljon ihailemaan kaunista luontoa.


Voin jo lopuksi todeta että Saimaan reissuni oli varsin onnistunut. Siitä kertoo jo sekin että matkan aikana tuli soitettua paljon minun mielestäni tunnelmaan sopineita lauluja kuten Vanhoja poikia viiksekkäitä, Maailma on kaunis, Minun Suomeni, Täällä Pohjantähden  alla, Kuka pysäyttäisi kellot, Mun sydämeni tänne jää ja Paratiisi. Mutta lisää tosiaan reissusta tulevissa blogijulkaisuissa kuvien ja tekstien kera!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!