keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Saimaan reissun kertomukset:Lappeenranta

Tein kahden viikon kesälomallani Saimaan kiertoreissun. Lähdin matkaan lauantaina 21.8 ja palasin kotiini Hämeenlinnaan lauantaina 28.8. Saimaan alue valikoitui reissukohteekseni sen vuoksi että tämä alue oli jäänyt minulle vieraammaksi. Olen harrastanut melko paljon lapsuudesta lähtien kotimaan matkailua mutta siitä huolimatta käynyt Saimaan seudulla melko harvoin.

Ensiksi päätin tehdä reissun Savonlinnaan koska se on kerännyt paljon kehuja kesäkaupunkina ja taidettu äänestää hiljattain myös Suomen parhaaksi kesäkaupungiksi. Sitten ajattelin tehdä tällaisen kiertoreissun että samalla kun käyn Savonlinnassa niin päätin antaa mahdollisuuden myös Lappeenrannalle ja Mikkelille. 

Lappeenrannassa olin aiemmin käynyt muistaakseni vain kerran. Tuolloin taidettiin elää vuotta 2009 ja kaupungissa pelattiin jääkiekko-ottelu SaiPa-HPK. Olin mukana tuonne silloin tehdyllä Lappeenrannan yön yli vieraspelireissulla. Tuosta reissusta ei kuitenkaan muistoihini jäänyt kuin hauska ryyppyreissu, SaiPan kotijäähalli Kisapuisto, Lappeenrannan torilla syömäni vety ja Lappeenrannan yöelämä. Sekin että eräässä ravintolassa sai tanssia jopa pöydillä.

Nyt halusin tutustua Lappeenrantaan paremmin. Lappeenrannassa yövyin sen nimisellä alueella kuin Camping Lappeenranta. Alue tunnettiin ennen Huhtiniemen leirintäalueena. Yövyin Lappeenrannassa kaksi yötä. Minut ehkä yllätti jo heti reissun alussa se kuinka rauhallista jokaisessa yöpymiskohteessa ja muutenkin kaupungeissa oli. Selvästikin vilkkain turistikausi oli jo tänä kesänä päättynyt ja väkeä oli vähän liikkeellä. No, minulle tämä sopi kyllä vallan mainiosti. Eikä vähiten tämän epävarman koronatilanteen vuoksi.

Ensimmäisenä reissupäivänä lähinnä vain matkustin Lappeenrantaan ja suunnistin majoituskohteeseeni Camping Lappeenrantaan. Tuonne leirintäalueelle oli matkaa Lappeenrannan keskustasta noin 2-3 kilometriä ja jo heti tuli selväksi se etten pärjäisi kyllä tässäkään reissussa ilman Google Mapsia. Tuota Googlen omaa karttapalvelua joka on kyllä todella kätevä palvelu. Sen avulla on niin helppoa suunnistaa vieraassakin pitäjässä eri kohteisiin. 

Lappeenranta on kyllä kaunis, monien puistojensa vuoksi vihreä kaupunki jossa Saimaa on myös lähellä ja jossa asustaa ystävällisiä ihmisiä. Sain joka paikassa Lappeenrannassa hyvin ystävällistä palvelua. Turistikohteista mieleeni jäivät etenkin Lappeenrannan linnoitukset ja vanha Lappeenrannan kaupunginosa sekä sataman läheisyyteen tehdyt upeat hiekkataideteokset. Tuo taidealue oli melko pieni mutta silti, se suorastaan ällistytti minut kuinka joku on tehnyt niin hienoja ja tarkkoja taideteoksia hiekasta. 

Lappeenrannassa vietin aikaa myös parissa puistossa eli Rantapuistossa ja Arhoretumissa. Lisäksi vietin aikaa kaupungissa myös sen satamassa. Lappeenrannan matka-osuuttani varjosti se että olin sopinut etukäteen välitystilini hoitajan kanssa että hän laittaa välitystililtäni 300 euroa reissuun lähtöpäivääni edeltävänä perjantaina käyttötililleni mutta tätä summaa ei vielä viikonlopuksi käyttötililläni kuitenkaan näkynyt. 

Tämä aiheutti lievän epävarmuuden ja paniikin, mutta onneksi siskoni lainasi minulle sata euroa ja pääsin reissuun. Reissuani varten laskemani 600 euroa sain sitten käyttötililleni heti maanantaina. Näin asiat lopulta kuitenkin järjestyivät ja reissuni onnistui. Tämä rahan siirtämisen viivästyminen aiheutti kuitenkin sen että vedyt ja atomit Lappeenrannassa sekä mahdolliset risteilyt heti jo Lappeenrannassa jäivät kyllä vain haaveiksi. Onneksi pääsin sitten höyrylaivaristeiyille Savonlinnassa mutta se on seuraavan blogitekstin sisältöä se... 

Kuvaa mökistäni Camping Lappeenrannasta... 




Kuvaa Lappeenrannan linnoituksilta ja vanhasta Lappeenrannasta...























Kuvaa Lappeenrannan satamasta....





Lappeenrannassa oli komeita hiekkataideteoksiakin....















Sitten kuvaa hieman Lappeenrannan luonnosta ja parista puistosta, Rantapuistossa ja Arboretumista....












Lopuksi kuvia Huhtiniemen kuntoportailta ja rantareitiltä....





















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!